Matti Kurikan Malkosaareen paluu ei ole utopiaa

Matti Kurikka (tässä piirrokseen ikuistettuna), samoin kuin ystävänsä – ja ko. näytelmän keskeinen henkilö – A.B. Mäkelä olivat lehtimiehiä. Kurikka jopa osti Viipurin Sanomat ja toimi sen päätoimittajana – konkurssiin asti. Lehden toiminta jatkui eri omistuksessa ja Kurikan ura Työmies -lehden päätoimittajana, jonka pestin puolestaan Mäkelä peri häneltä. Teosofin aatteitaan Kurikka valotti perustamassaan Elämä-lehdessä, ja ehti toimittaa myös New Yorkin Uutisia. Kirjoittaminen jatkui viimeisiin elinvuosiin farmilla Connecticutissa. Luovuus ja kanojen kasvatus kun olivat Kurikan mukaan yhdistettävissä. (Samaa mieltähän oli myöhemmin mm. laulaja Veikko Lavi.)

Kaikkien meidän, joiden itsetunto on joskus ollut nollilla, tekee oikein hyvää palauttaa mieliin ulkosuomalaisten ihannesiirtokunnat. Että lähteä nyt tuosta vaan vaikkapa Argentiinan aarniometsiin kotia leikkimään. Ja kertooko muka sana ´Viljavakka´ jollekulle, että Dominikaanisen tasavallan vegetaristisessa suomalaisyhteisössähän sitä tottakai ollaan tai ainakin oltiin joskus 1930-1944.

Erikoista. Mutta esimerkillistä. Jollei tapahdu, laitetaan tapahtumaan! Kun muutoksen tarve on suurin, on usein sen hetken pähkähulluin suomalainen lähellä. Ja se hulluus on täyttä ruutia.

Seitsemäntoista ihannesiirtokuntaa yhden kansan osalta vaikuttaa kalavaleelta, mutta kun on kysymys härmäläisistä, niin saattaa hyvinkin mennä toden puolelle. Tietokirjailija Teuvo Peltoniemen laatiman taulukon mukaan on ihannesiirtokuntia syntynyt tai ollut suunnitteilla 1700-luvulta lähtien siinä Afrikkaan (Sierra Leone) missä Venäjälle, Australiaan ja Kuubaan, Paraguayhin, Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Israeliin…. Eniten väkeä (6000-8000) ”kaatoi” Karjala-kuume. Yhteisöt perustettiin jonkin tietyn aatteen tai filosofian – sosialistisen, nationalistisen, uskonnollisen, teosofisen, vegetaristisen, valistus- tai osuustoiminta-aatteen – pohjalta, ja jotkut niistä olivat pieniä ja lyhytkestoisia, toiset taas vakiintuneempia. Monet perässähiihtäjistä ovat säilyttäneet suomalaisuutensa näihin päiviin.

Yhdellä siirtokunnista – reilun sadan vuoden takaa – on tänä päivänäkin varsin sointuisa kaiku, vaikkei se elänyt 1000 asukkaan peruskokoonpanossaan kuin muutaman vuoden. Puhe on Sointulasta, Nanaimon kaivosalueella Brittiläisessä Kolumbiassa asuneiden suomalaisten itsellisyyteen tähdänneestä hankkeesta. Vetäjäksi saatiin tulisieluinen teosofis-sosialistinen kirjailija ja sanomalehtimies Matti Kurikka (1863-1915), jossa oli eittämätöntä gurun ainesta. Vaa`assa painoi Kurikan aiempi kokemus Queenslandistä Australiasta, olkoonkin että se utopia ei pitkälle kantanut. Sointula Malkosaarella (Malcolm Island) Kanadan länsirannikolla eli yhteistaloudellisena yrityksenä pitempään mutta päättyi muutaman vuoden päästä sekin vararikkoon.

Mutta vaikka alkuperäinen idea kuoli, Sointula jäi ja arvostaa yhä idealistisia perinteitään. Asukkaita on nykyään noin 800, joukossa alkuperäisen yhteisön jälkeläisiä ja suomen kielen taitajiakin. Uutta väkeä on muuttanut Kanadasta ja Yhdysvalloista. Pääelinkeinoina ovat olleet metsätyöt ja kalastus.

Kun Sointula

Sointulaan lähtee

Onko meitä petetty? Monien yllätysten eteen joutuivat suomalaiset minne tahansa asettuivatkin. Mikä urakka milloinkin mätti. Australiassa oli pyydettävä kilpikonnia pahimpaan nälkään. Eturivissä vas. Pertti Huuskonen, Tuukka Martiskainen ja Mikko Saari. Takana vas. Maija Huuskonen ja Iika Hartikainen. – Kuva Timo Blomqvist

Tiedemiehiä ja taiteilijoita on utopiayhteisöjen historia – unelmien ja todellisuuden törmääminen – ymmärrettävästi kiinnostanut kautta vuosien ja kiinnostaa yhä. Siitä osoituksena on myös Malkosaarella Kanadassa tulevana syksynä ko. teemalla järjestettävä seminaari. Puhujiksi on kutsuttu ansioituneita tutkijoita niin Pohjois-Amerikasta kuin Suomesta, ja järjestelyistä vastaavat raivaajasiirtolaisten jälkeläiset. Tapahtuman kohokohtana Finnish Organization Hallissa on nimikkonäytelmä Sointula. Esittäjät tulevat vanhasta maasta. Kirkkonummelaisen Masalan nuorisoteatterin produktio on saanut paljon huomiota ja kiitosta osakseen ja poiki siis myös kutsun yli Atlantin. 25-henkinen teatteriryhmä on osallistunut valmisteluihin yhtä innokkaasti kuin uhrautuvasti – talkoohengessä. Rahoituksen järjestyminen ei ole ollut pikkujuttu.

Näytelmän tuottaja Mika Kaartinen kertoo, että teatterilaisten katseet ovat jo suuntautuneet visusti Malkosaareen, jonka tiedetään olevan luonnonkaunis merinäkymineen, havumetsineen ja vuorineen. -Toivomme näkevämme siellä valaita, joita saaren edustalla yleensä on tuohon aikaan vuodesta.

-Perillä ollaan viitisen vuorokautta. Sointulalaiset järjestävät kotimajoituksen, ja odotamme saavamme tavata paljon paikallisia. Historia kiinnostaa siinä missä nykypäiväkin, Kaartinen toteaa. -Luvassa on niin ikään Suomi-ilta pubissa; musiikista vastaa meidän bändimme. Oman aikansa vie tietysti näytelmän esityskuntoon valmistaminen uudessa ympäristössä.

Ihanteita tulvillaan

tuo tuulitukka

 

Jussi Puhakka tekee haastavan roolin Matti Kurikkana, jolla oli kyky saada kuulijansa vakuuttuneiksi. Feministiset tavoitteet mm. enteilivät tulevaisuuden yhteiskuntaa siinä missä vapaan rakkauden ajatuksetkin, jotka tosin saattoivat arimpia säikäyttää. Tai sitten ei. Iika Hartikaisen ilme Miina Hyvösen roolissa puhuu omaa kieltään. – Kuva Timo Blomqvist

Millainen Sointula kirkkonummelaisilla sitten on tuliaisinaan?

Näytelmäkirjailija Tuomo Aitta on kirjoittanut pieteetillä aiheesta. Hän tuo katsojan ulottuville legendaarisen Matti Kurikan älymystön edustajana, mutta työläisten ja tasa-arvon puolesta toimijana, valppaana ja vilpittömänä yhteiskunnallisena visioijana – aikakaudella jolloin suomalainen identiteetti oli vielä hakusessa. Että kysymyksessä oli myös varsin ristiriitainen hahmo, epäkäytännöllinen mutta hurmaava tukka tuulessa -vipeltäjä, levoton ja holtitonkin, se tulee myös hyvin näkyviin.

Tuomo Aitan ja Hannele Tuomisen ohjaama näyttämöteos alkaa New Yorkin Central Parkista, ja Kurikan tarina, sen erilaiset vaiheet ja solmukohdat tulevat kerrotuksi takautumin, kunnes lopulta ympyrä sulkeutuu. Episodit vaihtuvat yhtä joustavasti kuin eloisasti ollaanpa sitten missä tahansa maassa tai maanosassa, milloin seurapiireissä milloin keskellä siirtolaisten arkea ja ongelmia. Huumoria ei ole unohdettu, epookkipuvustus ja koreografia tuovat silmänruokaa, laulut ilmavuutta. Esityksen runkona on siihen laadittu ja teatteriorkesterin hienosti toteuttama musiikki.

Jussi Puhakka vie Kurikan roolin rakastettavasti, hän on palavasilmäinen utopisti, naistenmies ja naisasian ajaja samassa persoonassa. Legenda herää henkiin 2000-lukulaisten ihmeteltäväksi. Vahvoja nais- ja miesroolihahmoja on useita. Ennen muuta on syytä mainita Mikko Hietasen oivallinen tulkinta niin A.B. Mäkelänä kuin Alfons Adlercreutzina. Hietanen on myös säveltänyt näytelmän musiikin.

Jos on lavalla Eetu Salin, niin on siellä myös Aleksis Kivi ja Bergbomin sisarukset. Tämä tiedoksi historian, kirjallisuuden ja tottakai teatterin ystäville.

Kaarina Naski

lähteet: Masalan Nuorisoteatteri,

Suomen Siirtolaisuusinstituutti, Wikipedia

HUOM. Lue myös allaoleva Sointula-juttu

Ympäri käydään ja yhteen tullaan

Kuvauksellinen näkymä kalastusveneistä Sointulan venesatamassa noin vuonna 1920. – Suomen Siirtolaisuusinstituutti

Edessä oleva seminaari ja teatterivierailu ovat olleet omiaan aktivoimaan niin Matti Kurikan kuin vanhojen sointulalaisten jälkeläisiä. Jotkut heistä ovat kirjoittaneet Masalan Nuorisoteatterin kotisivuille. Raija Särkkä, Kurikan lapsenlapsenlapsi, kertoo:

”Olimme sodan jälkeen vanhempieni kanssa vappukävelyllä. Äkkiä äitini tuhahti ja veti minut syrjään. Kommunistien vappukulkue tuli vastaan Aleksilla. Sen edessä kannettiin jonkun miehen isoa kuvaa. Kysyin kuka se oli. Isäni sanoi vakavin kasvoin: ´Se oli minun isoisäni´. Siis minun isovaarini! Isä lupasi kotiin tultuamme kertoa enemmän. Silloin oikeastaan sain ensimmäisen kerran kuulla isovaaristani.”

Särkkä sanoo, että suoraan Kurikasta polveutuvista perheen jäsenistä monella on perintönä musikaalisia ja kirjallisia taipumuksia, ja boheemiuttakin on havaittavissa. ”Se, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, tuntuu myös olevan meidän kaikkien asia.”

On myös selvinnyt että Oulun yliopiston uskontoantropologian ja suomalaisen kulttuuritutkimuksen dosentti fil. tri Edward Dutton on kiinnostunut arvostetun kanadalaisen suomalaissyntyisen antropologin Kalervo Öbergin vaiheista (1901-73) ja kytkystä Sointulaan. Dutton itse on kotoisin Englannista.

Öbergin isä August Öberg oli vankkumaton Kurikan kannattaja ja sointulalainen, ja poika

puolestaan kehitti mm. kulttuurishokki -termin nelitasoisen teorian, joka julkaistiin 1960. Että seminaarin aiheeksi tuli juuri Culture Shock, Utopian Dreams Hard Realities, selittyy siis hyvin. Samoin kuin se, että pääpuhujana on Dr. Dutton. Näin toteaa nettikirjeessään Susan (Tanner) Ness, joka on tehnyt työuransa opettajana ja palannut eläkkeelle siirryttyään rakkaaseen Sointulaan. Hänen isänsä isäpuoli Teodor Tanner kuului ensimmäiseen kurikkalaiseen uudisasukasryhmään vuosisadan vaihteessa. Nuori leski Amanda kolmine lapsineen tuli muutaman vuoden  päästä ja avioitui Teodorin kanssa. Amandan ensimmäinen mies oli saanut surmansa hiilikaivosräjähdyksessä Washingtonin valtiossa.