USAsuomeksi kulttuurikatsaus

huhtikuu 22, 2016

Korppikalliolla kaikki hyvin

Filed under: Kirjallisuus,Luonto — kulttuuriusasuomeksi @ 4:13 pm

 

Kun pikkupoika odottaa kiihkeästi joulupukilta lelunosturia ja paketista pullahtaakin täytetty närhi, voi hyvin kuvitella, millainen pettymyksen tunne paistaa lapsen kasvoilta. Ehkäpä se oli etiäinen, sillä ei tullut pojasta koskaan tekniikan miestä, tuli metsien mies mottonaan ”siivet auki ja nokka tuuleen!”

 

Mika Honkalinna (s. 1964) on kymenlaaksolaislähtöinen luonnonkuvaaja ja ammattikirjoittaja, jonka tuorein tietoteos/taidekirja Korppiretki (Maahenki) valittiin vuoden 2015 luontokirjaksi. Kun Honkalinna sanoo, että ”korppikalliolla kaikki hyvin”, ei asiantuntijuutta sovi epäillä. Hänellä on nimittäin kokemusta ja vertailupohjaa jo vuosikymmenten ajalta lapsuuden laavuretkiltä jokavuotisiin korppiretkiin, joita tehdään nyt jo – osana kirjan tarinaa – ”äijäporukalla”.

Mika Honkalinna, Korppiretki. 188 s. Maahenki Korppi on kirjan nimikkolintu. Se on myyttinen ja kaukaa tuttu. Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa Nooa lähetti korpin tiedustelemaan, löytyykö jo maata. Joku voi muistaa myös Suomen kansan vanhoista runoista Korpin synnyn. "Siivet hiien viuhkanoista, pursto lemmon purjehesta..."

Mika Honkalinna, Korppiretki. 188 s. Maahenki
Korppi on kirjan nimikkolintu. Se on myyttinen ja kaukaa tuttu. Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa Nooa lähetti korpin tiedustelemaan, löytyykö jo maata. Joku voi muistaa myös Suomen kansan vanhoista runoista Korpin synnyn. ”Siivet hiien viuhkanoista, pursto lemmon purjehesta…”

Korppiretki on viisas kirja monessakin mielessä, mutta eritoten siksi, että sitä leimaa oma filosofiansa. Anjalassa syntynyt, nykyisin liminkalainen kuvaaja on vuosien mittaan suunnannut ”tutkimusmatkoja” eri puolille Suomea, etelän erämailta ja urbaanista ympäristöstä Karjalan laulumaille Pohjois-Karjalan karhukojuihin tai Lappiin pohjoiselle metsävyöhykkeelle, taigalle. Ja erittäin paljon hän on saanut ”korppihoitoa”.

Kuvaaja on omiin havaintoihinsa pohjautuen tullut vakuuttuneeksi siitä, että todellisuus on täynnä erilaisia olemisen tasoja. Kun hän toteaa vilpittömästi olevansa hyvillään siitä, että hänellä on kotikorpit naapurina, lukijan uteliaisuus herää. Voiko todella tuntea samuutta ja kumppanuutta korppien kanssa? Eikö kyseessä ole vain huonoa onnea viestivä, mytologiaan liittyvä lintu?

Korppien sosiaalinen elo muistuttaa havainnoijan mukaan joskus ihmisen käyttäytymistä. Kun mustatakit kiistelevät parhaista suupaloista talvisella haaskapaikalla tönien, nokkien ja kiljahdellen, vertautuu tämä kauppojen suurten alennuspäivien väentungokseen, tuuppimiseen ja ”kaikki mulle” -tyyliin. Korpit ovat fiksuja, ja ne matkivat toisia lintuja, koneita ja jopa ihmiskielen sanoja. Heinolan lintutarhojen Julli kuuluu olevan tämän hetken tunnetuimpia puhuvia korppeja, kun taas eräs saman lajin edustaja 70-luvun Korkeasaaressa osasi kukkua kuin käki.

 

Korppi

Teoksen valokuvataiteelliset ansiot ovat kiistämättömät. Tässä käyvät käsi kädessä estetiikka ja symboliikka.

Suru ja muut tunteet eivät ole pelkästään meille ihmisille ominaisia. Kirjoittaja on seurannut puolisoaan surevan korpin hätääntynyttä käytöstä. -Eläimet tuovat tunteensa julki välittömämmin. Korpit jopa lohduttavat kavereitaan tappeluiden jälkeen, hän sanoo ja painottaa – silmittömään susivihaan viitaten – että ihmisillä on monien avujensa ja eettisen ylemmyytensä vuoksi velvotteita muuta elollista kohtaan.

Honkalinna pitää maanisena aikalaistensa halua nähdä ja kokea mahdollisimman monta maailman kolkkaa ja nähtävyyttä nopeasti. -Ja kuitenkin pirtin ja riihen välillä on syntynyt ajattomia klassikoita.

Kirjailija/kuvaaja kokee oman ja muittenkin luonnonkuvaajien tehtävän tärkeäksi. Hän näkee roolinsa välittäjänä kahden maailman välillä. Luontosuhde on tarpeen, jotta voitaisiin jäsentää ja ymmärtää ympäröivää maailmaa. Upeiden kuvien ja tekstin sopusointuisen liiton kautta lukija rupeaa pikkuhiljaa ymmärtämään rengastajia ja retkeläisiä, heidän intoaan. Itseään he taitavat samalla etsiä, isot pikkupojat.

Ja kukaties oikein opastettuina saadaan vastaus siihenkin, kuinka paljon omasta kaupungista vielä voi löytää erämaata ja miten paljon erämaa sietää kaupunkia nimensä merkityksen pitääkseen.

Kaarina Naski

Pidä blogia WordPress.comissa.