Jänis puussa ja kettu lohiaterialla

 

Muistitikku

Sadun mukaan susi voi syödä mummon ja toisaalta tiedetään, että kun menee sutta pakoon, voi tulla karhu vastaan. Mitäkö tällä on tekemistä pihtiputaalaisten kanssa? Ilmeisesti ei yhtään mitään. Se on ns. aasinsilta. Joka tapauksessa Pihtiputaalla Keski-Suomessa karhu rupesi käymään kauralla varsin lähellä asutusta. Asukkaat ovat syystäkin huolissaan. Puuroryynithän siinä ovat vaarassa loppua.

XXX

Entäs ketut? Yksi tosi iso, komea ja hoikkasäärinen on kesän aikana hilpaissut useaan kertaan pihamme läpi rinnepolkua metsään, ei siis ”yli järven”, niin kuin laulussa sanotaan. Saalista, lintua arvatenkin, roikotti joka kerta suussaan paitsi silloin kun se oli valmistanut viekkaudella lohilounaan. Teki mokoma isosta lohesta selvää itästadilaisella pihanurmikolla ja oikaisi sitten kylläisenä päiväunille vähän kauemmas puun juurelle. Saattoi olla isokin yllätys grillijuhlien järjestäjille, jotka joutuivat selittämään vierailleen, miten muka piti olla tarjolla lohta mutta kun se katosi.

XXX

Helsingin Kaupunginteatterin parkkialuetta reunustavista lehtipuista muutamat näyttivät kesän aikana muuttuneen enemmän tai vähemmän raaskuiksi. Järjestysmies kertoi syyn, citykanit.

-Mutta eihän tämä vielä mitään. Eräänä aamuna, kun kuljin puiston laitaa töihin, jouduin hieraisemaan silmiäni: jänis kuusen oksalla.

Vanhojen laulujen sanat lienee otettava uuteen tarkasteluun. Ehkä kuusessa onkin nykyään ”pesä pienoinen jäniksellä”, kun taas orava ”istuu maassa torkkuen”.

Toisaalta cityjänisten olisi opittava ”hyppäämään pois” jolleivät mieli joutua Korkeasaareen, ruokapuolelle. Siellä kuulemma leijonat pitävät kovasti jänispaistista, hotkivat karvoineen kaikkineen.

XXX

Myös ennen vanhaan oli jänisyhteisöissä ”erilaisia nuoria”. Eräskin vemmelsääri asui Hovinsaaren sahan asuntoalueella, Rissasilla. Isäni kertoi, että se oli löytölapsi. Tämä rumpalijänis oli aamuisin ensimmäisenä kissan kupilla. Odottaessaan maitoa se löi jalkaansa lattiaan äkäisesti mutta rytmissä pysyen. Mirri notkui – jänis vieköön – paikalle vasta myöhemmin…

XXX

Hirvien joutumisesta ihmisten ilmoille ei yleensä hyvää seuraa. Jokunen eksyy toisinaan taloihin, tulee ikkunasta suoraan olohuoneeseen, pokat kaulassa, kirjahyllyä kaatamaan – olipa mööpeli sitten pykätty tuppeen sahatusta puusta tai muusta.

Peltilehmän ja hirven törmäykset ovat usein tuhoisia, mutta erikoisin seurauksiltaan oli hiljattain kuulemani. Konepellille tömähtäessään hirvi sanoi irti vuokralaisensa. Hirvikärpäset siirtyivät uuteen kohteeseen jolloin kuski luuli joutuneensa muurahaispesään. -Polttelee ja kutisee ihan sikanaan, hän kuvasi tilaansa sattuvasti. Sadattelua en viitsi tässä toistaa, kun siinä oli niin monta v-alkuistakin sanaa.

XXX

Tuskinpa koskee vähään aikaan edes saunakaljaan se vaasalaismies, joka heräsi ”keskelle sotaa” ja huuhkajan vierestä. Siis oikean. Lintu oli singonnut kuin kranaatti toisen kerroksen ikkunan läpi ja pökrännyt hetekalle vai mikä se nyt oli. Naakkaparvea pakeni, äijäenergiaa oli vastassa.

Molemmat kuitenkin selvisivät hengissä.

– koonaski –

Mainokset

Pojat isistä

 

Pikku tuutista 

 

Kävelevät siinä käsikkäin, Reino ja isänsä. Lämmin kesäpäivä, rento hetki. Yhteenkuuluvaisuus ilmeinen. Poika, 5 v pukee hyvän mielen sanoiksi:

-Isi, siä oot tosi tosi kiva.

Mies hymyilee kuopukselle ja on sanomaisillaan jotain, kun lapsi jo jatkaa:

-Mut siä oot kans aika vanha.

XXXXX

Suomalaiset lomalaiset Italiassa, automatkan pysähdyspaikassa, kahvibaarin jonossa. Vaalea pikkupoika saa huomiota, hänelle leperrellään vieraalla kielellä. Kassan kohdalla poika varvistaa, ottaa myrtsin ilmeen ja tokaisee kuuluvalla äänellä: -Kohta tulee mun isi ja se on ISO!

XXXXX

Tokaluokkalainen Mattias kirjoitti aineen ”Meidän perhe”. Kertoi monisanaisesti äidistä, isosta veljestään, kissastakin. Sitten tuli isän vuoro:

-Faija on 167 senttiä pitkä. Sillä on punainen naama ja kalju pää.

Faija lukaisi tyynesti arvioinnin ja lausahti:

-Kutonen ja seiska näemmä vaihtaneet paikkaa…

– koonaski-

Merkillisiä nukkupaikkoja…

 

 …ja kadehdittavia unenlahjoja

Muistitikku

 

Kaikki matkustavaiset tietävät, että silloin tällöin matkatavaroita katoaa. Tai eiväthän ne välttämättä kokonaan katoa. Vaihtobikinit tai -boxerit, isokertoimisin aurinkovoide ja kaiken-varalta-yskänlääke tai mitä kaikkea katoamaan tarkoitetuissa laukuissa nyt onkaan, saapuvat kyllä hotellille – loman häntäpäässä.

Tytön hukkaama laukku on kuitenkin eri asia kuin laukun hukkaama tyttö. Ja sellaistakin sattuu.

Taannoin Suomessa uutisoitiin Lapissa sattuneesta erikoisesta tapauksesta. Kaksivuotias tyttö oli kadonnut perheen lomamökistä. Hätäkeskus viritti suuretsinnän.

Tarinan sankari oli lapsen isoäiti, joka löysi pienellä viiveellä tytön avoimesta matkalaukusta. Sama huonetila oli tutkittu jo moneen kertaan, mutta kukaan ei ollut keksinyt katsoa laukun välikannen alle. Siellä pienokainen nukkui herttaisen tietämättömänä aiheuttamastaan hätäännyksestä.

XXXXX

Matkatavara voi harvoin jos koskaan olla lapsena kun taas lapsi voi olla matkatavarana. Ette usko vai?

Oltiin tulossa vuosia (tosi monta vuotta) sitten Pohjois-Karjalasta sukuloimasta. Isä teki junanpenkillä nuokkuvalle tytölle – minulle – katonrajaan, matkatavaroille varattuun ”verkkokeinuun” pesän ja asetteli sinne kuin linnunpojan. Yhtään ei pelottanut, tällä menopelillä oli suggeroiva tuutulaulu.

Junan vihellys oli kuitenkin sellainen signaali, että siihen havahduimme me kaikki, siis me pakaasitkin. Sekin kuultiin, kun miesääni – konnari varmaan – sanoi, että älkää sitten unohtako sitä yhtä nyssäkkää tänne, sitä pellavatukkaista.

-Onpa hassu setä, huomautin isän repulle ja isolle ruudulliselle, parhaat päivänsä nähneelle kassille, joka tuoksui karjalanpaistille. Ja vaivuin taas uneen.

 XXXXX

Kuten muistetaan, epäiltiin Coloradossakin äskettäin lapsen olevan matkatavarana. Mutta onneksi se oli erehdys, sillä heliumpallo, jonka koriin hänen arveltiin kiivenneen, nousi huimiin korkeuksiin. Poika oli piilosilla kotonaan eikä pallossa, mikä kuulostaa paljon järkevämmältä. Kun löytää kunnon piilon, voi ottaa huilit ja pelata sen jälkeen virkeänä palloa, ilman heliumia.

 XXXXX

 Antun Matilla oli tapana vedellä päiväunet ruumisarkussa, siinä samassa, jonne hänet asetettiin sitten aikanaan ikiuneen nukuttuaan. Arkun hankkiminen mantereelta kauas ulkosaariin ei nimittäin ollut kaikkina vuodenaikoina ja nopealla aikataululla mahdollista. Niinpä asia oli hoidettu aavistuslähtöisesti, koska Matti oli sairastellut pitkään. Toivuttuaan hän huomasi puupalttoon vintillä ja päätti testata sen. Asialliseksi havaitsi.

Epäilemättä olivat vähintäänkin yhtä hyvää tekoa myös saarenmiehen hermot.

  XXXXX

 Voiko jollakulla olla liian hyvät unenlahjat? Kyllä vaan. Lumperin Jussilla oli. Hän keräsi voimia nukahtelemalla aina silloin tällöin. Työpaikalla tietenkin, sillä sen verran piti olla kotiin päin.

Jussin oli mentävä työkaverinsa kanssa korjaamaan lannoitesekoittajan raappoja. Ei mikään mukava tehtävä, vaikkei olisi suljetun paikan kammoakaan. Pienestä luukusta sisään matalaan kattilantapaiseen. Monen olo olisi varmaan käynyt tukalaksi. Kaveri huhki ahkerasti, jotta päästäisiin pian pois. Jussikin sen minkä kuorsaamiseltaan kerkesi. Oli nähnyt hyvin sekavia unia!

Työsuojelu oli Jussin mielestä tärkeä asia. Hänellä itsellään vain oli itsesuojeluvaistokin hukassa.

 XXXXX

 Teattereissa ja konserteissa näkee joskus kulttuurin ystäviä, jotka rentoutuvat ihan uneen asti. Mutta mitä jos näyttelijät tai muusikot lavalla nukahtelisivat? Kyllä niinkin on käynyt. Helsingin Sanomissa oli vastikään uutinen 50 vuoden takaa. Siinä kerrottiin, miten Duke Ellingtonin orkesteri oli esiintynyt väsyneenä Kööpenhaminassa. Eräs soittajista nukahti kesken kaiken, eikä häntä tahdottu millään saada hereille. Mutta sen verran hyvä oli ollut kokonaisanti, ettei pikku välikohtaus tahtia haitannut, sananmukaisesti.

 -koonaski-

Pikku tuutista: taidetta ja rakkautta

 

Kolmivuotias Noora istuu omissa aatoksissaan aamiaispöydässä, tuijottaa munanleikkuria ja ottaa sen lähempään tarkasteluun. Kohottaa vempaimen äkkiä haaveellisen näköisenä leuan alle ja alkaa ”soittaa”…

Muu perhe ei ehdi vielä sanoa juuta eikä jaata, kun viulisti nostaa kätensä merkiksi ja lausahtaa juhlallisesti:

-Ja nyt! Kaikki mukaan!

XXXXX

-Mikä nyt on? Oletko tulossa kipeäksi? Vai oletko riidellyt Aapon kanssa?

Joonas katsoo loukkaantuneena. Pitäisihän äidin tietää. Sentään niin iso murhe. Koko maailman kokoinen. Aapokin melkein itki.

-Mieti vähän. Popin kuningas on kuollut!

XXXXX

Päiväkodeissa pohditaan joskus tulevaisuutta pitkällekin. Reino on kertonut kotona, että he ovat päättäneet Lauran kanssa mennä naimisiin. Sitten isoina.

Kotiväen harmittavasti udellessa, kuinka moiseen päätökseen on tultu näinkin varhain, poika tuhahtaa:

-Kun on samanlaiset kiikkuvauhdit.

XXXXX

Joonaksellakin on päiväkodissa mielitietty. Kaikki sen tietävät varsinkin sen aamun jälkeen, jolloin poika kajautti jo heti ovelta:

-Iida, voisitko tulla rakastelemaan mun kanssa!

-koonaski-