Katrinan komea comeback

Sally Salminen, Katrina, 448 s, suomennos Juha Hurme, Kustannusosakeyhtiö Teos 2018.

Vuonna 1936 julkaistu upea romaani on herännyt taas henkiin. Ja kyllä kannattikin virvoittaa, sillä Katrina asettuu erinomaisesti nykyiseen, vahvojen naisten aikaan.

Finlandia-palkitun kirjailijan Juha Hurmeen uusi suomennos on intoutunutta, arvostavaa työtä ja kieliasultaan laadukkaasti tässä päivässä. Kaunis ja tarmokas maatalon tyttö Katrina Pohjanmaalta lähtee Johanin, kiltin ja kepeästi haastelevan merimiehen kanssa tämän kotiseudulle Ahvenanmaalle. Ja mielessä siintelee yhteinen tulevaisuus jännittävästi erilaisissa oloissa somassa valkonurkkaisessa saaren talossa, jonka ikkunalla on pelargonioita ja pihalla omenapuita. Johanin mielikuvituksessaan laatima kuva petti kuitenkin pahemman kerran. Nuortaparia odotti maalaamaton vino koju laakealla kalliolla nokkosten keskellä. Tästä kyläläiset saivatkin myöhemmin – opittuaan tuntemaan Katrinan paremmin – pohjaa päivittelylleen: ”Mahtavaa sen pitää olla, vaikka asuu paljaalla kalliolla!”

Uuden suomennoksen tehnyt kirjailija Juha Hurme on kuvannut edesmennyttä kollegaansa Sally Salmista saaristonraikkaaksi feministiksi. Hurme itsekin on kirjailijana valioluokkaa, vuonna 2017 hänet palkittiin Niemi -romaanistaan Finlandia-palkinnolla. Miksi Salmisen hieno teos unohdettiin vuosiksi, sitä ihmettelee Hurmeen ohella moni muu. Ilmiötä selvittänee osaltaan työn alla olevan elämäkerran kirjoittaja. Nyt Katrina on kuitenkin tehnyt loistavan comebackin. Ja hyvä niin. Kannen suunnittelu Jussi Karjalainen/Teos.

Oliko Katrina siis jotenkin ollakseen? Jos se on synonyymi ”ylpeälle”, niin sitä lajia hän kyllä edusti. Ei suostunut ottamaan vastaan lahjalehmää, eikä muitakaan armopaloja, mutta kaikenlainen työ kelpasi – Katrina karttasi, kehräsi, teki maltaita, valmisti sahtia kylän ökytaloissa, oli milloin heinätöissä, milloi naurismaalla ja niin riuska oli, että kateellisimmatkin joutuivat myöntämään: ”Sille pohjalaisnaiselle ei pärjää kukaan…” Ja kun Johankin tällä arvonsa tuntevien merikapteenien isännöimällä saarella lausahti vaimostaan, että jos tämä olisi ollut poika ja lähtenyt merille, olisi hän ollut kapteeni jo aikapäiviä sitten, niin se oli osuva määritelmä se. Katrina lausui posket palaen totuuksia missä ja milloin tahansa havaitessaan epäoikeudenmukaisuutta, niinkuin silloin kun huomasi, miten kirkonpenkitkin oli jaettu nokkimisjärjestyksen mukaan. ”Jassoo, onkohan mitään mikä ei olisi jaettu niiden kesken, joilla on määräysvaltaa.” Katrinan käytöstä pidettiin röyhkeänä, mutta hänen omasta mielestään naisen oli pidettävä puolensa yhtä hyvin tai paremmin kuin miehen.

Tarinan keskeisen pariskunnan elämää Salminen kuvaa empatialla. Johan on mieheksi herkkä ja rakenteellisestikin heikkoa sorttia, enemmänkin juttu- ja laulu- kuin työmiehiä, mutta Hool reit, kuten hän tapaa sanoa, hän rakastaa vaimoaan ja tämä ehdoitta häntä. Perheeseen syntyy neljä lasta, joista pojille ei uran valinnassa ole juuri vaihtoehtoja, merille on mieli jo keskenkasvuisina. Kirjailija kehittelee kullekin vetoavat luonnekuvat, ja eritoten naislukija voi hyvin ymmärtää Katrinaa, joka kokee olevansa mustasukkainen ”siniselle merelle ja korkeamastoisille purjealuksille, jotka ottivat hänen poikansa ja jättivät hänet syrjään.”

Saariston arjen ja juhlan kuvaukset on tehty huolella. Lukija voi esimerkiksi nähdä silmissään talviset suurhäät, joihin jotkut vieraat ovat saapuneet kaukaa jääveneillä ja potkukelkoilla paksuissa sarkanutuissa, nahkaliiveissä ja hylkeennahkatöppösissä, jotka sitten vaihdetaan juhlatamineisiin. Kelirikot, kuolemanvaara, surut, kivut ja ilot, elämän runollisuus; kaikki ne auttavat juurtumaan kallioiseen rantaan. Jotta voitaisiin sanoa kuin Roslagin ukko kun karille ajoi: ”Tässähän sitä kitkutellaan.”

Min amerikanska saga, 339 s. Holger Schildts Förlag, 1968

Salmisen Sally. Miten tutunomaiselta nimeltä se kuulostaakaan. Ihan naapurin tyttö hän ei kuitenkaan ollut. Olipahan nainen Katrinan takana. Ja uskallanpa sanoa, että vähintäänkin tuon fiktiivisen sankarittaren veroinen. Nimittäin niin hyvä maine kuin Yhdysvalloissa takavuosina piikomassa olleilla suomalaisilla onkin, Sallyn saavutus on ylivoimainen..

Sally Salminen (1906 – 1976) oli ahvenmaalainen kirjailija, joka saavutti huomattavan paljon näkyvyyttä myös ulkomailla. Hän oli 11-lapsisesta köyhästä pienviljelijäperheestä, jossa kasvoi Sallyn ohella kolme muutakin kirjailijanalkua, Uno ja Runar Salminen sekä Aili Nordgren. Sally kirjoitti kotiapulaisvuosinaan Yhdysvalloissa romaanin Katrina, joka voitti Holger Schildtsin ja ruotsalaisen kustantamon suuren romaanikilpailun. Se on paitsi kunnianosoitus Ahvenanmaalle, myös erittäin upea pohjalaisuuden kuvaus. Amerikansiirtolaisten joukossahan pohjalaisilla on perinteisesti ollut iso edustus. Salmista ehdotettiin jopa Nobelin palkinnon saajaksi 1930-luvulla – niinkuin Frans Emil Sillanpäätäkin, joka sen myös pokkasi 1939. – Ahvenanmaalla on vahva kertojaperinne, joka on puhjennut kukkaan myös Sallyn aikalaisen ja sukulaisen Anni Blomqvistin Myskyluoto -sarjassa sekä Ulla-Lena Lundbergin (s. 1947) tuotannossa. Lundberg sai Finlandia-palkinnon 2012 romaanillaan Jää. – Kuva Museovirasto – Musketti

Kirjailijan omakuvan tarjoaa hänen kirjoittamansa Min amerikanska saga, jota ei ole toistaiseksi suomennettu. Sen mukaan nousivat ahvenanmaalaiset Salmisen siskokset Sally ja Aili vuonna 1930 Göteborgissa Amerikan-laivaan Drottningholmiin.(Vielä 1920-luvulla kyseisessä aluksessa matkustaneiden suomalaissiirtolaisten määrä oli arviolta parisen tuhatta. Sallyn vuosikymmenellä Suomen kaukosiirtolaisuus kuitenkin tyrehtyi lähes täysin yleisen lamakauden seurauksena.) Kapteenin päivällisille pääsy oli niukissa oloissa kasvaneille nuorille tytöille elämys, he saivat pukeutua siihen yhteen parempaan pukuun, jollaisen he olivat suurin ponnisteluin saaneet hankituksi Amerikkaa varten. Sallyllä se oli himmeätä viininpunaista silkkiä ja Aililla vaatimattomampi sininen mekko, mutta kirjoittajan mukaan siskon kruununa olivat hänen uljaat punaiset kiharansa. Pitkän ja rankan laivamatkan jälkeen oli jännittävää kohdata uusi maailma ja sitä alkuun edustava suuri vastaantulijajoukko New Yorkissa.Siellähän se oli muitten mukana myös tuttu maarianhaminalaistyttö Astrid, joka huusi iloisesti: ”Hellou, Sali ö Äli!” Brooklynin kaupunginosaan päädyttiin aluksi Astridin ja hänen miehensä Jaakin luo. Niin oli hienoa, sänkykin niin pehmeä, että sinne painui ihan upoksiin, tarvittiin silityslauta avuksi. Siis eka yö Amerikassa laudalla!

Sängystä tuli myös ”Katrinan kehto”, sillä romaanikäsikirjoitus syntyi pääasiallisesti kirjoittamalla vihko polvien päällä sängynreunalla iltaisin klo 21-24 ja iltapäivätauoilla, kun ateria oli tarjottu ja tiskit tiskattu. Sillä piianhommathan ne olivat päällimmäisinä, jotta leivässä pysyttiin ja jotta pystyttiin auttamaan kotiväkeä Suomessa. Sallyllä oli kova hinku tulla kirjailijaksi ja hän ymmärsi myös, että hänen oli sitä varten opiskeltava, ennen muuta opittava kieli hyvin, luettava tietokirjoja ja kaunokirjallisuutta, suoritettava kirjekursseja, pohdittava uuden maan kulttuurin ja demokratian olemusta.

Ensimmäisen suomennoksen Salmisen palkitusta romaanista teki Otavalle fil.tri Aukusti Simojoki, joka toimi mm. kustantajana, lehtimiehenä ja opettajana. Salmisen kirjaa painettiin lisää Simojoen suomennoksena vuosikymmenten ajan. 15. painos on vuodelta 1994. Tässä teoksen toisen painoksen raikkaankaunis kansikuva. Signeeraus Ham kertoo siitä, että tekijänä on ollut Signe Hammarsten- Jansson, joka suunnitteli mm. Suomen postimerkit 30 vuoden ajan. Tunnettu taiteilija muistetaan myös muumien luojan Tove Janssonin äitinä.

Hän huomasi aika pian, että rouvat kohtelivat palvelusväkeään alempiarvoisina, syyttivät helposti kiittämättömyydestä ja saattoivat olla antamatta työtodistusta. -Oli kai kohtalon ivaa, että me kaksi politiikasta tietämätöntä tyttöä pieneltä konservatiiviselta Ahvenanmaalta jouduimme uudella mantereella ensimmäiseksi amerikanvastaisen ryhmän syliin. Meitä neuvottiin hakeutumaan muiden siirtolaisten pariin yhdistykseen nimeltä The Scandinavian Worker`s Athletic Club. Haalin seinällä oli kuvat Marxista ja Leninistä…

Sally teki omia päätelmiään ja sai vähitellen itsevarmuutta, jota ei kukaan häneltä taatusti odottanut. Totuus oli, että uudessa maassa maksettiin paljon paremmin kuin samanlaisista töistä Suomessa ja Ruotsissakin, mutta… Kun hän kysyi rouvalta, joka tarvitsi uutta palvelustyttöä, viikottaisista vapaista ja sai kuulla, ettei nuoren neitosen ole hyvä mennä ulos kuin perjantaisin, kohtasi rouva yllätyksekseen kirkkaan uhmaavan katseen: -Tämä työpaikka ei ole sitten minua varten!

Tyttö teki selväksi, että sellaiseen ei kenenkään tulisi tyytyä. Jo terveydenkin vuoksi pitäisi pitkän kyökkipäivän jälkeen päästä ulkoilmaan ja seurustelemaan muiden nuorten kanssa. Todistukset takaisin käsilaukkuun ja napakka napsaus päälle. Tuleva kirjailija kertoi halunneensa näyttää ainakin yhdelle näistä arvon rouvista, että maahanmuuttajatyttökin voi olla ylpeä, ajattelevainen ja havainnoiva yksilö. Tässä lukija näkee selvää yhdennäköisyyttä romaanin keskushenkilön kanssa, joka tuskin oli sattumalta Pohjanmaalta. Siirtolaisissa oli paljon pohjalaisia, ja heidän luonnekuvansa on varmasti Sally Salmista miellyttänyt. Kumpikin nainen löysi elämälleen tarkoituksen, Katrina karuun saaristoon juurtuneena kukkana, Sally vahvassa, poikkeuksellisessa luovuudessaan.

Kaarina Naski