Toisilla on ”se jokin”

Uusi Suomen Kansallisteatteria valottava teos käsittelee
1970-1990-lukuja, jolloin niin teatteri kuin koko suomalainen yhteiskunta elivät suurten muutosten keskellä. Kansikuva on näytelmästä Johnny Johnson eli tavallisen miehen tarina, 1975. Nimiosassa (ylimpänä) Pentti Siimes, muissa rooleissa vas. Peter Turtschaninoff, Lars Svedberg, Seppo Laine, Kauko Helovirta, Tarmo Manni, Kim Floor ja Tapio Hämäläinen. Lavastus Pekka Heiskanen, kuva Kari Hakli, Suomen Kansallisteatterin arkisto. Kannen suunnittelu Teemu Junkkaala. SKS

-Multa kysyi nuori toimittaja, että kuule, minkä värisenä sä menet Kansalliseen? -Mä sanoin, että lähinnä kai vihreenä, koska tässä vasta opettelen näyttelemistä. Näin kertoo näyttelijä Soila Komi uransa alkuaikojen värittyneestä ilmapiiristä Suomessa. Samoihin aikoihin myös vanhempi kollega Hannes Häyrinen pohti taiteen olemusta: ”Joillakin nuorilla ohjaajilla on se jokin, esimerkiksi tällä Hällströmillä, Holmbergilla ja Korhosella, vaikka nehän on kommareita kaikki!”

Näilläkin repliikeillä voitaisiin tiivistää ennakkoluuloista ajankuvaa, joka osui Kai Savolan pääjohtajakauden 1974-1991 alkuun. Koko kautta käsittelee professori emerita Pirkko Koski vastikään ilmestyneessä historiateoksessaan Suomen Kansallisteatteri ristipaineissa. Kirjan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, joka on yhtä lailla kuin Kansallisteatterikin 1800-luvulla perustettu kulttuuri-instituutio. Vielä 1870-luvun alussa Kansallisteatteria pidettiin vanhoillisena, mutta Savolan kauden loppupuolella jo Suomen teattereiden edelläkävijänä. Pääjohtaja oli arvostettu draaman tuntija, jonka toiminnassa kuvastui yksilölähtöinen sosiaalinen vastuu, erottautuminen nationalistisesta kansallisesta ajattelusta ja kansainvälisyys. Savolalle myönnettiin professorin arvonimi 1983.

Karjalaiset taiteilijat ovat antaneet vahvan panoksensa niin Suomen teatterielämään kuin muillekin kulttuurin sektoreille. Monille heistä on Kansallisteatteri ollut työnantajana. Uukuniemeläiselle Tapio Hämäläiselle esimerkiksi. Vaikka Hämäläinen muistetaan eritoten vuoristoneuvos Tuurana Turhapuro-leffoista, hän teki ennen muuta merkittäviä rooleja näyttämöllä. Kesäteatteripesti Pyynikillä kuusikymmenluvulla leimasi Hämäläisen yhdeksi Antero Rokan roolin mainioista tulkitsijoista.

Rokasta Rokkaan

Tästä juohtuu lukijan mieleen edelleen, että Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen Rokka – Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa – oli Viipurissa syntynyt amatöörinäyttelijä Reino Tolvanen, joka oli palvellut sota-aikana ilmavoimissa tähystäjäupseerina. Vuonna 1959 Tolvanen muutti vaimonsa kanssa Australiaan ja myöhemmin perheineen Etelä-Afrikkaan. Väinö Linnan romaanissa Rokan esikuvana ollut Viljam Pylkäs puolestaan oli syntynyt Valkjärvellä. Rauni Mollbergin ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Rokan roolissa nähtiin Vuokselassa syntynyt Paavo Liski. Ohjaaja, teatterinjohtaja, professori Liski oli kulttuurivaikuttaja, jolle niin Karjala-kysymys kuin suomalaisuus olivat tärkeitä.

Perityt ominaisuudet

Pirkko Kosken kirjan henkilöluettelossa on mainittu ainakin seuraavat karjalaisperäiset Kansallisteatterissa työskennelleet tai siellä edelleen toimivat taiteilijat: Paavo Liskin poika Petri Liski, antrealainen Antti Litja, viipurilainen Ritva Ahonen-Mäkelä, uusikirkkolainen Eugen Terttula, liperiläinen Henny Waljus, lappeenrantalaiset Lauri Väärä ja lavastaja Pekka Heiskanen sekä viipurilainen lavastaja/lasitaiteilija Oiva Toikka. Menestykseltä, palkinnoilta ja arvonimiltä eivät ole välttyneet edustivatpa sitten luovutettua, Etelä- tai Pohjois-Karjalaa. Joskus pelkän lähtökohdan mainitseminen, jollei nyt ihan ole kiinnitykseen vaikuttanut, on saattanut toimia isona plussana. Kun pääjohtaja Kai Savola kysyi nuorelta Pirjo Luoma-aholta, onko hänessä itkijänaista, saattoi tuolloin vastavalmistunut näyttelijä vastata varmalla äänellä: ”Taatusti, olen äitini puolelta karjalaista sukua!” Pääjohtaja vakuuttui. Perityt ominaisuudet ratkaisivat.

Herkkua on

Herkkua kuin heinänteko -esityksen koko ensemble. Ohjaaja Sari Siikander, rooleissa Sinikka Sokka, Nina Tapio, Katariina Havukainen, Panu Vauhkonen, Antti Lang, Sami Hintsanen, Kai Vaine, Pihla Penttinen, tanssijat Emil Hallberg, Jutta Helenius, Antton Laine, Katri Mäkinen.

Ja jos taas hypähdetään Uuteen Iloiseen Teatteriin Helsingin Linnanmäelle, niin siellä kaikki on, kuten revyyn nimikin jo sanoo, Herkkua kuin heinänteko. Ja samalla varmistuu se, mistä hyvä revyy on tehty: musiikki, tanssit ja sketsit sekä oikea ajoitus – samppanjapullon korkin tulee poksahtaa juuri kun kesä on ovella. Lämmintä huumoria, railakasta menoa ja paljon upeata silmänruokaa. Uudistunut ja nuorentunut käsikirjoittajajoukko on tematiikassaan lähtenyt feministisestä ajattelusta peilattuna mm. vanhoihin Suomi-filmeihin, nähnyt arjen komiikkaa myynnissä ja mainonnassa ja monissa päivän must-ilmiöissä. On hykerryttävää joogatuokiota ja huussifilosofointia sekä riemullista perhedynamiikkaa huonokuuloisen mummin saadessa talon tyttären sulhasehdokkaan kuulusteluillaan epätoivon partaalle. Jean S. -yhtye loihtii musiikkia kapellimestari Anssi Sopasen toivomaan suuntaan solistisessa ilottelussa ja värikkäässä näyttämökuvassa, jonka kruunaa Mikko Ahdin tasokas koreografia. Tanssijat ottavat estradin, taipuvat miten tahtovat, fiilistelevät ja hurmaavat…

Tanssiva leipuri

Antton Laine osaa myös poseerata. – Revyykuvat Harri Hinkka.

Tanssijoista tekee mieli mainita eritoten Antton, jolla on ollut erikoislaatuinen etenemistie. Ja jo tähän mennessä hieno ura. Laulavia leipureita tiedetään maailmalta – italialaisen Luciano Pavarottin isä oli sellainen, ja pojasta se vasta mahtava laulaja tuli, mutta Antton Laine on tanssiva leipuri. Niin juuri. Mitäs sanotte? Brasilialaissyntyinen Antton varttui Kotkassa, ja kaikki perheen lapset harrastivat voimistelua, pojat Innossa, tytöt Kisailijoissa. Breakdance-kurssilta suoraan kilpatanssin pariin Kotkan Hyrriin. Sillä seurauksella, että juuri Kotkan ammattikoulusta leipuriksi valmistunut nuorukainen suuntasi kesätyöpalkkionsa turvin Helsinkiin. Eikäpä aikaakaan, kun Antton Laine voitti showtanssissa maailmanmestaruuskultaa ja kolme maailmanmestaruushopeaa parinsa Katja Törmälän kanssa. Nykyisin Laine on tanssijan työnsä ohella varsin kysytty ja maineikas koreografi, ei vähiten urheilun puolella. Hän on mm. joukkuevoimistelun naisten sarjan maailmanmestariryhmän Tampereen Minettien koreografi. Semmoisia leipureita Kotkassa kasvaa!!

Metsäläisyys ja mitä se on?

Kuka nyt edellämainitustakaan päätellen enää uskoo, että me suomalaiset olemme metsäläiskansaa? Jaa, hetkinen, mitä se Aura Raulo sanookaan? ”Olen osa tätä ekosysteemiä, siellä minulla on paikka karhunsammalen ja pystynäivertäjän välissä.”(HS 16.5.2019)

Tuo on kyllä kauniisti, lähes runollisesti sanottu. Kuka on Aura Raulo? Lehtikuvasta päätellen iloinen, nätti nuori nainen. Näyttääpi tekevän väitöskirjaa Oxfordin yliopistossa Englannissa. Evoluutiobiologiasta. Oli amerikkalaistytön kanssa tutkijana Madagaskarin sademetsässä ja on aiheuttanut hämminkiä mm. pitämällä konferenssiesitelmän liito-oravista minä-muodossa ja aiheen mukaisessa asussa, ikäänkuin liito-oravana. Kuulostaa tosi mahtavalta. Aura Raulo on kertonut myös ahdistavista lapsuudenkokemuksistaan ja tietää että moni huippututkija on ollut lapsena koulukiusattu. Ja kuin eräänlaisena vahvistuksena mainitsee senkin toteamuksen, että Piilaaksossa epäcooleista nörteistä on tullut miljardöörejä (Kirkko ja Kaupunki 11.2.2019)

Rauloa kiinnostaa villien metsähiirten, liito-oravien ja vampyyrilepakoiden hyödyllinen bakteeristo. Näistä bakteereista ja ihmisen vastustuskyvyn vahvistamisesta kuullaan taatusti myöhemmin.

Kaarina Naski

Mainokset