USAsuomeksi kulttuurikatsaus

marraskuu 29, 2015

Katso minuun pienehen

Filed under: Kaarina Naski,Kirjallisuus,Ulkosuomalaiset — kulttuuriusasuomeksi @ 3:21 pm

 

Titanic_kansi

Olavi Koivukankaan teoksen Titanicin kolmas luokka kannen kuvana on Willy Stöwerin kaiverrus vuodelta 1912. – 165 s., OK-kirja, Turku. Ulkoasu ja taitto Johanna Eronen.

Filmin Titanic vuodelta 1997 muistavat kaikki. Se oli kanadalaisen James Cameronin käsikirjoittama ja ohjaama, Oscareille yltänyt elokuva. Tuolloin jäävuoreen törmänneen laivan tarina rupesi taas aktivoitumaan myös suomalaisten mielissä.

Siirtolaistutkimuksen ammattilainen professori Olavi Koivukangas toi kuluvan syksyn kirjamarkkinoille koskettavan ja informatiivisen romaanin, Titanicin kolmas luokka. Se on kaunis kunnianteko paitsi kerronnan keskiössä oleville myös kaikille niille monen paatin ja monen polven siirtolaisille, jotka ovat urheasti lähteneet itse rakentamaan tulevaisuuttaan. ”Eihän täällä tyämies saa kunnon palkkaa tyästään, vaan kapitalisti käärii kaiken taskuunsa”, todisteli kirjan tamperelaismies kotimaan tilannetta. Toista oli kuulemma Amerikassa, jossa sentään ”työntekijälleki jää taaloja taskuun”. Pohjoisen poika siihen vielä vakuuttamaan, että ainakin ”pohojaalaaset on pärjänneet rautakaivoksis, metsätöis ja farmeil, ku ovat Suomes oppinehet tekemähän kovasti työtä”.

Murteilla on Koivukankaan kirjassa tärkeä osuus paitsi henkilöiden luonnekuvauksissa myös tasapainottavana ja viihdyttävänä elementtinä. Alusta astihan lukijoille on selvää, miten tässä tulee käymään.

Kirjan päähenkilöitä ovat Maria Panula o.s. Ojala viisine poikineen, joista vanhin kuudentoista ja nuorin vuoden ikäinen. Edessä on Marian kolmas matka, sillä perheenpää Juho Panula, joka on töissä Pittsburghissa hiilikaivoksessa, ei oikein tunnu tietävän, kummalla puolella Atlanttia viihtyisi paremmin. Kaksi vanhinta lasta, Ernesti ja Jaakko, ovat syntyneet Amerikassa. Maria joka ei olisi halukas taas jättämään kotiseutuaan, lohduttautuu tiedolla, että ”Pitspurkissa Pensulvanijassa ei oo sentään Mitsikaanin kovia pakkasia”.

Titanic_Panulat

Juho Panula katseli varmaan monesti lohduttomana tätä kuvaa, joka oli otettu kun avioliitto Marian kanssa oli vasta alussa. Kuka olisi voinut aavistaa, että kohtalo olisi niin armoton. Juho menetti kerralla Marian ja viisi lastaan, jotka olivat matkalla hänen luokseen. Vaikka Minnesotaan jäänyt Panula perusti myöhemmin uuden perheen, ei hän päässyt eroon ahdistuksestaan. Useita kertoja hän kävi Ashtabulassa Ohiossa tapaamassa Titanicista 18-vuotiaana selvinnyttä Anna Turjaa. Eikä Anna, joka oli avioitunut suomalaisen Emil Lundin kanssa, koskaan unohtanut ihmisten järkyttäviä hätähuutoja merellä.

Marian ja lasten joulu Ylihärmässä Korven talossa on herkästi kuvattu. Pukki tuo joka pojalle ruskean paperipussin, jossa on omena, makeisia ja pohjalla uusi alusasu. Pikku Eino opettelee konttaamaan tuvan puhtoisella lattialla, ja Urho lupaa ottaa upean yllätyslahjansa, Ernestin tekemän ”punaasen puuhevoosen” mukaansa Amerikkaan. Kuin etiäisenä tuleville tapahtumille puhutaan ”sielulinnuista” kauralyhteellä ja laitetaan kynttilä lapsena kuolleen – Lapuanjokeen hukkuneen – Emma-siskon muistoksi.

Kodin myynti ja irtaimen huutokauppa, lämpimiä läksiäissanoja, ja sitten ollaankin jo reessä matkalla Vaasan asemalle. Luvattiin viedä sukulaismiehen terveiset Hallin Jannelle, rikolliselle joka huhun mukaan oli karannut Siperiasta Kiinan kautta Amerikkaan rosvoilemaan.

Kyltti hotellin seinällä Hyvinkäällä hymyilytti monia: Ei Wiinaa Huoneisiin. Hiljalleen juna jytkytteli Turun radan yli Karjaalle ja edelleen Hankoon. Siirtolaistoimistot, -hotellit ja lääkärintarkastukset jännittivät ensikertalaisia, mutta Maria Panula ohjasi tottuneesti rykmenttiään.

Kun Polaris-laiva lähti kohti Hullia, monet jo itkivät. Auringon kultaamat Hangon kalliot ja majakka painuivat mieliin viimeisenä kauniina näkynä synnyinmaasta.

Tarinan sisässä

tarinoita

Jos Polaris oli pieni, niin Southamptonissa odotti kokonainen uiva kaupunki, Titanic.Tuhansia ihmisiä oli ihastelemassa 10. huhtikuuta laiturilla neitsytmatkalaisen lähtöä, suomalaisiakin, kuten Australian paattiin hyyryä odottavat nuoret turkulaisseilorit ”Siimän Karl Matsson ja frendi Kalle, ketä o viel puolmatruus”. Kertoja on tavoittanut hyvin kuumeisen tunnelman ja ainutkertaisuuden. Hänen tyylinsä on sopivasti ”vanhanaikaisen” konstailematon ja pysyy ryhdissä tutkijan otteella.

Edes alkunäytös, Titanicin laiturista irtautuminen, ei mennyt ihan piirustusten mukaan, vaan kääntyessään jättiläinen imaisi veden pois laiturin vierestä niin, että New York-laivan teräsköydet katkesivat ja se alkoi liukua perä kohti Titanicia. Törmäys onnistuttiin välttämään juuri ja juuri.

Koivukangas saa tarinaansa mahtumaan monta pientä tarinaa suomalaisista miehistä ja -naisista, joita matkusti kolmannessa luokassa 55 ja toisessa luokassa 8. On Viitasaarelta lähtöisin oleva leppoisa saarnamies William Lahtinen Minnesotasta vaimonsa Annan kanssa, kuopiolainen nuoripari Pekka ja Elin häämatkallaan. Kenellä ovat matkan maksaneet lapset, kuten jalasjärveläisellä Hedvig Turkulalla, kenellä sisarukset, kuten 18-vuotiaalla Anna Turjalla. Kuka on matkalla Hippingiin Minnesotaan, kuka Ashtabulaan Ohioon tai, kuten Anna Sjöblom, isänsä luo länsirannikolle. Maria juttelee mielellään muiden kanssa; pojat kuuntelevat silmät ymmyrkäisinä mm. Jakob Johanssonin selviytymistarinaa – ihan kuka tahansa kaveri Uudestakaarlepyystä ei ole toiminut kullankaivajana Alaskassa.

Myötäelävä kirjoittamistapa saa lukijan pitämään kovasti noista ihmisistä, jotka muodostavat satunnaisen mutta hädän hetkellä lujan yhteisön. Rukoillaan omasta ja ”meidän kaikkien” puolesta. Kun Panulan isommat pojat kalpeina ja täysissä pukimissaan kiirehtivät hytistään herättämään äitiä ja pikkuveljiä Titanicin kohtalon yönä 14.4.1912 palatakseen sitten hakemaan tavaroitaan, sanoo Maria: ”Tulkaa pojat äkkiä takaasin tänne. Meirän on parasta olla yhressä vaikka mitä tapahtuis”.

Mutta paluu ei onnistu, portit suljetaan. Miksi? ”Venekansille ei haluta kaekkia matkustajia yhtä aekoo. Kolomannesta luokasta ei ou niiv väliä”, arveli Pekka Hakkarainen, jonka nuorikko huusi onnettomana miestään vielä pelastusveneestä. Mutta huuto ei enää tavoittanut Pekkaa, yhtä vähän kuin Marian kutsu Ernestiä ja Jaakkoa. Pienin oli äidin sylissä, muut kaksi helmoissa. Kyyneleet täyttivät niin Marian kuin pikku Juhon siniset silmät lapsen kysyessä: ”Hukutahanko me nyt kaikki?”

Kaarina Naski

kuva- ja lisätietolähteenä

Siirtolaisuusinstituutti

Unohtumatonta siirtolaishistoriaa

Filed under: Ulkosuomalaiset — kulttuuriusasuomeksi @ 3:20 pm

 

"Kehtaa tällaasella veneellä Amerikkahan mennä", kuului eräskin arvio neitsytmatkalaisesta. Tilaa oli ökyrikkaille ja vähemmän varakkaille, koulutetuille ja oppimattomille. Palveluita riitti turkkilaista kylpylää ja squashkenttää myöten. Eikä säästetty saippuoissa, kuten oheinen mainos kertoo.

”Kehtaa tällaasella veneellä Amerikkahan mennä”, kuului eräskin arvio neitsytmatkalaisesta. Tilaa oli ökyrikkaille ja vähemmän varakkaille, koulutetuille ja oppimattomille. Palveluita riitti turkkilaista kylpylää ja squashkenttää myöten. Eikä säästetty saippuoissa, kuten oheinen mainos kertoo.

Sunnuntai-iltana huhtikuun 14. päivänä 1912 klo 23.40 Titanicin tähystäjä Fleet havaitsi etuoikealla neljännesmailin päässä kohoavan suuren jäävuoren ja teki heti hälytyksen komentosillalle. Perämies William Murdoch määräsi laivan kääntymään, koneet käymään taaksepäin ja vesitiiviit ovet suljettaviksi. Alus alkoi kääntyä, mutta sen vauhti oli liian kova, 20,5 solmua. Törmäyksessä laivan kylki repeytyi pahasti, ja vettä alkoi virrata sisään valtavalla voimalla. Aluksen kapteeni Edward J. Smith johti pelastustöitä.

Hätäviestin saatuaan matkustaja-alus Carpathia lähti täysillä apuun, mutta se oli kaukana ja saavutti suurimmillaan vain 17 solmun nopeuden. Titanicin pelastusveneiden kantokyvyn arviointi ei ollut hallussa. Ensimmäiset lähtivät puolityhjinä, viimeiset vaarallisen täysinä. Kun Carpathia tuli ja pelasti haaksirikkoiset, Titanicin uppoamisesta oli kulunut 1 tunti 40 minuuttia.

2223 ihmisestä pelastui 706. Kolmannen luokan matkustajista selvisi hengissä vain neljäsosa ja miehistöstä vielä vähemmän. Suomalaisia matkusti 63, heistä pelastui 20.

Koivukankaan kirjassa mainituista henkilöistä pelastuivat Anna Sofia Turja (1893-1982) Oulainen, Hedvig Turkula (1848-1922) Jalasjärvi, Lyyli Karoliina Silvén (1894-1974) Tornio, Anna-Sofia Sjöblom (1894-1975) Munsala, Johan Sundman (1867-?) Munsala, Elin Mathilda Hakkarainen (1888-1957) Helsinki, Helga Hirvonen (1890-1961), Hildur Hirvonen (1910-?) ja Eino Lindqvist(1892-?), kaikki kolme viimeksimainittua Taalintehtaalta.

Vielä tiedetään kaksi uusmaalaista Titanicilta hengissä selvinnyttä. Toinen oli 17-vuotias Erna Alexandra Andersson, joka oli lähtöisin Ruotsinpyhtäältä ja asunut viimeksi Kullaan kartanossa Loviisassa. Erna oli menossa vejensä Rudolphin luo New York Cityyn. Hän pelastui kokoonpantavaan pelastusveneeseen D ja saapui Carpathialla New Yorkiin, jonne jäi kotiapulaiseksi kunnes meni naimisiin suomalaisen Johanssonin kanssa ja muutti Michiganiin. Myös Maria Mathilda Backstöm o.s. Gustafsson (1878-1947) oli Ruotsinpyhtäältä. Hän matkusti yhdessä aviomiehensä kirvesmies Karl Alfred Backstömin ja kahden veljensä Johanin ja Andersin kanssa. Kuudennella kuukaudella raskaana oleva Maria saatettiin turvaan Carpathiaan, mutta Karl ja veljekset hukkuivat. Maria palasi heti Suomeen kotiseudulleen ja synnytti kesäkuussa tytön, joka sai nimekseen Alfhild Maria.

Kymenlaaksolaisia pelastuneista oli yksi, elimäkeläinen Erik Jussila (1880-1944), joka pääsi pelastusveneeseen nro 15 ja edelleen Carpathialla New Yorkiin. Jussilan määränpää oli Monessen Pennsylvania, jonne myös hänen vaimonsa, jalasjärveläinen Helmi matkusti kesällä 1912.

Karjalaisia oli pelastuneiden listalla kolme.Toisessa luokassa matkustivat Etelä-Karjalassa Parikkalassa 1882 syntynyt talollisen tytär Anna-Maria Sinkkonen, joka oli menossa Massachusettsiin siskonsa Idan luo, sekä Kiihtelysvaarasta Pohjois-Karjalasta oleva Anna Amanda Hämäläinen, joka oli 8 kk vanhan poikansa Viljon kanssa matkalla perheenpään luo Detroitiin. Sinkkonen oli pelastusveneessä nro 10, ja Hämäläisille järjestyi paikka veneessä nro 4. Viljo oli nuorin suomalainen, joka pelastui Titanicilta.

marraskuu 8, 2015

Vaikka maailman ääriin karttojen perässä

Filed under: Kirjallisuus,Tiede — kulttuuriusasuomeksi @ 4:11 pm
Maailma piirtyy kartalle - Tuhat vuotta maailmankartan kulttuurihistoriaa on tuhti 352 -sivuinen teos. Graafinen suunnittelu ja taitto Olavi Hankimo. Kannen kuva Petrus Plancius - Josua van den Ende, Yksityiskohta maailmankartasta n. 1604, Amsterdam. Ranskan kansalliskirjasto. Joan Martines, Kompassiruusu teoksessa Atles náutic de la Mediterránia i de l'óceà Atlàntic 1577, Messina. Espanjan kansalliskirjasto, Madrid.

Maailma piirtyy kartalle – Tuhat vuotta maailmankartan kulttuurihistoriaa on tuhti 352 -sivuinen teos. Graafinen suunnittelu ja taitto Olavi Hankimo. Kannen kuva Petrus Plancius – Josua van den Ende, Yksityiskohta maailmankartasta n. 1604, Amsterdam. Ranskan kansalliskirjasto. Joan Martines, Kompassiruusu teoksessa Atles náutic de la Mediterránia i de l’óceà Atlàntic 1577, Messina. Espanjan kansalliskirjasto, Madrid.

Turistien kerrotaan pysähtyneen kerran Savossa tielle tutkimaan karttaa ja hämmästyttäneen paikkakuntalaisukon kysymällä: ”Minne tästä on viisi kilometriä? Ukko siihen: ”Ihan minne vuan!”

Sehän tiedetään, että kartat ovat monelle hepreaa ja putoaminen reitiltä siten ainaisena harmina.

Mutta on heitäkin, jotka suorastaan jahtaavat karttoja ja vieläpä maailman ääriin. Mitä vanhempi kartta – useampi sata vuotta esimerkiksi – sen parempi!

Palkittu tietokirjailija, arkeologi Marjo T. Nurminen esimerkiksi juoksi omaa maratoniaan karttojen perässä viisi vuotta.

Ja se kannatti. Syntyi teos Maailma piirtyy kartalle.Yksissä kansissa maailmankartan kulttuurihistoriaa 600-luvulta 1600-luvun lopulle. Kallisarvoisia karttaharvinaisuuksia, jotka ovat suuren yleisön nähtävissä vain tämän teoksen kautta. Kansainvälistä huomiota on odotettavissa runsaasti siitäkin päätellen, että kirjasta on jo olemassa englanninkielinen laitos. The Mapmakers’ World – A Cultural History of the European World Map julkaistiin syyskuussa Lontoossa.

Marjo T. Nurmisen esikoisteoksen Tiedon tyttäret voitettua Tieto-Finlandian vuonna 2008 alkoi tekijän mielessä itää uusi kirjaidea. Sen hän sai hyvin läheltä – puolisonsa Juha Nurmisen elämänikäisen karttaharrastuksen innoittamana. Merenkulkuneuvos Nurmisella – nyt puheena olevan teoksen päätoimittajalla – on globaalillakin mittapuulla arvioituna merkittävä maailmankarttakokoelma, jota on nyt hyödynnetty teoksen kuvituksessa arvoisellaan painatustekniikalla ja ihailtavalla kuvanjäljellä. Tärkeänä esikuvana keräilijälle on ollut suomalaissyntyisen karttahistorian uranuurtajan ja tutkimusmatkailijan A.E. Nordenskiöldin elämäntyö ja mittaamattoman arvokas kokoelma Kansalliskirjastossa.

Kapteeni James Cookin miehistö nähdään louhimassa jäätä täydentääkseen makean veden varastojaan 1773. Cook yritti matkoillaan sitkeästi löytää Antarktiksen siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisella matkallaan HMS Resolutionillaan (kuvassa) hän oli hyvin lähellä Etelämannerta. Kohdatessaan jäävuoria tutkimusmatkalaiset eivät kuitenkaan tienneet niiden syntyvän vain mantereen päällä. Tällä englantilaisen taidemaalarin William Hodgesin, retkikunnan virallisen taiteilijan, upealla kuvauksella on siis myös todistusarvoa. - Hodgesin suoraan luonnosta tekemän vesivärilaveerauksen pohjalta kaiverrettu kuparipiirros. Juha Nurmisen maailmankarttakokoelma.

Kapteeni James Cookin miehistö nähdään louhimassa jäätä täydentääkseen makean veden varastojaan 1773. Cook yritti matkoillaan sitkeästi löytää Antarktiksen siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisella matkallaan HMS Resolutionillaan (kuvassa) hän oli hyvin lähellä Etelämannerta. Kohdatessaan jäävuoria tutkimusmatkalaiset eivät kuitenkaan tienneet niiden syntyvän vain mantereen päällä. Tällä englantilaisen taidemaalarin William Hodgesin, retkikunnan virallisen taiteilijan, upealla kuvauksella on siis myös todistusarvoa. – Hodgesin suoraan luonnosta tekemän vesivärilaveerauksen pohjalta kaiverrettu kuparipiirros. Juha Nurmisen maailmankarttakokoelma.

Pariskunta Nurminen on tehnyt ”löytöretkiä” varhaisten karttojen aemapaikkoihin Euroopan tunnettuihin museoihin ja kirjastoihin mm. Lontooseen, Pariisiin ja Vatikaaniin. Akateeminen taustatyö ja maailman johtavien karttatutkijoiden tuki on ollut lujana perustana, ja kirjailijan tutorina on koko projektin ajan toiminut The British Libraryn karttaosaston entinen johtaja Peter Barber.

Kyseessä on kolmaskymmenes John Nurmisen Säätiön kustantama kirja. Kukin niistä elävöittää tavallaan sekä tiedollisesti että esteettisesti kulttuurihistoriaa. Säätiö, jonka hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen on, tunnetaan myös toisenlaisista kulttuuriteoistaan, ennen muuta Puhdas Itämeri-hankkeesta.

Salapoliisityötä

Puheena oleva teos on lukukokemuksena erityinen, ja sitä se on ollut myös tietokirjailijan urakkana. -Salapoliisityötä, sanoo Marjo T. Nurminen. Nostamalla keskiöön kartantekijät hän on tullut vakuuttuneeksi siitä, että vertauskuvallisuudessaan kiehtovat dokumentit löytävät yhä ymmärtäjänsä.

Abraham Ortelius otti Pohjolan kuvaukseensa 1598 maantieteellisiä vaikutteita mm. Olaus Magnuksen kuuluisasta Carta marinasta vuodelta 1539. Porkkananmallisella Suomen niemellä on kaupunkien nimiä, kuten Åbo, Helsiga, Borgå ja Viburg. Myyttisinä elementteinä saaret Frisland ja Icaria Pohjois-Atlantilla. - Tarkkojen karttojen laatimista Itämeren pohjoisosista ja Pohjanlahdesta hidasti vuosisatojen ajan Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan 1300-luvulla säätämä kauppakielto. Kaikkia ulkomaisia aluksia kiellettiin purjehtimasta Tukhoman ja Turun tapulikaupunkeja pohjoisemmaksi. Monet Ruotsin kuninkaat uusivat kauppakiellon aina 1700-luvulle asti. - Kartta, John Nurmisen Säätiö.

Abraham Ortelius otti Pohjolan kuvaukseensa 1598 maantieteellisiä vaikutteita mm. Olaus Magnuksen kuuluisasta Carta marinasta vuodelta 1539. Porkkananmallisella Suomen niemellä on kaupunkien nimiä, kuten Åbo, Helsiga, Borgå ja Viburg. Myyttisinä elementteinä saaret Frisland ja Icaria Pohjois-Atlantilla. – Tarkkojen karttojen laatimista Itämeren pohjoisosista ja Pohjanlahdesta hidasti vuosisatojen ajan Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan 1300-luvulla säätämä kauppakielto. Kaikkia ulkomaisia aluksia kiellettiin purjehtimasta Tukhoman ja Turun tapulikaupunkeja pohjoisemmaksi. Monet Ruotsin kuninkaat uusivat kauppakiellon aina 1700-luvulle asti. – Kartta, John Nurmisen Säätiö.

Niinkuin nykyisin myös satoja vuosia sitten sattumalla näyttää olevan osuutta siihen miten yksilön pyrkimykset toteutuvat. Jollei Opicinus de Canistris olisi toiminut sydänkeskiajalla kirkonkirjurina Avignonissa, joka veti puoleensa oppineita, kauppamerenkulkijoita ja käsityöläisiä, niin olisiko hän kohdannut rikasta kronikoitsijaa Marino Sanudoa tai ensimmäistä ammattimaista kartanpiirtäjää Pietro Vescontea. Ja olisiko ilman noiden tuttavuuksien vaikutusta koskaan syntynyt Opicinuksen omaelämäkerrallista käsikirjoitusta, johon hän laati useita karttoja.

Joku onnekas löysi em. aarteen vuosisatoja myöhemmin. Samoin kuuluu käyneen portugalilaiselle maailmankartalle vuodelta 1502. Pergamentille piirretty taideteos oli Modenassa Italiassa lihakaupan ikkunassa 1870-luvulla. Suojasi hyvin auringolta ja kärpäsiltä!

Tutkija esittelee sydänkeskiajan mappa mundit, kartat huimine kuvitelmineen vieraista kansoista ja oudoista oloista. Ihmisiä paloittelevat aarnikotkat etelä-Venäjän aroilta ja englantilaisen aatelismiehen Sir John Mandevillen kohtaamat kaukomaiden hirviömäiset kansat olivat aikansa viihteen materiaalia. Portolaanikartat eli kompassisuuntiin ja etäisyyksiä kuvaavaan mitta-asteikkoon perustuvat purjehduskartat puolestaan helpottivat käytännössä reittisuunnitelmien tekoa.

Hyvät kortit

Kun niin kosmografinen kuin geografinen tieto aiemmin vahvisti kristillistä maailmankuvaa ja katolisen kirkon asemaa, suuret löytöretket nähdään jo osana eurooppalaista valta-ja kauppapolitiikkaa sekä kuninkaiden välistä diplomatiaa.

Taitavalla kauppamerenkulkijalla, genovalaisen villakauppiaan pojalla Kristoffer Kolumbuksella oli kolme kovaa korttia nousussa ”valtameren amiraaliksi”: portugalilainen vaimo, kaupallisesti menestynyt appi ja kartoittamista harjoittanut veli. Tieto Kolumbuksen matkasta Atlantin yli ”Länsi-Intiaan” 1492 ja pian myös matkakertomus levisivät salamana kaikkialle. Kolumbus uskoi löytäneensä meritien Kaukoitään, mutta oli päätynyt nykyiseen Kuubaan ja Haitiin. Firenzeläinen löytöretkeilijä Amerigo Vespucci oli itsenäisen maanosan kannalla, ja saksalaisen munkki Martin Waldseemüllerin maailmankartalla 1507 oli neljäs maanosa jo nimetty Amerigo Vespuccin mukaan Amerikaksi.

Merkittävä kartografi ja kosmografi Gerard Mercator- saappaantekijän poika läheltä Antwerpeniä – piirsi Amerikan ja Aasian mantereet erilleen omaan maailmankarttaansa 1538. Arvaus osui oikeaan, vaikkakin Beringinsalmi oikeasti kartoitettiin vasta 1700-luvulla.

Ottomaanien valtakunnan amiraali ja kartografi Piri Reis nousi arvoon arvaamattomaan vasta 1929, kun Topkapin palatsia Istanbulissa alettiin muuttaa kansallismuseoksi. Reisin laatima koristeellinen kartta vuodelta 1513 kuvaa Atlantin valtameren molempia rantoja. Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk määräsi heti siitä julkaistavaksi tarkan jäljennöksen. Tehtiin perusteellinen analyysi omalla sekä neljällä eurooppalaisella kielellä. Kartta vahvisti turkkilaisten isänmaallisuutta ja auttoi saamaan tunnustusta modernina valtiona, jolla oli ystävällismieliset yhteydet Eurooppaan.

Ratkaisu

Suomen Lapissa

Pohjola nousi kartalle 1427, kun Guillaume Fillastre laati Skandinavian kartan osaksi Ptolemaios-atlastaan. Maallikon tietoa lisää sekin, että Suomea on tarvittu Newtonin painovoimateoriaa todistamaan. Ranskan tiedeakatemiassa nähtiin nimittäin kyseinen teoria haasteena englantilaisten taholta. Vedenpitäviä todisteita etsittiin sekä pohjoisilta napaseuduilta että Ecuadorista. Nuori matemaatikko Pierre Louis Maupertuos suuntasi retkikuntineen 1736 Tornionjokilaaksoon suorittamaan astemittauksia. Tuloksena oli päätelmä, että Maa on kuin onkin litistynyt navoilta, ja Isaac Newton ja newtonilainen luonnonfilosofia pitivät pintansa.

Vuosisadat eivät mene jälkiä jättämättä. Kaupan ja merenkulun sisällä ja ympärillä on ollut liikkeessä kokonainen maailmankuva ja on edelleen. Karttatuotanto on synnyttänyt uusia ammattikuntia, se on toiminut vastavuoroisesti vauhdittaessaan ja pönkittäessään niin tiedettä kuin taidetta, avartanut kaikkeuden ja kauneuden tajuamista. Kartografeilla ja merenkulkijoilla on edelleen haasteensa, eikä merenpohjassa uinuvien hylkyjen etsiminen ja tutkimus menetä kiinnostavuuttaan. Marjo T. Nurminen on saanut maailman ja ihmisyyden piirtymään kartalle – taidokkain vedoin ja lämpimin värein.

Kaarina Naski

Pidä blogia WordPress.comissa.