USAsuomeksi kulttuurikatsaus

marraskuu 29, 2015

Katso minuun pienehen

Filed under: Kaarina Naski,Kirjallisuus,Ulkosuomalaiset — kulttuuriusasuomeksi @ 3:21 pm

 

Titanic_kansi

Olavi Koivukankaan teoksen Titanicin kolmas luokka kannen kuvana on Willy Stöwerin kaiverrus vuodelta 1912. – 165 s., OK-kirja, Turku. Ulkoasu ja taitto Johanna Eronen.

Filmin Titanic vuodelta 1997 muistavat kaikki. Se oli kanadalaisen James Cameronin käsikirjoittama ja ohjaama, Oscareille yltänyt elokuva. Tuolloin jäävuoreen törmänneen laivan tarina rupesi taas aktivoitumaan myös suomalaisten mielissä.

Siirtolaistutkimuksen ammattilainen professori Olavi Koivukangas toi kuluvan syksyn kirjamarkkinoille koskettavan ja informatiivisen romaanin, Titanicin kolmas luokka. Se on kaunis kunnianteko paitsi kerronnan keskiössä oleville myös kaikille niille monen paatin ja monen polven siirtolaisille, jotka ovat urheasti lähteneet itse rakentamaan tulevaisuuttaan. ”Eihän täällä tyämies saa kunnon palkkaa tyästään, vaan kapitalisti käärii kaiken taskuunsa”, todisteli kirjan tamperelaismies kotimaan tilannetta. Toista oli kuulemma Amerikassa, jossa sentään ”työntekijälleki jää taaloja taskuun”. Pohjoisen poika siihen vielä vakuuttamaan, että ainakin ”pohojaalaaset on pärjänneet rautakaivoksis, metsätöis ja farmeil, ku ovat Suomes oppinehet tekemähän kovasti työtä”.

Murteilla on Koivukankaan kirjassa tärkeä osuus paitsi henkilöiden luonnekuvauksissa myös tasapainottavana ja viihdyttävänä elementtinä. Alusta astihan lukijoille on selvää, miten tässä tulee käymään.

Kirjan päähenkilöitä ovat Maria Panula o.s. Ojala viisine poikineen, joista vanhin kuudentoista ja nuorin vuoden ikäinen. Edessä on Marian kolmas matka, sillä perheenpää Juho Panula, joka on töissä Pittsburghissa hiilikaivoksessa, ei oikein tunnu tietävän, kummalla puolella Atlanttia viihtyisi paremmin. Kaksi vanhinta lasta, Ernesti ja Jaakko, ovat syntyneet Amerikassa. Maria joka ei olisi halukas taas jättämään kotiseutuaan, lohduttautuu tiedolla, että ”Pitspurkissa Pensulvanijassa ei oo sentään Mitsikaanin kovia pakkasia”.

Titanic_Panulat

Juho Panula katseli varmaan monesti lohduttomana tätä kuvaa, joka oli otettu kun avioliitto Marian kanssa oli vasta alussa. Kuka olisi voinut aavistaa, että kohtalo olisi niin armoton. Juho menetti kerralla Marian ja viisi lastaan, jotka olivat matkalla hänen luokseen. Vaikka Minnesotaan jäänyt Panula perusti myöhemmin uuden perheen, ei hän päässyt eroon ahdistuksestaan. Useita kertoja hän kävi Ashtabulassa Ohiossa tapaamassa Titanicista 18-vuotiaana selvinnyttä Anna Turjaa. Eikä Anna, joka oli avioitunut suomalaisen Emil Lundin kanssa, koskaan unohtanut ihmisten järkyttäviä hätähuutoja merellä.

Marian ja lasten joulu Ylihärmässä Korven talossa on herkästi kuvattu. Pukki tuo joka pojalle ruskean paperipussin, jossa on omena, makeisia ja pohjalla uusi alusasu. Pikku Eino opettelee konttaamaan tuvan puhtoisella lattialla, ja Urho lupaa ottaa upean yllätyslahjansa, Ernestin tekemän ”punaasen puuhevoosen” mukaansa Amerikkaan. Kuin etiäisenä tuleville tapahtumille puhutaan ”sielulinnuista” kauralyhteellä ja laitetaan kynttilä lapsena kuolleen – Lapuanjokeen hukkuneen – Emma-siskon muistoksi.

Kodin myynti ja irtaimen huutokauppa, lämpimiä läksiäissanoja, ja sitten ollaankin jo reessä matkalla Vaasan asemalle. Luvattiin viedä sukulaismiehen terveiset Hallin Jannelle, rikolliselle joka huhun mukaan oli karannut Siperiasta Kiinan kautta Amerikkaan rosvoilemaan.

Kyltti hotellin seinällä Hyvinkäällä hymyilytti monia: Ei Wiinaa Huoneisiin. Hiljalleen juna jytkytteli Turun radan yli Karjaalle ja edelleen Hankoon. Siirtolaistoimistot, -hotellit ja lääkärintarkastukset jännittivät ensikertalaisia, mutta Maria Panula ohjasi tottuneesti rykmenttiään.

Kun Polaris-laiva lähti kohti Hullia, monet jo itkivät. Auringon kultaamat Hangon kalliot ja majakka painuivat mieliin viimeisenä kauniina näkynä synnyinmaasta.

Tarinan sisässä

tarinoita

Jos Polaris oli pieni, niin Southamptonissa odotti kokonainen uiva kaupunki, Titanic.Tuhansia ihmisiä oli ihastelemassa 10. huhtikuuta laiturilla neitsytmatkalaisen lähtöä, suomalaisiakin, kuten Australian paattiin hyyryä odottavat nuoret turkulaisseilorit ”Siimän Karl Matsson ja frendi Kalle, ketä o viel puolmatruus”. Kertoja on tavoittanut hyvin kuumeisen tunnelman ja ainutkertaisuuden. Hänen tyylinsä on sopivasti ”vanhanaikaisen” konstailematon ja pysyy ryhdissä tutkijan otteella.

Edes alkunäytös, Titanicin laiturista irtautuminen, ei mennyt ihan piirustusten mukaan, vaan kääntyessään jättiläinen imaisi veden pois laiturin vierestä niin, että New York-laivan teräsköydet katkesivat ja se alkoi liukua perä kohti Titanicia. Törmäys onnistuttiin välttämään juuri ja juuri.

Koivukangas saa tarinaansa mahtumaan monta pientä tarinaa suomalaisista miehistä ja -naisista, joita matkusti kolmannessa luokassa 55 ja toisessa luokassa 8. On Viitasaarelta lähtöisin oleva leppoisa saarnamies William Lahtinen Minnesotasta vaimonsa Annan kanssa, kuopiolainen nuoripari Pekka ja Elin häämatkallaan. Kenellä ovat matkan maksaneet lapset, kuten jalasjärveläisellä Hedvig Turkulalla, kenellä sisarukset, kuten 18-vuotiaalla Anna Turjalla. Kuka on matkalla Hippingiin Minnesotaan, kuka Ashtabulaan Ohioon tai, kuten Anna Sjöblom, isänsä luo länsirannikolle. Maria juttelee mielellään muiden kanssa; pojat kuuntelevat silmät ymmyrkäisinä mm. Jakob Johanssonin selviytymistarinaa – ihan kuka tahansa kaveri Uudestakaarlepyystä ei ole toiminut kullankaivajana Alaskassa.

Myötäelävä kirjoittamistapa saa lukijan pitämään kovasti noista ihmisistä, jotka muodostavat satunnaisen mutta hädän hetkellä lujan yhteisön. Rukoillaan omasta ja ”meidän kaikkien” puolesta. Kun Panulan isommat pojat kalpeina ja täysissä pukimissaan kiirehtivät hytistään herättämään äitiä ja pikkuveljiä Titanicin kohtalon yönä 14.4.1912 palatakseen sitten hakemaan tavaroitaan, sanoo Maria: ”Tulkaa pojat äkkiä takaasin tänne. Meirän on parasta olla yhressä vaikka mitä tapahtuis”.

Mutta paluu ei onnistu, portit suljetaan. Miksi? ”Venekansille ei haluta kaekkia matkustajia yhtä aekoo. Kolomannesta luokasta ei ou niiv väliä”, arveli Pekka Hakkarainen, jonka nuorikko huusi onnettomana miestään vielä pelastusveneestä. Mutta huuto ei enää tavoittanut Pekkaa, yhtä vähän kuin Marian kutsu Ernestiä ja Jaakkoa. Pienin oli äidin sylissä, muut kaksi helmoissa. Kyyneleet täyttivät niin Marian kuin pikku Juhon siniset silmät lapsen kysyessä: ”Hukutahanko me nyt kaikki?”

Kaarina Naski

kuva- ja lisätietolähteenä

Siirtolaisuusinstituutti

Mainokset

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: