USAsuomeksi kulttuurikatsaus

Touko 10, 2011

Huutolaisleima otsassa

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 2:37 pm

Jouko Halmekoski, Orjamarkkinat, 223 s. Ajatus Kirjat Gummerus

Pöydänjalkaan kytketty, hyväksikäytetty, Pietarissa myyty!

Huutolaisuus on eräs niistä historiallisista totuuksista suomalaisessa yhteiskunnassa joilla ei syystäkään ylvästellä.

Suomessa on pidetty orjamarkkinoita, eikä suoranainen lapsikauppakaan ole käsitteenä ihan eilen syntynyt.

Jouko Halmekosken teos huutolaislasten kohtaloista on koskettava. Tekijä kokosi ja täydensi olemassaolevaa lähdeaineistoa tuorein haastatteluin. Huutolaisten jälkipolvet osallistuivat materiaalin kartuttamiseen – yhteydenottoja tuli kautta maan.

”Moni ei edes tiedä, että entisiä huutolaisia on yhä 2000-luvullakin elossa”, sanoo kirjailija. Toiminta jatkui nimittäin monessa kunnassa pitkään vielä vuoden 1922 jälkeen, jolloin huutokaupat ja huutolaisnimitys kiellettiin lailla.

Orjamarkkinat on raporttimainen, käsittelytavaltaan hiomaton, eikä toistonomaisuudelta vältytä. Mutta teos lisää tietoa, on siinä tehtävässä vilpitön ja yllyttää parhaimmillaan lukijan uusille löytöretkille, hakemaan tematiikkaan tukea vaikkapa kaunokirjallisuudesta. Ainakin Kalle Päätalo on piirtänyt ikimuistettavasti ”huutolaisen kuvan” sekä äidissään Riitussa että savotoiden ilonpitäjässä, kulkumies Vikke Nilossa.

Mitä maksetaan?

On sydämeen käypää, kun kerrotaan miten pienimmät systeemin uhrit nostettiin pöydälle ja meklari piti kiinni tukasta tai olkapäästä, kukaties vähän kehuskeli kaupattavaansa ja kysyi mitä tarjotaan. Se joka teki alimman tarjouksen oli kunnalle mieluisin. Niinpä sitten esimerkiksi 7-vuotiaan pojan ”arvoksi” saattoi tulla – köyhäinhoitokuluna – 13 markkaa vuodessa. Osa torppareista huusi vielä köyhemmän torpparin lapsen, mitättömälläkin korvauksella oli jakajia.

1900-luvun alussa Suomen sosiaalihuolto pohjautui pääosin vuoden 1879 vaivaishoitoasetukseen, ja vaikka sitä 1890-luvulla pyrittiin korjaamaan hoidokin kohtelua kohentavin määräyksin, vasta uuden köyhäinhoitolain (1923) myötä oli otettu ensimmäinen iso askel sosiaaliturvan rakentamiseen itsenäisessä Suomessa.

Mikä huutolaisuuteen sitten oli johtanut? Nimitys ”vaivaishuutokaupat” jo kertoo, että vammaisten tai psyykkisesti sairaiden kohtalo ei ollut kaksinen, mutta pohjimmainen syy huutolaisuuteen oli köyhyys. Sairaus ja yksinhuoltajuuteen kykenemättömyys saattoivat perheet vaikeaan tilanteeseen. Halmekosken mukaan monien siirtolaisiksi Amerikkaan tai kansalaissodan loppukahinoissa Venäjälle lähteneiden isien perheitä odotti usein huutolaisuus, samoin kuin kokonaan orvoiksi jääneitä tai avioliiton ulkopuolisia lapsia. Hädänalaisia sijoitettiin myös ilman ”markkinoita”, mutta leimautuminen ei ollut silloinkaan vältettävissä.

Elämän koulussa


Jouko Halmekoski (s.1937) aloitti kirjailijana verrattain myöhään. Elämäntyönsä hän teki teollisuudessa, teknisenä johtajana. Hän asuu Asikkalassa ja on aikaisemmin julkaissut teokset Sotaorvon vala ja Kirkkonikkarin sydämellä.

Huutolaisuus jätti pysyvät jäljet sen läpikäyneen sieluun. Vaikka onnellisiakin tarinoita on joukossa, olivat kokemukset pääosin negatiivisia. Ruokaa sai vähän, remmiä runsaasti. Jotkut joutuivat elämään jatkuvasti ruuantähteillä. Moni tyttö koki olonsa surkeaksi kun piti lähteä kouluun heti navettatöiden jälkeen, lannalta haisevana. Ja pulpetissa oli istuttava joskus kädet takapuolen alla – selkäsaunan jälkeen.

Lisäksi huutolaispaikat vaihtuivat. Koulusivistys jäi olemattomaksi; saldoksi saattoi tulla muutama kuukausi kiertokoulua tai pari vuotta kansakoulua ja rippikoulu.

Kallen tarina alkoi Sortavalassa, lumihangessa pärekorissa. Iäkäs pariskunta löysi lapsen, hoiti häntä hyvin ja piti luonaan niin kauan kuin jaksoi. Sitten poika huudettiin Kouvolan seudulle taloon, jossa oli seitsemän omaa lasta ja joskus viisikin huutolaista. Nahkavyö viuhui. Halmekoski kirjoittaa, että myöhemmin koitti aika jolloin huutolaisuudesta ei irvailtu: sodassa myös Kalle tunsi olevansa yksi porukasta.

Selviytyjät


Eteläpohjalainen Kustu koki hyväksyntää viiden sodan verran. Kansalaissota, Aunuksen retki, talvisota, jatkosota ja Lapin sota osuivat hänen ”tielleen”.

Pohjois-Pohjanmaalta oleva Fanni joutui 12-vuotiaana ensimmäisen kerran huutolaistalon isännän raiskaamaksi ja karkasi lopulta talosta. Yhdessä naapurin tytön Veeran kanssa he matkustivat junalla Helsingin asemalle ja sieltä tyhjin vatsoin yhdellä pyörällä Kirkkonummelle kohti parempaa tulevaisuutta….

Inkerinmaalle muuttaneen karjalaisperheen kuusivuotiaasta Jussista tuli vanhempien kuoltua huutolainen Pietariin, joka oli tuolloin lapsikaupan keskus. Halmekosken kirjallisten lähteitten mukaan ”rahtitalonpojat” keräilivät alle kymmenvuotiaita lapsia Suomen maakunnista ja myivät heidät pietarilaisille käsityöläisille ja teollisuuslaitoksille. Jussi myytiin kaikkiaan yhdeksän kertaa. Myöhemmin hän asui suurine perheineen Imatran seudulla ja oli arvostettu suutarina jos räätälinäkin.

Kaarina Naski

Advertisements

1 kommentti »


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: