Onpa höyli ja mukava tyyppi – onkohan se ensinkään oikea lääkäri!

Satu Salosen ja Markus Färkkilän teoksen Sairaan hyvä lääkäri on kustantanut Duodecim. Kustannus Oy Duodecim on erikoistunut lääketieteelliseen kirjallisuuteen ja alalla Suomen johtava. Kannen kuva Kalleheikki Kannisto.

Suomalaiset ovat suhtautuneet kautta aikojen lääkäreihin kunnioittavasti. Pelokkaan tai ihailevan kunnioittavasti. Mutta etäältä myös huumorilla, koska mitali on tarvinnut myös toisen puolen.

Eteläisessä Kymenlaaksossa esimerkiksi naiset useammassa sukupolvessa tiesivät Liston joko omakohtaisesti tai legendojen kautta. Auttoi seudulla maailmaan kaikki halukkaat.

Perätilasynnytyksistä ja muista dramaattisista tilanteista selvittiin, kun vain Listo oli paikalla. Entäpäs Antti, joka ”nahkalääkärinä” antoi huutia ihottumille ja haasteli mukavia. Kuului eräänkin kerran kovasti pahoitelleen, ettei voi kirjoittaa sitä parasta reseptiä, Kanarian matka -tikettiä, vaan on tyydyttävä pelkkään ihmerasvaan. Molempia lääkäreitä kutsuttiin kansan suussa pelkällä sukunimellä, kuten sitäkin valkotakkia, joka laati takavuosina muita hövelimmin pirtureseptejä (talon kipeälle sialle?), ja Puukko-Mackie taas oli osuva muunnos kirurgin sukunimestä, mikä `mäki` se nyt taas olikaan.

Teos joka aktivoi lukijan omaa muistia ja ajattelua – kuten edellä – puolustaa aina paikkaansa. Lääkäreistä on eritoten pienillä paikkakunnilla ympäri Suomen paljon tarinoita, ja arvioinneissa sekä hyvä että paha kello kuuluvat kauas. Satu Salosen ja Markus Färkkilän kirja Sairaan hyvä lääkäri (Kustannus Oy Duodecim 2012, 185 s.) toimii ajassa myös sikäli, että terveydenhoito on paljon esillä mediassa ja kuuluu yleisönosastojen kestoaiheisiin. Nykyään kun tunnetaan myös `sairaan hyviä valelääkäreitä`.

Joka suvussahan on karmaisevia esimerkkejä siitä miten seisovilta jaloilta lähdettiin, ja kaikki luulevat tietävänsä millainen hyvän lääkärin tulisi olla. Mutta onko siitä uskomuksesta mitään hyötyä Tiutisen mummolle terveyskeskuskäynneillä? Tuskinpa suoranaisesti, mutta vastavuoroisesti. Potilaan ja lääkärin hyvä vuorovaikutus on nimittäin todettu parhaaksi ja kustannustehokkaimmaksi lääkkeeksi. Kun väitettä perustellaan mm. runsaaseen kokemusperäiseen tietoon pitäytyen, kyseinen kirja pystyy puhuttelemaan laajaakin lukijakuntaa.

Hieman opettajamaiselta otteelta ei täysin vältytä ja hymyä olisi saanut olla enemmän, mutta viime kädessä tietokirjailija Satu Salonen ja professori Markus Färkkilä käyvät ihailtavan rohkeata keskustelua potilaana ja lääkärinä. Näinhän sen kuuluisikin mennä. Ihmisten kesken.

Yhteispelillä

 

Tavanomaisia moitteita asetetaan vastavaloon. Kun potilas sanoo lääkäristään, että ”se nyt on aina myöhässä”, Färkkilä toteaa, että ”aikataulustaan myöhässä oleva lääkäri on usein myös potilaan paras kuuntelija”. Toisaalta hän huomauttaa, että jotkut lääkärit ostavat potilaan suosion ”perusteettomilla tutkimuksilla, lääkkeillä, etuuslausunnoilla ja kuntoutusapuvälineillä”. Ja sekin on pantu merkille, että ”osa ammattikunnasta valitettavasti käyttää koulutustaan ja titteliään väärin ryhtyen uskomushoitojen profeetoiksi.”

Salonen taas painottaa, että asenneilmapiirin ja valtiontalouden kiristyessä raha ei ratkaise kaikkea. Tehokkaimman lääkityksen, vuorovaikutuksen, onnistumisessa ”myös potilaalla on oma tehtävänsä”.

Eräs huomio on sekin, että kanteluiden ja valitusten suhteen lääkärit ovat heikommalla – vaitiolovelvollisuus – vaikka potilas olisi kuinka känkkäränkkä.

Kuten on monen sortin potilasta, niin on myös monenlaisia lääkäreitä, yksi on täydellisyyttä tavoitteleva, kolmas tunteilee, neljäs epäilee ja viides jyrää… Oma lukunsa ovat hyväntuuliset valkotakit, nuo aina optimistiset ja iloiset. Myös liian rennossa suhtautumisessa on kuitenkin kirjoittajien mukaan vaaransa. Tosissaan vaivojensa kanssa oleva potilas voi hämmentyä jos saa tärkeänä pitämänsä reseptin vitseillä valeltuna.

Toisaalta myös potilaissa kuuluu olevan armoitettuja huuliveikkoja. Asiasta toiseen pompahtelevia tarinaniskijöitä. Muuten hyvä mutta ei välttämättä vastaanottoaikataulun venymiskyvyn kannalta.

Ei myö tiijetä

Huumorintaju sinänsä noteerataan hoitotyössä korkealle molemmin puolin; auttaa jaksamaan ja nopeuttaa paranemista. Ja jos joku luuli, että tervehtiminen on läpihuutojuttu vastaanotolla, niin kannattaa miettiä uudestaan. Siis, lääketieteen opiskelija ja nuori kandi, opettele sanomaan kunnolla päivää potilaalle. ”Kättä pitää puristaa kevyesti siten, että kosketus selkeästi tuntuu.”

Edelliseen liittyy tunteiden ja tuntemusten käsittely ihmisen terveyteen liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Potilaan nolaaminen on pahasta, kun taas peloista puhuminen on paikallaan, sillä ”turvallinen olo kantaa”.

Lääkäri ei menetä kasvojaan, vaikka tunnustaisikin joskus olevansa ymmällä. Saavutettu luottamus kestää kirjoittajien mielestä tämän. Esimerkiksi on otettu TV2:n omalääkärin Risto Laitilan tyyli kun katsojakysymykset ovat kerrassaan outoja ja kinkkisiä. Laitila vastaa hellyttävän hymyn kera: ”Ei myö tiijetä.”

Valelääkäreiden käytöksestä on kuultu potilaskunnalta positiivisia lausumia. Ovat kehvelit olleet tosi kohteliaita ja kuunnelleet tarkoin. Tämä on saanutkin potilaat kysymään prosoivasti oikeiden lääkärien käytöksen perään. Eivät kai epäkohteliaisuus ja tylyys sentään voi olla normaalia suhtautumista potilastyössä?

Kirja sohaisee myös muurahaispesään, potilastietojärjestelmiin ja väittää, että nyt on keskitytty liikaa tiedon salaamiseen ja suojaamiseen. Tietosuojavaltuutetun rinnalle ehdotetaankin tiedonkulkuvaltuutettua, niin että tärkeä tieto olisi saatavilla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. ”Tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä.”

 Kaarina Naski

 

———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————–

Sama tahti on askelten

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ei kannata lemmenlakkoa vallan välineenä. ”Pihtarit pannaan” on hänen julistuksensa. Eläinrasva – tarkemmin sanottuna voi – meni siinä samalla, mutta kuka sitä enää muistaa.

xxxxxxx

Mihin minä laittaisin vaatteeni?, kuului sermin takaa ujosti, kun lääkäri oli kehottanut nuorta potilasta riisuutumaan.

-Neito laittaa ne vaikka siihen tuolille. Minun vaatteideni päälle.

Lääkäri palstallen:

Onko mitä yrttiuuterohtoo ympäristö myrkyile kun ne käyvätten terveyten pääle niin että henki ei kule kioskin neitin peräsä juastessa vaan täytyy sen alvariinsa seisahtaa orottaan.

Nimim. Hualestunu

88 v.

Kari Suomalainen piirroksessaan 13.4.1990

Kauniiksi lopuksi

Ohitusleikkaukseen pääsyä odotellessaan kirjailija Matti Mäkelä seuraili kiinnostuneena kaikkea sydänkirurgiaan liittyvää informaatiota.:

”Televisiossa esitettiin ohjelma unkarilaisesta mihestä, jolle tehtiin sydämensiirto. Ohjelmassa seurattiin iloisen pullean potilaan ja hänen veristen sydäntensä vaiheita niin tarkasti ja dramaattisesti kuin se liikkuvalla kameralla on mahdollista. – – –

No, iloinen pullea potilas heräsi henkiin, jutteli mukavia, kaipasi jo gulassikeittoa, paprikaa ja silavaakin. Sitten, yks kaks yllättäen, iloinen pullea potilas iloisesti kuolla pätkähti, noin vain, ohjelman kauniiksi lopuksi. Lopputekstissä todettiin lohdullisesti, että joku muu on jäänyt vastaavassa leikkauksessa henkiin.”

Matti Mäkelä, Ohitusleikkaus, WSOY 2000

———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————–

Mainokset