Suomi on vielä nuori 111-vuotiaan siskonsa rinnalla

 

Oikean Suomen teillä tai niiden varsilla nähdään harvoin karjapaimenia, mutta toisin on, jos Suomi on vaikkapa Argentiinassa. Picada Finlandesa -tien juhlakulkueessa paikalliset karjapaimenet eivät herättäneet hämmästystä, ihastusta pikemminkin.

Suomi on ylpeästi 100 vuotta, mutta moniko muistaa, että maallamme on eksoottisia isosiskoja? Niinkuin esimerkiksi 111-vuotias Colonia Finlandesa Argentiinassa. Ensimmäinen suuri siirtolaisryhmä Suomesta saapui yhtenä Venäjän sortotoimien heijastumana Misionesin maakuntaan Argentiinaan vuonna 1906 Arthur Thesleffin johdolla. Ja kun Colonia Finlandesa täytti sata vuotta 2006, juhlijoina oli väkeä sekä emomaasta että ulkosuomalaisten yhteisöistä eri puolilta maailmaa.

Vielä Argentiinaan menijöitä kerkeämpi puuhissaan oli ollut Matti Kurikka. Tämä Viipurin Sanomien toimittajana värikkään uransa aloittanut teosofis-sosialistinen kirjailija oli ensin perustamassa Kalevan Kansa -nimistä yhteisöä Australiaan 1899 ja katsottuaan yrityksen joltisestikin epäonnistuneen hilpaisi seuraavana vuonna Kanadaan pistämään pystyyn Sointulan.

Huolimatta Kurikan poistumisesta näyttämöltä jäi Nambourin lähelle Brisbanen pohjoispuolelle hänen kannattajiaan viljelemään sokeriruokoa, kuten olivat tehneet jo ensimmäiset maahan tulleet suomalaiset muutamaa vuotta aiemmin. Vuoden 1997 juhlallisuuksissa paljastettiin kuvanveistäjä Martti Väänäsen tekemä muistomerkki, jossa nähdään kohokuvana suomalaisperhe lähdössä Australiaan sekä vuosiluku 1896. Suomalaisten jälkeläisiä asuu ”Finburyn” entisillä mailla edelleen.

Myös em. Sointula Vancouverissa Malcolm -saarella on siis itsenäistä Suomea vanhempi. Kaikkiaan arvellaan noin tuhannen suomalaisen olleen siirtokunnassa eri pituisia aikoja, ja monet jäivät sinne pysyvästi. Suomen taustaisia on sielläkin yhä. Lähdettyään Sointulasta Kurikka ehti perustaa kannattajiensa kanssa vielä yhden yhteisön 50 km Vancouverin kaupungista itään. Se oli nimeltään Webster´s Corner, josta perustaja lähti pian pysyvästi pois, mutta kyseinen siirtokunta on sekin ehtinyt juhlia jo 100-vuotiasta historiaansa.

Pienellä yhteisöllä suuri merkitys

Professori Olavi Koivukangas, joka on tehnyt elämäntyönsä siirtolaisuuden parissa niin Siirtolaisuusinstituutin pitkäaikaisena johtajana Turussa kuin aihetta kirjallisessa tuotannossaan läpikäyden, on luonnollisesti ollut mukana monissa siirtokuntien juhlatilaisuuksissa. Näin myös maalis- ja huhtikuun vaihteessa 2006 Oberassa Argentiinassa Colonia Finlandesan 100-vuotispäivillä. Arvovaltaisten Suomi-vieraiden kärjessä oli ministeri Pertti Paasio, ja matkailijoita tuli myös mm. Brasiliasta, Yhdysvalloista, Sveitsistä ja Espanjan Aurinkorannikolta. Paikallisten voimien ja suurlähetystön yhteistyönä oli valmistettu arvokas ohjelma kansantanssi- ja musiikkiesityksineen.

Iloinen pöytäseurue Colonia Finlandesan 100-vuotisjuhlassa 2006: Floridansuomalaiset Ray ja Arja Heinonen sekä Inga Hohenthal Costa ja Alberto Costa. Inga on Brasiliassa syntynyt toisen polven siirtolainen ja puhuu virheetöntä suomea. Hän vetää kotiseudullaan tanhuryhmää nimeltä Penedon Kansantanssin Ystävät.

-Iltajuhlaan osallistui lähes 1000 ihmistä, kertoo Koivukangas. Erilaisista muistohuomionosoituksista tärkein oli Linnea-muistomerkin paljastaminen. Sen nimisellä laivalla ensimmäiset suomalaiset saapuivat Argentiinaan. Tunnustuksen myöntäminen säveltäjä Arne Ricardo Vuorelle oli niin ikään juhlallisuuksien kohokohtia. Tuolloin 80-vuotiaalle maestrolle luovutettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan kunniamerkki, ja hänen Suomi-levynsä julkistettiin. Monipuolisena muusikkona tunnettu Vuori oli tullut hyvin nuorena Suomesta ja edustanut kunnialla suomalaista lahjakkuutta uudessa kotimaassaan.

Vieraille järjestetyillä tutustumiskäynneillä – myös Paraguayn ja Brasilian puolella – valotettiin siirtolaishistoriaa, jossa maanmiehemme ovat omana lukunaan. Koivukankaan mukaan suomalaisten merkitys kaikkialla on ollut suuri silloinkin kun heidän määränsä on ollut pieni, kuten Oberassa – enimmillään se oli 200-300. -He asuivat raivaamansa tien Picada Finlandesan varrella, rakensivat kauppoja, postin ja koulun sekä olivat luomassa ensimmäisiä osuuskuntia Misionesin maakuntaan.

Suomalaiset nimet ja – karjalanpiirakat

Suomalaisesta nimistöstä Etelä-Amerikassa voi törmätä vaikkapa Pentti Sormuseen, Manuel Holopaiseen, Iikka Laulajaan, Jouko Lappiin,Viljo Niskaseen, Eila Ampulaan, Armas Viitaniemeen taikka Hilkka Vikmaniin… Buenos Airesin ulkopuolella on mahdollista piipahtaa Heinosen Rusko -nimisellä maatilalla.

Kansainvälisyys kuuluu Oberan alueella myös lasten arkeen ja juhlaan. Etualalla ulkosuomalaisten jälkikasvua, mutta koko heidän jäljessään tullut lapsiparvi oli yhtä tietoista tehtävänsä tärkeydestä. Kukin heilutti oman maansa pienoislippua.

Rusko viittaa Varsinais-Suomen maakuntaan, eikä kysymys siis liene Kurkijoen Heinosista, joita on ollut useitakinYhdysvaltain siirtolaisten joukossa. Heitä taas edustaa mm. floridalainen Ray Heinonen, joka niin ikään oli Argentiinan juhlissa mukana vaimonsa Arjan ja Rauhanjoukoissa (Peace Corps) Paraguayssa palvelevan tyttärensä Miriamin kanssa. Heinosiin teki vaikutuksen mm. Oberan Kansojen puisto. – Oberassa asuu neljäätoista eri kansallisuutta, kullakin omantyyppisensä talo hienosti hoidetussa puistossa, jossa on myös suuri amfitettari.

-Juhlan upein esitys oli, kun paikallisen koulun kolmasluokkalaiset marssivat lavalle ja lauloivat kansallislaulumme suomeksi!, Ray kertoo. – Ja mittasuhteiltaan jättimäisin valmisteluin tehdyltä illalliselta muistuu erityisesti mieleen loimukalan tapaan grillattu possu. Mutta ykkösenä oli kuitenkin alkupalojen Finnish Empanada. Pikkuiset karjalanpiirakat, toinen täytetty riisillä, toinen perunalla, -Minulle karjalaisena olisi maistunut kolmaskin!

Kaarina Naski

kuvat Olavi Koivukangas

Siirtolaisuusinstituutti

Ray Heinonen

Ulkosuomalaiset merkittävä voimavara isiensä maalle

 

Professori Olavi Koivukangas on Siirtolaisuusinstituutista eläkkeelle siirryttyäänkin omistanut aikaansa elämänikäiselle harrastukselleen. Hän on suosittu esitelmöitsijä ja ahkera kirjoittaja; taaskin on kirja tulossa. Vuonna 2015 ilmestynyt romaani Titanicin kolmas luokka, joka kertoo Titanicin suomalaisista, sai erityisen hyvän vastaanoton, ovatpa muutamat lukijat veikanneet sille tulevaisuutta filmattuna.

-Ihminen tarvitsee sekä juuret että siivet, sanoo professori Olavi Koivukangas määritellessään ulkosuomalaisuutta. Siirtolaiset ovat hänen mukaansa olleet Suomen kansan parasta ainesta, nuoria ja tarmokkaita ihmisiä, jotka etsivät itselleen ja lapsilleen parempaa tulevaisuutta kuin mitä köyhä kotimaa olisi pystynyt tarjoamaan.

-Kuitenkin puolet heidän sydämestään jäi kotiseudulle ja Suomeen. Kokemukseni mukaan kaikilla siirtolaisilla on halkaistu sydän myönsivätpä he sitä tai ei.

Sama tunne kuin ensimmäisillä siirtolaissukupolvilla pitäisi saada Koivukankaan mielestä eläväksi myös perässähiihtäjille.Suomentaustaisten harrastus ilmenee niin sukututkimuksessa kuin vierailuissa suvun entiseen kotimaahan. Tällä ilmiöllä on siis merkitystä myös maamme matkailulle. Asiantuntija näkee ulkosuomalaiset merkittävänä voimavarana sataa itsenäisyyden vuottaan juhlivalle Suomelle ja on havainnut sen epäkohdan, ettei heitä ole riittävästi hyödynnetty esimerkiksi Suomen ulkomaankaupassa ja kulttuuriviennissä.

-Siirtolaisuutta voidaan katsella vakavana asiana siksi, että lähtevä siirtolainen vei mennessään myös syntymättömät sukupolvet, Koivukangas sanoo. -Jos siirtolaisiksi lasketaan ensimmäinen ja toinen sukupolvi, arvioisin, että ulkosuomalaisia olisi nykyään runsas miljoona. Jos lasketaan mukaan myös kolmas sukupolvi, ulkosuomalaisten määrä voisi nousta 1,4 miljoonaan henkilöön, joka sattuu olemaan sama luku, jonka tutkijat ovat arvioineet Suomesta siirtolaisiksi lähteneiden määräksi 1860-luvun nälkävuosista nykyaikaan. Osahan heistä palasi myöhemmin Suomeen.

Professori haluaa korostaa suomalaisten saaneen siirtolaisina hyvän vastanoton eri puolilla maailmaa ja kannustaa siten vastavuoroisen myönteiseen suhtautumiseen meille pyrkijöitä kohtaan.

KN

Kun urheilukin pistää vihaksi

 

Pasa ja Atpo, Eniten vituttaa Suomi. 223 s. Gummerus.

Eihän se oikein salonkikelpoiselta kuulosta tuo kirjan nimi. Mutta tuskinpa on tarkoituskaan. Niille jotka eivät kuitenkaan voi olla sitä lukematta – ja niitä on aiempien v-kirjojen fanittajamääristä päätellen hirmu paljon – löytyy kyllä erilaisia väistökeinoja. Ainahan nimiverbin voi korvata synonyymeillä, joita suomenkielessä toki riittää.

Tekijäparivaljakkoa nyppivät siinä Nokia missä Lappi, siinä muumit missä tangomarkkinat, sauna, mökkeily ja verotietojen vahtaaminen. Ja jotta saataisiin käsitys kaiken hiertämisen kattavuudesta, niin esimerkiksi itsensä etsijät ovat hyvin hyvin yäk.

Erittäin paljon Pasaa ja Atpoa pistävät vihaksi monet asiat urheilussa, jonka tässä olen vetänyt keskiöön ajankohtaisuus- eli yleisurheilun MM-syistä. Sapettaahan se, että ”keihästä ei saada mihinkään, varsinkaan kauas”. Ja oikein sydämestä ottaa lukijaakin, kun hän jää yhdessä kirjoittajien kanssa muistelemaan Paavo Nurmea, joka aikanaan pärjäsi ihan oikeassa lajissa. ”Nykyäänhän meille tulee vain ja ainostaan turpaan.”

Pesäpalloa pitävät kaverukset varsin typeränä lajina eikä vähiten siksi, että se on heidän mielestään väärin kopioitu Pohjois-Amerikan baseballista, kun taas paini on hyihyi -juttu muista syistä: ”Aikuiset ihmiset ähisevät spandekseissa, kunnes toinen ähisee kovemmin.”

Hiihdon kohdalla tarkastelijat sauvovat suoraan Lahden kotikisojen 2001 doping-häpeään ja oikaisevat ihmettelemään, miksi meillä edelleen keskitytään hiihtoon hiihtona, ”eikä laboratoriotyöskentelyyn, kuten vaikkapa Norjassa”. Eikä armoa mäkihypyllekään: jätkät lentelemässä turhan päiten takatukat hulmuten ilmojen halki…

Ja kun vielä ”Ruotsi leipoo meitä joka kerta pataan jääkiekossa” ja voittaa myös maaottelut, niin kyrsiihän se.

Aikamoista kliseiden ilotulitusta on tämä vähemmän korrekti huumoripläjäys, jonka kieleen törmätessään ainakin takavuosien äidinkielen opettaja olisi pyörtynyt silkasta järkytyksestä. Tekstin koristelu alatyylisillä ja voimasanoilla muistuttaa paikoin niitä pyrkimyksiä, joita lastenteatteri toteuttaa omine keinoineen – mutta aina säästeliäästi – pikkuväkeä naurattaakseen.

Mutta summa summarum erilainen rakkaudentunnustus tässä vain taitaa olla kyseessä, käänteinen arvolataus, jota tekijäkaksikko ilmentää jo usean vuoden kokemuksella. Se selviää myös kirjan viimeisestä luvusta: Testaa suomalaisuutesi. Haluatko olla vastausvaihtoehtoja valitessasi ilmiselvästi suomalainen vaiko komeasti ”aika h-tin suomalainen!” Joko vastasit?

Kaarina Naski