USAsuomeksi kulttuurikatsaus

marraskuu 13, 2011

Isistä ja laulumiehistä

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 5:57 pm

"Taas syttyy tähdet, minne lähdet?/ minne menet laulumies?/ minne lie, minne lie/ sinne minne tuuli kuljettaa/ sinne lie, sinne lie/ menee laulumies." Mm. tähän J. Karjalaisen lauluun ja laulumiehen valtakirjaan tutustuu lukija J.P. Pulkkisen uudessa teoksessa. - Kuva Kaarina Naski..

-Korvakuulolta, hänellä oli tapana sanoa hienoista ylpeyttä äänessään mutta hymyä silmänurkissaan, kun ihmiset ihmettelivät, miten hän osasi, miten oli onnistunut kesyttämään mandoliinin.

Onhan se ihme näin jälkeenpäin ajatellen. Taiteen opinahjot olivat Hovinsaaren sahayhdyskunnan monilapsisista perheistä yhtä kaukana kuin aloitteleva lautapoika sahanhoitajasta. Mutta mitäs kun musikaalisuutta jaettaessa olivat kaikki sattuneet olemaan paikalla, koko tämän perheen lapsilauma. Vanhin keksittiin torvisoittokuntaan, nuorin hankki niin pian kuin kynnelle kykeni ”maniskan”, ja muut sisarukset heidän väliltään, tytöt ja pojat, oppivat lennossa melodiat. Kun yksi löysi kuoron, laittoi hän oppimansa kiertoon, ja pian laulettiin äänissä. Ahtaita hellahuoneita ei ollut suunniteltu isoille lapsikatraille, mutta olosuhteet pakottivat, ja musiikki avarsi. -Aina oli tilaa yhdelle joka osasi laulaa, väitti isäni. Ja hänhän se paremmin tiesi kun omasta lapsuudenkodistaan tarinoi. Ja kertoessaan hän näppäili hiljaa ja lempeästi mandoliiniaan: ”Oi muistatko vielä sen virren, joka lapsena laulettiin…” Kunnes valitsi repertoaaristaan vähän keveämpää: ”Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies…” Sitäkin hän oli. Ja paljon muuta. Rakas isäni.

Kunnon mies

Tuoreessa elämäkerrassa nobelisti Martti Ahtisaaresta (Katri Merikallio, Tapani Ruokanen, Matkalla, 655 s. Otava), kerrotaan evakkopojan kasarmilapsuudesta ja mm. siitä, kuinka hänen äitinsä Tyyne Ahtisaari kävi mielellään teatterissa ja sunnuntaikirkossakin. Martti tuli mukaan ja viihtyi, kun pääsi kajauttamaan virsiä, ja äidille hänen heleä lauluäänensä oli ilon ja ylpeyden aihe. Musikaalisuutta oli suvussa, sillä Martin isän Oiva Ahtisaaren serkkuja olivat kotkalaiset Valtosen sisarukset, Harmony Sisters -nimellä tunnetut. Mairen, Veeran ja Raijan äiti Ester Adolfsen – Pelastusarmeijan Pikku-Esteri – oli Oivan täti, hänen norjalaistaustaisia sukulaisiaan. -Kun ryhmä tuli esiintymään Kuopioon, silloin lähti isäkin mukaan tilaisuuteen, Ahtisaari kertoo kirjassa.

Poikansa kuvaamana Oiva Ahtisaari oli aidosti uskonnollinen ja ”sellainen kunnon mies, ei suuri intellektuelli, mutta piti itsensä ajan tasalla ja äänesti varmaankin kokoomusta”. Ensimmäisen ulkomaan matkansa silloin jo leskimies Oiva teki 1974 Tansaniaan. Suurlähetystön residenssiin hän olikin erityisen tervetullut, ja Marko Ahtisaari muistaa isoisäänsä lämmöllä: ”Vaari vietti aikaa minun kanssani ja toi elämään jämptiyttä ja turvallisuutta.”

Ihmissuhteiden oivalsi tuleva presidentti jo varsin varhain olevan keskiössä myös kehitysfilofisessa pohdinnassa. Ollessaan vähän yli parikymppisenä Pakistanissa hän näki miten lapset tässä suunnattoman köyhässä maassa ”pitivät erinomaisen huolen vanhemmistaan, he kunnioittivat heitä todella ja tekivät mitä tahansa heidän vuokseen”. Se oli erilaista rikkautta. Että kyseisen matkan kokemukset antoivat nuorellemiehelle merkittävän sysäyksen politiikkaan lähtöön, sen voi hyvin uskoa.

Laulumies

Pieni kaistale maata on tekijänsä neljäs kirja. Pulkkinen on tehnyt radio-ohjelmia Yleisradiossa vuodesta 1990 ja tv-ohjelmia vuodesta 1995. Hänet muistetaan mm. lukuisista kirjallisuusaiheisista dokumenteista ja henkilökuvista. Tämän vuoden lopulla valmistuu kiintoisa dokumenttielokuva Marlon Brandon Suomi, joka kertoo suuren elokuvatähden ja pienen pohjoisen valtion kohtaamisesta. - Kuva Juha-Pekka Laakio.

Ihminen kuljettaa mukanaan muistoja, saa lohtua niistä ja ajattelulleen syvyyttä. Monella meistä on ikiomia soivia muistoja.

Joidenkin kohdalla musiikki jäsentää koko olemassaoloa tai se voi olla yhtä kuin Pieni kaistale maata. Mainitun nimen on J.P. Pulkkinen antanut uudelle kirjalleen (174 s., Teos). Pulkkinen on 1959 syntynyt helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja. Kun hän tekee tekstissään kolmenkymmenen biisin mittaisen matkan, on kyydissä mahtavaa olla. ”Maailma ei ole looginen, maailma on laulu”, hän väittää jo alkutaipaleella. Vastaan hangoittelevankin on myönnettävä, että se on laittamattomasti sanottu. Ja melkeinpä näemme kirjailijan 12-vuotiaana vantaalaisena koulupoikana, jolloin rock oli jo tulossa kukkulan takaa meille päin. Miksei ”laaksossa etenevä vankkurikaravaani aavistanut mitään”? Siksi että aika ei ollut vielä kypsä.

Pieni kappale maata on ylistyslaulu musiikille, eritoten rockille, mutta myös nuoruudelle, bändille, perheelle.

Van Morrisonin Young Lovers Do esimerkiksi on biisi, jossa kirjailija aistii omakohtaisesti ”nuoren rakkauden takkua” ja kaikkien ensimmäisten kertojen ”valheellista suloa”. Kolmikymppinen asuntovelkainen filosofian kandidaatti taas kaivaa hengessään pitkää ojaa. Hän kuuntelee Depeche Moden biisiä Personal Jesus, paimentaa esikoispoikaansa ja kokee Ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa tavoittavansa suoran yhteyden kouluaikaisiin joulujuhliin, urkuharmonin syvään sointiin ja sen myötä jopa joulusta kevääseen, Suvivirteen.

Lapsille luettavan joulusadun ”kyytipojaksi” sopi Kate Bush, ja Johnny Cashin ääni on mukana kun kirjailija muistelee ensimmäistä näkemäänsä vainajaa, vaariaan. ”Pääsin katsomaan avonaista arkkua ennen hautajaisia — Näin, että henki oli kadonnut. Vaari oli poissa, jäljellä oli kuori. Se oli pelottava ja helpottava näky, eikä siinä ollut mitään metallimusiikkiin viittaavaa, ei lepakoita helvetistä, ei pääkallosormuksia…”

J.P. Pulkkisen kirja on onnistunut monessa mielessä. Se vakuuttaa intohimoisella suhtautumisellaan, antaa uuden näkökulman ja toimii sillan rakentajana. Lukijan omat mieltymykset voivat olla erilaiset, mutta siitä ei olekaan kysymys. Musiikki jäsentää vaellusta, eikä kilometripylvään kohdalla välttämättä viritetä suosikkikappaletta. Mutta se mikä siellä silloin soi, se jättää pysyvän jäljen.

Kaarina Naski

Mainokset

marraskuu 1, 2011

Yökukkuminen on monelle ongelma

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 3:35 pm

Joka ilta kun lamppu sammuu…

-Voi kun tulis jääkiekkoa!, huokaisi muuan nuori nainen illan televisio-ohjelmaa tarkistaessaan.

-Mitä?, puuskahti työkaveri. -Ethän sä ikinä katso matseja!

-Paitsi silloin kun mulla on meneillään unettomuuskausi…

-Nyt ei kyllä sytytä.

-Jääkiekkohan on älyttömän hyvää unilääkettä…

Miksei, miksei. Kaikki lampaat ikäänkuin samassa kaukalossa, jos ontuvaa vertausta käytetään. Fanit ovat tuutulaulusta satavarmasti eri mieltä, mutta unettomuus sinänsä ei leikiksi jouda. Siitä osoituksena on mm. vastikään ilmestynyt Hyvää yötä -teos (210 s. Kirjapaja), joka tarjoaa apua univaikeuksiin. Kirjoittajat ovat kyseisen ongelmakentän ansioituneita ammattilaisia, helsinkiläispsykologi Soili Kajaste ja psykiatri Juha Markkula Turusta. Heidän mukaansa unettomuus on yleinen vaiva mutta hoidettavissa. Terapiaa on tarjolla, ja monet hyötyvät jo pelkästään keinoista joita tutkijat suosittelevat kotikonsteiksi, itsehoidoksi.

Nuorten uniongelmat eivät ole tutkijain mukaan vähäisimpiä. Monet murrosikäiset nukkuvat väärään aikaan, liian vähän ja välillä liikaa. Omatoiminen tiedonhankinta ja koulun tuki esimerkiksi terveystiedon tunnilla ovat suositeltuja ratkaisuja. Univajeen korjauduttua "koulusuoritukset kohenevat, painonhallinta on helpompaa ja iho on parempi". Kuva Kaarina Naski.

Unet huoltoon

On olemassa jopa erityinen unilääketieteen alue. Kirjassa puhutaan mm. elimistön rytmien merkityksestä. On uni-valverytmiä ja ruoansulatusrytmiä. Joskus ne joutuvat keskenään ristiriitaan, ja tällöin häiriintyy sisäinen kello, se jonka ”tehtäväksi on paljastunut muun muassa solun jakautumisen sääntely”. Kysymys on siis terveydellisesti varsin tärkeästä asiasta.

Kirjoittajat korostavat, että voimme tukea rytmitystä, huoltaa untamme:

”Kun nousemme aamulla säännöllisesti, aterioimme säännöllisesti ja vahvistamme terveyttämme liikkumalla, luomme pohjaa unen palautumiselle.”

Kahvin vika?

Pyrittäessä pääsemään eroon univaikeuksista on kirjan mukaan syytä tarkistaa elämäntapoja. Tupakoitsijat esimerkiksi ovat jo alkuasetelmassa tupakoimattomia huonommassa asemassa. Jos lopettaminen ei onnistu, askel parempaan on tupakoinnin vähentäminen ennen nukkumaan menoa ja yöllisen tupakoinnin lopettaminen.

Kofeiinille herkkien on hyvä ottaa huomioon myös muut kofeiinin lähteet kuin kahvi. Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi että vihreässä teessä, ”terveystuotteessa”, on huomattavia määriä kofeiinia ja muita ksantiineja. Käytännössä vaikutus on hitaampaa mutta kestää pidempään. Herkillä ihmisillä ”yksikin kupillinen vihreää teetä aamulla voi vielä illalla häiritä nukahtamista”.

Pitkään jatkuneen ja runsaan alkoholinkäytön tiedetään heikentävän unen laatua. Plusmerkkinen asia, liikunta taas olisi hyvä ajoittaa myöhäiseen iltapäivään tai aikaiseen iltaan, jotta aineenvaihdunta ehtii rauhoittua ja keho viiletä ennen nukkumaan menoa.

Valssia ja

villasukkia

”Yritän nukkua”, saattaa joku sanoa ärsyyntyneenä, jos kokee tulleensa häirityksi. Toinen puolestaan huokaisee saman masentuneena – ainoa mikä häntä häiritsee on se, ettei uni tule. Ja turhaantuneena kieriskellessä vireystila vain nousee ja estää unta. Lampaiden laskeminen on monelle tuttua, mutta entä muut mielikuvat? Asiantuntijat antavat (hiukan koomiselta kuulostavia) esimerkkejä:

”Tanssin harrastaja voi mielessään koettaa tanssia hidasta valssia, innokas neuloja kutoa villasukkaa ja pilkkijä kuvitella itsensä kevätjäälle odottamaan ahvenen nykäisyä.”

Rauhoittavia hoitokeinoja ylivireyden tasaamiseksi on kuitenkin monia, mm. erilaisia hengitys- ja rentoutumisharjoituksia. Progressiivista rentoutumista esimerkiksi on se kun vuorotellen jännittää ja rentouttaa lihaksia. Tekniikka on yksinkertainen – joogan harrastajille tuttu – mutta vaatii harjoitusta. Siihen unettomuuden ja unihäiriöiden hoitoon perehtyneet kirjan tekijät antavat yksityiskohtaisia ohjeita.

Kognitiivisia menetelmiä käytettäessä keskitytään huolten ja uskomusten tarkkaan analysointiin – mitä ihmisessä oikeasti tapahtuu kun hän ei nuku. Päivän paketointi ja mielen päästäminen automaattiohjaukselle ovat avainasioita.

Vetreät vaarit

nukkuvat hyvin

Ikääntyneiden ihmisten unentarpeen vähenemisestä ja siihen liittyvästä problematiikasta puhutaan paljon. Mutta moniko tiesi, että suurimmat muutokset unen säätelyssä tapahtuvat jo keski-iässä ja että terveet vanhukset, joilla on elämää ympärillään, nukkuvat hyvin.

Ja varmemmaksi vakuudeksi resepti: liikunta lisää terveyttä, se vahvistaa immuunipuolustusta ja minimoi sopivin treenein fyysisen suorituskyvyn heikentymistä, kun taas sosiaalisuus koituu mielenterveyden ja elämänilon hyväks.i

Kajaste ja Markkula ovat laatineet varsin kattavan tutkimustietoon perustuvan kirjan, josta hyötyvät niin unihäiriöiset kuin hoitohenkilökunta. Makuasia on sitten, voisiko tietoteos olla sekä ilmaisultaan että typografialtaan ”keveämpi”. Popularisointi ja vapaatyylinen kirjoittaminen ei ole itsetarkoitus, mutta etunsa sillä eittämättä on lukijakunnan tavoitettavuuden kannalta.

Kaarina Naski

Pidä blogia WordPress.comissa.