Katseet kanadansuomalaisiin
Ovatko suomalaiset jotenkin erityisen uhkarohkeita ja valmiita menemään työn ja leivän perässä vaikka kuuhun asti? Vai ovatko he vain helposti ylipuhuttavissa? Ainakin heitä on lennellyt kuin lastuja ympäri maailman uusia finlandeja perustamaan.
Jo sata vuotta sitten he olivat niin hyvässä maineessa muun muassa Albertassa Kanadassa, että heitä suorastaan värvättiin siirtolaisiksi. Suomalaiset kun oli todettu ensi luokan maanviljelijöiksi, ahkeriksi ja raittiiksi. Jos nyt sentään lasiin sylkeminen monen kohdalla oli liioittelua, niin selviytyjiin olivat epäilemättä laskettavissa nekin finnien esi-isät, jotka tarttuivat ojennettuun käteen tuolloin 1910. Sen he tekivät ennen muuta oman itänaapurinsa pihdeistä päästäkseen mutta myös silkasta seikkailunhalusta. Kuitenkin vasta seuraavalla kymmenluvulla ja maailmansotien välillä päästiin kunnon vauhtiin.
Yhä Kanadan väestöön lukeutuu yli 100 000 suomalaistaustaista. Millaisia kohtaloita, millaisia muistikuvia – tutkijoille, kirjailijoille ja elokuvantekijöille todellinen aarreaitta!
Kanadansiirtolaisuus on viime aikoina ollut Suomessa kasvavan mielenkiinnon kohteena. Ilmiö ilahduttaa Suomen Siirtolaisuusinstituuttia, jossa on oltu huolissaan tutkijain ulottuvilta vähän kerrassaan katoavasta tiedosta. Instituutin pitkäaikainen johtaja Olavi Koivukangas painotti vielä taannoin eläkkeelle jäädessään kanadansuomalaisten kohtaloihin paneutumisen kiireellisyyttä. Raivaajapolvi on luonnollisesti poistunut, ja vanhimmat elossa olevat siirtolaisikäluokatkin seniorivuosissa. Uusi johtaja Ismo Söderling vakuuttaa, että viestikapula on vastaanotettu.
– Viime keväänä Saskatchewanin suomalaisasutuksesta väitellyt Outi-Kristiina Hännikäinen tähtää seuraavassa projektissaan kanadansuomalaisten historiaan laajemmassa mielessä. Mietintään on laitettu ja toimenpiteitä odottaa lisäksi mm. ulkosuomalaisparlamentin ja Suomi-Seuran aloite kanadansuomalaisista sotaveteraaneista ja lotista tehtävästä tutkimuksesta.
Lauri Toiviaisen kirjoittama kirja Vapaa Sana -lehden vaiheista osuu myös buumiin, sillä kyseisen lehden perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Ansiokas teos taustoittaa laajalti kanadansuomalaista tiedonvälitystä ja antaa kattavan kuvan aika ajoin varsin politisoituneesta ilmapiiristä.
Tarkoituksellista häivytystä
Ensimmäinen suomenkielinen lehti Kanadassa 1900-luvun ollessa vielä lapsenkengissä oli Aika, jota toimitti utopiayhteiskunta Sointulan pääasiallinen perustaja Matti Kurikka. Vapaus oli lujasti ankkuroitunut Moskovan linjaan, kaukana oikealla oli Canadan Uutiset.
1931 perustetun Vapaan Sanan periaatteellinen puoli oli Toiviaisen aineiston mukaan alussa haparoivaa, mutta häivytys oli tarkoituksellista. Hiljalleen kantaa alettiin kääntää kansanvaltaisia aatteita puolustavaksi. Ensimmäiset toimittajat olivat Reynold Pehkonen ja Bruno Tenhunen. Jo 1937 Vapaa Sana nousi maan suurimmaksi suomenkieliseksi sanomalehdeksi. Pehkonen luotsasi sitä päätoimittajana pientä katkoa lukuunottamatta aina vuoteen 1966. Tenhunen vaikutti lehden johdossa liikkeenhoitajana. Historiateoksen kirjoittaja Toiviainen otti päätoimittajan pestin 1967, jatkoi yhtäjaksoisesti pari vuosikymmentä ja vielä 90-luvun lopulta runsaat viisi vuotta. Nykyinen päätoimittaja on Juhani Niinistö.
Lehden suomenkieltä taitava lukijakunta kutistuu väistämättä, vaikka suomalaisiksi leimautuvien väestömäärä onkin iso. Englanninkieli on nykyisin rinnakkaiskielenä välttämätön.
Suomalaisten siirtolaislehtien kannanottojen nykyinen maltillisuus ja sovinnollisuus peilaa kiintoisasti taakse jääneeseen, kun tiedetään esimerkiksi, että Vapaan Sanan perustamisen aikoihin Kanadan kommunistisen puolueen 5000 jäsenestä oli suomalaisia 3000!
Karjalan rakentajien traaginen kohtalo 1930-luvun alussa kosketti myös kanadansuomalaisia. Kanadan metsurien taito ja tekniikka olivat arvossaan, mutta uusi ”kultamaa” tuotti raskaan pettymyksen. Pohjois-Amerikasta muuttaneista n. 6000 suomalaisesta palasi arvion mukaan 2200 ennen kuin terrorikampanja alkoi vuonna 1937. Onnekkaimpia olivat ne jotka olivat ymmärtäneet säilyttää Suomen, Kanadan tai USA:n passinsa. Omaisuutta jäi joka tapauksessa ”välietappiin”. Monilta todella paljon. Torontolaisen Sven Nurmen oli jätettävä suutarinkoneensa, mutta tärkeintä oli saada perhe turvaan.Yöpyminen kuukausitolkulla toisten lattioilla ilman vuodevaatteita juuttui mieleen kauhukokemuksena…
Värvärit olivat keskittyneet vain varakkaimpiin kanadansuomalaisiin sosialisteihin, heitä joilla oli talo, auto, kesämökki ja moottorivene. Pakkotyöhön tuomituista suomalaisista teloitettiin vuoden -39 tilaston mukaan 1,9 prosenttia, runsaat kaksi kertaa enemmän kuin muita kansallisuuksia.
Suomen historian kuumat vuodet näyttäytyvät uudesta perspektiivistä Toiviaisen kirjassa. Muurmannin suomalaisosasto, vallankumouksellisesta kiihotuksesta syytetyt, Tammisaaren pakkotyölaitos, kansalaisluottamuksen menettäminen, emigranttikommunistit. Heijastusilmiöitä esiintyi sitten myös uudella mantereella. Puhuttiin jopa suomalaisten vakoilevan omiaan Kanadan valtiollisen poliisin palveluksessa.
Ja tulihan se, oma lehti
”Tehkää mitä teette, mutta lehden on tultava”, oli Vapaa Sana ohjeistettu. Muuten hyvä mutta kun palkkarahaa riitti alkuunsa vain latojalle ja sekin summa oli kerättävä. Toimittaja ja liikkeenhoitaja saivat vain I Owe You -lappuja ikään kuin lupauksena siitä, että joskus pärjätään paremmin. Pehkonen, joka uskoi työläisten nousuun kasvatuksellista ja poliittista tietä, ei aseellisen taistelun kautta, pääsi lehden alkuvaikeuksien keskellä puuttumaan em. Karjala – ruljanssiin vasta joulukuussa 1933 ja kirosi sen raskaasti. Talvisodan puhjettua Vapaa Sana puolusti palstoillaan arkailematta Suomen taistelua ja oli koko ajan lakkautusuhan alaisena. Alueen sensuuriviranomaiset kävivät useaan otteeseen toimituksessa vaatimassa Staliniin, Kanadan liittolaiseen kohdistetun arvostelun lopettamista.
Vapaa Sana tunnetaan ”lukijainsa omistamana sanomalehtenä”, sillä 1936 perustetun kustannusosakeyhtiön Vapaa Sana Press Ltd:n ainutlaatuinen idea oli vedota lukijoihin, jotta he tilausmaksua uudistaessaan ostaisivat vähintään yhden äänestykseen oikeuttavan osakkeen. Osakeanti, johon tartuttiin innolla, pyyhki pois yhtiön loput velat ja mahdollisti tekniset parannukset.
Nykytilanteessa on kanadansuomalaisilla Torontossa ilmestyvän Vapaan Sanan lisäksi toinenkin viikkolehti, Thunder Bayssa ilmestyvä Canadan Sanomat, joka aloitti toimintansa Canadan Uutisten seuraajana 2001 ja jonka Vapaa Sana osti 2005. Muihin suomalaisten seuraamiin lehtiin kuuluu mm. vancouverilainen Länsirannikon Uutiset.
Big Finn Hall -elokuvahanke
Niin Pohjois-Amerikan suomalaisten keskuudessa kuin vanhassa maassa odotetaan kovasti syksyyn 2011 kaavailtua elokuvaensi-iltaa Big Finn Hall. Nimi viittaa suomalaisten toimintojen keskuspaikkaan Thunder Bayssa, ”haaliin”, ja elokuva kertoo kanadansuomalaisten siirtolaisten punaisesta historiasta (Vesa Marttinen/HS). Elokuvan ohjaajalla Kelly Saxbergilla on suomalaiset sukujuuret. Aiemmassakin tuotannossaan niin hän (Letters from Karelia, Aate Pitkäsen tarina) kuin apulaisohjaaja Chrystene Ells (Sisu – The Death of Tom Sukanen) ovat osoittaneet kiinnostustaan suomalaisiin. Big Finn Hallin päähenkilöitä, nuoria ja kiihkeitä työväenliikkeen aktivisteja esittämään on palkattu Suomesta näyttelijät Elena Leeve ja Jussi Nikkilä.
Suomalaisten ujous ja sisukkuus tunnetaan jo niin hyvin maailmalla, ei vähiten Kanadassa, että ne ovat muuttuneet melkeinpä kliseiksi. Muitakin – näihin liittyviä – ominaisuuksia kuuluu meikäläisillä olevan. Lauri Siirala muisteli radiossa miten hänen ollessaan töissä 1970-luvulla tukkikämpällä siellä oli myös eräs Ojibwas-intiaani, joka puhui selvää suomea.
-Hämmästyin kielitaidosta ja kysyin, onko hänellä suomalainen vaimo. Hän vastasi suomalaisten vain olevan niin jääräpäisiä, etteivät suostu puhumaan englantia!
Maailmanparantajat
Vuoden 1921 papintodistuksen mukaan Bruno Armas Tenhunen, syntynyt Viipurissa 20.6. 1898 ja vaimonsa Tyyne Hilja o.s. Kokkinen, syntynyt 27.10.1895 Viipurissa olivat Kuopion evankelisluterilaisen kaupunkiseurakunnan jäseniä, rokotetut, ripillä ja pyhällä ehtoollisella käyneet ja kansalaisluottamusta nauttivia. Bruno teki elämäntyönsä Kanadassa ja oli Vapaan Sanan sekä Kanadan etnisen lehdistön organisaatioiden tärkeimpiä rakentajia. Sitä ennen hän koki kuitenkin kovat yhteiskunnallisen muutoksen laineet Suomessa ja lukeutumatta radikaaleihin hän joutui toimittajana samaan ”yliopistoon”, Tammisaaren pakkotyölaitokseen kuin monet muutkin lehtimiehet, kunnallispoliitikot ja kansanedustajat. Vapauduttuaan joulukuussa -26 hän haki viisumit itselleen ja Tyynelle Kanadaan. Hän sai Vapaus-lehdessä avoinna olleen toimittajan paikan. Suosittelijana oli Vapaudessa jo tuolloin työskennellyt Reynold Pehkonen.
Lauri Reinhold Pehkonen oli syntynyt Iisalmessa 8.1.1896. Torpparin poika hankki leipänsä tukinuitossa, metsurina ja sahatyöläisenä ja päätyi Muurmannin ratatöiden kautta ensin Pietariin ja lopulta määrättynä työpalveluun Sukevan sahalle. Sen jälkeen alkoi uusi elämä Kanadassa.
Veljekset kuin ilvekset pitivät sittemmin uudessa lehdessään kirjaimellisesti huolta siitä, että sana on vapaa. Tenhunen Vapaan Sanan liikkeenhoitajana, Pehkonen päätoimittajana. Molemmat olivat varsin toimeliaita miehiä. Pehkoselle myönnettiin ensimmäisenä suomalaisena Kanadan korkein siviilihenkilölle myönnetty kunnianosoitus, Order of Canadan jäsenyys ja mitali, jonka ojensi kuningatar Elisabet II.
Mikä mahtoi olla silloin joskus Sukevan arviointi Pehkosesta? ”Rauhallinen ja hyvin laiska.”
Lauri Toiviainen – Lehdentekijä osana siirtolaisyhteisöä
Lehdistön Sanomapalvelun nuori toimittaja, evakkotaustainen Toiviainen muutti Kanadaan 1960-luvun lopulla. Rohkeutta ja yritteliäisyyttä tarvittiin. Postinkantajat
saattoivat nimittäin siirtolaislehdissä tienata vielä tuolloin paremmin kuin toimittajat, ja myös painajien työtä arvostettiin enemmän. ”Herraskaisemmiksi” katsotuille sivutulot olivatkin tarpeen, samoin sivustatuki vanhasta maasta uutishankinnassa.
Kun lehdentekijä on itsekin siirtolainen, hän on osa yhteisöä. Samaistuminen lukijakuntaan ja sen ongelmiin käy helpommin, mutta toisaalta toimittaja elää eri intressipiirien paineessa. Ja kun kyseessä ovat suomalaiset, joilla on keskinäisiä kaunoja vanhastaan, mikään ei ole itsestään selvää.
On koettu siirtolaisten ikärakenteesta johtuva tilaajakato, vastattu kilpailutilanteeseen, karsittu uudella vuosituhannella voimakkaasti kustannuksia ja vedottu nuorempiin siirtolaispolviin yhteydentunnon, kielen säilymisen ja identiteetin puolesta…
Silti – vaikka lehdellä Toiviaisen jälkeen on jo ollut monta vastaavaa – on nykyisellä päätoimittajalla Juhani Niinistöllä yhä näköpiirissään kanadansuomalaisen oikeiston ja vasemmiston välinen kuilu, joka ”ojapahasenakin on liian leveä monien harpattavaksi”.
Haminan huligaanit
Ihmeellistä tai ei niin kanadansuomalaisten vaiheisiin tutustuessaan voi joutua Kuopioon ja törmätä siellä ”Haminan huligaaneihin”. Keitä he olivat, sen tiesivät hyvin pohjoissavolaiset Tenhunen ja Pehkonen, merten taa matkanneet. Ilmiö on luonnollisesti kiinnostanut myös tutkijoita. Karri Partasen gradussa (Joensuun yliopisto 2002) – sitä selvitetään mm. seuraavasti:
Suomen yhteiskunnallinen tilanne jännittyi vuonna 1917 äärimmilleen, myös Kuopion seudulla löivät laineet tammikuussa 1918 sotaa enteilevästi. Elintarvike- ja työllisyystilanne ajoi työväestöä järjestäytymään. Porvariston huolenaiheeksi nousi marraskuun suurlakko ja sen aiheuttama liikehdintä työväestön parissa. Vaikka torpparikysymys kärjistyi myös Kuopion seudulla, ei varsinaisia maatalouslakkoja ilmennyt siinä määrin kuin eteläisemmässä Suomessa.
Oloja Kuopiossa sekoitti vielä lisää 24. marraskuuta niin sanottujen Haminan huligaanien saapuminen junalla kaupunkiin. Huligaanit koostuivat venäläisistä sotilaista ja noin kahdeksastakymmenestä haminalaisesta järjestyskaartilaisesta. Huligaaneihin liittyi osa Kuopion työväestä.
”Asemalta (J.V. Koistinen kertoo) marssivat haminalaiset työväentalolle, josta pian paikkakuntalaispunakaartilaisten opastamina valtasivat poliisilaitoksen, puhelinlaitoksen ja y.m. yleisiä laitoksia. Heti näiden toimitusten jälkeen alkoi kaupungissa aseiden etsintä kotitarkastuksineen. Illalla n. klo 22.00 koputtivat huligaanit kuopiolaisten opastajiensa kanssa meille, vahvuus 7 miestä, tullen sisälle ja nagaipistooli ojennettuna vaatien kaikkien aseiden luovuttamista heille. – – – Etsinnän tulos oli 1 metsästyshaulikko ja 1 vinchester pienoiskivääri, jotka veivät mennessään Kuopion työväentalolle.”
Haminalaisten tapaisia rankaisuretkikuntia esiintyi myös muualla Suomessa.
Huligaanit ja heihin liittynyt kaupungin oma työväki luovuttivat lopulta asteittain valtaamansa kaupungin virastot. Tämä johtui siitä, että kaikki eivät kannattaneet radikaaleja toimenpiteitä työväestön asiaa ajettaessa.
Kaarina Naski
Lähteet: Lauri Toiviainen, 75-vuotias Vapaa Sana 2008, Suomen Siirtolaisinstituutti, Karri Partanen vuoden 1918 tapahtumista /gradu, Joensuun yliopisto 2002, Vesa Marttinen elokuvahankkeesta/ Helsingin Sanomat kulttuuri 9.7.2010, HS 100 vuotta sitten 11.8.2010, Jenni Stammeier kanadansuomalaisten historian tutkimisesta/ Radion kulttuuriuutiset 19.7.2010, Q-teatteri.
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 