Kaksipa poikaa Pohojanmaalta niin komiasti liikkuu…

Siirtolaiset rakentajina II

Vuonna 1948 painoivat reisjärveläiset Lammen veljekset kotioven kiinni lähteäkseen Amerikkaan. Oman kylän väki jakoi neuvojaan: ”Ootte vaan tärkiän näköösiä ja meette nopiaa sen miljoonakaupunkin mikäsenytoli Nevyorkki, lävitte. Ja suoraan mehtätöihin tai varmille…”

Eivät olisi pojat itsekään vielä tuolloin uskoneet, että Amerikkaa rakentamaan tässä oltiin menossa.

Ennenkuin matka oli edes kunnolla alussa, oli jo kohdattu monta ongelmaa. Ensimmäinen tuli vastaan Ruotsissa.

-Mutta kun hätä on suurin, on apu lähellä, toteaa nyt jo seniori-ikäinen Paul Lampi talvikodissaan Floridassa.

Rakennusurakoitsija Paul Lampi (s.1933) kakkoskotinsa portailla Floridassa. Pohjoisessa, Lomalassa, odottaa se oikea koti. – Kuva K. Naski

Jorma ei ollut kahdeksaatoista eikä Pauli (i-kirjain on sittemmin pudonnut pois) kuuttatoista. Amerikan-kuumetta olivat molemmat poteneet jo pienestä, sillä ”pappa puhui isoja Amerikasta”. Isänisä oli lähtenyt Länteen 1890 ja viipynyt vuosikymmenen. Kun perhe palasi Suomeen, poikien isä oli viisivuotias, hänen siskonsa kolmen. Aikuisena Valtoihin takaisin muuttanut sisar oli myöhemmin valmis auttamaan veljenpoikiaan alkuun uudessa maassa.

Lännen lokari itse

Jorman ja Paulin syödessä Tukholmassa neuvottomina eväitään kuului takaa: ”Aah, mustaa leipää, voisinko saada palan?” Se oli suomalainen lääkäri, joka sitten ohjasi kielitaidottomat pojat oikeaan junaan. Göteborgista lähtisi Saga-laiva kohti Southamptonia, josta puolestaan oli määrä nousta Atlannin kyntäjään, Queen Elizabethiin.

Southamptonissa selvisi, että oli laivalakko.

Ei ollut paniikki kaukana, mutta taas lykästi.

-Lakko kesti kymmenen päivää. Meiltä tuo aika kului kuin siivillä.

Pitkään Texasissa toiminut suomalaisopettaja nimittäin piti huolta nuorista maanmiehistään. -Kävimme joka päivä Lontoossa, näimme pommitusten jäljet, katsoimme museot ja muut nähtävyydet.

Kiitollisina ja haikeina hyvästeltiin ”Lännen lokari”, kun tuli aika nousta laivaan, joka

vei uusia kohtaloita kohti.

-Tätimme miehineen oli perillä vastassa. Heitä nauratti, kun me vain katsoimme koko ajan ylöspäin, pilvenpiirtäjiä, Lampi kertoo.

-Kielen oppiminen oli vasta aluillaan, kun jo lähdettiin ensimmäiseen työpaikkaan Massachusettsiin.

Farmilta farmille

-Lehmiä oli 140, kanoja 650 000, ja meidän piti pitää kanala puhtaana.Yksistään haju oli järkyttävä!

Iäkäs farmaripariskunta oli vastikään luovuttanut tilan pojilleen, ja Lammen mukaan vanhemmat olivat mukavia mutta uusi polvi kaikkea muuta.

-Seitsenpäiväiset viikot ja usein 14-tuntiset työpäivät; palkkaa 80 dollaria kuussa. Pahinta oli kuitenkin, että olimme jatkuvassa nälässä.

Eräänä päivänä topakka Paul sitten ilmoitti työnantajille, että nyt riitti.

-Vaativat lypsämään lehmät ennen lähtöä, ja hetken päästä jo lupasivat lisää palkkaa ja viikottaiset vapaapäivät. Minä puolestani lupasin itselleni, että kun joskus olen bisneksessä, en kohtele ketään niinkuin he.

-Olimme kasvaneet pientilalla Keski-Pohjanmaalla, ja isä piti lisäksi kauppaa. Toimeentulo oli niukkaa mutta elämä oli sopusointuista. Ehkä täältäkin löytyisi vielä oikeita ihmisiä.

Noviisit palasivat takaisin tätinsä luo. Vähän laihempina vain.

-Kielitaitokaan ei ollut karttunut, koska työnantajat olivat suomalaisia ja puhuivat suomea. Kohtapuolin saimme kuitenkin uuden työpaikan. Pääsimme veljen kanssa vierekkäisille farmeille, eikä ollut valittamista työoloissa. Toisen talon tytär, ammatiltaan opettaja, auttoi kieliopinnoissa.

-Kirkossa piti käydä säännöllisesti, mutta isäntä ymmärsi nuoria, osti jopa käyttööni auton. Sain maksaa sen osamaksulla. Ja kirkon alakerrassa oli tanssipaikka, jossa oli lupa viipyä perjantaisin seitsemästä yhteentoista.

Vuosi ja vähän päällekin meni nopeasti. Sitten Lammen pojat aloittivat rakentajan ammattiopinnot suoraan käytännön työssä. Yksi poika kavereriporukasta teki jo urakalla kattoja ja tienasi hyvin, 25 taalaa päivä. Muut viisi seurasivat esimerkkiä.

Ihmettelivät vain suomalaisessa kortteeripaikassa nuorukaisten nimiä. Tokko olivat oikeitakaan: Kärpänen, Känninen, Maksa, Pynnönen ja kaksi Lampea.

Porukalla suunnattiin myös Raivaaja -lehdessä julkaistun ilmoituksen houkuttelemina 1951 juhannustansseihin Hopewell Junctioniin. Tanssisali ja hotelli ja sellainen sauna, jonka lämmittämiseen tarvittiin motti halkoja! Kuka semmoisia olisi rakentanut, jolleivät ”hullut suomalaiset”- Eiköhän jäädä pojat tänne Lomalaan!

Ja sitten vielä

rakennan…

Tonttien jako Lomalassa toimi periaatteella ”tästä kannosta tuohon kiveen”. Tonttimaa ei kuitenkaan ollut ostettavissa. Talot nousivat hartiapankkiin ja talkootöihin turvautuen. Paul Lampi ahkeroi niinkuin moni muukin omalla rakennuksella iltaisin ja viikonloppuisin. Talo oli jo vesikatossa, ennenkuin heltisi lainaa pankista.

Näin sympaattista taloa on asunut Lammen nelihenkinen perhe Lomalassa. Nyt ovat lapset maailmalla – pojan perhe lähellä, tytär opettajana Minnesotassa – ja rakas vaimo Anneli sekä Jorma-veli molemmat edesmenneitä. Paul Lammen kunnia-asiana on pitää hyvä huoli rakennuksesta jonka on tehnyt vuosia ja sukupolvia kestäväksi. – Kuva haastateltavan albumista.

Lampi kertoo oppineensa paljon etevältä vanhemmalta ammattimieheltä ja rakentaneensa oman talonsa lisäksi kaksi muuta haussia. Urakoitsijana hän vastasi viidestäkymmenestä talosta, jotka kaikki myytiin etukäteen.Myös Jorma Lampi oli veljensä firmassa työssä.

Paulilla oli pitkäaikaisia bisnessuhteita. Yksi oli IBM neljännesvuosisadan ja toinen Benicin jätehuoltoyhtiö puolen vuosisadan ajan.

-Italialaisen Emil Benicin kanssa yhteistyö sujui hienosti, ”miehen puheella”. Rakensimme kaiken mitä iso yhtiö tarvitsi, autohallit, varastot, katokset, roskien murskaamot… Emil oli sataprosenttisen jämpti mies.

-Aliurakoitsijoiden, carpentereiden, muurareiden, plummareiden ja sähkömiesten kanssa toimiminen oli välillä hankalaa, kun lupasivat tulla eivätkä sitten tulleetkaan.

Suomalaiset ovat Lammen mukaan jenkeissä arvostettuja työntekijöitä ja pärjäävät toistensa kanssa hyvin; vain keskinäisessä työsuhteessa oleminen on joskus ongelmallista

-Poikani aloitteesta rupesimme sittemmin tekemään ”vain” kattotöitä, liikekeskusten, hotellien ja sairaaloiden kattoja, Lampi kertoo. -Otimme liikekumppaneina urakoita 30 mailin säteellä asemapaikastamme Hopewell Junctionista. Työskentelimme isoille ketjuille.

-Viidessäkymmenessä vuodessa valmistui aika monta kattoa, ja nyt kun poikani jatkaa yksin firmaa, luku vain kasvaa. Kukaties hänen poikansa tulee myös aikanaan mukaan, grandson on nimittäin aika hyvä jo nyt – mikäs, kun saa oppinsa minulta…

Paul Lampi kiipeää yhä monikerroksistenkin talojen katolle, eikä päätä huimaa. Erityisesti hän on aina tykännyt savupiippujen pykäämisestä.

-Eräs asiakas tarvitsi neljä piippua, mutta oli varovainen ja pyysi ensin tekemään yhden. Kun se oli valmis, sanoi että tee loputkin, nauraa Lampi.

Naapurukset, kanadansuomalainen urakoitsija Ahti Hirvonen (etualalla) ja Paul Lampi kiipeävät telineille tarvittaessa missä maassa hyvänsä. Tässä ollaan kesämaassa. Hyvää kuntoilua, ja taloyhtiö säästää paljon kuluissa. -Eikä tarvitse selitellä toiselle ammattimiehelle mitä ja miten tehdään, toteaa Lampi. – Kuva haastateltavan albumista.

Kaikilla Lomalan suomalaisilla on tietenkin sauna, puilla lämmitettäviäkin yhä kolme.

-Alueen alkuperäinen iso savusauna räppänöineen oli Amerikan parhain. Sinne mahtui kolmisenkymmentä kylpijää, ja se pysyi 48 tuntia kuumana. Amerikkalaiset luulivat ensin paikkaa nudistileiriksi, mutta kun muutamat tulivat saunomaan ja uimaan, tiesivät mistä oli kysymys.

-Itselläni on nykyisin sähkösauna. Se on uima-altaan tuntumassa, autotallirakennuksen yhteydessä. On tietenkin huolehdittu, että ilma kulkee ympäri. Pitää olla air space!

Sanotaan, ettei amerikkalaisista oikein ole saunan rakentajiksi tai korjaajiksi. Harvat – jos ketkään – heistä myöskään hoitavat remontteja talkootyönä. Näin tekevät mm. Paul Lampi ja kanadalainen urakoitsija Ahti Hirvonen talvisaikaan taloyhtiössään Floridassa Lake Worthin/Lantanan suomalaisalueella. Heillä kun on yhä tuntumaa sellaiseen yhteisöllisyyteen, joka on jo päässyt monelta – myös vanhassa maassa Suomessa – paljolti unohtumaan…

Kaarina Naski

Lue myös alla oleva  juttu, jossa kerrotaan Lomalan historiasta: 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s