USAsuomeksi kulttuurikatsaus

maaliskuu 29, 2009

Musiikki ottaa meidät syliinsä

Filed under: Käännetty,Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 6:39 pm
Tags: ,

 

Richard Powers: Laulut joita lauloimme.
Suomentanut Markku Päkkilä. 968 s. Gummerus 2008

richard_powers_mv “Iltaisin me laulamme. Musiikki ottaa meidät syliinsä. Se tarjoaa meille rajallisen turvan kotikadullamme, vaikka olisi peräisin miten kaukaa. Mieleeni ei juolahda, ettei musiikki kuuluisikaan meille, että se olisi vain viimeinen häivähdys jonkun jo unohtamasta vanhasta unesta. Jokainen laulamamme laulu herää olemassaolevaksi tässä ja nyt, sinä iltana kun tartumme siihen.”

 Viisihenkinen Stromin perhe. Äiti Delia on mustan suvun vaalein jälkeläinen, jonka kasvot ”soivat E-duurissa, kauneuden sävellajissa” ja isä David kalvakka Saksan juutalainen, arvostettu fyysikko, jolle ”jokainen liikkuva piste on jonkin viuhuvan maailmankaikkeuden keskus”.

    Pojat Jonah ja Joey, yhteiseltä lempinimeltään JoJo ja tytär Ruth. Heidän kauttaan amerikkalaiskirjailija Richard Powers tarkasteleeYhdysvaltain historiaa niin että se muodostaa loogisen jatkumon taistelussa tasa-arvoisuuden puolesta.  Faktat ovat faktoja, mutta ihonväriä tärkeämmäksi tässä tarinassa nousee äänenväri, väkivaltaa voimakkaammaksi äänenlaatu ja saarnoja väkevämmäksi muureja murtava musiikki.

 

Miksi Ruthin laulu sammui

 

Niin kaunista ja rohkeata kuin vanhempien luottamus onkin siihen, että heidän lapsensa voisivat kasvaa rotu-sanaa huomioimatta, viisasta se ei ole. Ihmelapsi Jonah ja hänen etevä pianistiveljensä, kirjan kertoja, tosin selvittävät esteet – sivuilleen liikoja vilkuilematta ja vesihautaa pelkäämättä. He päätyvät musiikkimaailman loistokkaimmille estradeille eikä varsinkaan Jonahille mikään ”palkintopalli” ole liian korkea – Euroopassakaan.

   Mutta yhteiskunnallisessa liikenteessä puolivaloillakin ajaen he tulevat myös tietoisiksi rotusorrosta, monista kohua herättäneistä traagisista tapahtumista, jotka koskettavat heidänkin perhettään. Äidin kuolema räjähdysmäisessä tulipalossa jää kalvavaksi mysteeriksi.

   Tiedostavin ja jyrkimmin suhtautuva on perheen kuopus, jonka laulu sammui jo pikkutyttönä maman varhaiseen poismenoon. Hänessä on barrikadeille kiipeävää tulisielua, ja hän se toimii silmien avaajana myös isoveljilleen.

 

Sitähän jokainen hinkuu

 

laulutjoitalauloimmeKirjan hienous on siinä, että se todellakin soi. Kirjailijan omakohtainen syvällinen perehtyneisyys lied-lauluun, ikivanhaan kirkkomusiikkiin, oopperaan ja moderneihin sovelluksiin on niin vakuuttavaa, että hän sytyttää lukijansa. Perinteen kautta, ei vähiten mustan musiikin lähteistä ammentaen kuljetaan kohti uutta luovia kokeiluja.  Yhteiskunnallisessa ajattelussa ja toiminnassa edetään samanaikaisesti kohti merkittävää muutosta.

   Powers näyttää mikä on fiktion merkitys puolivuosisataisen lähihistorian vetämisessä näyttämölle niin, että se on koko leveydeltään katsojan tajuttavissa. Mistä kulttuurista tahansa lukija tulee, hänelle piirtyvät nyt erään ihmisoikeustaistelun kasvot.

    Ne voivat olla vaikka Ruthin kasvot.  Hän kuuluu sanovan: ”Ei sinun tarvitse kantaa huolta mustasta kulttuuriperinnöstä. Sitä hinkuu joka ikinen valkoinen poika kaikilla maailman mantereilla.”

    Vai tarkennetaanko sittenkin Ruthin räppäripojan Kwamen piirteisiin. Kwame vastaa: ”Mutta valkoset ei tajuu, tätä meidän musaa rajuu”.

 

Rinnalla tai peesissä

 

Korkean sivistystason omaavan Richards Powersin kirja voidaan nähdä paitsi ja ennen muuta upeana romaanina myös akateemisesta maailmasta viritettynä alkufanfaarina uuden presidentin kaudelle. Niin moni kuuntelee ja on valmis veikkaamaan kapellimestarin taitojen puolesta.

   Sattumaa tuskin on, että elokuvamaailmassa on niin ikään meneillään samanlainen tai sitä sivuava buumi. Tämä tulee mieleen katsellessa mm hienoa Notorious B.I.G.-elokuvaa. Filmin nimi on yhtä kuin hiphop-tähti Chistopher Wallacen lempinimi. Biggie oli 90-luvun merkittävimpiä räppäreitä New Yorkissa. Hänet surmattiin kaksitoista vuotta vuotta sitten 24-vuotiaana. Elokuvan ensi-iltabileissä  New Yorkin Brooklynissä tammikuussa puukotettiin neljää ihmistä.

   Biggie on edelleen rap-muusikoiden inspiroija ympäri maailman. Ja hänen tunnetuimmista kappaleistaan tuli ”lauluja joita lauloimme”. Niinpä ei ole ihme, että leffan näytöksessä tavallisena arki-iltana täällä floridalaiskaupungissa monet biisit palkittiin aplodeilla.

      

 

Kaarina Naski
Florida                                               

 

 

 

 

 

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: