USAsuomeksi kulttuurikatsaus

maaliskuu 9, 2010

Mustatkin muistot voi maalata värikkäiksi

Filed under: Uncategorized — kulttuuriusasuomeksi @ 10:30 pm

Muistitikku

”Köyhyys ei ole mikään ilo vaikka se välillä naurattaakin.” Se on monelle tuttu sanonta. Isäni käytti sitä usein.

Luonteensa mukaisesti isä-Eikka pyrki näkemään asiat positiivisessa valossa. Mutta joskus kun hän otti mandoliininsa, näyttivät molemmat, mies ja soittopeli antavan vallan kipeille muistoille: ”Tuule tuuli leppeämmin, missä köyhä raataa/ viluissaan tai palavissaan kotapuita kaataa…” Melodia kuljetti tulkitsijaa kauas ajassa taaksepäin.

Ja vuoden suurimman juhlan lähestyessä hän muistutti Köyhän lapsen joulukuusesta, siitä joka ”hohtaa kankahalla”. Ja koristeista, jotka ovat ylitse muiden: ”tähdet saa sen kynttilöiksi, lunta namusiksi”…

Isä oli Kotkan poika, kirjailija Toivo Pekkasen aikalaisia, 1900-luvun alussa syntynyt. Ruokaa oli vähän mutta sisaruksia paljon. Kun eväät uhkasivat loppua kokonaan, lähetettiin nuorimmaisia murikkarintamalle, joka kuulosti sanana kauniimmalta kuin kerjuu. Junamatkansa maksoivat sisko ja sen veli, Iitsu ja Eikka, laulamalla. Maaseudulla oli sitten mentävä rohkeasti taloihin ruokaa pyytämään. Ja antoivathan ne emännät, kuka lihaa, kuka jauhoja, kuka leipää tai joskus jopa uunilämmintä pullaa. Liikuttuivat kun sisarukset käsi kädessä virittivät laulun: ”Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan…”

Epäilemättä noihin kokemuksiin liittyi paljon pelkoa ja ahdistusta, pikkulapsia ei ole tarkoitettu yksin matkaamaan eikä vieraiden oville nöyristelemään. Isäni kuvasi kuitenkin aina oman lapsuutensa pehmein värein, murikkataivalkin oli kuin seikkailukirjasta. Seuraavan, sen oikean rintaman, hän pyyhki melkein olemattomiin. Marssilaulut ja sota-ajan iskelmät nousivat marginaalista etualalle. Isän ”sotapolvikin” mainittiin vain silloin kun vamma oikein kenkkuili.

Mutta joskus alakulo nousi kuumeen lailla pintaan. Sen Eikka hoiti pois kaveripiirissä, seurueen keskipisteenä, kertoi hauskoja juttuja ja lauloi kun pyydettiin.

Ei tullut sitten kotiin moneen päivään.

Alice Munro (s.1931), joka sai taannoin kansainvälisen Man Booker -palkinnon, on tuonut teoksissaan esille taustojen – mm. köyhyyden – merkityksen ihmiskohtaloissa. Kertomuskokoelmassa Kerjäläistyttö (Tammi, suom. Kristiina Rikman 1985) tämä kanadalainen novellisti tutustuttaa lukijansa Roseen, joka asuu Hanrattyssä Ontariossa. Rosen elämänalku on kytkyssä köyhyyteen mutta myös kipuun, fyysiseen ja henkiseen. Hän saa ”ruhtinaallisia selkäsaunoja” isältään, eikä tarinoiden toinen keskeinen henkilö, äitipuoli Flo ole kasvattajana juurikaan armollisempi. Koulussa Rose kuitenkin pätee fiksuudellaan. Hänelle on avoinna akateeminen maailma ja sitä myöten lupaava tulevaisuus.

Mutta menestyvänäkin Rose on ihmissuhteissaan epävarma ja uhmakas. Huomatessaan monien ihmisten suorastaan toivovan että olisivat syntyneet köyhinä – kai päästäkseen ylpeilemään millaisista oloista ovat kunniakkaasti nousseet – hän ryhtyy huvittamaan ihmisiä tositarinoillaan. Ulkohuusseista esimerkiksi nousee melkoista ”viihdettä”. Kun lankkujen raosta pöllynnyt lumi kinostui penkille ja lattialle, niin koululaiset valitsivat mieluummin lattiahuussin. Varmemmaksi vakuudeksi seuraa vielä yksityiskohtainen selostus lattianäkymästä lukuisten käymäläkäyntien jälkeen.

Kirjan komiikka on kuitenkin paljon muuta. Se nousee aikakauden, olojen ja ihmismielen tuntemisesta, omakohtaisuudesta ja oivalluksesta. Ikuinen ”kerjäläistyttö” Rose pätee hätkähdyttävillä muistoillaan. Mutta hänen sisimmässään vellovat itku ja nauru, nauru ja häpeä, häpeä ja köyhyys, köyhyys ja uhma..

Kun isäni oli aikansa kantanut reissuillaan arjesta reväistyä ”riemunviittaa”, hän palasi kotiin. Yleensä hyvin hyvin katuvaisena. Joskus oli tuliaisiakin. Kerran urkuharmoni ja kerran kanarialintuja. Äitini sanoi, että ei ole taas mies ollut köyhä eikä kipeä.

Kumpikaan lahjus ei soveltunut meille, vaikka kai niistä kaunis ääni lähti. Ei ollut tilaa. Ja kirjoituspöydälle tilapäisesti parkkeerattu häkki roskasi iljettävästi kouluvihkoni.

KN

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: