Tanssin akateemikon klassikkopohdintaa
Tuskinpa arvasi Minna Canth 1800-luvun lopulla, millaiseen pyöritykseen hän oli vielä joutuva. Tanssijat ja koreografit ovat näet siitä erikoisia, että ne vievät. Sumeleimatta ja suruttomasti. Kun Canthin näytelmä Työmiehen vaimo kolahti nuoreen Marjo Kuuselaan, niin se oli sitä myöten klassikon menoa.
2000-luvulla Homsantuu tanssii niin että kipunat kantapäistä sinkoavat.
Kuuselan ensimmäisestä kosketuksesta kyseiseen näytelmään on kulunut jokunen vuosikymmen. Tuoreimpaan, tämänsyksyiseen produktioon päästyä hänestä oli ehtinyt tulla akateemikko, ensimmäinen laatuaan tanssitaiteen alueella.
Kun seitsemänvuotias Marjo vasta treenasi ensimmäisiä tanssiaskeleitaan kotikaupungissaan Turussa, hän tuli jo niianneeksi Thalialle, teatterin ikiomalle suojeluspyhimykselle.
-Kaupunginteatterin satu ”Matka joulutähden luo” oli ihana. Ja siinä oli tanssia. Peräti 4 minuutin ajan. Mikä elämys!
Kun sitten Kansallisoopperan baletti Joutsenlampi vieraili Turussa, tyttö pitkästyi seuratessaan kurinalaista tanssin artikulaatiota.
-Se oli kuitenkin ratkaiseva hetki, sillä silloin tiesin mitä halusin. Tanssin pitäisi olla osa teatteria, mukana juonen kuljettamisessa.
Tampereen Työväen Teatterissa hän pääsi silloisena teatteriohjaajaopiskelijana seuraamaan itsensä Eino Salmelaisen työskentelyä. Salmelaisen ohjaamissa näytelmissä ei aiemmin ollut tanssikohtauksia, mutta Työläisvaimossa niitä oli kolme.
Hennolla ja pienikokoisella tummasilmätytöllä Marjo Kuuselalla oli soolotanssi. Hän oli onnensa kukkuloilla.
Salmelainen oli henkilö, jonka auktoriteetin asemaa ei kyseenalaistettu.
-Hän oli sitä mieltä, että jos muu ei auta niin itku auttaa, toteaa Kuusela.
-Kyllä hän osasikin itkettää. Katseli toisinaan välinpitämättömän näköisenä ikkunasta ulos ja lausahti sitten komealla nasaalillaan: ”Ei mistään kotoisin!”
Sano se tanssien
Canth ei antanut nuorelle koreografille rauhaa. Vastaperustetun Tanssiteatteri Raatikon ohjelmistoon tuli ensimmäiseksi Kuuselan uunituore – Työmiehen vaimoon pohjaava – tanssiteos. Raju ja traaginen.
-Halusin antaa sille saman nimen kuin Salmelainen omalle toteutukselleen, Työläisvaimo. Ohjelmallisuus sopi hyvin 70-luvun poliittiseen ajatteluun. Canth oli enemmän kuin feministi, hän ajoi tasa-arvoa.
2000-luvulla Työmiehen vaimoa on esitetty mm. musikkiteatterina nimellä Suruttomat. Sirkku Peltola (sama tamperelaiskirjailija jonka näytelmiä ovat esimerkiksi Suomen hevonen ja Mummun saappaassa soi fox) on löytänyt siitä aidon rakkaustarinan, ja Matti Puurtinen on saanut teoksen soimaan.
Eikä pystynyt väistämään Canthiaan vieläkään Marjo Kuusela. Hän suorastaan törmäsi Suruttomiin ja ohjaaja Raija-Sinikka Rantalaan jonka kanssa oli tehnyt yhteistyötä Helsingin Kaupunginteatterin 90-luvun West Side Storyssa.
-On ohjaajia joilla on kunnioitus tanssia kohtaan, jotka eivät vain sano ”tee tähän nyt jokunen askel”. Raija-Sinikka on sellainen. Ruvettiin siis hommiin täysillä Kotkan Kaupunginteatterissa ja syyskuiseen ensi-iltaan tähdäten, nauraa koreografi ja näyttää ihan pikkutytöltä.
-40 minuuttia tanssia 2,5-tuntisesta teoksesta!
Työparin seuraava yhteinen produktio on Maratontanssit Vanhassa Jukossa Lahdessa. Horace McCoyn teos (Ammutaanhan hevosiakin) sijoittui Yhdysvaltojen 30-luvun pula-aikaan, eikä yhtymäkohtia nyky-Suomeen puutu. Myös taannoinen traagisesti (yhden osanottajan kuolemaan ja toisen vakavaan loukkaantumiseen) päättynyt saunomiskilpailu on nähty oireiluna yhteiskunnallisista vinoutumista, joita voidaan peilata ko. näytelmän teemoihin.
Ken enemmän kärsii
Työmiehen vaimoa on kuvattu yhteiskunnalliseksi näytelmäksi, jossa ”kaksi naista tuhoutuu miehen käytettyä heitä laillisesti ja yhteisön tukemana hyväkseen”.
Nyt Kuuselaa askarruttaa se, että jospa mies voikin rakastaa kahta naista samanaikaisesti.
Hän on käsitellyt aihetta jo koreografiassaan Naisia ja laukkuja, joka sai ensiesityksensä Pyhäjärvellä Täydenkuun Tanssit -festivaaleilla. Kirjallisuusosoitin oli tuolloin Juhani Ahon kohdalla, jonka elämän naiset olivat vaimo ja vaimon sisko.
-Uskon, että kysymyksessä oikeasti oli syvä tunne kahta naista kohtaan. Niin kyseisessä tanssiteoksessani – kuin musikaalissa.
Musiikkiteatteri asettaa tekijöilleen korkeat vaatimukset. Pitäisi olla moniottelija. Koreografi rauhoittelee:
-Tanssiryhmän ei välttämättä tarvitse koostua ammattilaisista. -Kotkan tiimissä esimerkiksi on vain kaksi ammattitanssijaa. He ovat miehiä, kun taas naiset ovat tanssin harrastajia, mutta toisenlaisen tanssin, mm. latinon. Heillä jalat tulevat tärkeämmiksi kuin kroppa, sen notkeus ja liikkuvuus, mutta se ei ole vaarallista, tanssi saa näin omaa erilaista ilmettä.
Akateemikko kortistossa
Helsingin Juhlaviikkojen taannoisen tanssitapahtuman yhteydessä todettiin, että vaikka vapautumista on tapahtunut, tavisten on yhä edelleen vaikea lähteä mukaan vaikka mieli tekisi.
Akateemikko on optimistisempi.
-Katsojan kokemus on laajentunut, katsomoitakin on pystytty muuntelemaan ilman että yleisö kokisi itseään ”turvattomaksi”. Sanoisin että ihmiset tekevät mieluummin yksittäisiä liikkeitä kuin ryhtyvät yllytettyinä tanssimaan. Olen kokenut yhteisöllisyyden mm. Kuopion festivaaleilla. Kautta katsomon kädet kohoilevat, liikehtivät ohjatusti, pyöräyttelevät kaaria… Tämä on jo murros. Että yleisö lähtee mukaan vapaaehtoisesti ja tajuaa, että sen voi tehdä menettämättä itsekunnioitustaan.
Tanssi taidemuotona ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Se on hetken taidetta ja sidoksissa kulttuuriin. Juhlaviikoilla korkeatasoista vierailua, Alain Platelin koreografiaa, seurannut keski-ikäinen mies pomppasi esityksen päätyttyä ylös ja sanoi kovalla äänellä: ”Tämä on täyttä hullujenhuonetta!”
Marjo Kuusela oli välikohtauksesta pikemminkin huvittunut kuin vierailijain tai edustamansa taiteenalan puolesta loukkaantunut. Eihän suoran palautteen arvoa pidä kiistää.
Akateemikko kuulostaa nimityksenä hienolta. Mutta miten käy korvaan ”akateemikko työttömyyskortistossa”?
Kuusela ”kokeili” kortistoa eläkejärjestelyjä odottaessaan. Ihmettelihän siinä moni, että eikö akateemikon palkka riitä?
Vaan kun akateemikot eivät saa palkkaa….
Kaarina Naski
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 