Näin korona-alakulon kautena voisimme ottaa oppia Ihaan suhtautumistavasta. Tiedättehän hänet, tuon Nalle Puhin kaverin, varsinaisen pähkäilijän. Ihaa oli tullut siihen tulokseen, että ”loppujen lopuksi ei ole aihetta valittaa. Minulla on ystäväni. Vasta eilen joku puhui minulle. Ja viime viikolla – vai oliko se edellisellä – Kani törmäsi minuun ja sanoi: ”Voi harmi! Se on sitä seuraelämää. Aina sattuu ja tapahtuu.”
Tuo edellämainittu on myös ”viidenteen vuodenaikaan”, joulun seutuun hyvinkin sopiva poiminto rakastetun kirjailijan A.A. Milnen tuotannosta. Nalle Puhin englanninkielisen nimen Winnie-the- Poohin sanotaan saaneen nimensä kanadalaisen mustakarhun Winnien (Winnipeg) mukaan. Winnie oli sotaväen maskotti, joka siirrettiin sodan jälkeen Lontoon eläintarhaan. Puh-kirjat ilmestyivät maailmansotien välillä.
Hassunhauskalla runoilijalla Heli Laaksosella puolestaan on Joulupatjan patentti. Joulupatja on yhtä kuin ”ohje kummottos viätetä hiano joulu”. Laaksonen yllyttää raahaamaan ison patjan huushollin suurimman huoneen lattialle ja kasaamaan ”patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka”. Mitäkö sitten? Mitäpä muuta kuin ”ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja -eläinten kans ja maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut.” Ja lukija, joka on jo heittäytymässä tunnelmaan, saa vielä erityisohjeen – sekin nykyiseen rajoitettuun elämänmenoon osuvasti: ”Nousemine ja murhettumine on kiället.”
Kuta pienempi, sen joulumpi
Lapsista ja lemmikeistä sopii niin ikään ottaa oppia. Heillä ei nimittäin ole oikein syytä ”murhettua”, kun jokainen päivä on löytöretki. Kaksivuotiaan Einon toteamus jo pelkästään ensilumesta sai paikalle sattuneet vakuuttuneiksi siitä, että ihmeen kokeminen riippuu siitä, miltä korkeudelta sitä tarkastelee. ”No mitähän TÄMÄ nyt on?”, hämmästeli Eino kummitädilleen lumihiutaleita kämmenellään. ”Tiedätkö sinä?”
-Kuta pienempi olet itse, sitä joulumpi tulee, oli kirjailja Tove Janssonin mielipide. Laittamattomasti sanottu. Eikö vain? Media julkaisee vuosittain lasten tokaisuja, monia myös jouluun liittyviä. Seuraava on kyseisistä kokoelmista: Äiti oli houkutellut nelivuotiasta pikkutyttöään maistamaan lanttulaatikkoa, jota kuulemma pukkikin oli syönyt ison lautasellisen ennen lahjojenjakoreissulle lähtöään. Kun odotettu vieras sitten illalla saapui taloon, kävi lapsi heti kuiskaamassa jotain pukin korvaan. Korvatunturin mies pidätteli selvästi naurua, ja myöhemmin paljastui, että tyttö oli pahoitellut: ”Voi pukki palkaa, tiiän, mitä oot tänään joutunu syömään…”
Javanaisen perhe on muuttanut hiljattain kaupungista maalle, ja lapsista (ensimmäinen kuva ylh.) kaikki on uudessa ympäristössä tosi jännittävää. Laulutkin tuntuvat avautuvan ihan toisella lailla. Kolmivuotias Iiris esimerkiksi on erityisen ihastunut joululauluun Maa on niin kaunis. Tekee mieli ajatella, että se voi johtua siitä, että maaseudulla on niin kaunista, mutta ensisijaisesti vie tietysti kaunis melodia mennessään. Haltioituneena pikkuinen keskittyy säkeeseen ”ihana on sielujen toiviotie”… Loviisa taas pitää enemmän svengaavasta melodiasta Äidin porsaat. Se kuulostaa hänen korviinsa hienommalta, jos sen laulaa ruotsiksi. Kuka sitten osaa. Ja hän osaa: ”Morsgrisar är vi allihopa…” Isoveikka Akseli puolestaan sanoo painokkaasti, että hänen mielestään ”Joulupuu on rakennettu” on paras kaikista, tosi tosi tunnelmallinen ja koskettava. Menepäs muuta väittämään, mutta ehkäpä pojan valintaan vaikuttaa myös se, että hän on rakentajasukua…
Väkivahva pohja
Itse asiassa Akselin valinta osui vanhaan suomalaiseen kansansävelmään, jolla fanittajia on ollut kauan ja paljon ja on yhä edelleen. Se sisältyi jo vuonna 1864 ilmestyneeseen laulukirjaan, jonka oli toimittanut viipurilainen musiikinopettaja Heinrich Wächter. Laulu sai myöhemmin yhä käytössä olevan nimen, Joulupuu on rakennettu ja sanoituksen, joka on Jyväskylän kaupunginsaarnaajan pastori Gustaf Oskar Schönemanin käsialaa.
Loviisan suosikki Morsgrisar taas on ikivanha ruotsalainen laululeikki, äänitetty ensimmäisen kerran 1901, ja Iiriksen Maa on niin kaunis -sävelmän kerrotaan olevan peräisin 1842 ilmestyneestä sleesialaisten kansanlaulujen kokoelmasta. Suomennoksia on ollut useita, mm. P.J. Hannikaisen vuodelta 1909. Virsikirjatyöyhmä uudisti virren suomenkielisen tekstin vuonna 1984. Melodiasta on olemassa Oskar Merikannon sovitus, ja laulu tunnetaan myös nimellä Toivioretkellä, jolla nimellä sen on levyttänyt mm. Juice Leskinen Slam. Niin että pikkuväen arvostuksella on väkivahva pohja!
Nelijalkaiset asiantuntijat
Lemmikkieläimet ottavat vastaan ihmisen kanssa paahteet, suojat ja pakkaset, arjen ja pyhät ja reagoivat niihin omalla tavallaan, usein hyvin samalla tavalla kuin ihminen. Ensilumi esimerkiksi saa koirankin riemastuksen valtaan. Nelijalkainen ystävä on myös erinomainen asiantuntija ja vahti metsässä kuusen haussa, eritoten, jos ”kaatolupa” on jäänyt hakematta. Killi ja Kiiski muistetaan Seitsemästä veljeksestä kelpo metsästyskoirina, suurina ja äkeinä – mutta tilaisuuden tullen toki rapsuteltavina, lauhkeina karvapoikina. Kun Impivaarassa vietettiin joulua, ei niiden eteen kannettu paistettuja pyitä tai kinkkua, vaan molemmat saivat huikean kimpaleen karhun koivesta!
Ja sellainenkin joululaulu kuuluu olevan kuin Joulupuu on nakerrettu. Se tunnettaneen parhaiten majavien osavaltiossa Beaver Statessa, Oregonissa.
Kaarina Naski
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 