USAsuomeksi kulttuurikatsaus

Touko 25, 2012

Kun mieli nyrjähtää

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 9:12 am

Juha Hurme (s. 1959) on omaleimainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Hän on toiminut Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana sekä Teatteri Telakan johtajana ja on Yövieraat- ja Nälkäteatterin samoin kuin Suomen kiinalaisen teatterin perustajajäsen. Esikoisromaani Volvo Amazon (Otava) ilmestyi vuonna 2007 ja Puupää (Teos) vuonna 2009. -Kuva Stefan Bremer

Hullu -sanaan kaiku vastaa lukemattomilla eri tavoilla. Ivailevasti, ihailevasti, paheksuvasti, kauhistellen, sättivästi, säälien, pelokkaasti, huvittuneesti, hämmästellen…

Taiteessa hulluus on usein kaksijakoisena käytinvoimana. Kuvaaja ja kuvattava ovat kenties lähempänä toisiaan kuin arvataankaan. Sivellin lentää, maan hiljaisten ääni kuuluu.

Monet tiedemiehet ja -naiset ovat olleet hullunrohkeita.

Entäpä huippu-urheilijat? Voittoon, voittoon vaikka henki menköön…

Ja kaikkihan kylähulluja rakastavat.

Mielettömässä maailmassa hulluus on joskus pitelemätöntä, yksilön mielen järkkymisestä voi aiheutua koko yhteisöä ravisuttava tragedia.

Ajankohtaisena ja vetovoimaisena puheenvuorona kyseiseen aiheeseen on pidettävä viisikymppisen Juha Hurmeen romaania Hullu (249 s., Teos). Hurme on teatteriohjaaja ja hänen proosametodinsa pitkälti näyttämöllinen. Se on hyvä, sillä ilman tätä ratkaisua lukukokemuksesta voisi tulla ahdistava. Mielisairaalan suljettu osasto pelkkänä käsitteenä vertautuu monen mielessä kaltereihin.

Joskus jäähy

on tarpeen

Kirjan minä joutuu akuutin psykoosinsa takia kentältä ulos ja sairaalaan sisään:

Se oli tullut eikä lähtisi enää suosiolla pois. Näin kuinka se saapui aurinkojen ja tähtien muodossa. Ajatukset haihtuivat mun päästä ja tilalle tuli avaruus. Tyhjää jäistä pimeää, jossa välähteli taivaan valoja.

Mutta hän on myös riittävän fiksu havaitakseen pian jäähyn, pitkän sellaisen, olevan tarpeen.

Oman kunnon rakentaminen alusta tapahtuu monien takautumien ja mielleyhtymien kautta. Erityistä merkitystä tuntuu olleen äidin näkemällä unella, jonka tämä tulkitsi etiäiseksi, varoitukseksi rasavillille pojalleen:

Siinä unessa hän oli poimimassa mustikoita – – – Ukkonen jyrähti ja alkoi sataa. Niilo-vaari huomasi silloin yhden suuren kiven alla ison kolon, suorastaan luolan, jonne voisimme kömpiä suojaan. Hän ryömi itse edeltä. Äidille vaari sanoi, että annapa se poika tänne ensin ja tule itse perästä. – – – Meni pari vuotta tuosta niin isoäitini otti ja kuoli (vaari oli jo kuollut). Olin kahdeksan vanha ja menin aika pyörälle päästäni. En saanut unta öisin. Mietin jumalia, helvettejä ja taivaita. Tulemisia ja menemisiä .- – – Ja äitini ennustusta.

Kelaaminen jatkuu lääketurtumuksen, piinan ja harhojen läpi, kohden opintojen ja työelämän muistijälkiä ja sitä kautta elämän uudenlaiseen arvottamiseen.

Vapaus

kaikki kaikessa

 

Tarinan kirjallisesti sivistynyt keskeinen hahmo ei omasta mielen järkkymisestään huolimatta keskity vain omaan itseensä vaan kuuntelee kohtalotovereitaan, muita potilaita ja löytää tätä kautta vastauksia, joiden terapeuttinen arvo korostuu varsinaista psykiatrista hoitoa isompana.

Lukija tutustuu tyttöön, jonka ”lempinimi” on 163 ja puoli senttiä ja joka itkee paljon, niin paljon, että on kuin ”vesisateessa tuhraantunut lyijykynäluonnos”. Kun kertoja saa tytön edes hetkeksi lopettamaan kyynelehtimisen – ystävällisellä tervehdyksellä – tuntuu se merkittävältä edistysaskeleelta. Ja entäpäs Jysky, tuo ”lempeä ja vähän huojuva jättiläisgoottipeikko kokopitkässä nahkatakissaan”? Hänen osaltaan jäähy on ohi, mutta pelivalmiutta ei näytä olevan. Sairaalasta kotiutuu pelokas kaveri.

Mielenkiintoinen on myös J-M Puupponen, mies joka uskoo soittaneensa Eppu Normaalin kaikkien levyjen kaikki kitarasoolot vaikkei nimeä mainitakaan levynkansissa taiteellisen vapauden nimissä. ”Vapaus on kaikki kaikessa, etenkin suljetulla osastolla”, on Puupposen motto.

Ihmisen

tunnot

Uteliaisuus, samaistuminen ja myötätunto ovatkin niitä asioita, joiden avulla hukkuva jaksaa uida rantaan. Hän tutkii Raamattua, jäsentää ajatuksiaan ja ammentaa kirjailijakohtaloista – keskiössä ovat J.J. Wecksell, joka vietti vuosikymmenet mielisairaalassa, ja Maiju Lassila, jonka elämä päätyi punaisten joukkohautaan Suomenlinnassa 1918.

Kirjailija Juha Hurmeelta, teatterimieheltä, ei puutu tarinaa tukevia draamallisia rakennusaineksia, ja vielä konkreettisempia niistä tulee, kun ”hullujenhuoneessa” valmistuu Wecksell -näytelmä. Aikakausi sekoittuu toiseen, reaaliaika taakse jääneeseen, ihmisen osassa riittää päiviteltävää. Antisankari, kirjan minä, ohjaa muita potilaita näyttämöteoksen toteutuksessa.

Faktan ja fiktion sekä kirjallisuuden eri lajien sulautuminen toisiinsa tapahtuu Hullussa hedelmällisellä tavalla. ”Viihteellinen” voidaan tulkita näinkin vakavassa yhteydessä epäonniseksi sanaksi. Mutta kyllä, sitäkin käyttäisin. Komiikkaa ei puutu. Itse asiassa tarinan jo melkein näkee kipuavan näyttämölle. Moniroolisessa asetelmassa ristivalottuu silloin ehkä vielä selkeämmin se ”miltä tuntuu olla ihminen”.

Kaarina Naski

——————————————————————————————————————————————————————————————————————————————–

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: