Persoonalliset nenät

 Muistitikku

Esko Salminen Cyrano de Bergeracin nimiroolissa Kansallisteatterissa 1993. Suuren suosion saaneen esityksen ohjasi Willensaunaan Laura Jäntti. Kuva Leena Klemelä.

Nenä (vrt. nokka). Tällä pikku sanalla pystytään viestimään ihmisestä monenmoisia asioita, myönteisiä, kielteisiä, naurettavia, kiusallisia, hellyttäviä.

Nöpönenä tai nenännypykkä on pikkulapsella, kun taas mahtavan tuulenhalkaisijan omaavaa tyyppiä (naistenmiestä?) kiitellään: ”Sil oli nokka kuin paatinkokka”.

Kun  joku ottaa nokkiinsa, se on sama kuin ”laittaisi herneen nenään”.  Nokittamisessa pitää olla varovainen, sillä rahapelit ovat kinkkisiä, siinä voi mennä talot ja tokeet.

Yhdellä on aristokraattinen kyömynenä, toinen saa pitkän nenän, kolmas katsoo nenänvarttaan pitkin, neljäs on nenäkäs, ja loput istuvat kuka kenenkin kanssa nokakkain eli nenätysten.

Toinin karjalaisella isoäidillä oli tapana sanoa, jos joku kehuskeli tekemisiään, tienestejään tai lastensa pärjäämistä: ”Nennäis, häntäis, oot sie hiljaa!” Ylvästely, oman hännän nostaminen tiesi vanhan uskomuksen mukaan puhujalle pahaa.

Edelliseen vertautuu myös ylemmyys ja ylenkatse; eräät nostavat nokkaansa, olipa aihetta tai ei ja olipa nenä pysty tai pottu.

Nyrkkeilijöillä on usein muotoiltu nenä, eikä sitä häpeillä, päinvastoin. Henkisesti nenilleen voi saada jos ryhtyy nokkapokkaan periaatekysymyksistä. Erityisen epäileväinen kannattaa olla, jos päätöksessä ei muka ole nokan koputtamista. Toiset jäävät jahnaamaan ja saavat kokea, miten pyrstön noustessa nokka tarttuu ja nokan noustessa taas pyrstö on tervassa kiinni. Muutamilta on laitettu nenä niskaan – ei kiva. Itse olen kokeillut vain jalkojen laittamista niskaan. Tukalaa mutta ei siinä nenään satu.

Äiti kuulutti joskus, että ”vieraita tulee!” Me lapset siitä ikkunaan säntäämään, mutta ketään ei vielä näkynyt. -Nenä niin käkeää, selvitti äiti. Aika erikoista, sanottaisiin nykyään. Jos nenä kutisee, siitä syytetään allergiaa tai tulossa olevaa nuhaa. Ennen nenän käkeäminen tiesi hyvää. Tai sadetta. Tai vieraita.

Entisajan isät eivät juurikaan suukotelleet lapsiaan, mutta olihan muita keinoja kertoa, että rakkaita olette. Meillä sai paijauksia tai erikoistapauksessa hyvänyön toivotuksena nenänuukkaa. Hierottiin neniä kuin eskimot.

Kun on tiedossa hyvää ruokaa, on parasta olla etunenässä. Ja vaahteran nenät, ne ovat lapsia ja muitakin leikkiin valmiita varten.

Toimittajilta odotetaan uutisnenää. Vaikkei vainua olisikaan, niin vihjeen antajia riittää. Kerran toimitukseen soitettiin, että ihan konsuli Wennerstrandin näköinen mies oli pudonnut jäihin Myllynrannassa ja pelastajat hälytetty. Kylmässä kylpijän henkilöllisyyttä ei kuitenkaan saatu varmistetuksi lehden painoon mennessä.

Pääsikö epäily putkahtamaan palstoille asti, kuka muistaa, mutta huhu ainakin velloi kaupungissa heti aamutuimaan. Asiaan tuli myös valaistusta sellaisella voimalla, että luuria oli pidettävä kaukana korvasta: ”Täällä Wennerstrand. Kaikki päin helvetti. Miten se pitä ymmärtä, et mine vanha kaphornari hukku yks kuralammikko! ALDRIG I LIVET!!

Presidentti Charles de Gaulle muistetaan sekä käsillä puhujana että nenä-Kallena.

Lumikista tuttu on kääpiö Nuhanenä. Noidilla taas on syylänenä, lumiukoilla porkkana- ja sirkuspelleillä tietenkin iloisenpunainen pellennenä.

Erinomainen lahja poliitikoille olisi Pinokkion nenä. Eivätpä uskaltaisi narrata, kun oma nenä paljastaisi vilpin venymällä pituutta. Sarjakuvasankari Wagner voi sen sijaan vaikka sikavalehdella, koska hänet on varustettu kärsällä.

Jos on epäselvyyttä poppoon jäsenmäärästä, niin hankkikaa savea. Kukin painaa siihen nenällä kuopan, ja sitten vain ynnäämään.

Taide on aina oivaltanut, miten jännittävä uloke on ihmisen nenä. Jo mainittujen satuhahmojen välityksellä tuli viitatuksi saksalaisiin Grimmin veljeksiin sekä italialaiseen kirjailijaan Carlo Collodiin (Pinokkio). Wagner taas on (kuten myös Viivi) suomalaisen Juba Tuomolan luoma hahmo.

Kuten Grimmit ja Collodi myös ukrainalaissyntyinen Nikolai Gogol sekä

ranskalaiskirjailija Edmond Rostand vaikuttivat 1800-luvulla. Gogolin novelli, viisas ja terävänhauska Nenä valloittaa yhä sekä lukuelämyksenä että näyttämöillä, ja Rostand nosti esiin 1600-luvulla eläneen kollegansa, uljasnenäisen Cyrano de Bergeracin. Unohtumattoman elokuvahahmon antoi Bergeracille – Stanley Kramerin filmissä 1950 – puertoricolaisnäyttelijä José Ferrer ja uudemmassa – Jean-Paul Rappeneaun 1991 ohjaamassa versiossa – toinen karismaattinen näyttelijä, ranskalainen Gérard Depardieu.

Cyrano oli 30-vuotisen sodan veteraani, miekkamies jonka tarina on sydämeenkäypä. Cyrano uhrautui ystävänsä ja rakkautensa puolesta. Hän suuntasi mestarilliset säkeensä palvontansa kohteelle – piilosta, toisen, samaan naiseen rakastuneen miehen suulla ja nimiin.

Sankarilta sai helposti nenille. Jotenkin tähän tapaan (ei sanatarkka lainaus):

Vaikka itse itseäni soimaan.

nenääni ei muut käy mestaroimaan!

Ihailun ansaitsee se joka pystyy kääntämään tappion voitoksi:

Niin, niin juuri!

Mun nenäni on suuri!

                                                                           Kaarina Naski

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s