USAsuomeksi kulttuurikatsaus

Touko 25, 2013

Kulttuurin kyydissä satavuotiaaksi asti

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 11:50 am

Elät mukamas tosi terveesti – milloin karpaten milloin voikipon yli harpaten – nautit koulutuksen tuomasta varmuudesta ja asemastasi yhteiskunnassa. Ystäväpiirisi on niukka ja mielestäsi liikaa menossa. Välttelet vähemmän varakkaita ja eriskummaisina pitämiäsi naapureita, makoilet vapaa-aikanasi paljon sohvalla ja luulottelet sillä tapaa eläväsi hyvinkin vanhaksi.

Ai ai ai. Metsään meni! Koko Suomen kansaa edustavat tutkimukset osoittavat, että aktiivisimmin kerhoissa ja yhdistyksissä toimivat ja kulttuuria harrastavat säilyvät hengissä pisimpään ja kohtuuharrastajatkin passiivisotteisia pitempään.

Musiikin harjoittaminen kehittää po. teoksen mukaan aivotoimintaa kaikkia tietotaitoja ja sosiaalisuutta suosivaksi. "Kulttuurikirjan"  elämäniloisesta kansikuvasta on vastannut Kalleheikki Kannisto

Musiikin harjoittaminen kehittää po. teoksen mukaan aivotoimintaa kaikkia tietotaitoja ja sosiaalisuutta suosivaksi. ”Kulttuurikirjan”
elämäniloisesta kansikuvasta on vastannut Kalleheikki Kannisto

Teoksessaan Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 132 s.) osoittaa Markku T. Hyyppä tieteellisesti, että väestön sosiaalisella osallistumisella ja harrastustoiminnalla on vaikutusta elämän pituuteen.

Hyyppä (s. 1942) on Helsingin yliopiston neurologian ja Turun yliopiston kuntoutusopin dosentti, tutkija, opettaja, lääkäri (LKT) ja ahkera kirjailija.

Moni teatterissa ja konserteissa kävijä on todennut omakohtaisesti, miten hyväätekevä vaikutus on jaetulla läsnäolon kokemuksella – kun hauska on yhdessä vielä hauskempaa, tunnekylpy palkitsevampaa. Tutkija kuitenkin laajentaa kulttuurikäsitettä ns. korkeakulttuurista peruskulttuuriin. Hänellä on pitkäaikainen omakohtainen tuntuma siipyyläiseen yhteisöllisyyteen, sillä perheen vapaa-ajan koti on ruotsinkielisessä Sidebyn Långvikenin kylässä. Aktiivisuus harrastustoiminnassa, yhteenkuuluvuus ja naapuriapu ovat kattavia piirteitä koko väestössä, eivät vähiten yli 80-vuotiaissa. Tilastot ja rekisterit ovat myös paljastaneet, että kaksikielisen Pohjanmaan taajamissa ja kaupungeissa eletään vanhoiksi ja senkin, että Suomen ruotsinkieliset elävät terveinä paljon vanhemmiksi kuin suomenkieliset naapurinsa.

Parempi sosiaalinen ja taloudellinen asema eivät selitä eroa – esimerkkinä vaikkapa Siipyy, jonka väestö on ollut pikemminkin köyhää. Eikä terveyskäyttäytyminen. Vastausta eivät tarjonneet mitkään julkiset rekisterit. Hyyppä painottaa, että maailman parhaat väestön terveyttä käsittelevät, henkilötunnuksiin pitäytyvät tutkimukset on tehty Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Ilman henkilötunnuksia laajat pitkäkestoiset toisto- ja seurantatutkimukset eivät hänen mukaansa olisi mahdollisiakaan. Näin on laita esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Tutkimuksen olettamuksena oli, että selityksen täytyi löytyä traditionaalisesta elämäntavasta, peruskulttuurista. Ja sieltähän se löytyi.

 Saarelta  saarelle

Tekstiä sävyttää tutkija/kirjailijan omakohtainen, elämänmittainen havainnointi alkaen lapsuuden pohjoiskarjalaisesta kulttuuriympäristöstä ja Nurmeksen Jokikylän koulusta. Opettajan poika oppi lukemaan ja kirjoittamaan 4-vuotiaana ja meni kouluun ”Leukkusen Alman luokalle” seuraavana vuonna. Vaari oli sanomalehden päätoimittaja ja avasi varhain lapsenlapselle ovia lehtien ja kirjojen maailmaan. Passin sinne poika sai virallisesti – kirjastokortin muodossa – perheen muutettua Ouluun.

Hyyppä mainitsee olevansa kahden maan urbaani kansalainen, jonka juuret ovat maalla. Hän on viihtynyt ummikkosuomalaisessa siinä missä kaksi- tai ruotsinkielisessä kulttuuriympäristössä ja ottaa esimerkkinsä pitkälle viedystä yhteisöllisyydestä niin Siipyystä kuin Tukholman Södermalmilta. Eikä kaihda hyppäämistä Itä-Kiinan merelle asti.

Me-henkeä ja -tavoitteita tarvitaan sosiaalisessa tekemisessä, mutta neurologi ja kirjailija Markku T. Hyyppä huomauttaa, että ryhmän liiallinen kiinteys ei kuitenkaan ole hyväksi. Esimerkkinä hän mainitsee fundamentalistiset yhteisöt tai mafiatyyppiset veljeskunnat. Kuva Vivi-Ann Långvik

Me-henkeä ja -tavoitteita tarvitaan sosiaalisessa tekemisessä, mutta neurologi ja kirjailija Markku T. Hyyppä huomauttaa, että ryhmän liiallinen kiinteys ei kuitenkaan ole hyväksi. Esimerkkinä hän mainitsee fundamentalistiset yhteisöt tai mafiatyyppiset veljeskunnat. Kuva Vivi-Ann Långvik

Söderissä on kaupunginosaneuvostot ja kansalaiskokoukset. Yhteisesti käsiteltäviin asioihin kuuluvat koulut ja vanhukset, hoitokotituet toimintabudjetteineen, öisten katujen valvonta, kaupunginosajuhlat, puistoteatterit, kirkkokonsertit. Söder on saari, kuten Japanille kuuluva miljoonan asukkaan Okinawakin (karaten alkukoti). Työttömyys ja köyhyys ovat tuttuja Okinawassa, sodat ja miehitys koettu, mutta silti saarella asuu yhä maailman terveimpänä ja pitkäikäisimpänä pidetty väki. Väestössä on satavuotiaita väestöpohjaan suhteutettuna enemmän kuin missään muualla. Ja viimeksi arvioitu eliniän odote vastasyntyneillä pojilla on 79 ja tytöillä 87 vuotta. Tuntumaan yltää vain Andorran, San Marinon, Ahvenanmaan ja Suomen ruotsinkielisten eliniän odote.

Lisää huolehtimiskulttuuria

Okinawalaisilla on kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Toiminnoista kärjessä on kankaiden kutominen, basho fa. Vanhat pärjäävät omillaan, heillä on hyvä itsetunto ja tiiviit yhteydet naapureihin ja kyläläisiin. Yuimuru eli talkoot ovat kunniassaan (vrt. kalevalais-suomalainen kulttuuriperinne).

Tutkija näkee kulttuuriympäristön geenejä voimakkaampana. Hänen käsityksensä on, että pitkäikäisen vähemmistön mahdollisuudet – Suomessakin – heikkenevät mikäli heidän kulttuurinsa sulautetaan kantaväestön kulttuuriseen pääomaan. Lukija voi tässä kohdin miettiä myös ulkosuomalaisten asemaa ja sitä taistelua jota moniaalla taholla onkin käyty oman kulttuurin säilymisen (ja sitä myöten kukaties pitkäikäisyyden) puolesta. Yhteisöllisyyden murenemisen Hyyppä näkee maaseudulla koulujen lakkauttamisena ja kaupungeissa yksityistämisenä.

Tämän ulkosaaristoon instrumentteineen pyrähtäneen tytön ei tarvinnut kauan soittaa pelkästään omaksi ilokseen - kohta oli paikalla koko joukko isoa ja pientä musiikille altstunutta "kahlaajaa". Kuva K. Naski

Tämän ulkosaaristoon instrumentteineen pyrähtäneen tytön ei tarvinnut kauan musisoida pelkästään omaksi ilokseen – kohta oli paikalla koko joukko isoa ja pientä musiikille altistunutta ”kahlaajaa”. Kirjaan liittymätön kuva Pyhtään Kaunissaaressa vierailleesta sopraanosta, musiikin maisteri Pauliina Linnosaaresta  K. Naski

Uskonnollisuus, kuorot ja musiikkiharrastus ylipäätään, vapaaehtoistyöt, jopa saunominen, siirtolapuutarhat, petankki (vrt. karjalaisperäinen kyykkä) ja kahvilatkin ovat teoksen mukaan kulttuuria yhteisöllisen vaikutuksensa takia ja sitä myöten elämälle sisältöä tuovina. Nuorten syrjäytymistä pohdittaessa voidaan puolestaan syytä hakea huolehtimiskulttuurin puutteesta.

Viljele puutarhaasi -kappaletta kirjoittaessaan Hyyppä muistaa Carolus Linnaeuksen – aateloituna 1757 Carl von Linné – joka opasti yrttikasvien viljelyyn Södermalmin puutarhoissa. Edelleen hän mainitsee pietarsaarelaisen Aspegrenin puutarhan, joka on esimerkki linneläisestä hyötypuutarhasta. Aspegrenin omenapuita käytiin 1700-luvulla ihailemassa Saksasta saakka.

Pohjanmaan kautta!

Kulttuuri pidentää ikää on asiantuntijatietoa kiintoisasti ja ansiokkaasti jakava kirja. Kun siis suomenkieliset eivät elä yhtä vanhoiksi kuin ”svenska talande”, niin elämäntyylissä täytyy olla eroa. Miten on sosiaalisen pääoman laita? Hyyppä muistuttaa mieliin humalajuomisen, jota samoin kuin väkivaltaakin ihaillaan jo suomalaisessa kansanperinteessä. Ruotsinkieliset vaan, että ”helan går” ja kaikilla on kivaa. Suomenruotsalaiset eivät ole mitään tappelijoita vaan aika monesta on tullut maailmanluokan nyrkkeilijöitä. Niinpä.

Lievästi provosoivaa? Mutta etteikö muka kulttuurisetelillä pitäisi tukea sellaista kulttuuriharrastusta kuin penkkiurheilua? Hups. Teoksessa esitetty mielipide sekin. Kuka se oli joka sanoi, että olivatpa penkkiurheilun terveydelliset vaikutukset kuinka olemattomat tahansa, niin hyvä mieli syntyy sekä katsomossa että kaukalossa, kun ”den lider in”.

Kaarina Naski

————————————————————————————————–

Aihetta sivuten

Tämän päivän kaupunkikulttuuria rokotetaan parhaillaan piittaamattomuutta vastaan. Uudenlaisessa ajattelussa osansa on persoonallisilla kaupunginosatapahtumilla. Helsingissäkin niitä on jo tuhka tiheään. On kaikenmoista festivaalia ja markkinaa, ravintolapäivää, jopa ympäristön siivouspäivä. Huomattu siis on, että jollei yhteisöllisyyttä ole, se on tehtävä. Kaupungeissakin. Ja talkoilla tietenkin.

XXX

Toimittaja on tullut haastattelemaan vuoristokylän vanhinta asukasta.

-Ja olette sitten asunut tässä kylässä koko ikänne?

-En vielä, en vielä…

XXX

Tuvan ovelta kiekaisee nuorimies:

-Kulttuurikeräys, patsashanke…

Vanhaemäntä lyö käsiä yhteen ja päivittelee:

-Vae on se kultturjki jo kuollunna. Voe hyvän tähen, voa eepä ollunna ruoja pitkäikänen!

————————————————————————————————————————————————————————————————-

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: