USAsuomeksi kulttuurikatsaus

tammikuu 24, 2012

Ollako vai eikö olla – kas siinäpä kysymys

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 10:00 pm

Kirjan ääni ja kirjailijan

Vanha nahistelu siitä, onko tuima suolaista vai suolatonta ei ole mitään sen rinnalla, että valkoisia ihmisiä kutsutaan monissa Afrikan kielissä punaisiksi. Tummaihoisesta puhuttaessa suomalaisen mielikuva voi harhailla kahvinruskean ja yönmustan välillä,kun taas afrikkalaisilla on täsmäsanasto kuvaamaan mustaa ihonväriä ja sen useita vivahteita.

Muuttuneessa maailmassa, myös muuttuneessa Suomessa eri kulttuurit ovat tulleet entistä tietoisemmiksi toisistaan. Törmäyskursseiltakaan ei vältytä. Jonkun ”alkuasukkaan” kiukku kasvaa, toinen lausuu laupiaasti: ”Erilaisuus on rikkautta.” Mitä sanoo kirjailija, esseisti Olli Löytty, joka on nimenomaan pohtinut kulttuurisekoitusten merkityksiä?

-Ei erilaisuus ole rikkautta – eikä köyhyyttä. Se on normaalia.

Olli Löytty (s.1966) on tamperelainen tietokirjailija, joka työskentelee tutkijana Turun yliopistossa. Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita teoksia, joissa pohditaan kulttuurista kanssakäymistä ja kansallisia identiteettejä. Löytty voitti Vuoden suomalainen essee -kilpailun 2010. -Kuva Heini Lehväslaiho

Tiedetään, että globalisoituminen herättää paitsi isoa ihastusta myös ärtymystä ja vastustusta. Omien tuntemusten pohjallako tässä liikutaan?

– Luulisin, että globaali ärsyttää silloin, kun se yhdistyy kritiikittömään ihasteluun kaiken sellaisen äärellä, joka tulee muualta. Muiden kulttuurien juhliminen ja pelkääminen ovat oikeastaan saman asian kääntöpuolet, sillä molemmat suhtautumistavat perustuvat niiden keskinäisen samanlaisuuden kiistämiseen.

Löytyn mukaan globaalisuus on maailmassa vaikuttava voima tai mekanismi, jonka vaikutuksia on mitattava suhteessa lokaaliin, paikalliseen. Pointti on siinä, miten ne sekoittuvat arjessa.

Vaasan veri ei vapise,

ei tietenkään

Olli Löytyn kirja Kulttuurien sekakäyttäjät (Teos 2011) tarkastelee yhtä terävästi kuin herkullisesti piintyneitä käsityksiä ja suhtautumistapoja. Se saa lukijan miettimään, huvittumaan, nolaantumaan. Kirjailija osoittaa, että elämänmenomme pohjaa pitkälti jähmeään stereotyyppiseen ajatteluun. Sitä todistavat myös vakiintuneet heimoidentiteetit.

Tuskinpa kaikissa pohjalaismiehissä sentään asuu pieni Härmän häjy ja -naisissa ylpeä matriarkan alku, joka ei muiden nähden itkeskele. Karjalaisetkaan tuskin jaksavat aina vetää iloa pintaan, ja melko varmasti myös hämäläinen on joskus lännen nopein.

Sosiaalista kanssakäymistä kulttuuripohjalta tutkaillut Löytty perustelee kuitenkin hyvin, miksi stereotyypittelyä silti tarvitaan. Hän näkee siitä olevan apua itsetuntemuksessa ja oman ryhmän määrittelyssä sekä tulevaa tilannetta ja muiden asianosaisten suhtautumista ja käytöstä ennakoitaessa.

-Meissä  ihmisissä on yhteisiä ja eroavia piirteitä. Ongelmaksi stereotyypit tulevat oikeastaan vain silloin, jos uskoo niihin liian vakaasti eikä osaa muuttaa suhtautumistaan silloin, kun stereotyyppi ei vastaakaan todellisuutta. Joustavaa stereotyyppien käyttämistä on, että myönnetään niiden tarpeellisuus mutta samalla pidetään mielessä niiden likimääräisyys,suhteellisuus.

Lähtömaan kulttuuri

selkänojana

Suomalaiset ovat tarvinneet sopeutumista monesti. Ns. suuren muuton aikaan maalta kaupunkeihin muuttaneet, Karjalan evakot, siirtolaiset/ulkosuomalaiset. Tulokasko on automaattisesti heikommalla?

-Joissakin asioissa tulokas voi olla vahvemmalla perustalla kuin ”natiivi”, tutkija toteaa.

-Tiedetäänhän, että siirtolaiset saattavat vaalia intomielisesti lähtömaansa kulttuuria, mutta onko kyse lopulta vahvuudesta vaiko kenties sisäänpäin käpertymisestä ja kyvyttömyydestä kotoutua asuinmaahansa? Siinä, että jotkut australian- ja amerikansuomalaiset  harrastavat suomalaisia kansantanhuja, on rakenteellisella tasolla jotain samaa kuin siinä, että jotkut somalialaisnaiset alkavat käyttää päähuivia vasta Suomeen muutettuaan. Lähtömaan kulttuuri tarjoaa turvaa uuden maan outoa kulttuuria vastaan. Mutta kyse on varmasti muustakin, ja myönnän puhuvani tässä aivan ulkopuolisena tarkkailijana.

Kun kirjassa lähestytään maahanmuuttokeskustelua – Suomi vastaanottavana maana -tekijä mainitsee meillä sisäsyntyiseksi koetun mutta todellisuudessa kautta maailman tutun ilmiön, muiden heimojen mollaamisen, naapuripilkan. Asuinpaikan mukaan on keksitty pilkkanimiä tyyliin Pöytyän pöllöt, Muolaan hölmöt, Paavolan pakanat, Kiteen kirkonpolttajat, Porin pirut, Rääkkylän rustokorvat, Kuortaneen nokiottat, Hollolan holosuut.

Uskomatonta

miten uskonto erottelee

Löytty palauttaa maan pinnalle meidät jotka nojaamme suomalaisen kulttuurin ainutlaatuisuuteen ja omaperäisyyteen.

-Kulttuureilla on hämmästyttävä kyky häivyttää näkyvistä ulkopuoliset vaikutteet, ja kuitenkin ne ovat kehittyneet nykyiseen olomuotoonsa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Mitä pitempään, sitä vaikeampaa on erotella oma ja vieras aines.

Kirjoittaja painottaa, että yhteinen maaperä keskustelussa löydetään parhaiten, kun halutaan oikeasti saada selville miksi toinen ajattelee eri tavalla. Sanelu ja saarna ovat hänen mukaansa varsin epäonnisia ratkaisuja.

Kouluissa sivutaan varmasti jo nyt monillakin tunneilla kulttuurien vuorovaikutusta. Tarvittaisiinko jopa erityinen oppiaine tähän tarkoitukseen?

Tutkija arvelee paremmaksi vaihtoehdoksi läpäisyperiaatteen eli sen että näitä asioita käsiteltäisiin kaikissa aineissa aina silloin, kun se on mielekästä, ei siis väkisin.

-Siitä voisi tietysti viritellä keskustelua, miten uskonnon oppiaineessa voitaisiin vastata tällaisiin kysymyksiin. On masentavaa ajatella, että juuri uskonto on se aine joka jakaa oppilaat eri luokkiin.

Kaarina Naski

Em. juttuun liittyen:

Karjala/Jamaika

Se, että kulttuurit ovat aina sekoituksia, ei tarkoita että yhdistelmät olisivat aina välttämättä hyviä ja toimivia. Olli Löyttyä arvelutti kovasti muuan tiedote Karjala-aiheisia lauluja jamaikalaisin reggaesävelin soittavasta yhtyeestä ja musiikin tarkoitusperistä:

”Yrityksenämme on yhdistää kahden kaukokaipuisen, suurvaltojen varjoissa taistelevan kansan sydämestä kaikuva kaihoisa paatos. Juuri reggaen tummanpuhuva ja lämpimästi läikähtelevä saundi avaa kontekstin ottaa pappojen ja mummujen ikiaikaiset narinat uudenlaiseen käsittelyyn.”

Kirjailijan tuohtumus tulee näkyviin mm. toteamuksesta:

”Tekeekö rinnastus oikeutta evakoille ja rastoille vai estääkö se kenties ymmärtämästä kummankaan yhteisön erilaisia kohtaloita?”

Niinpä. Ikiaikaiset narinat?!

Nationalismin eroja

Yhdysvaltalaisille kansakunta on jatkuvaa matkantekoa, asuttamista, työtä ja toimintaa, kun taas suomalaiselle kansakunta-ajattelulle on ominaista usko johonkin jo valmiiseen perustaan, alkuperään, jota on lakkaamatta vahvistettava ja puolustettava. (Kieli, kulttuuri, maa, sukujuuret.)

Terveisiä abeille

Kevään abeille  Olli Löytty, Ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen jäsen lausuu rohkaisevia terveisiä:

-Suomen lukioissa on hyvät äidinkielenkirjat. Niitä kannattaa lukea!

-Nykyinen tekstitaidon koe mittaa mielestäni paremmin monia sellaisia kielenkäytön taitoja, joita perinteisen esseekokeen eli entisen aineen perusteella ei voida niin eksplisiittisesti tarkastella. Toisaalta essee ehkä kertoo jotakin ajattelun kypsyydestä.

-Henkilökohtaisesti näen mielekkäämmäksi oppilaan kirjoitustaidon kuin ajattelun kypsyyden mittaamisen, joskohta on tietysti myös selvää, että näitä kahta ei voi erottaa toisistaan.

Ruusut ja risut

Niin olivat hyvät koetulokset, että opettaja sanoi irakilaispoikaa oikeaksi suomalaiseksi. Tämä meni hyvillä mielin kotiin, mutta siellä ei oltu kehuista mielissään.

Kavereilleen poika selvitti seuraavana päivänä:

-Tosi turboa. Vasta tunti suomalaisena ja jo kaksi selkäsaunaa maahanmuuttajilta!

(kansan suusta, ei Löytyn kirjasta)

Yritys hyvä kymmenen

Polvenkorkuiset pohjalaisveljekset päättivät, notta ruvetahan kiroolemahan, ollahan jo siinä iäs.

Ensin joutui mietintänurkkaan isompi, joka oli toivonut aamiaiseksi ”muroja, saatana”. Ja kotvan päästä toinen, joka yritti itkukurkussa pitää kiinni sovitusta: ”Ei ainakaan niitä helvetin muroja!”

(lentävä ankdootti, ei kyseisestä kirjasta)

Pidä blogia WordPress.comissa.