Pohdintoja joulun alla

Huonomuististen joululaulu on…, juu, sehän on tämä ”Koska meillä on joulu?”
Onko tuosta vitsiksi, sen voi kukin tykönänsä päätellä, mutta tosi on että tonttuja näkee ihan yhtenään, ja se on tunnetusti joulun lähestymisen merkki.
Villasukkien teko pitäisi nyt viimeistään aloittaa, moni kaveri jo paketoi. Ja jos ei osaa, siitä ahdistuu. Eräskin mummi huokaili mediassa, että miksi kaikki aina olettavat, että kaikki osaavat kutoa sukkia. Hän, niin insinöörisihminen kuin onkin, on tehnyt elämässään yhden parin, alakoulussa. Sama vika on Rahikaisella, joka kuitenkin omaa näppäriä ystäviä; heiltä syntyvät sukat vaikka televisiota katsellessa. Niin että eiköhän sitä tiukan paikan tullen jonkinlaista vaihtokauppaa keksitä… Jotkut pitävät – ja syystäkin – myös joulumyyjäisiä hyvänä sukanhakupaikkana.
Pukin pajasta kerrotaan, että lahjatoivomukset vaihtelevat hampurilaisesta sotalaivaan, kitarasta tukkirekkaan ja nukketalosta 5Geehen. Erityisesti viimemainitun kaltaiset numerokirjain -yhdistelmät tuottavat joulupukille hepulin, sillä hän on sen verran vanha – ei itsekään muista kuinka monta sataa vuotta – että siinä helposti menevät kinkut ja hanhet sekaisin, niin kuin pukki sattuvasti sanoo. Mutta avuksi tuleekin silloin kuulemma Digitonttu, jolla ovat hallussa verkot ja haavit ja joka taitaa sujuvasti brändikielen. Jos siis toivot myrskytuulennopeata mobiililaitetta, voit aloittaa kirjeesi vaikkapa sanoilla: Rakas Joulupukin Digitonttu, Korvatunturin Pilvipalvelu. Ja jatkaa sitten tavanomaisesti: Olen ollut tosi tosi kiltti, varmaan meidän perheestä kaikista kiltein…


Aiheesta tuli mieleen eräs joulu vuosien takaa. Varhaisteinin äiti kertoi kehottaneensa tytärtään laittamaan lapulle joitakin lahjatoiveitaan. Niin tapahtuikin. Äiti sai listan, joka osoittautui ihan tynkälyhyeksi. Vain kaksi toivetta: piano ja hevonen. Pienehköä kerrostaloasuntoa ajatellen yhtälö oli mahdoton. Mitä siinä uskottu ystävä muuta saattaa kuin hymyillä ymmärtäväisesti.

Toisessa oikein tutussa perheessä oli käynyt niin, että kun pukki ei ollut toiveista huolimatta tuonut lapsille koiranpentua, niin yllätys yllätys, kuopus ”löysi” puuliiteristä nukenvaunuissa huilaavan kulkukissan. Sinne oli siis päätynyt korvaava lahja?! Mutta pienen tytön pettymykseksi vanhemmat olivat samaa mieltä kuin kissa. Ei se sinne nuken täkin alle kuulunut. Vähän joulutarjottavaa ja sitten taas taipaleelle. Kulkurilla on ylväs kulkurin luonto, ja välikohtauksella oli kaiken kaikkiaan happy end, sillä myös äiti ja isä lupasivat kirjoittaa seuraavan joulun alla pukille ja vahvistaa saman lemmikkitoiveen kuin lapsetkin. Ja myöhemmän informaation mukaan tämä tepsi. Hauvan nimeksi tuli Puosu, merenkävijäsukua kun kuuluu olleen.

Monenmoisia lahjavinkkejä on tänäkin vuonna lähtenyt postipojan mukaan mm. Suomen Turusta. Loviisa esimerkiksi on kirjoittanut aamutossut – ilmeisesti ykköstoiveensa – sen verran näyttävästi, että pukki huomaa ne listasta ilman lasejakin. Kun taas Akseli haaveilee katsovansa uutta rannekelloaan Muumi -yövalon loisteessa. Pikku Iiris sen sijaan on päättänyt kirjoittaa vasta ensi vuonna, tontut kun saavat yleensäkin vauvojen kohdalla ideoida ihan vapaasti.
Kotkalainen Ava -neito, 6 v, toivoo tottakai taikapölyä. Tottakai siksi, että taikuus on tänä päivänä rock, mahtikiinnostava laji. Ja hyvä olisi saada myös oma puhelin, jotta voisi soitella taikomisen ohella. Avan veikka Nikke on pieni, mutta auto jota hän toivoo on isoimmasta päästä, rekka. Sukuvika vissiin, sillä kuorma-auton ratissa myös Niken isoisän isä oli aikanaan kuin kotonaan. Autokomppaniaan kuului rintamallakin.
kn