Kesän jälkiä vanhasta maasta I

 

jotkut kuvat soivat – niin tämäkin –

puut laulavat ja pilvet unelmoivat

meri kaikupohjan puhtaan antaa

sen hiljaisinkin liike säveliksi syttyy,

hyväileepi rantaa

pikkuinen lintu

olit sinäkin kerran

 et mielinyt maailmalle

– ehkä sentään sen verran,

kaislikon reunaan asti

ja hiukkasen yli –

riemua, ihmeitä

suunnattomasti

mut missä, missä on emon syli

 

ehkä urhein on se

 ken palata tohtii ja

nokkansa veivaa

kotia kohti

kaijuli