USAsuomeksi kulttuurikatsaus

marraskuu 28, 2012

… ja muut on meirän grannista

Filed under: Teatteri,Ulkosuomalaiset — kulttuuriusasuomeksi @ 10:57 am

Siirtolaistarinat heräävät

henkiin monella rintamalla

Yleisö liikuttuu seuratessaan Kristinan (Maria Ylipää) ja Karl Oskarin (Robert Noack) tunnetta täynnä olevaa, traagista rakkaustarinaa. Tasokkaat ja ilmaisuvoimaiset solistiset suoritukset antavat musiikin lumolle siivet. Kuva Cata Portin

Että menepäs tekemään jotain niinkin suurta kuin eepos maastamuuttajista (Vilhelm Moberg) tai nykymusikaali joka perustuu samaiseen teossarjaan (Benny Andersson ja Björn Ulvaeus), niin miten suhtaudutaan naapurissa? Suomalaiset luonnollisesti uivat mukaan menestykseen.

Raivaajasukupolvi Minnesotan kauniitten järvien rannoilla koostui paljolti  skandinaaveista. Heidän osuutensa Amerikan rakentamisessa oli alkanut jo 1600-luvulla, kun Delawareen tuli huomattavampi  joukko jo aiemmin Ruotsin alueelle siirtyneitä suomalaisia yhdessä ruotsalaisten kanssa. Ja periodi 1850-1890, jonka Mobergin teos Smoolannista lähteneiden vaiheissa kattaa, oli myös Suomessa ison siirtolaisaallon aikaa.

Kun sitten maailmankuulusta ruotsalaisesta pop-yhtyeestä Abbasta tutut muusikot Benny Andersson ja Björn Ulvaeus pukivat Mobergin luomat hahmot musikaalin asuun vuonna 1995, seurasi alkuperäistarinan uudenlainen menestys. Kristina från Duvemåla on kivunnut huomattaville estradeille, ei vähiten Yhdysvalloissa. Mutta kun se löysi kevättalvella 2012 tiensä Helsinkiin, Kristinasta tuli ihan oikea ”naapurin tyttö”. Maria Ylipää – ja koko tiimi – laulaa itsensä yhä uusien yleisöjen sydämiin. Vastikään peruskorjattu ja tekniikkansa modernisoinut Svenska Teatern sai toteuttaakseen Lars Rudolfssonin ohjauksessa haastavan produktion.

Historia matkii itseään

Tunteisiin vetoava tarina Kristinasta ja hänen Karl Oskaristaan, smoolantilaisen yhteisön maasta muuttoa edeltävät vaiheet, raskas ison meren ylitys, asettuminen uusiin oloihin Minnesotassa ja koti-ikävä, kaikki se todentuu näyttämöllä viitteellisen elokuvamaisena visualisointina ja lumoavine sävelmaailmoineen. Suomalainen katsoja avaa samalla ”Abba-ikkunan” oman kansansa vaiheisiin.

Ohjelmalehtisestä selviää, että itse kohtalo lienee keikauttanut Birthe Wingrenin yhteen keskeisistä rooleista, Ulrikaksi.

Tiimin naisista on Maria Ylipään ohella mieliinpainuva Birthe Wingren Ulrikana. Kauniilla Ulrikalla on epämääräinen maine mutta omanarvontunto kohdallaan ja empaattinen luonne. Musiikin tulkitsijana Wingren kuuluu nimenomaan päärooli -luokkaan. Kuva Cata Portin

Wingren on nimittäin Pietarsaaren tyttöjä Pohjanmaalta, siirtolaisuuden villinrohkealta alueelta. Hänen isoisänsä sukupolvea edustivat Amerikan sedät Alfred Öhman ja Harald Vingren. Ensinmainittu oli 1853 Forsbyssä syntynyt babtisti ja seurakuntaa perustamassa Helsingissä, Karjaalla, Mustiossa, Sipoossa ja Turussa.

Alfred toimi sittemmin saarnaajana Minnesotassa ja myöhemmin Kanadassa, jonne perusti useita babtistiseurakuntia. Birthe muistaa lapsuutensa kesien merkkitapauksina Amerikan sukulaisten – jälkipolvien – vierailut.

Harald Vingren oli Kanadan emigrantteja British Columbiassa. Maahantulo ajoittui kolmikymmenluvun pulavuosiin, ja nuorimies teki töitä mistä niitä sai, milloin rautateillä milloin maatiloilla, oli hissipoikana jos mainarinakin. Harald sai kivipölykeuhkon, ja sairauden pahennuttua hän palasi kotimaahan.

Me olemme Finnejä, totisesti

Maastamuuttajien tarinoita ovat myös suomalaiskirjailijat välittäneet unohtumattomasti tuotannossaan. Filmejä ja

Siirtolaisperheen pieni karja. Nainen on Hulda Bergström-Viita, fiktiivisen Kristinan kohtalonsisar amerikansuomalaisten historiasta. – Kuva Suomen Siirtolaisuusinstituutti

siirtolaisoopperoitakin on syntynyt. Suomen Siirtolaisuusinstituutti puolestaan pitää huolta siitä, että siirtolaisuutta tutkitaan monipuolisesti. Dokumentointi jatkuu ja laajenee; muuttoliike on kiinnostava ilmiö. Vuosittain valmistuu alalta lukuisia julkaisuja, joista useat väitöskirjoja.

Kristinan ja Karl Oskarin sekä omien maanmiestemme luvattua maata Minnesotaa on valottanut Hans R. Wasastjerna 1957 ilmestyneessä teoksessaan Minnesotan suomalaisten historia, 780 sivua, ja Arnold Alanen tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Finns in Minnesota, runsas sata sivua.

Wasastjernan teoksesta tarttuu se sama suuri kunnioitus joka siitä säteilee, nykypäivän lukijaan. Vaikeuksia ja työtä pelkäämättömiä ovat olleet nuo sukupolvet, jotka tekivät uuden maan näköisekseen, ahkeroivat metsissä, pelloilla ja kaivoksissa, rakensivat kodit, koulut, kirkot ja haalit, lakkoilivat ja sotivat jos niin oli tarpeen, taistelivat tauteja vastaan, olivat aktiivisia yhdistystoiminnassa, kulttuuririennoissa, urheilussa, arvostivat omia sanomalehtiään, ohjasivat lapsensa yliopistoihin. Eivät unohtaneet vanhaa maata. Olivat Finnejä isolla ”ähvällä”.

Koko naamalta

Seuraavat muistiinmerkinnät ovat historiateoksen ”marginaalista”.

Uusi kieli ei tarttunut automaattisesti. Näin kirjoitti Uuden Kotimaan paikallinen kirjeenvaihtaja ´ Tornion Pekka´ lehdessään joulukuun 3 pnä 1881:

”Kävin Cokaton markkinoilla, jossa huomioni anasti kansan kieli, joka on vallan kulturia ja vielä kummempi se, että sitä huudeltiin koko naamalta. Sanoin: tu taala praa svenska ja sitte minä lähin pois.”

Tyypillinen amerikansuomalaisen farmarin talo Fairbanksissä Minnesotassa 1908. -Kuva Suomen Siirtolaisuusinstituutti

Vetelistä kotoisin ollut uudisraivaaja John Maunu oli suistunut joen jäihin pyyntiretkeltä palatessaan. ”Mennyt olisi manalle Jussi, jos eivät intit olisi kuulleet hänen huutojaan ja tulleet apuun. Veivät teltoilleen, käärivät nahkoihin ja juottivat kuumaa koko yön. Aaamulla antoivat takaisin vaatteet mutta ei pyssyä. – – – Ja niin sitten lähti intiaanileiriltä saattue, jota johti vanha intiaanipäällikkö Maunun kävellessä hänen jälessään ja sitten intiaanipojat pyssyjen ja koirien kanssa. – – – Maunu haki tuvaltaan juuri leivottua leipää, jota intit alkoivat ahkerasti viittoillen ja keskenään puhuen syödä pistellen suihinsa erikseen voin ja erikseen leivän. Ja Jussi Maunu sanoi kuolemaansa asti, että ei ole perää siinä puheessa, joka sanoo inttien olevan raakoja!” (Jakob Lallin haastattelusta 1945)

Entäpä se mies, joka osti hevoskopukan ja paluumatkalla kovassa pakkasessa  susien ulvoessa joutui ottamaan metsään kyhäämänsä tilapäiskämppään hevosen kanssaan yöksi. ”Sitä piti rauhoittaa ja samalla oma elämä oli niin suurta ja onnellista…”

Muutaman vuosikymmenen päästä miehellä oli auto, Oldsmobile. Mutta yhtä suuri ei ollut onnen tunne kuin yönä jona ensimmäinen oma polle oli alivuokralaisena.

Kaarina Naski

Kristina från Duvemålan (Benny Andersson – Björn Ulvaeus – Lars Rudolfsson) toteuttajat Helsingissä: Charlotta Teaterproduktion ja Ace-production yhteistyössä Svenska Teaternin kanssa. Pääosissa Maria Ylipää, Robert Noack, Birthe Wingren, Oskar Nilsson. Tähänastinen katsojaluku on 70 000.

Vaasan lääni otti alun alkaen johtoaseman siirtolaisuuden kanta-alueena Oulun läänin ollessa. toisena. Siirtolaisia lähti vuosina 1893-1902  mm. Vaasan läänistä 51 247,

Uudenmaan läänistä 3 473, Viipurin läänistä 2 886. Ja vuosina 1903-1912 Vaasan läänistä 63 028, Viipurin läänistä 10 758, Uudenmaan läänistä 7 964. – Wasastjerna, Minnesotan suomalaisten historia

Pidä blogia WordPress.comissa.