Sporttisuutta ja luovuutta

Juice Leskinen, joka lupasi ”rokata loppuun asti” ja sen myös teki, oli omien sanojensa mukaan erilainen sporttinen. Penkkiurheilijana hän suosi sitä kilpailijaa, joka leiskautti pisimmälle, olipa minkä maalainen hyvänsä. Mielen avartamista hän harrasti veneilemällä, erityisen tiuhaan hän verrytteli poskilihaksia ja koukisteli ahkerasti kättä. Hyvin hän kertoi myös saaneensa painonsa nousemaan.

Länsisuomalaiset tietävät, mitä sanoa ja itäsuomalaiset, että miten, pohti Juice Leskinen. Saattaapi hyvinkin olla niin. Mutta se on varmaa, että hän itse sanoi lauluissaan asiat ikimuistoisesti

Sanomalehden lukemisen Juice aloitti jo nelivuotiaana saaden selville, että ”Koskelan Väenö on ajanna kolarin”, ja koulussa hän linnoittautui usein kirjan taakse. Kinusi jääkiekkomailaa, vaikka oikeasti inhosi koko jääkiekkoa. Sen saaminen tuntui mukavalta, ei niinkään käyttäminen.

   Juankosken pojasta tuli säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, laulaja, harjastukkaisen kansan luonnonkiharan kielen hallitsija ja kehittäjä, onhan siinä jo urheilulajeja kerrakseen. Ja sitä myöten elämästä muokkautui vähintäänkin vaiherikas. Tapahtui ehkä paljon myös sellaista, jota ei haluaisi tapahtuvaksi. Mutta Juicen mielestä ei kannattanut katua. Näin hän pohdiskeli ainakin haastattelua tehtäessä vuonna 1993. -Omakohtaisesti ajattelen näin, sillä en ole tehnyt tahallisesti mitään tosi törkeää. Sen verran fatalisti pitää olla, että jos niin ei olisi käynyt, se en olisi minä vaan joku toinen. Kun Popedan kitaristi kuoli 1986, niin moni sanoi, että ellei se olisi juonut viinaa ja polttanut niin paljon, niin se eläisi yhä. Kukaties, mutta olisiko se myöskään ollut huippukitaristi vaiko kenties hiirenharmaa merkonomi jossakin.

   Muistatteko, että Juicella oli em. aiheeseen ja urheiluun liittyvä kappale, jossa sanotaan antisankarille: ”Lähe kiitään, senkin rontti. Mene mäkeen!”

   Siis menoksi vaan, löytyipä ”suksee mistään” tai ei. Kolit ja muut korkeat paikat oli koluttava. Ja eikö sitä sanota, että mäki – vai mikä se nyt oli – opettaa? Opetti Juiceakin. Mitähän tuumisi tämä edesmennyt suomen kielen ilotulittaja nyt vallitsevasta maailmantilanteesta? Ehkä samoin kuin niille, jotka takavuosina povasivat maailman menevän nurin: ”Ei pyöreä voi kaatua, ellei muuttele muotonsa laatua…”

Hulluus…

Ja jos kenellä oli sanansa sanottavana em. mäki -tematiikasta, niin se oli tietenkin kaikkien aikojen mäkihyppääjä Matti Nykänen. Ei ole epäilystäkään, ettemmekö uskoisi häntä, myös laulajapoikana kunnostautunutta huippu-urheilijaa, kun hän kuvaa laulussaan miten upealta tuntuu ”kun lähtee lentoon hyppyrin nokalta”, vaikka tasamaalla olisi taatusti helpompaa. ”Vain mäkimies voi tietää sen”, on kappaleen nimi, ja senkin tiedämme, että Matilla oli napakymppimäinen toteamus tilanteeseen kuin tilanteeseen, niin kuin se, että ”jokainen tsäänssi on mahdollisuus”:

   Talviset lajit ovat kai meihin suomalaisiin sisäänrakennettuja, sillä muusikot yksi toisensa jälkeen ovat eksyneet aiheen pariin. Veikko Lavi jo tiesi, että suksen heikon luiston takana on sukuvika. Myös maineikas rockyhtye Popeda tuskailee, että ”Suksi, suksi ei luista mihinkään/Varsinkin, jos ei niitä ole ensinkään /Kuka vei porstuasta porkat? Voi sian sorkat!”

      Omalla persoonallisella tavallaan mäkeen menee myös suosikkinäyttelijä, koomikko ja monipuolinen viihdetaiteilija Pirkka-Pekka Petelius. Tutkailee mäkiä siinä missä metsikköä, kivikkoa tai pellonviertä. Hän juoksee lenkkejä räkättien perässä tai muuten vain. Näin hän ainakin teki sillä vuosikymmenellä, jolla viimeksi tapasimme ja miksei tekisi yhä. Ja vaikka nykyään kansanedustaja onkin, niin bongareista tiedetään, että he ovat alan miehiä aina. -Nähtyäsi harmaapäätikan luonnossa olet perusteellisen koukussa, Pee-Pee sanoi haastattelijalle ja viritti siitä paikasta laskujohteisen vihellyksen, vienon, surullisen kuikutuksen. Saman tien olisi voinut toivoa Elaine-esitystä. Kukapa ei muistaisi kyseisen taiteilijan pehmeällä äänellään tulkitsemaa vetovoimaista hittiä ”Jos minne lie polkuni vie/Oli päivä tai synkkä yö/Niin muistan ain/Sinut armas Elaine”. Mutta asiassa pysyäkseen toimittaja kiirehti kysymään, mikä saa miehen valvomaan ensin kokonaisen yön pöllöjä kyttäämässä ja siirtymään sitten sujuvasti heti aamulla mahdollista kurkimuuttoa odottamaan. -Mies, vastasi Pirkka-Pekka ylväästi ja piti tauon, mies etsii jotakin konkreettista, yksinkertaista mutta samalla elämyksellistä…

Nelivuotiaana Pirkka-Pekka Petelius kertoi kaikille tutuille ryhtyvänsä isona lintutieteen tohtoriksi, olkoonkin että samalla tuli paljastaneeksi tuolloin vielä vaiheessa olevan r-kirjaimensa ranskahtavasti sorahtavan laadun. Tässä kuvassa hän on linnuista kiinnostunut edelleen ja kiikaroi jotain todella sykähdyttävää: ”Apuuva! Ääni on peipon ääni, mutta jalat ovat kurjen jalat!”

Rockyhtye Eppu Normaali puolestaan on tehnyt havainnon, että tietynlaista menestystä elikkäs säpinää voisi saavuttaa, jos olisi ”nuorempi, laihempi ja lihaksikkaampi”, sillä seurauksella, että päädyttiin tekemään jotain asian eteen ja uskon vahvistukseksi julistamaan antaumuksella useampaan kertaan: ”Must on tullu urheiluhullu!”

… ja sankaruus

Urheilun lauluista intoutuneet tutkijat ovat löytänet hakemaansa tuotantoa pilvin pimein. Monet lajit ovat saaneet omat laulunsa. Kuten jääkiekko, josta esimerkkinä Tappara ja Junnu/Juha Vainio. Siitä huolimatta, että Junnun lyyristen ja riemullisten laulujen innoittajana on ollut isossa määrin kotikaupunki, sen ihmiset ja ilmapiiri, urheilukin, osasi hän arvostaa myös Manse-merkkisiä liivejä: ”Muoti mannermaalta, mutta taito/ Tampereelta on ja se on aito – – – TAPPARA ON TERÄSTÄ/TAPPARA ON TERÄSTÄ/TOISET TULEE KAUKAA PERÄSTÄ!

Maailman vahvin mies -kilpailuissa aikanaan useaan kertaan podiumille kiivennyt Riku Kiri oli aktiivivuosinaan varmaan monenkin pojan idoli samalla lailla kuin Eppu Normaalin aihetta sivuavassa laulussa kerrotaan. Lihaksikas, no totta kai! Oli kaverilla raakaa voimaa, veti rekkoja ja heitteli sementtimötiköitä. Ei kuulemma kutenkaan ollut ensimmäisenä uhoamassa, että ”seinäjokelaisille ei kannata selitellä, vaan parasta pyyhkäistä heti turpaan”. Riku on nimittäin paitsi iso myös hyväntahtoinen ja kiltti mies. Ja mikäli hänen kuulee puhuvan tangoista ja levyistä, niin, hei, ei ole silloin kysymyksessä tanssi eikä musiikki, vaan painonnostotangot ja levypainot, you know.

  Entäs sitten J. Karjalainen, monipuolinen lauluntekijä, oman tiensä kulkija, mm. amerikansuomalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut suosittu artisti.  Häntä on kiittäminen siitäkin, että saamme – myös sinä ja minä – tuntea itsemme sankareiksi. ”Mitä ne on ne sankarit, sellaiset sankarimiehet?”, hän kysyy. Ja antaa tosi hivelevän vastauksen: ”Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan…” Kertosäe on tarttuva. Siis eikun uusiksi!

Kaarina Naski

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s