Sellaisia urheilijoita kasvoi ennen!

Toimittajan muistikuvia kulttuurin ja urheilun yhteisiltä lenkkipoluilta

Kuka olikaan se mies, joka selätti presidentti Urho Kekkosen? Antaa sankarin itsensä kertoa.

No, pikkutunneillahan se tapahtui, kun juteltiin painista ja Urkki uhosi, että et sinä kyllä Palle, ymmärrä painista p-aakaan. Sanoin, että käypäs rähmällesi. Puolitoista sekuntia ja puolinelsonilla hartiat matossa!

Urheilumies Kekkoselle mahtoi olla karvas paikka tuo häviö, mutta Reino W. Palmrothille eli Pallelle jäi kertojan etu, ja kyllä hän siitä kaikki irti ottikin. Virnistys oli poikamainen, vaikka juttua tehtäessä tällä kulttuurikuplittajalla, kirjailijalla ja kamarineuvoksella, majuri evp:llä oli ikää jo 85 vuotta. Näytteeksi hyvästä muististaan pisteli parit Nortamon jaaritukset ja Väänäs-Kallea kaupanpäällisiksi. Ja totesi vielä: ”Muistihan se entinen poikakin kotonsa, vaikka mennyt oli merien äärille, muistipa senkin, kun hyttyset hyrisi ja nokkoset noputtivat säärille…”

F. Borgin näkemys Pallesta oli osuva – isänmaallinen mies, aina liikkeessä; vielä silloinkin, kun hän täytti 80 vuotta. Piirros valikoitui kantta koristamaan Alea-Kirjan julkaisemassa teoksessa Pallen parhaat, ”Kulttuurikuplittajan” kuusi vuosikymmentä. Sekä kuplittajan oma tuotanto että hänen vaiheitaan ja merkitystään valottava lähdekirjallisuus ovat mittavia, mutta jos mattimeikäläisen pitää äkisti sanoa jokin maestron laulu, niin saattaapa ensimmäiseksi tulla mieleen Löylyä lissää.

 Palle, Ruovedellä syntynyt lääninrovastin poika, oli monipuolinen kaikissa pyrkimyksissään. Hän oli työskennellyt toisen maailmansodan aikana valtion propagandatoimistossa, oli schlagereitten suomentaja, sotakuplettien tekijä, revyitten toimittaja, asemiesiltojen järjestäjä, kääntänyt siinä Goethea missä Bellmania, julkaissut omia runokokoelmia. Niin ja mitä siis sporttisuuteen tulee, niin hän oli mm. aktiivipesäpalloilija – Tahko Pihkalan ”koekaniina” jo vuonna 1922 – ja hämmästytti myös tietämyksellään lukuisissa urheilutietokilpailuissa. Pallen sanoittamilla urheilulauluilla on paikkansa niin urheilun, musiikin kuin laajemmassakin historiakuvassa. Urheilurallissa esim. tähän tapaan:

Hannes uran urheilussa auki juossut on,
Nurmen maine maailmass` on sammumaton.
Tuttu mies on jokaiselle paini-Kokkinen
ja kauan nimi muistiss` on myös Järvis-veljesten.
Hei-hei, kun Siniristi liehuu kentillä maailman…

Senhän näkee jo ryhdistä

Pesis, tennis, futis ja hiihto, jopa penkkiurheilijat saivat laulunsa. Sotajermulla olivat tietenkin hallussa niin ryhti kuin tahti, mutta myös huumori, joka usein tepsii parhaiten totisella naamalla kerrottuna. Näin kirjailija Reino Hirviseppä – sama Palmroth siis – muistutti mieliin juttua sukulaisestaan jääkärikenraalimajuri, Mannerheim -ristin ritari Antero Svenssonista:

”Syksyllä 1939 silloinen eversti Svensson näki kertausharjoituksissa ryhdikkään reserviläisen ja loihe lausumaan:

Onpas siinä vanha mies vielä reippaassa kunnossa.
Missä sitä on palveltu?
Kaartissa, herra eversti.
No, senhän näkee jo ryhdistäkin. Mutta kummassako kaartissa, Karjalan vai Suomen Valkoisessa?
Kyllä se oli punakaarti, herra eversti.
Jaahah, jaahah. Kaarti on aina kaarti.

Ilmeensä säilyttäen kelpo eversti vei kättä lippaan.”

Sukuvika

Toinen epeli ja velikulta, joka omittiin mieluusti niin urheilun kuin kulttuurin tontilla, oli 1906 syntynyttä Pallea kuusi vuotta myöhemmin maailmaan putkahtanut Toivo Veikko Lavi, tuleva taiteilija, laulaja ja mestarillinen laulujen tekijä. Veikolla, joka nimi ohitti ensimmäisen ja muotoutui vielä usein Vepaksi, oli suuri sydän, jota kuunnellen hän koki tehtäväkseen – koko laajan tuotantonsa puitteissa – muistuttaa, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Mies pähkäili, että kenties juuri hänen syntymänsä ansiosta säilyi pallomme tasapaino. Kas kun Titanic oli uponnut vain viikkoa ennen!

Moni tyttö kentän laidalla ihasteli varmaan takavuosina Kotkan Innon komeata urheilijapoikaa (kuva Lavin kotiarkistosta) ja myöhemmin suuren yleisön mukana hänen laulujaan. Levytysstudioiden ovet aukesivat Vepalle viiveellä, mutta sitten ne olivatkin hänelle levällään vielä elämän illassa (kuva K. Naski). Elämäkerturit Tuula Salmi ja Matti Halmeaho ovat valottaneet kiintoisasti kyseisen taiteilijan tietä ja innoittaneet lukijan samantien rallattelemaan vaikkapa viisua Sukuvika on se kun suksi ei luista – taikka sitä, jossa kehotetaan ottamaan löysin rantein.

 Suvun juuret ulottuivat Pohjois-Karjalaan, Säkkijärvelle ja Kymenlaaksoon. Lähisuvussa oli siinä saarnaajaa missä ikiliikkujan keksijää. Isoisä Matti Lavi oli tosi yritteliäs, vaan ei varsin onnekas keksimisessä. Viisuja kyllä syntyi, mutta ikiliikkuja ei liikkunut, eikä lentäminen navetan katolta onnistunut; jalka siinä touhussa katkesi. Vepa kasvoi kahdeksanlapsisessa perheessä Kotkan Hovinsaarella suurten vuokratalojen, Nälkälinnojen leimaamassa yhteisössä. Mutta kun isä pääsi koulun vahtimestariksi, tuli pojasta sitä myöten ”vahtimestarin poika”, mikä ei kuulostanut yhtään hullummalta. Toisaalta opettajat eivät näyttäneet ymmärtävän kyseisen oppilaan erityisasemaa, vaan kiikuttivat välillä tätä ulos luokasta, niin että pompan napit vain ovenpieliin paukkuivat.  Jo 11-vuotiaana samainen mikkovilkastus lauloi ajatuksensa ilmoille riimissä: ”Oi kun tekis mieleni/ hihkaista kun kieleni/ on niin kovin irrallaan…”

   Urheilukaupunki Kotkassa oli kasvaville pojille runsaasti esikuvia, ja vuoden 1924 Pariisin olympialaisten huumassa nyrkkeily- ja juoksuinnostus Hovinsaarellakin kasvoi. Varsin nuorena Vepa kirjoitti myös urheiluaiheisen runon, jonka levytti sitten 1952 nimellä Urheilupoika. Hyvin hän oli tajunnut homman jujun:

”Harva urheilija heti voittaa/monta vuotta hän saa yrittää/ Mutta sitkeille viel` aika koittaa/ jolloin muut kilpaveikot jo jää/Suuri onni sun rintasi täyttää/sen vain voittaja tuntea saa/ Maasi lippu kun ylhäällä näyttää:/Sinuun luottavat kansa ja maa.”

Lauluja treenien välissä

Lavin laji oli kuulantyöntö, jossa hänen ennätyksensä oli 14,87 metriä. Se oli 1930 -luvun alkua. Ei hullumpi tulos noihin aikoihin, mistä kertoo jo se, että parikymmentä vuotta sillä pidettiin nimissä piiriennätystä. Kotkan Innon näyttävä kuulamörssäri oli huomattu muuallakin; pahitteeksi ei ollut, että hän osasi myös laulaa. Kupletteja ennen muuta, ja uusia ralleja Vepa teki treenien välissä. Hän harjoitteli tosissaan ja kunto senkuin kasvoi myös satamatöissä ja sahoilla. Kotikaupungista lähdettyä sama ohjelma jatkui Helsingissä stadionin rakennustyömaalla ja Helsingin Kisa-Veikkojen salilla. Nuorukainen oli enää puolen metrin päässä Euroopan parhaimmistosta, kun urheiluvammat tulivat mukaan kuvaan. Niitä parannellessa oli valmentajan hommia, käynnistyivät opinnot Viipurin sahateollisuuskoulussa, alkoi seurustelu tulevan vaimon Sylvin kanssa ja syttyi talvisota. Rintamalla Vepa haavoittui käteen. Muut sotamuistonsa hän onkin jakanut suuren yleisön kanssa laulujensa muodossa, vaikka hänen omien sanojensa mukaan ”oli vuosia, jolloin niistä ei kukaan ollut kiinnostunut”. Sitten ruvettiin kysymään hanakasti mm. Ihantalan taistelun, Suursaaren valtauksen, Viipurin murtumisen ja Pahojen partisaanien perään.

   Vepan urheilu tyrehtyi niin kuin monen hänen ikätoverinsa väistämättömiin esteisiin. Sodasta selviytyminen loi kuitenkin pohjan elämänvoimalle, jota hän tuli luovana ihmisenä tarvitsemaan. Töitä kyllä tekevälle riitti, mutta oikeanlaisen ymmärtämyksen ja arvostuksen musiikkimies sai osakseen vasta seniorivuosinaan. Hänen ”laulun arvoisensa” edustivat korutonta realismia, joka säteilee harvinaislaatuista lämpöä. Ne Limperin Hilmat ja Takarivin Taavit, kansalaissodan ihmissuhteisiin jättämät arvet, uudet sodat ja evakkous. Se on kotiseutuhistoriaa ja koko maan lähihistoriaa. Viisujen tekijälle itselleen kenties olivat tuttuja niin potkut kuin putkat, kuten väitetään, mutta onko sillä väliä, jos hän pystyi tuomaan toisille elämäniloa läpi tuotantonsa. Muistan taiteilijan laulamassa Kaunialan sotavammasairaalassa, vettä oli silmänurkassa sekä esiintyjällä että kuulijoilla. Muistan myös viimeisen tapaamisemme 1993, jonka päätteeksi hän – velmu ikämies – jäi studioon kuulokkeiden ja piuhojen ihmeelliseen maailmaan ja hyräili hurmaavasti: ”Jossain tuolla Texasissa, Villin lännen Sanomissa…”

Kaarina Naski

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s