USAsuomeksi kulttuurikatsaus

Touko 21, 2010

Ooppera herättää eloon rohkean mainarisukupolven

Filed under: Kirjallisuus,Musiikki — kulttuuriusasuomeksi @ 10:14 am
 
 
Rockland II

 

Musiikkimieskaksikko Jussi Tapola (vas.) ja Jukka Linkola olivat Michiganin matkallaan Finland Calling -ohjelman ja sen juontajan Carl Pellonpään vieraina televisiossa. Aina hyväntuulinen toimittaja Pellonpää on tunnettu niin amerikansuomalaisissa piireissä kuin Suomessa.

Ohjatessaan Ilmajoelle Antti Tuurin/Atso Almilan oopperaa Ameriikka sai Jussi Tapola kipinän siirtolaisuusaiheeseen. Yhdysvaltoihin oli lähtenyt hänen omia sukulaisiaankin. Hän oli saanut jopa nimensä Amerikan-isosetänsä mukaan.

Vuonna 2006 festivaalijohtaja Esa Ruuttunen kutsui Tapolan uuden oopperahankkeen alustavaan kokoukseen. Ja 2008 libreton tekijä ja ohjaaja Tapola oli säveltäjä Jukka Linkolan kanssa tarinan autenttisilla paikoilla Michiganin osavaltion Upper Peninsulassa.

Hankkeen vauhdittivat sikäläinen Pine Mountain Music Festival ja Jokioisten Musiikkisäätiö Nivalasta. Rockland-oopperaa esitetään kesällä 2011 molemmissa maissa.

Keskeisissä rooleissa Nivalassa ovat Esa Ruuttunen, Johanna Rusanen-Kartano ja Riku Pelo.

Eteläpohjalaisena Jussi Tapola on lapsesta asti kuullut amerikansiirtolaisuudesta. Lappajärven pohjukassa on Tapolanvuori, josta oli lähtenyt paljon hänen sukunimikaimojaan jo varhain Amerikkaan.

-Isän isoisä vei perheensä vain Härmän-Kauhavan viljaville maille asti, mutta isän setiä suuntasi uuteen maahan ainakin kaksi, Matti ja Jussi. Äidinpuoleista sukua lähti vuosisadan vaihteessa British Columbiaan. Näitä Hautaloita on siellä vieläkin.

-Lyhyet viestit, valokuvat ja Amerikan paketit muistuttivat aikansa kauas menneistä sukulaisista, mutta kuvittelun varaan jäi, millaisen elämän he olivat eläneet.

Tietämys kasvoi

Suomalaisia kaivosmiehiä 4.11.1919 Alabamassa. Kuvaaja A.C. Keily, Birmingham, Alabama. - Siirtolaisuusinstituutin arkisto.

Rocklandin myötä oopperan tekijäin tietämys siirtolaisuudesta kasvoi. Oopperalibretto on vain 40-sivuinen (vrt. romaaniin), mutta ennenkuin fiktiivinen tarina oli koossa, tarvittiin iso määrä tietoa suodatettavaksi.

-Ontonagonin piirikunnassa pieni kauppala oli vaurastunut kun sieltä oli löydetty Michiganin suurin puhtaan kuparin esiintymä 1840-luvulla, Tapola palauttaa mieliin.

-Vuosisadan vaihteessa saapuneet suomalaissiirtolaiset muodostivat oman seurakuntansa, haalinsa, raittiusseuransa, soittokuntansa ja työväenliikkeensä. Kun palkat ja turvallisuus työssä laskivat kipurajan alle, masinoitiin heinäkuussa 1906 Michigan Mining Companyn kaivoksessa lakko. Kolmestasadasta mainarista 280 ryhtyi lakkoon, suurin osa näistä suomalaisia.

Yhtiö lähetti kaivokseen rikkureita, ja heitä suojelemaan käsketyt kiväärimiehet avasivat tulen lakkolaisia kohti. Kaksi suomalaista kuoli ja kolmas haavoittui. Satakunta miestä pidätettiin useiksi viikoiksi ja seurasi syytteitä, jotka aikanaan oikeudenkäynnissä kuukausien päästä raukesivat. Suomalaisten oli semmin vaikeata saada töitä kaivoksista.

Syrjintä oli todellista

-Rockland on pienen kaivoskauppalan oikea nimi. Sen väkiluku nousi kukoistusaikana yli kolmen tuhannen, nykyisin se on sama kuin silloisten lakkolaisten, sanoo Jussi Tapola.

-Amerikkalaista materiaalia oli heti alkuun tarjolla liiaksikin oopperalibrettoon. Arvokkaina tietolähteinä ja taustavaikuttajina olivat professori emeritus John Kiltinen ja Andy Hill, kaksikielisen paikallislehden toimittaja Wakefieldistä.

Täydennystä löytyi Finlandia Universityn (Hancock) ja Rocklandin museon arkistoista ja Turun Siirtolaisuusinstituutista. Silminnäkijän, Alfred Laakson suomen kielellä laatimaa kuvausta väkivaltaisuuksista Tapola piti suoranaisena aarteena.

Edellämainittu Andy Hill on Laakson pojanpoika. Oopperantekijät kuuntelivat hiljaisina tietoja, jotka oli kirjattu muutama päivä tragedian jälkeen ja kokivat epätodellisia hetkiä katsellessaan tietokoneelta vanhoja valokuvia yhdessä David Laakson, Alfredin pojan kanssa Escabanassa.

Päivänvaloon vedettiin vaietumpia puolia siirtolaisten elämästä.

-Suomalaisten syrjintä oli todellista. Se meni joissakin juhlissa öykkäröinnin ja kivisodan asteelle. Maanmiestemme oma-aloitteisuus, heidän tapansa, kulttuurinsa ja eristäytymisensä siinä missä ”finnien” kieli ja kielitaidottomuus ärsyttivät muuta väestöä.

Sisältö, roolit ja miehitys

Lakon ympärille on ooperaan rakennettu todellisten esikuvien pohjalta fiktiivisten henkilöiden verkko ja ajan elämänmeno. Ohjaajan mukaan Rockland kuvaa, kuten oopperat yleensä, elämän ristiriitoja.

-Vähemmillä selityksillä vain kuin draama. Ooppera keskittyy siihen mikä musiikin yhteydessä parhaiten toimii, henkilöiden reaktioihin, mielialoihin, tunteisiin. Myös yhteisön kokemukseen ja murrosajan tunnelmiin.

Roolimiehitys on komea, tähdistä aina nuorimpiin lahjakkaisiin ja kilpailuissa menestyneisiin laulajiin. Roolit:

Johanna Ahopelto (Johanna Rusanen-Kartano, sopraano), mainarin vaimo.

Pekka Ahopelto (Riku Pelo, baritoni), edellisen aviomies, mainari, pullon ystävä. Saa puhtia kun ystävä Otto kuolee kaivosonnettomuudessa, hylkää pullon ja ryhtyy ajamaan tiukempia turvatoimia kaivokseen. Kuolee lakon yhteydessä ammuskelussa.

William Jackson (laulaja tuleee Michiganista), mainin foormanni, ihastuu Johannaan, kavaltaa Pekan lakon suunnittelijana kaivoksen johtajalle.

Pastori Rantanen (Petri Pussila, baritoni), maanläheinen hengenmies.

Alfred Laakso (Esa Ruuttunen, baritoni), mainari ja torvisoittokunnan vetäjä. Palaa 60-luvulla Rocklandiin ja muistaa 1906 tapahtumat. Todellinen henkilö ja teoksen innoittaja.

Sven Polkki (Mikko Himanka, baritoni), agitaattori.

Thomas C (Robert MacLoud, baritoni), mainin paikallisjohtaja, hankkii Pinkertonin miehiä ”suojelemaan” rikkureita.

Pete Corvino (Ilkka Hämäläinen, tenori), italialainen parturi

Mainareina ja yhteisön naisina: Ari Hosio, Sirpa Kurra, Simo Mäkinen, Mia Heikkinen, Tuomo Häkkilä, Roope Pelo. (Roolilistaan voi tulla force majeur -muutoksia.)

Rockland-oopperan ”vanhan maan” ensi-ilta on kesäkuussa 2011 Nivalassa.

Jukka Linkola (s.1955) on jazzpianisti, orkesterinjohtaja ja säveltäjä ja toiminut mm. Helsingin kaupunginteatterin kapellimestarina. Linkola on säveltänyt musikaaleja, oopperaa, balettia ja elokuvamusiikkia.

Jussi Tapola (s.1946 ) on toiminut mm. Suomen Kansallisoopperan pääohjaajana, oopperan Alminsalin suunnittelijana ja tuottajana sekä Tampereen Oopperan taiteellisena johtajana. Omia musiikkiteatteriproduktioita pitkälti toista sataa.

Kaarina Naski


Kuvitellut kohtalot

Oman panoksensa siirtolaisuuden selvitystyöhön ovat antaneet kirjailijat. Kauhavalla syntyneellä Antti Tuurilla on kokonainen sarja (Äitini suku) tästä aihepiiristä, ja sitä sivuaa – myöhemmässä ajassa – myös Ameriikan raitti (Lauri Törhösen elokuvana 1990). Tuurin kynästä on niin ikään syntynyt siirtolaisooppera Ameriikan libretto. Oopperan sävelsi Atso Almila, ja se sai kantaesityksensä Ilmajoen musiikkijuhlilla 1992 Jussi Tapolan ohjaamana.

Ameriikan humoristinen tarina liikkuu kahdella aikatasolla, 1982 ja 1902. Ensinmainittuun kuuluu mm. se, että entinen huonekalutehtailija Jurvala tulee Valtoihin mukanaan iso puusta sorvattu revolveri – lahja presidentti Reaganille. Jälkimmäiseen mm. se, miten eripurainen suomalaisseurakunta uhkaa sahata kirkon kahtia. Ooppera valottaa ihmissuhteita, vuosisadan vaihteen kirjeenvaihtoa ja siirtolaisuutta myös sen varjoisilta puolilta.

Pietarsaaressa syntyneen suomenruotsalaisen Lars Sundin Colorado Avenue kertoo pohjalaisen Hannan kymmenestä työteliäästä vuodesta Yhdysvalloissa ja paluusta varakkaana leskenä, kahden lapsen äitinä liikenaiseksi – maalaiskaupan pitäjäksi – (kuvitteelliseen) Siklaxiin. Elokuva Colorado Avenue (Claes Olsson, 2007) perustuu Siklax-trilogian kahteen ensimmäiseen romaaniin. Hannan mies työskenteli hopeakaivoksessa ja sai surmansa Rocland-tyyppisen lakon ammuskelussa.

kn

Touko 4, 2010

Pyssyhurtat ampuivat kuin riivatut

Filed under: Kirjallisuus,Musiikki,Teatteri — kulttuuriusasuomeksi @ 9:33 pm

Rockland I

Suomalaisia kaivosmiehiä Smithminessa Michiganissa vuonna 1910. Kuvaajasta ei tietoa. - Siirtolaisuusinstituutin arkisto.

Niinhän sitä sanotaan, jotta ”nuon fiini ihiminen, eikä mee Ameriikkahan, hullu!”.

Mutta onpa Lännen kultamaata kuvattu niinkin, että ”täällä ei oo ihimisen henki puupennin veroonen”.
Sitaatit ovat Heikki Luoman romaanista Kuparitaivas, jonka keskiössä oleva Rockland on taas ajankohtainen. Sen niminen ooppera esitetään nimittäin kesällä 2011 Nivalassa ja Michiganissa. Oopperan tilasi yhdysvaltalainen festivaalituottaja, se on Jukka Linkolan ja Jussi Tapolan käsialaa ja toteutetaan suomalais-amerikkalaisena yhteistyönä.

Libreton laatinut Tapola ei tuntenut em. romaania joka ilmestymisvuonnaan 1996 ns. kevätkirjana (WSOY) oli painunut ansaitsemattomasti unohduksiin. Musiikkimies teki oman löytöretkensä samoille lähteille. On kysymys Michiganin Rocklandista, sen suomalaisista siirtotyöläisistä ja vuoden 1906 dramaattisesta lakosta. Erilaisista tarkastelutavoista hyötyvät sekä taide että historiantutkimus.

Parhaassa tapauksessa romaani kokee uuden nousun ja on veturina oopperalle.

Heikki Luoma (s.1944) on kirjailija ja "miljoonamies". Hän on nimittäin saavuttanut miljoonayleisön televisiosarjoillaan sekä näytelmillään. Romaaneitakin on syntynyt jo 11, Kuparitaivas yhtenä niistä. Kirjailijan äiti oli Valkjärven Liskejä, isä eteläpohjalaisia, Ylihärmästä. Välillä Luoman tekstissä on voitolla herkkyys ja vuolaus, jota sen laatijan pohjalainen minä seuraa huvittuneena: "Joo, äireen pualelta ollahan karjalaasia!" - Kuva Karoliina Heinämaa.

Kyyjärveläissyntyinen Heikki Luoma on omistanut Kuparitaivaan isoisälleen, amerikansiirtolaiselle, jonka elämä päättyi 26-vuotiaana. Kirjan päähenkilössä ylihärmäläisessä Kristian Koivulassa on Luoman isoisän piirteitä, ja tapahtumat huipentuvat kaivostyöläisten ensimmäisen lakon kuvaukseen. Lakko tuli tunnetuksi kautta Amerikan ns. Rocklandin poikain juttuna.

Kaivoskaupungin suomalaisyhteisössä oli siinä vanhakantaisia puurtajia ja joukon mukana menijöitä missä luikureita ja provosoijia, mutta myös tervehenkisiä kyseenalaistajia. Puutteelliset työolot ja työturvallisuuden laiminlyönti johtivat väistämättömiin yhteenottoihin.

Tarinassa voi nähdä elokuvallista vetävyyttä, eikä siihen vaikuta ainoastaan se, että pohjana on tositapahtuma. Kiinnostavia ovat sen henkilöt, erilaiset luonnetyypit ja eloisat repliikit. Siirtolaisyhdyskunnasta tulee paitsi väkensä myös näiden taakse jääneiden vaiheiden näköinen. Uusiin tuuliin suhtautuu kukin tavallaan, ennen muuta niissä nähdään mahdollisuus. Keskinäinen yhteydentunto lujittuu.

… tai ei palaa ollenkaan

Päähenkilö Kristian Koivula on helposti kuohtava nuorimies, jolla on ”tärräystä” silloin kun tarvitaan, pukkaapa sitten kuulaa tai vastaapa kunnon kiertolaakilla leukaan. Pienistä kolhuista viis, sillä:

”Härmäläiselle ovat pintahaavoja kaikki jotka ei ole sydämessä.”

Naiset, enempää paksupalmikkoinen Milja kuin kaunis papinrouva, eivät voi olla huomaamatta tätä joukosta erottuvaa komeata kaveria, joka on terävä huomioitsija ja päälle päätteeksi etevä viulisti. Sävyisän velipojan Jussin kanssa menevät yhteiskunnalliset ajatukset ristiin, kelpo porari Nevaluomalle taas rinkit maistuvat liian hyvin. Kohtalokkaaksi etiäiseksi osoittautuu miehen uho :”Nevaluoman Köpi palaa Ameriikasta talonhinta plakkarihnansa tai ei palaa ollenkaan.”

Niistä mainareista, jotka kuolivat kaivosturmissa tai joiden keuhkot eivät kestäneet pölyä, ei paljon huudeltu. Mutta lakko muistetaan. Romaanin Oskari Ohtosen, Kristianin ystävän piti olla mainarina vain siihen saakka että pääomaa olisi riittävästi omaan maapaikkaan. Perhe-elämä siinteli mielessä, häät olivat ovella. Mutta:

”Kun ei me oltais… kenellekään mitään… ilman syytä ampuivat.”

Päivänvaloon

... olin edelleen poissa tolaltani, hikoilin ankarasti ja suu napsui kuivana kuin santapaperi. -Ensimmäinen kerta maan alla, vai? Ohtonen kysyi. -Mistä sen muka näkee? minä yritin koveta. -Sen näkee vaan, mutta ei siinä mitään häpeilemistä ole... (Kuparitaivas). - Kuvasta ei tietoja, Siirtolaisuusinstituutin arkisto.

Aineistonsa Heikki Luoma hankki amerikansuomalaisista lehdistä, mm. Raivaajasta.

-Niissä seurattiin tarkoin Rocklandin poikain oikeudenkäyntejä.Varsinainen erilaisten näkökulmien aarreaitta kirjailijalle ja tarinalle, joka elää ristiriidoistaan.

-Hyvät tiedot – myös lakon jälkeisestä suoranaisesta terrorista – sain Alfred Laakson muistelmasta 60-luvun työväenkalenterissa. Raivaajassa tuli niin ikään vastaan kaivosmiesten silloista sanastoa, tietoa työmenetelmistä ja työnjohdon suhtautumisesta.

Luoma kiittää Pertti Virtarannan Amerikansuomen sanakirjaa, samoin Samuli Paulaharjun teosta Härmän aukeilta.

-Paulaharju oli haastatellut myös isoisäni isää, jonka kaikki neljä poikaa lähtivät Amerikkaan, eikä yksikään palannut.

Kirjassa ei kuitenkaan ole sanaakaan amerikansiirtolaisuudesta.

-Vaikka pahimmillaan joka kolmas eteläpohjalainen oli Amerikassa. Syy vaikenemiseen saattoi olla siinä, että siirtolaisuutta pidettiin vuosisadan alussa epäisänmaallisena.

Miksi Luoman oma kirja sitten vaiettiin, se on mysteeri. Kritiikkipinosta ei tullut korkea, mutta sitä painokkaampi. Puhuttiin merkittävästä siirtolaisromaanista, eikä vähiten kiitellyt HS:n Pekka Tarkka.

Kuparitaivaan uusi tuleminen

Kaivoslakon putkahdettua taas 2000-luvulla julkisuuteen kiinnostus sitä koskevaa tietoutta kohtaan on aktivoitunut molemmin puolin Atlanttia. Luomaan on ollut yhteydessä mm. John O. Kiltinen, matematiikan professori emeritus Michiganin yliopistosta.

Ihmettelyn aiheeksi nousi, miksei Kuparitaivasta ole saatavissa englanninkielisenä, jolloin sen olisi mahdollista tehdä loikka yli sukupolvien, saavuttaa kokonaan uusi lukijakunta.

-Sekä käännös että uusintapainos ovat suunnitteilla Edicolla. Rahasta on kaikki kiinni, pienkustantamoilla eritoten.

Kyselijöille Kuparitaivaan mahdollisesta jatko-osasta Luoma vastaa:

-Kyllä minua kovasti kutkuttaa se ajatus, että tuon Kristianin vanhaan maahan juuri kansalaissodan aikaan – Miljaa tapaamaan ja poikaa, josta Kristian ei tiedä. Siinä kirjassa löisin monta kärpästä yhdellä iskulla: kuvaisin isäni isätöntä lapsuutta ja kansalaissotaa ulkopuolisen silmin. Kristian elättää itsensä kirjoittamalla, näyttää punaista ja sinistä lehtimieskorttia tilanteen mukaan kulkiessaan sotivan Etelä-Suomen läpi kohti Pohjanmaata ja Keski-Suomea. Hän tapaa mm. kaivoslakko-Holvastin, josta on tullut punapäällikkö.

Se että kirjailijalla on aloitusliuskat ei merkitse yhtä paljon kuin se, että hän sanoo kirjan olevan jo sisällään. -Pitäisi vain saada aikaa työstää tarina, hän huokaa.

Kaarina Naski

Merten taa menijät

Suomesta Pohjois-Amerikkaan suuntautunut siirtolaisuus on kiintoisa ilmiö ennen muuta laajuudessaan. Sen huippu ajoittui vuosiin 1900-1919. Uudelle mantereelle muutti tuolloin yli 230 000 suomalaista. Valtaosa sijoittui keskilännen valtioihin Michiganiin ja Minnesotaan, joissa oli huomattavia kupari- ja rautakaivoksia.

Maamme kaukosiirtolaisista noin puolet lähti Pohjanmaalta. Siihen on löydetty lukuisia selityksiä alkaen liikaväestöstä ja elinkeinorakenteen muutoksesta.

Siirtolaisuustutkimusta kartuttaa ja koordinoi maassamme vuosikymmenten kokemuksella Suomen Siirtolaisuusinstituutti.

Kuntakohtainen tilasto vuosilta 1870-1914 kertoo mm. Vaasan läänistä seuraavaa:

Määrällisesti eniten siirtolaisia – kaupungeista – lähti Vaasasta, 4904 (9,4 %) mutta prosentuaalisesti eniten, suhteutettuna väkilukuun Uusikaarlepyystä, 883 (16,7 %).

Pietarsaaresta lähtijöitä oli 1563, mikä merkitsi 11,1 % väestöstä, Kokkolasta 1092 (9,5 %), Kristiinankaupungista 947 (7,5 %) ja Jyväskylästä 401 (3,5 %). Pietarsaaren maalaiskunnan lähtijämäärä oli 2526, Kruunupyyn 1514 ja prosentuaalisesti kärjessä olleen Teerijärven 1476.

Viipurin läänin kaupunkien vastaavia lukuja: Viipuri 1004, Sortavala 87, Käkisalmi 42, Lappeenranta 88, Hamina 65 ja Kotka 782. Prosentuaalisesti oli Kotkasta lähtijäin luku selvästi korkein, 2,6 %.

Maalaiskunnista eniten katoa koki Säkkijärvi 2054 (4,1 %), seuraavaksi Kymi 1564 (3,5 %) , Jääski 729 (2,5 %) , Pyhtää 314 (2 %), Sippola 589 (2,2 %), Valkeala 851 (1,7 %), Viipurin maalaiskunta ja Nuijamaa 1529 (1,6 %) , Jaakkima 719 (1,5 %), Lapvesi 612 (1,4 %), Kurkijoki 446 (1,4 %). Sortavalan maalaiskunnasta lähtijöitä oli 210.

Silloisen Karjalan (Karjalankannas, Laatokan Karjala) alueen muista maalaiskunnista ainoastaan Suojärvi ja Kitelä näyttävät tilastossa nollaa, samoin saariston osalta Haapasaari, Seiskari, Lavansaari ja Mantsinsaari. Suursaaren ja Tytärsaaren jätti yhteensä 19 asukasta eli 0,3 % väestöstä.

Kuopion läänin kaupungeista Kuopiosta lähti määrällisesti eniten 811, mutta Iisalmesta prosentuaalisesti eniten 2,8 %. Joensuu oli kolmantena 148 lähtijän voimin (1,2 %)

Pohjois-Karjalan maalaiskunnista vilkkainta siirtolaisliikenne oli Nurmeksesta ja Valtimolta 457 – prosenttiluku väestöstä 0,9.

kn

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.