Ettei muka ole tapahtunut mitään!

Tuntuuko sinusta, ettei näin korona-aikana tapahdu mitään? Niin minustakin, mutta väärässäpä olemme molemmat. Monen se on saanut esimerkiksi kokeilemaan jotakin itselleen uutta käden tai muuta taitoa tai harjaannuttamaan vanhaa. Jotkut ovat yltyneet opiskelemaan, pyörittämään hulavannetta tai yksinkertaisesti vain antamaan enemmän aikaa ajatustoiminnalle. Toinen säikäyttää naapurinsa sanomalla hyvää päivää latinaksi, quid agis ja toinen ei salaa kaihoaan entisiin parempiin aikoihin, kuten mm. elokuvan Onnen maa unohtumaton näyttelijä Pertti Koivula, joka lausahti taannoin haastattelijalle (HS 13.4.), että ”koronassa on ollut ihan pahinta, etten ole päässyt treenaamaan tanssia. Odotan kieli pitkällä, että lavat aukeaisivat”.

Ikuri on yksi Tampereen läntisistä kaupunginosista ja Pate Mustajärvi yksi Ikurin maineikkaista pojista. Laulajat ja lauluntekijät ovat verrattavissa kertojiin, ja niinkuin Georg Ots sanoi ”muuttuvat laulut vuosien mennen”. Mustajärvi on viime aikoina puhaltanut henkiin takavuosien ikurilaisia hahmoja ja käyttänyt pandemian synnyttämät taukopaikat luovaan työhön. -Kuva (rajattu) Universal Music.

Eikä laulaja-lauluntekijä Edu Kettusestakaan uskoisi, että hänen elämänsä huippuhetkiä oli se, kun hän oppi hitsaamaan. Siitä on itse asiassa jo vuosia, mutta on sitä näinä outoina aikoina mukava muistella, vallankin kun mies vei hitsauksesta intoutuneena läpi toisen kelpo projektin, teki teräsrakenteisen purjeveneen! Kaikkihan Edun hienon biisin Lentäjän poika tietävät, mutta että vesille oikeasti olikin lauluntekijän mieli…

   Em. tieto löytyi viimeksi Hyvä terveys -julkaisusta. Lehden nimi kätkee sisäänsä suorastaan meneillään olevan aikakauden teeman. Kerrotaan, että eräskin mies tavatessaan pitkästä aikaa vanhan työkaverinsa avasi pelin kysymällä: ”Kummone o ollu kunto?” Ei ehtinyt puhuteltu vastaamaan, kun vaimo jo huudahti: ”Kyl vaan se varsin hyvä o! Jos ton päästää valittamaa, ni siit ei loppuu tuu!”

   Vielä puolitoista vuotta sitten sanat olivat sanoja muiden joukossa, mutta koronapandemia toi niihin uutta merkitystä. Terve! Terveydeksi! Voi hyvin! Joissakin kielissä toivotetaan kohdatessa ja hyvästellessä rauhaa tai Jumalan suojelusta. Etelä-Saksassa ja Itävallassa voidaan sanoa Grüss Gott, Jumalan terve. Harva on tullut ajatelleeksi, että Jumala on läsnä myös englanniksi hyvästeltäessä. Goodbye tulee sanasta godbwye, joka oli alun perin muotoa God be with ye, Jumala olkoon kanssasi. (Kirkko ja kaupunki -lehti haastatteli professori Matti Miestamoa Helsingin ylopistosta.)

Pienet padat

Tässä on Iiris iloinen, joka on koronavuonna oppinut yhtä ja toista. Jos toinen sanoo ”kiitos”, kuuluu kuitata ”ole hyvä”, jos taas haluaa kehaista, ”wau” on paikallaan. Erittäin usein Iiris valitsee sanaparin ”mitä tehtäis”. Itsetunto on kohdillaan; ”söötti” kun on ja ”iso tyttö”. Turun murteen vaikutuspiirissä kasvaessaan hän hallitsee jo painotukset ja päivitteleekin luontevasti: ”Kui täs näin kävi?”

Pikkulapset eivät hekään ole olleet suojattuina korona -puheilta. Niinpä he saattavat kantaa huolta kuulemastaan oman tietämyksensä ja tulkintansa varassa. -Entäs ne sannamarinit? muistutti pikkutyttö äitiään, kun oltiin ulos lähdössä. Äidin ei ollut tarpeen miettiä, mitä lapsi tarkoitti. Maskeja tietenkin. Niistähän pääministeri Sanna Marin oli televisiossa monta kertaa puhunut.

   Pikku Kalle oli pitkään tuuminut niinkin vakavaa asiaa kuin mitä se kuoleminen oikein on. Ihastellessaan sitten eräänä päivänä – ties monennenko kerran – vaarin työkalupakkia rohkaistui poika kysymään, josko saisi sen sitten, kun vaari kuolisi. Vastaus tuli hiljaisen nyökkäyksen muodossa, johon Kalle ymmärtäväisesti: ”Niin, eihän ne luuljangot näitä taljvitse.”

   Kirjailija Juhani Itkonen kysyi 3-vuotiaalta pojaltaan, mitä tämä oli duploista rakentanut. Lapsi vastasi tehneensä psykoterapiavaunun. Isä siinä isosti hämmästyi ja halusi tietää, mistä poika oli moisen sanan keksinyt. ”No täältähän se tuli mun muistista!” (HS 13.2.) Lukija tuumii, että varmaan pikkumies oli saanut idean koronatesti- ja punkkirokotebusseista, kun taas psykoterapia kuulunee niihin vaikeisiin sanoihin, joissa on selittämätöntä vetovoimaa silloin kun ollaan vasta puheilmaisua luomassa. Eräs äiti kertoi, että hänenkin poikansa nappaa mielellään sellaisia sanoja kuin vaikkapa hydrauliikka, hybridi ja tyrannosaurus; merkityksistä ei niin väliä.

Nikke, joka on kotoisin mestarijalkapalloilija Teemu Pukin kaupungista, saavutti vuoden mittaan hiihto-, luistelu- ja pyöräilytaidon. Ilman apupyöriä huitelee pitkiä matkoja, ja välillä käy tekemässä yli sadan palan palapelin. Ja vaikka olisi liikkeellä potkulaudalla, niin kypärä on päässä ja lippis roikkuu potkulaudan sarvessa. Katua ylittämään lähtiessään poika hyppää tunnollisesti pois pyörän päältä. Seuraavaksi tähtää uimataitoon. Kuvassa näkyvää hiusnaamiota hän kokeili läpihuutojuttuna!!

Risti-,pykä-, ketju- ja varsipistot. ”Mikä niistä kaikista selvän saa”, kuten laulaja Veikko Lavi jo aikanaan päivitteli muissa yhteyksissä. Mutta Ava harrastaa käsinompelua ja hallitsee tottakai työn oikeoppisen päättelyn. Mikäpä on sitten esitellessä ikiomaa Pipotti -käsinukkea, joka valmistui koulun käsityötunnilla.

Hän ompeli ne kiin

Mitä tulee muusikko Pate Mustajärveen, eritoten rockyhtye Pobedan laulusolistina tunnettuun, miehekkyyttä uhkuvaan artistiin, niin kukapa olisi arvannut hänellä olevan myös ompelutaitoja. Mutta uskottava on, kun Pate (s.1956) muistelee kouluaikojaan: ”Kun lensin urkuharmonin yli niin, että lähti napit paidasta, niin ompelin ne uudelleen paitaan, enkä siitä mitään kenellekään puhunut. Olin nimittäin aika hyvä ompelemaan!” Siinäs kuulette, mutta asian pihvi on muualla. Noihin aikoihin ei Paten mukaan koulussa koetuista vääryyksistä valiteltu kotiväelle, eikä oppilaiden välistä kiusaamista juuri ilmennyt, mutta kiusaamista harrastivat kansakoulussa rankastikin jotkut opettajat!

   Koulurauhaa -lehdessä julkaistussa Vesa Häklin kirjoittamassa artikkelissa todetaan ikääntyneiden rock -henkilöiden palaavan usein nuoruutensa musiikin tunnelmiin. Pate Mustajärvikin on mennyt taannoisella levyllään lapsuusmuistoihinsa, ihastuttanut niillä fanejaan ja saanut uusia. Jo levyn nimi vetää puoleensa: Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä. Melodia ja rehellinen karhea tulkinta loihtivat esiin menneen ajan pienellä paikkakunnalla, suomalaisen miehen monissa rooleissaan, ei vähiten mitään pelkäämättömänä isoveljenä. Sotapojat, pintajätkät, teräsmiehet, humppaveikot – Pate on nähnyt teidät. Ties mitä syntyy nyt näinä keikkoja ja kiertueita jarruttavina kuukausina. Peukkuhymiön paikka!

Kaarina Naski