USAsuomeksi kulttuurikatsaus

Touko 11, 2017

Vuosikerran 1947 upeat kultakurkut

Filed under: Musiikki — kulttuuriusasuomeksi @ 10:45 am

 

 

”Äitini pieni, kaltaises ei / olla voi yksikään toinen…”

Mitä mahtoi ajatella poikasopraanon äiti juuri julkaistua levyä kuunnellessaan 1950-luvun lopulla? Epäilemättä hän pyyhki silmänurkkiaan. Kyseessä oli Astrid Gullstrandin sanoittama ja Ellen Heijkornin säveltämä Mor lilla mor suomenkielisenä versiona. Laulumailta Karjalasta kotoisin ollut Impi Ida Airikka oli samaista poikaa odottaessaan laulanut paljon. Ei siis ihme, että Esko Airikka (s.1947) yhä kiittää äitiään ja allekirjoittaa sanat: ”Kauneus kukkain hehkuvien/ ei voi sun palkakses riittää…”

Tämä pikkupoika lauloi itsensä suomalaisten sydämiin Robertinon tyyliin 1960-luvun alussa, eikä vähiten Georg Otsin kanssa yhteisellä äitienpäivälevyllä. Ots tulkitsi laulun Äidin sydän ja Esko Airikka laulun Äitini pieni. -Esko kasvoi Kymenlaaksossa, mutta hänen molemmat vanhempansa Karjalassa, äiti Kivennavan kunnan Raivolan kylässä, kirjaltaja-isä Terijoella. Isänäiti oli saksalais-venäläistä aatelissukua.

Syytä siihen, että pikku Eskolla oli vähintään yhtä kiire laulamaan kuin puhumaan oli myös isässä, Werner Airikassa, jonka korkea tenori pääsi kuuluville niin kotona kuin mm. Terijoen Mieskuorossa. Kun poika oli kolmivuotias, isä vei hänet radioon Markus-sedän lähetykseen. Nostivat jakkaralle, jotta yletti mikrofoniin. Tukka peenalla, silmät kirkkaina, hienoissa henkselihousuissa vetäisi lapsi laulun Jyrrin Järrin jauhinkivet. Sen missä sanotaan, että ”pulp pulp, pulp, puurovesi liedellä jo kiehuupi, jyrrin järrin oi jos pian äidin vakka täyttyisi.” Tuskinpa tietäisivät 2000-luvun lapset, eivätkä tienneet kaikki 1950-luvunkaan lapset, että kysymys oli opettavaisesta työlaulusta. Vesimyllyssähän ne viljanjyvät jauhautuivat puurojauhoiksi. Aihevalinta sopi hyvin yhteen Markus-sedän kaurapuurovalistuksen kanssa.

Vielä tänä päivänä Esko Airikan voi varmimmin tavata esiintymässä. Mantereella tai toisella. Eikä taiteilijalta tarvitse kysyä, mitä laulaminen ja musiikki hänelle merkitsevät. Hän ennättää sanoa sen itse Larin Kyöstin sanoin, jotka Oskar Merikanto sai soimaan: ”Ma laulan, ma laulan, sillä Luoja mun laulamaan loi!”

Robertino siellä, Esko täällä

Italialaiset laulajat kuuluvat maailman valioihin ja yksi heistä on Roberto Loreti, samana vuonna, 1947, syntynyt kuin Esko. Hänet tunnettiin naapurustossaan Roomassa jo 10-vuotiaasta, jolloin hän oli pizzalähettinä, laulavana sellaisena. 13-vuotiaana tästä monilapsisen muurariperheen vesasta tuli tähti – Robertino – yhdessä illassa televisioesiintymisen kautta. Sen jälkeen nousi Robertino -kuume monissa maissa, ei vähiten Suomessa. Etteikö meilläkin olisi kultakurkkuja? Siihen vastasi vakuuttavalla tavalla Airikan Esko, jonka levyttämät napolilaislaulut vuosilta 1961-62 ovat hänen muun tuotantonsa ohella kuultavissa vaikka tältä istumalta mm. YouTubessa; O sole mio, Palaja Sorrentoon… Vuonna 1962 Esko oli Robertinon kanssa samalla lavallakin Linnanmäellä.

-Siellä oli koko hänen italialainen sukunsa, nauraa Airikka haastattelutapaamisessa Suomi-talolla Floridassa. -Itse esiinnyin ns. lämppärilaulajana, pitämässä tunnelmaa yllä ennen varsinaisen shown alkamista.

Esko Airikka edustaa suomalaista talenttia eteläisessä Floridassa. Hän on suosittu esiintyjä erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Kuva on otettu Floridan Karjalaisten 50-vuotisjuhlassa, jossa kuultiin Airikan herkänkaunis tulkinta Aili Runnen säveltämästä ja sanoittamasta laulusta Laps olen Karjalan.

Airikan perhe asui Myllykoskella, jossa pojan lahjakkuus pian huomattiin. Koulutustakin järjestyi. Dir.cant. Yrjö Helkiö ja Eskon isä valmensivat häntä eritoten napolilaisten kansanlaulujen tulkinnassa. Ja sitten mentiin Toivo Kärjen juttusille ja laulamaan. Nauhoitustilaisuus oli Kaivopuiston Studiossa, orkesterissa mukana sen ajan kuuluisimmat soittajat. Kärki sanoi, että Esko oli jo tällä näytöllä Suomen Robertino. Useitakin laulupedagogeja ilmestyi kuvaan – mm. Jolanda di Maria Petris – joka perehdytti samalla oppilastaan italian kieleen. Ja levytykset seurasivat toistaan.

Kilpailun kautta tosin saatiin Suomeen sitten toinenkin Robertino, rovaniemeläinen Matti Hyvönen, joka myös on laulanut koko ikänsä, toiminut paljolti oopperan puolella ja musiikkipedagogina.

Varhaisilta keikoilta on Eskolla muistissa mm. kunnon vanhanajan tehdaspikkujoulut. Myllykosken taajamassa sai parhaimmillaan joka kolmas leipänsä paperitehtaalta, niin että juhlat olivat sitä myöten tosi isot. Esiintyjinä ajan julkkiksia: Siiri Angerkoski, Tauno Palo, Kauko Käyhkö, Eini Kotiranta, Pertti Metsärinteen orkesteri… Ja Esko Airikka.

-Jokseenkin sama tiimi oli remmissä Turun konserttitalossa. Muistan hämmästelleeni, miten hermostunut Siiri oli. Puristeli lakkaamatta käsiään ja totesi, ettei hän koskaan hermoile tällä lailla kameran edessä.

Airikka lauloi

ja Nikula hyppäsi

Yhtä lailla on mieleen jäänyt uudenvuoden konsertti Tampereella – yleisöä 10 000 – ja ensimmäinen oma konsertti; se oli Myllykosken kirkossa, jossa tilaisuuden kruunasi hieno lahja. Laulajatar ja laulunopettaja Anneli Pasonen antoi nuorelle taiteilijalle viulunsa. Sittemmin arvokas instrumentti joutui kuitenkin toisiin käsiin. -Isä oli jossain vaiheessa myynyt sen, ja divarista se päätyi professori Timo Mikkilälle ja korjattavaksi, Esko kertoo. -Ajattelen sitä vieläkin kaiholla ja sen koteloa, jonka pohjalla oli kiinalainen silkkihuivi.

-Myös juhannusjuhla Seinäjoella 1962 on painunut mieleen. Kesken kaiken tuli nimittäin tieto Pentti Nikulan seiväshypyn maailmanennätyksestä 4.94 Kauhavalla! Kyllä siinä fiilis nousi.

Nuori taiteilija hoiti koulunkäyntinsä ”siinä sivussa”. Kansakoulusta jäi ikäviä muistoja, suu pestiin kertaalleen saippualla kiroilun takia, ja lento luokasta oli pikemminkin tavallista kuin harvinaista. Kun vielä ruokajonossa tuli opettajalta isolla lusikalla takaraivoon, opin tien arvostus oli nollassa. Myllykosken yhteiskoulukin meni nopeutetusti, koska Kouvolan varuskuntasoittokunta kutsui. Soitto-oppilas Airikalle osui instrumentiksi käyrätorvi. Sitä hän soitti mm. Rissalassa juhlallisessa valatilaisuudessa, jonne soittokunta lennätettiin Utista. Näin pojalla oli kokemusta rituaaleista jo vuosia ennen kuin oli oma armeija-aika edessä. Hän myös saattoi olla avuksi muusikkoystävilleen, kuten kotkalaiselle Juha Vainiolle, jonka oli tavannut Musiikki-Fazerilla 1961 ja joka oli armeijassa jo kahdesti lykkäystä saaneena 1964. Esko järjesti ainakin pari kertaa suhteillaan kaverille kutsun soittohommiin, jotta tämä olisi säästynyt sen päivän ikäviltä suorituksilta.

Airi ja Esko Airikka Suomi-talon edustalla Lake Worthissa. Pariskunta toimii aktiivisesti tämän amerikansuomalaisten keskeisen harrastus- ja kokoontumispaikan hyväksi. Esko kuuluu talon johtokuntaan, ja Airi osallistuu tarmokkaasti vapaaehtoistyöhön.

-Hyvä tyyppi. Sävelsi mm. Karjalan Prikaatin kunniamarssin, sanoo Esko. Armeijan menoon jo tottuneesta soitto-oppilaasta oli apua myös hänen oman ikäluokkansa, vuosien 1967-68 uusille asevelvollisille. -Neuvoin mitä ja miten pitää tehdä, jotta selviää tupatarkastuksesta, ja kun päivystävä upseeri, yliluutnantti Virkajärvi kysyi minulta eka iltana, että mihinkä Airikka on menossa, vastasin että soittokuntaan, ja hän siihen, että mene vaan, kun kerran pinkat ja punkat ovat kohdallaan. Lisäsi vielä ovelan näköisenä, että joku on varmaan ehtinyt tupaoppitunneissa armeijan edelle.

Vuonna 1968 Esko lauloi varusmiehille suunnatussa lähetyksessä televisiossa SA-Int-68-laulun Mr. Lonely. Hän teki myös keikkoja mm. Tervetuloa aamukahville- ja Laatikkoleikki -ohjelmiin.

Tenori löysi alton

Armeijan jälkeen Esko Airikan elämä oli vähän hakusessa. Työkokemusta tuli kyllä eri aloilta, mutta muutoin ei vielä selvinnyt, että mitä sitten isona, jos ”se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”. Mutta tenorin tavattua alton raittiusseura Kilven kuorossa, merkitsi se yhteisen elämän alkua ja tulevaisuuden kuvioiden selkenemistä. 1968 vietettiin Eskon ja Airin, o.s. Ruusuvaara, häitä. Parin vihki Johanneksen kirkossa piispa Osmo Alaja.

Nuorikko työskenteli Kansallispankissa, ja pankkialalle orientoitui työvuosikseen myös Esko Airikka. Pankkifuusioihin mennessä hän oli ylennyt hankintaosaston toimistopäälliköksi ja jatkoi vielä samantyyppisissä tehtävissä mm. Espoon kaupungilla. Airi taas oli vuosikymmenen ennen eläkkeelle jäämistään Kirkkonummella pankinjohtajana.

Jossain vaiheessa Airikat olivat ostaneet loma-asunnokseen omakotitalon Punta Gordasta Meksikonlahden rannalta. Nykyisin on Atlantin takaisena asemapaikkana Lake Worthin suomalaisalue; ykköskoti on Espoon Sunassa ja rakas kesäpaikka Lohjalla Hormajärven rannalla.

Ison meren takana on hyvä, mutta toisaalta, mitäpä valittamista olisi myöskään omassa piilopirtissä Suomen kesässä Lohjalla Hormajärven rannalla…,

Että mihin ne Eskon laulut jäivät. Eivät ne ole jääneet mihinkään, vaan kulkevat aina mukana. Milloin kuorolaulun milloin omien esiintymisten muodossa. Mm. Radion sinfoniaorkesterin kuorossa hän on laulanut vuosikausia. Lumilintukautena Floridassa Eskoa pyydetään tiuhaan esiintymään. Vakiolijat tietävät mitä on tulossa, mutta satunnaisille turisteille on mieluisan yllätyksen paikka kuulla suomalaista mestarilaulajaa milloin missäkin gaalassa tai vuosijuhlassa taikka Pyhän Andreaan luterilaisessa kirkossa. Kun esimerkiksi Händelin aaria Largo soi hartaan ylevänä Esko Airikan tulkitsemana, suomalaiset kuulijat Yhdysvaltain maaperällä ovat silminnähden ylpeitä maanmiehestään. Tai kun laulaja vaikuttavan melodian myötä kertoo olevansa ”laps köyhän kauniin Karjalan”, niin kyyneleet ovat herkässä kaikilla. Tänä Suomen 100- vuotisjuhlavuonna tulee Esko Airikalla täyteen 70 vuotta (10.6.). Kuka se sanoikaan, että armoitettuja ovat ne, jotka laulavat ”sun iltasi tähtihin”?

Kaarina Naski

 

 

 

Mainokset

1 kommentti »

  1. Arvelinkin Eskon olevan karjalaisia. Tosi kaunis ja komea ääni hänellä on. Mieleeni jäi erityisesti Laps olen köyhän kauniin Karjalan jonka han lauloi Floridan Karjalaisten 50.v. juhlassa. Karjalassa syntyneenä lähellä oli ettei minulla ollut muutama tippa silmässä, jotain kosteaa kuitenkin.

    kommentti Kirjoittanut Ray Heinonen — Touko 15, 2017 @ 12:57 am | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: