Jos sydän on levoton ja painava, kyseessä ei ole välttämättä sydänvika.
”Minä olen Iiris Lempivaara ja väitän, etten ole oppinut perille saapumisen taitoa. Senkö vuoksi minun sydämeni kerää painoa? Kerron tämän teille: välillä tuntuu kuin kanniskelisin mukanani lyijylastia.”
Tuntuuko tutulta? Moni pohtii Iiriksen tapaan sitä miten paljon aikaa elämässä käytetään odottamiseen ja etsimiseen. Yhtä hyvin voisi olla toteuttaja.
Riikka Pulkkisen (s. 1980) tuorein teos Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava 2014) on sekä hilpeänkipeä että yllätyksellinen. Jälkimmäistä sikäli, että se poikkeaa kirjailijan aiemmasta tuotannosta. Vai poikkeaako sittenkään? Menestysromaanit Raja, Totta ja Vieras käsittelivät harvinaislaatuisen kypsästi ja oivaltavasti eri ikäisten ihmisten mielen maailmaa, suhdetta elämään kaikkinensa, myös sen päättymiseen. Kuin kirjailijassa asuisi mystinen ”ikinainen”, joka jo maratonin lähtöasemista näkee maaliviivalle saakka.
Uuden kirjan nimihenkilö Iiris on koulupsykologi, joka kokee rakkauselämässään tyrmäävän takaiskun ja ottaa mukaan eloonjäämisoppiinsa koko joukon vastaanotoltaan tuttua nuorisoa. Sivustatukea tulee ennen muuta kahdeksankymppiseltä naapurilta Marja-Liisalta, joka oltuaan ”lähes sata vuotta kiltti ”ei enää suostu siihen vaan heittäytyy hivenen hillittömäksi.
Prosessissa on mukana muutakin Iiriksen lähipiiriä. Nuorten autettavien kanssa kaikki etenee vastavuoroisesti, ja niin voimaannuttava on tämä terapia, että ei-sanaa väheksymättä opitaan porukalla tajuamaan, mille kaikelle voi henkilökohtaisten pulmien, masennuksen ja epätoivon keskellä sanoa ”kyllä”, kuten vaikkapa ”kevään ensimmäisille lätäköille, putkimiesten hymylle, bussikuskien ystävällisyydelle, tuntemattomille mummoille, linnuille, puille, ohikulkijoille, kyllä elämälle, voi kyllä, elämälle”…
Saattaa olla, että tätä teosta tullaan sanomaan Pulkkisen välityöksi sen viihteellisyyden vuoksi. Tarina on julkaistu aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä jatkokertomuksena. Mutta yhtä hyvin se voidaan nähdä kyseisen genren kielen oivaltavana ja sitä rikastuttavana, viisaana pikku taideteoksena, joka saa pluspisteitä komiikasta ja sitä myöten aimo loikasta angstista iloon.
Mitä se rakastuminen sitten oikein on? Tapahtuuko jotain erityistä? Mihin seikkoihin toisessa huomio ensiksi kiinnittyy? Iiris vastaa kaupan hedelmähyllyn kohdalta: ”Hänen silmiensä magneettikentän varaan olisi voinut perustaa hypnoosiklinikan. Hänen lantionsa asento viittasi akrobatiaharrastukseen ja hauiksensa halonhakkuuseen. – – – Näin rakkaudet alkavat. Jotkin pakastealtaalta, naisella kädessään kalapuikkoja, miehellä kruunuvihannekset.”
On myös mahdollista, että tytön huivi tarttuu raitiovaunussa pojan takin nappiin. Pakkohan silloin on jäädä pois samalla pysäkillä. ”Kukaan ei voisi arvata, että rakkaus alkaa näistä sanoista: tarvitsemme sakset. – – – Yhtäkkiä hän nauroi – – – Tiesin samassa, miltä hän oli näyttänyt kahdeksanvuotiaana saadessaan järvestä hauen.”
Parasta kirjassa on sen positiivisuus. Nuorten kannustaminen nimenomaan tässä ajassa, joka on niin monenlaista huolta täynnä. Pulkkisen tietä pitkin mennään rohkeana huomiseen, paremmalla itsetunnolla, yhteisöllisyydestä ja musiikista voimaa hakien. Nelikymmenluvun hiihtohousuissa ja monoissa yhtä hyvin kuin perhospinni päässä ja korkkareissa, aina näytät hyvältä, vakuuttaa Iiris/ kirjailija.
Kaarina Naski
—————————————————————————————————————————————————————————————————————————————-
Rakkauden ainekset
ovat moninaiset
” Rypyt tuntuivat kuuluvan hänen kasvoihinsa, ikään kuin ne olisivat olleet hänessä syntymästä saakka. Kun hän hymyili, rypytkin hymyilivät; kun hän kurtisti kulmiaan, rypytkin kurtistuivat. Kun hän ei hymyillyt eikä kurtistanut kulmiaan, rypyt olivat sikin sokin hänen kasvoillaan jotenkin sympaattisesti ja vitsikkäästi. Hän oli neljääkymmentä lähestyvä nainen ja vaikutti mukavalta ja karismaattiselta. Pidin hänestä heti ensi silmäyksellä.”
Nuorukainen japanilaiskirjailija Haruki Murakamin menestysteoksessa Norwegian Wood
”Tähdet siivilöityivät pilvien takaa hänen silmiinsä ja ne olivat kuin maidossa kylpeneet metsäkyyhkyset. Pimeä peitti vaivaantuneisuuteni, en avannut enää suutani. Hellämielisyys ei sopinut tähän aikaan eikä tähän maahan.
Panin käteni hänen kaulalleen ja käänsin ruuviksi kihartuneen suortuvan sormeni ympäri. Hänen niskassaan oli rauhan ajan pehmeys.”
Roland ja Juudit Virossa 1943, Sofi Oksasen teoksesta Kun kyyhkyset katosivat
”Tulevan vaimonsa Anneli Linnan Erkki tapasi lentonäytöksessä. ”Luumu” (kuten Anneli tunnettiin) roikkui nuoratikkailla kaksitason alla, voimisteli sen siivellä ja hyppi laskuvarjolla. Tällaista naista Erkki arvosti.”
Risto E.J. Penttilä isästään lentäjä-ässä, everstiluutnantti evp Erkki Penttilästä (1926-2011). Helsingin Sanomat 24.11.2011
”Saarela seurusteli pitkään tunnetun aktivistimiehen kanssa. Hänet hurmasi miehen kääpätietämys.”
Äiti tyttärestään ympäristöaktivisti Sini Saarelasta. Helsingin Sanomat 24.11.2013
——————————————————————————————————————————————————————————————————
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 