Ilkka Koivisto sen tietää
Erikoinen huumorintaju tuolla Ikaalisten kappalaisella, kun antoi nelikymmenluvulla sialle – joulukinkun kohtaloon valmistautuvalle – nimeksi Mussoliini.
Ja papin poika, hän putosi jo pienenä – ei suinkaan keinuhevosen van norsun selästä. Onko siis mikään ihme, että kun samaiselta kaverilta tänään kysyy, minkä eläimen hän ottaisi mukaan lähtiessään vaimonsa kanssa autiolle saarelle, hän vastaa yllätyksellisesti: Onkilieron!
Guruilla on perspektiiviä. Niinkuin nyt kyseessä olevalla Ilkka Koivistolla (s. 1932), tohtorismiehellä, biologilla ja tietokirjailijalla. Hän johti lähes kolme vuosikymmentä Korkeasaaren eläintarhaa ja on ollut näkyisä mediassa.
Luontofriikkejä kuunneltuaan maallikko voisi vitsailla, että kenties mäyrän pitäisi saada patentti huussiarkkitehtuuristaan ja oravien mitali osumatarkuudestaan lumeen piilottamiensa käpyjen etsinnässä. Mutta Koivisto tietää, että tärkeintä on selvittää: miksi. Miksi tali- ja sinitiaisilla on keltainen maha, kissalla pitkä, mutta ilveksellä töpö häntä, miksi teerikoirailla käy ikämiehinä flaksi ja onko totta ettei haukku haavaa tee. Analyysejä voi löytää Koiviston uusimmasta kirjasta Elämänmittainen luontoretki (Minerva 2010), jonka kuvitus on myös tekijän käsialaa.
Teerikukkojen syy
Miten kaikki oikein alkoi? Teologin pojasta tuli siis biologi.
-Isäni oli kotoisin niukasti eläneestä perheestä ja oppinut keräämään luonnosta lisiä ruokapöytään. Näihin puuhiin hän palasi sotien alettua, ja jatkonahan olivat vielä pulavuodet. Merkittävintä oli kalastus. Heti kun aloin olla kykenevä soutajaksi, olin vakituinen siinä hommassa. Koko perhe marjasti ja sienesti. Ja meillä oli iso puutarha. Luonnon tarkkailua ei isä kummoisesti harrastanut. Kerran kuitenkin, kun olimme yökalassa, soudimme verkkojen laskun jälkeen Kyrösjärven kallioiselle niemelle, jossa tiedettiin teerien käyvän soitimella. Kymmenkunta teerikukkoa esitti soidinmetkujaan! Näen sen yhä muistivideolla.
Pulavuosina Ikaalisten pappilassa oli oma kanala. Lampaat ja sika asustivat pappilan vuokraajan navetassa. Sikoja ehti olla viisi, ensimmäinen oli tuo Mussolinin mukaan nimetty.
-Vakinaisena kotieläimenä meillä oli koira, sekarotuinen pystykorva Raiku. Se sai aina joulupaketin, jonka se toimeliaasti ja lystisti avasi.
Opetus ontuu
Sekä kotona että koulussa sanoo Koivisto olleensa aika sivullinen.
-Paitsi silloin kun opettajat kiinnittivät minuun huomiota levottomuuteni ja joskus aidon kurittomuuteni vuoksi. Kirjoista etsin kyllä vastauksia kysymyksiin, joita päähäni pälkähteli. Ja lähempänä kymmentä ikävuotta tutustuin Porvarin veljeksiin, jotka harrastivat lintuja ja muutamia vuosia myöhemmin Tertin Aarnoon, jonka kiinnostuksen kohteena olivat kovakuoriaiset.
Jos luonto-opetus tuon ajan oppikoulussa oli kuivanlaista – vasta viidennellä opettaja, kasvitieteilijä, vei oppilaat kerran maastoon – niin ei tämän päivänkään opetus saa kiittävää lausumaa.
-Omakohtainen luonnon havainnointi ja siitä tehtävät päätelmät jäävät lukiossa pahasti taka-alalle. Ja yhden biologisen aineen, terveystiedon vähälle jättäminen on ollut kaamea virhe.
Koiviston mukaan valtion ja kuntien terveysmenot olisivat puolitettavissa terveyskasvatukseen panostamalla, esimerkiksi laajentamalla biologian opetusta siihen suuntaan.
Parhaat lahjat
Joulun tuntumissa Koivisto muistelee parasta lapsena saamaansa joululahjaa. Ja toisaalta omien lastensa ja koko perheen ikimuistoista joululahjaa.
-Nelikymmenluvun lahjat olivat pakostakin käytännöllisiä, mutta kolmikymmenluvun loppu ei ollut yhtä niukkaa ja sieltä muistan harmaasta kankaasta tehdyn norsun, jonka tukirankana oli puinen jakkara. Ratsastin kerran liian vauhdikkaasti ja norsuparan jalka murtui.
-Korkeasaareen tuotiin joulun alla 1970 tai -71 Keski-Suomesta kaksi orpoa saukon pentua. Otimme ne kotiimme. Toinen ei kuntoutunut mutta toinen elpyi. Saukkotyttö Esteristä – uimari Esther Williamsin mukaan – tuli koko perheen iloinen joululahja ja se eli suurenmoisena lemmikkinämme täysikasvuiseksi asti.
Kumpi on tontumpi
Joulupukin maa on jäänyt Koiviston mieleen huimalta sopulivuodelta 1970, erityisenä luontokokemuksena. Luonnon monimuotoisuus on hänen mukaansa myös Lapissa kärsinyt ihmisen toiminnasta.
-Metsien rajusta käsittelystä on helppo osoittaa, että siitä kehkeytyneiden voittojen suuruus ei ole pitkä ilo vaan tapahtuneesta tulee ajan oloon itkun aihe.
Jouluisessa näkymässä on Koiviston mielestä sekä pysähtyneisyyttä että liikettä.
-Lunta maassa ja puissa. Mutta kun pihallani näen, kuinka orava hyppää kuusen oksalta toiselle ja kummastakin oksasta putoaa somasti kopallinen lunta, niin onhan se pikkuinen pippurilisä.
Entä kumpi on tontumpi, tonttutyttö vai kettutyttö?
-Kettutyttöihin pätee vanha totuus: Innostus ei saisi ylittää ymmärrystä. Tonttutytöistä ei voi sanoa samaa.
Kaarina Naski
piirrokset Korkeasaaresta Ilkka Koivisto
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 