USAsuomeksi kulttuurikatsaus

kesäkuu 27, 2015

Happy days yhä elinvoimaisena

Filed under: Teatteri — kulttuuriusasuomeksi @ 5:38 am
Musiikkia, nostalgiaa ja Amerikkaa turkulaisittain.

Musiikkia, nostalgiaa ja Amerikkaa turkulaisittain.

Onnen päivät. Pohjoismainen kantaesitys Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Samannimiseen tv-sarjaan perustuva musikaalikomedia. Käsikirjoitus Garry Marshall, musiikki ja sanoitus Paul Williams. Suomennos Heikki Sankari, Kristina Vahvaselkä, Jussi Vahvaselkä, ohjaus ja sovitus Heikki Sankari, musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä, kapellimestari Markus Länne, koreografia Sami Vartiainen, lavastus Niina Suvitie, puvustus Kaarina Kopola, kampaukset ja maskeeraus Petriina Suomela, ääni Eero Auvinen, Taina Möysä, Timo Kuismanen.

Rooleissa Heikki Hela, Kaisa Mattila, Ami Aspelund, Markku Huhtamo, Antti L.J. Pääkkönen, Pauliina Saarinen, Juha Antikainen, Mikael Haavisto, Laura Allonen, Sofia Arasola, Mikko Nuopponen, Matti Leino, Anssi Valikainen, Konsta Reuter, Marika Huomolin, Maria Rantalankila.

———————————————————————————————————————————

Et oliko se pähee? Suurelta osin, kyllä.

Antautuvat esiintyjät, tempaava musiikki ja paljon nuoria tanssimassa kannat kattoon.

Onnen päivät tuli tv-katsojille tutuksi alun perin 1970- ja 80-luvuilla yhdysvaltalaisena komediasarjana, eikä ole uponnut historiaan sen koomminkaan; siitä ovat uusinnat pitäneet huolen.

Ja samassa nosteessa jatketaan nyt alkuperäiskäsikirjoittajan Garry Marshallin teatteridramatisoinnissa, jonka on edelleen Suomen Turkuun sovittanut ja ohjannut Heikki Sankari.

Aika lailla on vettä virrannut siinä Aura- missä Mississippi -joessa sen jälkeen kun tarinan ajankuva vastasi todellisuutta. 1950-luvulle, presidentti Eisenhowerin kauteen asti pitää kelata ja päätyä Wisconsiniin Milwaukeen kaupunkiin. Siellähän ne elivät mukavat Cunninghamit ja valloittava Arthur ”Fonzie” Fonzarelli. Vaikka näytelmässä todetaan, että ”karisma karisee ja legendat varisee”, niin Onnen päiviin halutaan uskoa yhä, Fonzien isoon hymyyn, peenaan (50s american haircut), leuhkan pärinäpojan otteisiin ja nahkapusakkatrendiin. Ja mikäs, jos samalla voidaan lämmittää ikuisia hyviä teemoja, rakkautta, ystävyyttä, perheyhteyttä, toinen toisistaan välittämistä, anteeksi antamista ja saamista. Onnistuneet esitykset lepäävät usein – niin tässäkin tapauksessa – vahvalla musiikkijalustalla. Kun melodioissa on hilpeyttä, poweria ja taiten annosteltua siirappia, niin sillä ladataan niin tiimi kuin yleisö. Rokista lattareihin ja kohti showtanssin riehakasta ilmaisua – katsoja haluaa pysyä kyydissä. Ja pysyy.

Fonzie/Heikki Hela  ja naispääroolien tulkitsijat  Pinky/Kaisa Mattila (vas.) ja  rouva Cunningham/Ami Aspelund.

Fonzie/Heikki Hela ja naispääroolien tulkitsijat Pinky/Kaisa Mattila (vas.) ja rouva Cunningham/Ami Aspelund.

Keskiössä olevat näyttelijät, Heikki Hela Fonziena ja Kaisa Mattila Pinkynä – parina joka on löytöretkellä hukattuaan välillä toisensa – vievät roolinsa mallikkaasti. Komiikkaa niin heissä kuin koko esityksessä on runsaasti, mutta isompaa roolimyötäistä lavasäteilyä jäi kaipaamaan. Mieleenpainuvin oli äiti ja tytär Cunninghamin – Ami Aspelundin ja Pauliina Saarisen – herkänkaunis duo, ja tarinan pahikset Malachin veljekset – Matti Leino ja Anssi Valikainen – vastasivat yhdestä esityksen eloisimmista kohtauksista.

Poikien ikiomia kaveriepisodeja oli useita tyyliin Jellonat ja Jätkät nää. Ne olivat yhtä hauskoja kuin vetoavia. Lions-työ siinä missä pienimuotoinen kansalaisaktivismikin – olivat jo viiskytlukulaisten onnen päivien aikaan toimia toisten hyväksi. Niinpä taloudellisissa vaikeuksissa olevan wisconsinilaisen Arnoldin pubin pelastamisella – vaikkapa vain fiktiivisessä tarinassa – saattoi olla kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia.

Heikki Sankarin ohjauksessa kohtaukset vaihtuvat nokkelasti, visuaalinen puoli on oivaltava ja näyttävä, Markus Länne kapellimestarina vastaa siitä, että ”soiva Samppalinna” on maineensa veroinen, ja koreografi Sami Vartiainen on saanut tiimin heittäytymään sumeilematta kutsuvaan rytmiin ja liikekieleen, uskomaan omaan tanssilliseen valmiuteensa ja tähtäämään hypyissään ammattilaistyyliin ”korkealle ja kovaa”.

Siis, niin voi sanoa. Kyseessä on kelpo esitys. Nykykielellä pähee.

Kaarina Naski

Advertisements

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: