-Kun mää (85 v) olin niissä muistikokeissa, niin ne päivät ja kuukauvet ja ne… ja sitten sekaisin. Ja niitä numeroita… neljään asti muisti aina ja takaperin. Mutta kun niitä rupes tuleen enemmän, niin minä sanoin, että nyt kuulkaa, EI KYLLÄ ONNISTU!
-Sitä ei ossaa ellää ommaa elämäänsä ollenkaan kun on elänyt toisen ihmisen kautta. Nyt niinkun vain kökistyy siihen, siihen paikkaan, tähän ommaan vanhuuteen (80 v).
-Mää joskus oikein vähän liioittelenkin, kun mää sanon etten tahdo uskoa että oon jo 80 vuotta.
Edelläolevat sitaatit ovat uunituoreesta kirjasta Gerontologia (563 s. Duodecim). Gerontologialla (kreikan geron ”vanhus”, logos ”oppi”) tarkoitetaan tieteenalaa, joka tutkii vanhenemisen sosiaalisia, psykologisia ja biologisia aspekteja. Teoksen toimittajakolmikko professori emeritus Eino Heikkinen, professorit Jyrki Jyrkämä ja Taina Rantanen ovat kaikki Jyväskylän yliopistosta erityisalueinaan gerontologia ja kansanterveys tai sosiologia ja sosiaaligerontologia (Jyrkämä). He kuuluvat myös teoksen laajaan ja arvovaltaiseen kirjoittajakuntaan, joiden artikkelit antavat uusimpiin tutkimustuloksiin perustuvan kokonaiskuvan väestön ikääntymisestä ja siihen liittyvistä kysymyksistä, ei vähiten toimintakyvyn ylläpitämisen ja parantamisen keinoista.
Suullisten nauhoitettujen kertomusten aineistona oli kymmenvuotisseurantatutkimus 1990-2000. Kahdestakymmenestä keskisuomalaisesta kertojasta oli vielä vuonna 2000 elossa kuusi naista ja neljä miestä. Nämä 1910 syntyneet olivat kokeneet sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan, ja joukossa oli myös luovutetusta Karjalasta Jyväskylän maalaiskuntaan evakkoina muuttaneita. Köyhistä monilapsisista perheistä, vailla sanottavaa koulutusta. Miten se eräs mamma päivittelikään: ”Kahtoo noita nuoria, niin ennen pelättiin että jos on rikkinäiset housut. Nythän ne repii, että näyttäisi vanhalle, farkut…”
”Syksyni sumuissa
rakastan sinua”
Gerontologiasta, joka soveltuu oppikirjaksi ja täydennyskoulutukseen monelle tieteen- ja ammattialalle, voivat hakea vastauksia myös sellaiset ”tavalliset” lukijat, joille hyvään vanhuuteen liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia. Ja eritoten nyt, kun hiljattain julkisuuteen tullut kansainvälinen raportti osoitti ikääntyvien Suomessa voivan huonommin kuin useissa länsimaissa. 91 maan joukossa oltiin sijalla 15. ( Kanada oli viidentenä, USA kahdeksantena.)
Kattavasta sisällöstä voi haaviin jäädä esimerkiksi ”Ikäihmisten seksuaalielämän uusi suunta”. Aihepiiristä on olemassa tuoreita epidemiologisia tutkimuksia, jotka ovat saaneet tieteentekijät vakuuttumaan siitä, että ikä ei sinänsä välttämättä vaikuta paljoa varsinkaan seksuaaliseen halukkuuteen, ja toimintakykyynkin oletettua vähemmän. Mahdollista kyllästymistä kumppaniin kehotetaan torjumaan noutamalla vanhat viettelytaidot vintiltä. Seksi kun on sekä terapeuttista että terveyttä edistävää!
Dementiakodissa työskentelevät hoitajat kuuluvat hämmentyneen löytäessään eräästä huoneesta miehen ja naisen yhdyntätilanteessa. Että olisiko heidän, hoitajien pitänyt olla huolellisempia ja mitä nyt kerrottaisiin omaisillekin…
Asiantuntija päästää kiipelistä sekä yllättäjät että yllätetyt. ”Henkilökunnan ei tulisi vaivaantua hoidettaviensa seksuaalisesta kiinnostuksesta vaan antaa heille kysyttäessä tietoa sukupuoliasioista ja vakuuttaa terveysongelmista kärsiville, että seksuaalisuuden myönteinen ilmaiseminen ja kokeminen ovat siinäkin iässä edelleen mahdollisia.”
”Joka osalla elämää
on arvonsa”
Hyvän vanhenemisen edistämisessä nähdään hoitava huolehtiva läsnäolo ja iäkkään ihmisen kunnioitus merkitykseltään erityisen tärkeinä. Tulevaisuudessa vaaditaan entistä räätälöidympiä palvelu- ja hoitoratkaisuja. Ikäihmiset haluavat osallistua päätöksentekoon, ja henkisen hyvinvoinnin osuus korostuu fyysisen hyvinvoinnin rinnalla.
Liikunnan harrastamisen tärkeydestä työkyvyn säilyttämisen ja mielenterveyden kannalta puhutaan teoksessa paljon. Maailman terveysjärjestö WHO:n globaalin terveysliikuntasuosituksen mukaan 65-84 -vuotiaiden tulisi harrastaa säännöllistä liikuntaa samassa määrin kuin nuoremman aikuisväestön. Olisi hyvä valita useita fyysisen kunnon osatekijöitä – voimaa, tasapainoa, kestävyyttä ja liikkuvuutta – kehittäviä liikuntaharrastuksia.
Tutkimuksissa on selvitetty myös, miten työkyky heijastuu ihmisen hyvinvointiin eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Ja tulokset ovat osoittaneet, että työkykyyn investointi työuran aikana on myös investointi elämän laatuun kolmannessa iässä. Samansuuntaisesti kulkevat päätelmät ihmisen elinikäisestä oppimisesta. Mitä myönteisemmin oppimiseen on suhtauduttu jo ennen eläkeikää, sitä luontevammin sujuu jatkossakin. Onnistuneen vanhenemisen kokemusta tuo esimerkiksi uuden teknologian hyödyntäminen. Avoimempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa rakennettaessa on hyvä kuulla myös iäkkäitä.
”Kehitä itseäsi:
kasva lapseksi”
Luovuuden jatkumisesta vanhuusiälle tiedetään Suomessakin lukuisia esimerkkejä mm. taiteen ja tieteen parista. Myös em. vanhusten haastattelututkimuksessa sivuttiin aihetta, ja ”jotkut hämmästyttivät luovuudellaan”. Eräskin rouva kertoi soittaneensa viulua koko elämänsä, ja kun käsi ei enää toiminut niinkuin pitäisi, hän vaihtoi instrumenttia. Ettei häiritsisi naapureitaan hän soitti huuliharppua iltaisin peiton alla.
Sosiaaligerontologiassa nähdään puhuminen hyvästä vanhenemisesta mielekkääksi, vaikka kontekstina olisivat elämäntilanteet muistisairaiden hoitokodissa.”Hyvää vanhuutta voi elää vaikka ei ylenmääräiseen aktiivisuuteen kykenekään. Kun osaaminen, kykeneminen, haluaminen, täytyminen, voiminen ja tunteminen ovat jollain tapaa sopusoinnussa….”
Kaarina Naski
väliotsikkolainaukset (samassa järjestyksessä kuin jutussa) Claes Andersson, Maria Jotuni, Tommy Tabermann
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 