USAsuomeksi kulttuurikatsaus

maaliskuu 28, 2014

Mittarissa toistasataa!

Filed under: Kaarina Naski,Ulkosuomalaiset — kulttuuriusasuomeksi @ 2:53 pm

Onko satavuotias vanha? Paha on mennä muuta väittämään, mutta kun Emmy Kulkkia katselee ja kuuntelee, tuntuu oudolta ajatella, että hän on syntynyt ennen ensimmäistä maailmansotaa!

Emmy Kulkki on koko ikänsä ollut aktiivinen amerikansuomalaisten yhteisöissä. Siksikin sopii hyvin, että hän viettää elämänsä ehtoota Finnish-American Rest Homessa Lake Worthissa. Puitteet ovat kauniit sekä ulkoa että sisältä, asuminen kodinomaista ja suomen kieli "taustamusiikkina". Emmyn äiti eli 99-vuotiaaksi, sisar Elsy Minnesotassa on 96-vuotias. Pitkäikäisyys on ollut "vikana" myös isän puoleisessa suvussa. Ja rakasta vanhaa maata on siirtolaisperheessä muistettu eritoten sodanjälkeisin Amerikan tuomisin sekä monin vierailuin.

Emmy Kulkki on koko ikänsä ollut aktiivinen amerikansuomalaisten yhteisöissä. Siksikin sopii hyvin, että hän viettää elämänsä ehtoota Finnish-American Rest Homessa Lake Worthissa. Puitteet ovat kauniit sekä ulkoa että sisältä, asuminen kodinomaista ja suomen kieli ”taustamusiikkina”. Emmyn äiti eli 99-vuotiaaksi, sisar Elsy Minnesotassa on 96-vuotias. Pitkäikäisyys on ollut ”vikana” myös isän puoleisessa suvussa. Ja rakasta vanhaa maata on siirtolaisperheessä muistettu eritoten sodanjälkeisin Amerikan tuomisin sekä monin vierailuin.

Tosihan on, että keskimääräinen eliniänodote kasvaa nopeasti, eikä satavuotias ole enää mikään kummajainen, mutta Emmy erottuu pitkäikäisten joukossakin edukseen.  Pienikokoinen, naisellinen nainen, kevytkäyntinen, yhtä smartti kuin sosiaalinen.  Hän ei allekirjoita vanhan laulun sanoja ”eihän ne töppöset vanhana liiku”, sillä kun tanssittaja ilmaantuu, Emmy on jo puoleksi parketilla ja liitää jälleen kerran sydämensä halusta. Tanssi on aina ollut hänen rakas harrastuksensa. -Ja pojat, hän täydentää  silmät täynnä hymyä. Todistajien läsnäollessa meni ja sanoi talossa vierailleelle papillekin, että ”sinä muuten olet komea mies!”

Ja jos hän saisi lausua toivomuksia kuten sadussa, niin hänellä olisi vain yksi: Tatuointi.

-Sellainen sievä pieni kolibri…

 

Tavallista on, että pikkulapset odottavat syntymäpäiväänsä, keski-ikäiset ja vanhemmat jättävät sen mieluusti väliin, kun taas jo yhdeksäänkymmeneen ja sen yli selvinneet voivat ottaa jokaisen täyden vuoden uutena sulkana hattuun. Emmyllä, jonka tavoittaa amerikansuomalaisten lepokodista (Finnish-American Rest Home) Floridasta, tulee ensi elokuun 23. päivä täyteen 101 vuotta.

Emmy Kulkki on toisen polven amerikansuomalainen ja syntyi Konsta ja Ellen Hietikon  esikoisena Marquettessa Michiganissa. Molemmat vanhemmat olivat Satakunnasta, isä Jämijärveltä ja äiti Ellen Pomarkusta. Konsta Hietikolla oli käsityöläistausta; suvun miehet osasivat kengänteon alusta loppuun.

Suutariksi ei Konsta kuitenkaan uudessa maassa ryhtynyt, vaikka korjasikin aina perheensä kengät, vaan hänestä tuli ison tehtaan masinisti, koneenkäyttäjä. Michigan on erityisesti autoteollisuuden keskuksena tunnettu, ja juuri tehdasseutuna maa tarvitsi ja työllisti siirtolaisia.

Hyviä ryypäksiä

Pian hankittiin myös maatila ja opeteltiin farmareiksi kantapään kautta.  Näin päästiin konkreettisesti kiinni uuteen maahan. Ja kotikin tuntui kodilta kun se rakennettiin itse.

-Isäni vakuutti varmalla äänellä, että Suomessa joka mies on kirvesmies, kertoo Emmy ja jatkaa, että tämä uskomus on siirtynyt yli sukupolvien. Kyseinen terve asenne voidaan hänen mielestään  laajentaa moneen muuhunkin taitoon. Yrittänyttä ei laiteta, sanoo suomalainen sananparsikin.

Ellen-äiti hoiti taloustyöt  ja ompeli perheelleen vaatteet, ja  lapset osallistuivat kodin töihin heti kun kynnelle kykenivät. Äiti on kertonut, että kun hän kerran piipahti naapuriin ja muutaman vuoden ikäinen Emmy sekä siskovauva jäivät isän kanssa kotiin, oli hän takaisin tultuaan tavannut Emmyn huolekkaana vauvaa ”hoitamassa”. Äidin kysyttyä, miten täällä on pärjätty oli tyttö vastannut: ”Täällä tehrään hyviä ryypäksiä!” Miesväen jutteluita oli epäilemättä jossain vaiheessa kuunneltu,  ja niinpä ei Emmy jäänyt sanattomaksi tuolloin eikä sen koommin.

Kuin nukke on pikkuinen Emmy tässä kuvassa, joka on seinällä hänen avarassa huoneessaan. Edesmenneen serkkutytön Laila Korven sängyn yläpuolella puolestaan herättivät aikanaan huomiota balettitossut. Ne olivat tehneet pitkän matkan Karjalan ideaaliyhteiskunnan alkulähteiltä Valtoihin ja olivat vielä elämän illassakin symbolina täyttymättömistä unelmista.

Kuin nukke on pikkuinen Emmy tässä kuvassa, joka on seinällä hänen avarassa huoneessaan. Edesmenneen serkkutytön Laila Korven sängyn yläpuolella puolestaan herättivät aikanaan huomiota balettitossut. Ne olivat tehneet pitkän matkan Karjalan ideaaliyhteiskunnan alkulähteiltä Valtoihin ja olivat vielä elämän illassakin symbolina täyttymättömistä unelmista.

Kun satavuotias kertoo tapahtumasta eloisasti, kiinnittyy kuulijan huomio kielen vaihtumiseen. Ykköskielenä on nimittäin englanninkieli, mutta määrätyt tapahtumat kuuluu toistaa niin kuin niistä on alun perin kerrottu. Syntymästään asti uudella mantereella asuneen on helpompi ilmaista itseään maan kielellä, mutta suomen kielen ymmärtäminen ja  tarvittaessa oikean vaihteen löytäminen myös puhumiseen on itsestäänselvyys ja kunnia-asia monelle muullekin toisen tai jopa kolmannen polven siirtolaiselle.

Kivistä jos tasaistakin

Emmy meni naimisiin Henry ”Hank” Rademakerin kanssa ja nuoripari muutti pienelle paikkakunnalle, nimeltä Rock.  Sekin on Michiganin valtiossa ja saanut nimensä kivisyydestään. Jos Suomessa oli kivisiä peltoja, niin Rock pani paremmaksi. Monet seudulla asuvat ottivat nimekseenkin Rock.

Se että Michiganissa on paljon järviä ja samantyyppinen ilmasto kuin Suomessa, oli tietenkin siirtolaisten mieleen.

Elämä vaikkakin oli työteliästä, näytti valoisalta, kunnes Hank mehtyi tapaturmaisesti.  Nuoren lesken toimeentulo kahden pikkupojan kanssa, joista vanhempi oli seitsemännellä vuodella ja nuorempi vuoden vanha, oli  vaikeata. Avustus oli minimaalinen, työtä oli haalittava vaikka mistä. Monella alalla tarvittiin onneksi aputyövoimaa, Emmy huomasi pärjäävänsä maalarinakin. Hän oli käynyt koulua vain tavanomaiset kahdeksan luokkaa ja aloittanut tienaamisen saman tien. Palaaminen sekalaisiin töihin kahden lapsen huoltajana oli kuitenkin monimutkaisempaa. Ompelijaksi hän olisi halunnut, mutta sen aika ei ollut vielä. Jokapäiväinen leipä oli ”pieninä murusina maailmalla”, mutta kokonainen siitä lopulta kertyi.

-Ei niin  huonoa, ettei jotain hyvääkin. Pojat, Richard ja Terry olivat vähään tyytyväisiä, oppivat oma-aloitteisiksi ja tulivat ymmärtämään senkin, että  collegeen oli tähdättävä, jos mieli elämässä eteenpäin, heidän äitinsä kertoo.

Leo Kulkista, Emmyn toisesta miehestä pojat saivat hyvän ”varaisän”.  Luottamus ja arvostus oli molemminpuolista.  Leo oli töissä vakuutusyhtiössä, toimeentulo turvattu ja yhteiselämä onnellista. Mutta sekin aika oli rajattu. 13 vuoden kuluttua Leo kuoli.

Tässä vaiheessa Emmyllä oli kuitenkin jo ammatti. Hän oli taitava ompelija ja työssä ompeluliikkeessä. Ensin hän teki armeijan vaatteita, mm.” Eisenhower-jackets”,  ja sen jälkeen ihanista kankaista mekkoja ja puseroita naisille. Mutta mieluimmin hän teki lastenvaatteita. -Pikkutytöt perhosmaisissa luomuksissa – vieläkö voi kauniimpaa näkyä olla…

Kumpikin poika hankki kaupan alan loppututkinnon ja heidät tunnetaan – periamerikkalaiseen tyyliin – menestyneinä liikemiehinä, toinen Kentuckyssä, toinen Wisconsinissa. Ja jälkikasvua, rakkaita perässähiihtäjiä, heitä on ilahduttavan paljon.

Kun kuume yllätti

Ulkosuomalaisten vaiheet ovat historiallisestikin kiintoisia, osana isompaa kokonaisuutta. Ajatellaanpa vaikka amerikansuomalaisten Karjalan-kuumetta. Henkilökohtaisesti se ei Emmy Kulkkia koskettanut mutta välillisesti sitäkin enemmän. Hänen tätinsä ja serkkunsa lähtivät kolmikymmenluvulla Michiganista perheenpään perään ihanneyhteiskuntaa rakentamaan Karjalaan.

Michiganissa ilmiö jäi tiettävästi vähäisemmäksi, kuume oli paljon kovempi Minnesotassa, joka oli poliittisesti alttiimpaa kyseiselle hankkeelle. Alkuun kaikki meni hyvin, suomalaisväestöllä oli töitä ja aktiivista sosiaalista elämää. Emmyn serkku Laila Korpi kävi Karjalassa suomalaista ”draamakoulua” ja opiskeli tanssia. Hän meni naimisiin toisen polven amerikansuomalaisen, Detroitista olevan Olavi Siikin kanssa, joka niin ikään liikkui näytelmäpiireissä ja meni ohjelmineen ihmisten luo etäisiinkin paikkoihin, mm. tukkikämpille.

Kunnes koulu suljettiin, Suomen kielen puhuminen kiellettiin,  suomalaisia kirjoja ja lehtiä poltettiin ja ihmisiä rupesi katoamaan, heidän joukossaan myös Lailan isä ja mies.  Kostamukset, Siperiat, Petroskoit. Lailan tie ihanneyhteiskunnan etsimisessä oli kova koulu.

Emmy taisteli saadakseen isänsä siskontytön takaisin Yhdysvaltoihin ja onnistui lopulta monine vetoomuksineen, auttoi tämän uuteen alkuun, avasi hänelle kotinsa niin Michiganissa kuin Floridassa. Laila sai elää vielä toista elämäänsä pitkään. Hän kuoli 80-vuotiaana.

-Laila oli hyvin fiksu, toimelias ja sydämellinen nainen, eikä kukaan katsonut häntä nenänvartta pitkin. Muutoinkin monissa ”kuumetta” poteneissa oli vain se vika, että he halusivat rakentaa uudenlaista yhteiskuntaa väärään paikkan, toteaa satavuotias. Hän uskoo ympyrän sulkeutuneen Lailan lähipiirin osalta, kun tämän poika ja pojanpoika pyrkivät viemään Venäjäänsä ja vähän Suomeakin Alaskaan, Yhdysvaltoihin.

-Siellä kuulemma jokin miesjoukko kokoontuu yhä saunomaan joka viikko.

Jokaisella on tarinansa

Satavuotiaan omatoimisiin liikuntaharrastuksiin kuuluvat muun muassa päivittäiset pikku kävelylenkit palmujen katveessa.

Satavuotiaan omatoimisiin liikuntaharrastuksiin kuuluvat muun muassa päivittäiset pikku kävelylenkit palmujen katveessa.

Emmy Kulkilta ei ole tarpeen erikseen kysyä, mikä on hänen pitkän ikänsä salaisuus, sillä se näkyy, tuo harmoninen, kaunis suhtautuminen elämään. Joskus aikanaan, kun hän oli ollut amerikansuomalaisten tilaisuuksissa, tanssinut ja ollut iloinen koko illan, hän itki tultuaan kotiin ja suri yksinäisyyttään. Mutta se meni ohi ja hän tunsi olevansa ”still happy”. Sen hän opetti pojilleenkin. Ihminen voi epäonnistua ja pettyä joissakin pyrkimyksissään mutta olla silti onnellinen.

-Jokaisella on oma tarinansa. Siksi pidän eniten suomalaisista lauluista, koska niissä on story, tarina tunnetta täynnä. Ja jokaisella on myös uskonsa. Itse ajattelen, että kuoleman jälkeen on oltava jotakin jossakin. Miksi me muuten olisimme täällä?

Niinpä. Emmyn tavattuaan voi hyvinkin todeta: Oi vanhuus, oi viisaus.

Kaarina Naski

 

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: