USAsuomeksi kulttuurikatsaus

lokakuu 7, 2011

Pamaus esittelee

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 5:23 pm

Poikamme aitiopaikoilla

Viipurin linnassa, joka rakennettiin 1293, on sekä historian hohtoa että muistojen patinaa. Pamaus-seura on nimivelkaa Viipurin Pamaukselle, joka kansantarinan mukaan oli suuri räjähdys vuonna 1495. Kansanrunossa kerrotaan, että vihollisen tulivoima oli sitä luokkaa, että "räystähät meni rämyksi,/ linnan paatsahat pamuksi,/tuohikattoset tomuksi". Knut Possea kiitettiin ytyä täynnä olleen räjähdysseoksen aikaansaamisesta. Pamaus säikäytti suunniltaan valloitushaluiset ja ajoi heidät pakosalle. - Kuva 2000-luvulta, Viipuri-keskuksen Helsingin toimisto.

-Venäläisten kansallisylpeys on noussut elintason myötä. He eivät ikipäivänä luovu Karjalasta. On kuin tyhjään metsään huutaisit, toteaa Viipurin pienoismallin tekijä, rakennusarkkitehti Juha Lankinen (s. 1937). Hän on yksi niistä monista joiden sydän pamppailee Karjalan palauttamisen puolesta mutta joka kauhistuu pelkkää ajatusta siitä, että alueen mukana saataisiin 300 000 ”ottopoikaa”.

-Ei kiitos, sanoo Lankinen.

Karjala-aiheisia teoksia ilmestyy paljon, mutta yhä löytyy tarpeellista sanottavaa. Pertti Araviidan (s.1939) haastattelukirja kuuluu uusimpiin. Pamauksen poikia -kirjan keskiössä on Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus, jonka perustamissanat lausuttiin 1891. Kyseisen seuran jäsenmäärä on nykyisin 700 ja sen toiminnan tarkoituksena on ollut alkuajoista lähtien kaupan, teollisuuden ja muun liike-elämän seuraaminen ja kehittäminen sekä karjalaisen kulttuuritoiminnan tukeminen.

Henkilötasolta

Karjalaisjuurisia vaikuttajia on nähty vuosikymmenten mittaan näköalapaikoilla Suomessa, ja heistä on teokseen valikoitunut tärkeä osa. He ovat kauppa-, vuori-, teollisuus- ja viestintäneuvoksia, urheilujohtajia, lehti-, pankki- ja lakimiehiä, monen alan yrittäjiä, merenkävijöitä, taiteen ja tieteen edustajia. Suomalaisen yhteiskuntakakun päällimmäistä kerrosta.

Pertti Araviita, Pamauksen poikia, 251 s. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry, 2010. Tekijä on syntynyt Viipurissa, kasvanut Kotkassa ja toiminut yritysjohtajana Helsingissä. Pamauksen poikia on Araviidan yhdeksäs kirja.

Teoksen funktio sen teettäjän kannalta on ymmärrettävä; siinä taltioidaan Pamauksen lähihistoriaa henkilötasolta. Samalla syntyy eräs näkökulma maamme sodanjälkeisiin oloihin.

Kirja vastaa, kiitos tekijänsä valppauden, tiedonhalun ja oman evakkouden, moniin aiheesta esiin nouseviin kysymyksiin, mutta yhteenvetoa jäi kaipaamaan. Vastausten nivominen ainakin muutamilta osin olisi selkiyttänyt. Mikä esimerkiksi erottaa tämän joukon jostakin muusta satunnaisesti valitusta pärjääjien ryhmästä? Missä se karjalaisuus eritoten näkyy? Vaikkei kyseessä ole tutkielma, kirjoittajan päätelmillä on arvonsa ja ne ovat omiaan herättämään keskustelua.

Samantyyppisesti muotoiltujen haastattelujen kokoamisessa yksiin kansiin on myös vaarana toiston tuntu. Tiukka editoiminen olisi ollut kokonaisuudelle eduksi. Mutta miinuksista huolimatta kirjalla on ansionsa ja oma paikkansa mittavan Karjala-aineiston täydentäjänä.

Sopeutumista

Vähiten kiinnostava asia ei ole haastateltujen suhtautuminen Karjalan menettämiseen ja sen mahdolliseen palauttamiseen. Ja kantaa on otettu. Seuraavat poiminnot kirjasta tarjoavat vastauksia, joissa on niin tunnelatausta kuin tarvetta harmoniaan:

Suomea on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. (Kauko Sipponen)

Palautuskeskustelu hyytyy, kun siirtoväki menee manan majoille. (Pekka Pinomaa)

Poliittisella taholla ei edes karjalaissyntyinen pääministerimme Matti Vanhanen tuntunut uskaltavan ottaa asiassa askeleita. (Heikki Mälkki)

En hyväksy ollenkaan sitä, että luovutetun alueen venäläisväestö tulisi Suomen kansalaisiksi. Sehän olisi uusi sotakorvaus. (Pentti Pasuri)

Sellainen pajunkäyden syöttö pitää lopettaa. Että talvisota olisi voitu välttää, jos olisi myönnytty venäläisten tukikohtavaatimuksiin. (Jukka Viinanen)

On parempi sopeutua tilanteeseen kuin ruveta katkeruudella pilaamaan elämäänsä. (Paavo Korhonen)

Tausta taskussa

Sananmukaisesti tausta on aina taskussa Antti O. Arposella (s. 1950), Karjala-lehden päätoimittajalla, tietokirjailijalla ja urheiluhistorioitsijalla. Hän puhuu karjalaisuudesta geeniperimänä – muusta väestöstä erottuvine luonnepiirteineen – sekä elämäntapana. Hän asuu Etelä-Karjalassa ja luotsaa heimolehteä, jonka uskoo jatkavan kerran viikossa ilmestyvänä ainakin kymmenen seuraavaa vuotta. Sisältöä on uudistettu ja uudistetaan vähitellen, mutta radikaaleille muutoksille Arponen ei syty, koska tietää kokeneena lehtimiehenä tilaajien olevan tottumuksissaan vanhakantaisia. Levikki on noin 10 000 ja laskussa lukijakunnan ikääntymisen myötä.

Vanhaa valkjärveläistä sukua olevan Kauko Sipposen ura on ollut maineikas ja monialainen, siihen on mahtunut yliopiston kansleriutta ja maaherraa, mutta parhaiten hänet muistetaan tasavallan presidentin kansliapäällikkönä. Sipposen Viipuri oli urheilukaupunki. Hän oli kymmenvuotias kun Keskuskentällä järjestettiin ensimmäiset viralliset Kalevan Kisat 1937. Viipurilaisten olympiavoittajien Sten Suvion ja Ale Saarvalan kunniaksi istutti tuolloin tammentaimet kukapas muu kuin Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kaleva Kekkonen. - Kuva Pertti Araviita.

Viipuri on fyysisesti tuolla puolen rajaa mutta sydämissä tällä puolen ja teoksessa se tulee näkyviin vaikkapa perinteikkäässä vanhassa nimistössä, kuten Viipurin Urheilijat tai modernia ajattelua ja tietokonemallintamista edustavana VirtuaaliViipurina.

Kalamies Urkki

ja käskyttäjä Raade

Enemmän kuin Valcot, Nokiat, Nesteet ja Fortumit, enemmän kuin Itämeren öjyputki ja maamme oikeuslaitoksen kehitys tai pankkialan kriisi, joista kirjassa on näkijä- ja kokijatietoa, niitä kaikkia enemmän saattavat ns. tavallista lukijaa kiinnostaa kuitenkin luonnehdinnat tai anekdootit, jotka hauskasti ryydittävät tekstiä. Ei ole vaikea arvata, että presidentti Urho Kekkosesta on tosi monta mainintaa.

Kansliapäällikkö Kauko Sipponen(s. 1927) kertoo, miten Urkki oli vähän kärttyisä istuttaessa iltaa kalareissun jälkeen, eikä edes Kotkan Ruusua viritellyt. Adjutantin selitys liittyi päivän kalansaaliiseen: peli oli 1-6, Urkin tappioksi.

Kenraali Sami Sihvo (s. 1932), Kekkosen toinen adjutantti 1970-luvulla vahvistaa, että kalastuksessa Kekkosella oli kilpaurheilijan vietti, mutta metsästystä hän harrasti lähinnä seuran vuoksi. Sihvon lähtiessä ensimmäistä kertaa Kekkosen matkassa hirvijahtiin presidentti kertoi rukoilevansa etteivät ne hirvet vaan sattuisi hänen kohdalleen.

Vuorineuvos Jukka Viinanen (s. 1948) muisteli Nesteen patruunaa Uolevi Raadetta ja hänen käskykirjeitään. Esimerkkinä mm. se, jossa hän pyysi huomauttaa henkilökunnalle, ”että Nesteen pääkonttori ei ole sanomalehden toimitus. Täällä ei esiinnytä käytävillä paitahihasillaan.”

Karjalaisten laulun syntyvaiheista tietää musiikkimies, professori emeritus Reijo Pajamo (s.1938) kerrottavan tarinaa, jonka mukaan säveltäjä ja sanoittaja P.J. Hannikainen näytti laivamatkalla uutta lauluaan Jean Sibeliukselle, joka ei kuitenkaan näyttänyt intoutuvan, lausui siitä vain lyhyen kohteliaisuuden. Mutta kuullessaan maestron myöhemmin rallattavan sävelmää Hannikainen unohti välittömästi pettymyksensä.

Kaarina Naski

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: