Kohtalonyhteyttä ja elämyksellisyyttä – kirjat urheilumiesten tiennäyttäjinä

-Minusta olisi voinut tulla näyttelijä, sanoi Juha Väätäinen haastatellessani häntä takavuosina. Tuolloin hän toimi Suomen Urheiluliiton päävalmentajana, mutta sulat hatussa kertoivat ennen muuta kestävyysjuoksun kaksinkertaisesta Euroopan mestaruudesta. Niin kuin kertovat yhä, vaikka mies on vuosikymmenten mittaan varsin monipuolisesti ansioitunut, ei vähiten kansanedustajana. Myös taidemaalarina hänet tunnetaan, ja siitä päästäänkin aasinsiltaa pitkin takaisin alkulauseeseen. Siis hänestä olisi voinut tulla näyttelijä. -Ja niinhän minusta tavallaan tulikin. Huippu-urheilijana sain maailman suurimman näyttämön, jolla saatoin toimia oman käsikirjoituksen mukaan ja edes ohjaajaa kuulematta, Julma-Juha sanoi tuolloin. Eikä ollut kuulijalla vastaan väittämistä.

Juha Väätäiseen on määrätietoisuus ja haasteista viehtyminen sisäänrakennettu, mutta lahjakkuus -käsitteen sellaisenaan hän kyseenalaistaa. Erään lahjakkuuden muodon hän kuitenkin myöntää omanneensa, ja se oli harjoituslahjakkuus. Siihen hän on uskonut myös valmennettaviensa kohdalla.

Kirjallisuuden harrastuksestaan mestarijuoksija totesi, ettei hän ole koskaan ehtinyt lukea kovin paljon, mutta ne teokset, jotka ovat läpäisseet seulan, hän on kokenut sitäkin merkittävämmiksi ja aistinut jopa eräänlaista kohtalonyhteyttä omaan elämäänsä. Saamansa mielikuvat hän on urheilumatkoillaan testannut ja oikeiksi havainnut ja mainitsee miten mm. Georges Simenonin salapoliisiromaaneista voi suorastaan haistaa Pariisin kujat, yhtä lailla kuin Ernest Hemingwayn kirjat ovat taikoneet tietyn atmosfäärin ja ikään kuin valmistaneet hänet vastaanottamaan tulossa olevia elämyksiä. Mutta ylivertaisena kirjana Juha pitää Raamattua, jonka hän löysi uudelleen elämänsä murrosvaiheessa. Seikkailua, jännitystä, runoutta, elämänohjeita, kilvoittelua, monet vertaukset nimenomaan urheilun piiristä. -Kun meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäistämme, se tarkoittaa, että meidän todella on rakastettava ensiksi itseämme. Itsensä rakastaminen ei kuitenkaan ole sama kuin itserakkaus. Sen tilalle urheilija tarvitsee mittaamattoman määrän nöyryyttä. Sitä kautta vapautuu energiaa ja päästään eteenpäin.

   Liikuntaneuvos Juha Väätäinen (s.1941) on kokenut taannoin terveydellisiä takaiskuja, mutta uskoo luonteensa mukaisesti nytkin parempaan ja on viime tietojen mukaan nousemassa tilapäisestä vaaka-asennosta pian jaloilleen. Kaikki me urheilun ystävät toivotamme hänelle tsemppiä, ja hän puolestaan allekirjoittanee vuosien takaisen lausumansa: ”Nykyihmiset on totutettu niin valmiille. Osan viehätyksestä vie luonnollisesti se, että ponnistus on minimoitu, kun se pitäisi maksimoida. Huippu-urheilussa ei riitä, että tekee kaikkensa. Pitää tehdä paremmin kuin muut, ja se se luonnetta kysyy. Kokemus, menestys, voitto.”

Huckleberry Finn olisi mennyt

täydestään härmäläisestä

Mitä sitten tulee Paavo Noposeen, niin voiko aloittaa selostajauransa hohdokkaammin kuin omassa maassa järjestetyissä olympiakisoissa? Ei minusta ainakaan. Ilmankos miehen äänestäkin sanottiin, että se kuulosti ihan sinivalkoiselta – myös semmin olympiakisoja tai monia muita arvomittelöitä niin kotimaassa kuin ulkomailla selostettaessa. Yksi Yleisradion ikoneista, se hän oli, Noponen. Ja voin vakuuttaa, että ääni kuulosti yhtä tunnekylläiseltä ja sointuvalta livenä, vaikkakin tavatessamme puhuimme kirjallisuudesta eikä urheilusta.

-Kun nykyaika vyöryy päälle liian hyökkäävänä, on saasteita ja muita vaaroja, tarjoaa Twain yhä edelleen nostalgisen keitaan, totesi Paavo Noponen vuonna 1987, jolloin myös kuva on otettu. Urheiluselostaja, jolla oli myös mittava kirjallinen tuotanto, oli sitä mieltä, että kaikki pojat haaveilevat löytävänsä joskus aarteen ja mielikuvitusta on kellä enemmän kellä vähemmän. Jotkut, kuten Tom Sawyer, ovat suorastaan fantasioita täynnä.

   Että oliko hänellä mielikirjailijaa, vielä kysyttekin. Sama, jonka ykköshahmoja oli ”tunnetuin suomalainen Amerikassa”, Huckleberry Finn. Hyvä sanaleikki tietysti, mutta tuskinpa meillä suomalaisilla mitään sitä vastaankaan olisi. -Kyllähän Huck, Mark Twainin rakastettavan aito, teeskentelemätön ja maanläheinen luomus olisi mennyt täydestään härmäläisestä, sanoi selostaja. Joskohta meissä on hänen mukaansa myös paljon Tomia, toista Twainin seikkailuklassikoiden nimihenkilöä, jonkalaisten raisu kapinahenki vain kasvaa sitä myöten, kun solmiota höllätään. Niin vahvan elämyksellisesti kyseiset kirjat Paavo Noposeen vaikuttivat, että vasta valmistuneena yhteiskuntatieteitten maisterina ja Asla-stipendiaattina hän suuntasi maailmankuulun kirjailijan jalanjäljille Valtoihin. Radion, television ja elokuvan ohjelmatekniikka siinä tietysti oli virallinen pääasia, mutta eräänä tärkeänä etappina oli Twainin – oikealta nimeltään Samuel Clemens – kotikaupunki Hannibal Missourissa. Siellä Huck ja Tom ovat kaupungin kuuluisuuksia, joiden patsas on komealla paikalla, ja turisteja houkuttaa mm. Sam Clemens -museo, Tomin maalaama aita ja luola, jossa hän seikkaili. (Itse asiassa tietolähteissä on kirjailijan syntymäpaikaksi mainittu Florida, Missouri, joka varsinkin Euroopasta katsoen vaikuttaa hämmentävältä sanaparilta, mutta selittyy sillä, että kyseessä oli Florida -niminen pikku paikkakunta, nykyisin asumaton kylä, josta Clemensin perhe muutti Hannibaliin, molemmat kohteet siis Missourin osavaltiossa.)

   Nuori toimittaja Paavo Noponen liikkui 14 kiloa painavine nauhureineen ja muine härpäkkeineen hartaana autenttisilla paikoilla ihmisiä haastattelemassa ja oikeanlaisia ääniefektejä jahtaamassa. Luolaseikkailujen tyyssijassa hänelle sattui myös työtapaturma, sähköisku lamppua vaihdettaessa. -Selvisin säikähdyksellä, mutta pahemminkin olisi voinut käydä, haastateltava totesi. Hän kertoi jopa ehtineensä kuvitella, miten hänen nekrologissaan olisi mainittu: ”Kuoli työnsä ääressä Tom Sawyerin luolassa…”    

   Muistan tuumineeni, että siinäpä ammattitoimittaja asialla, loppunousu ja kevennys samassa. Nyt kun Paavo Noponen on jo tuonilmaisissa, hänet voi hyvinkin kuvitella iskemässä tarinaa pilvenpäällisyleisön kanssa vaikkapa Susi-Kallesta ja Tiilikais-Pekasta.  Mikäs, kun miehen itsensäkin vaelluksessa oli kaikki hienon tarinan ainekset.

Kaarina Naski

———————————————————————————————————-

Aihetta sivuten:

Marhaaminen on hyväksi

Nykyisin puhutaan lasten vähentyneestä liikunnasta huolestunein äänenpainoin. Toista oli ennen, kun pikkuväki ei vanhempien mielestä pysynyt hetkeäkään aloillaan. Eli niinkuin kirjailija Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) kuvasi murrerepliikissään: ”Mitä sie laps raukka marhaat siin ies takasii. Oot sie vällei kippee?”

Esimerkki puolestaan siitä, miten urheilu on esillä myös nykyperheen arjessa: Pikkumies seurasi vierestä äidin ja isän leikillistä painiottelua. Kun näytti, että äiti on jäämässä häviölle, parahti poika: ”Ota kuikutta kii, ota kuikutta kii!”


Yksi vastaus artikkeliiin “Kohtalonyhteyttä ja elämyksellisyyttä – kirjat urheilumiesten tiennäyttäjinä

  1. Kiitos taas Kaarinalle. Olipa mukava lukea Väätäisestä ja Noposesta. Onhan niitä ollut urheilussa monia lahjakkuuksia montakin, kuten Urho Kekkonen, Tapio Rautavaara, Kari Rahkamo ja monta muuta. Noposta kiinnosti Amerikan kirjailijat. Hyvä niitä olisi lukea täällä Amerikassa asuvien sirtolaisten ja suomalaistenkin. Esimerkiksi John Stelnbeckin ja James Michenerin kirjoja, saattaisi kuva Amerikasta valottua jo historian, kansallisuuksien, rotujen ja ihmisluonteidenkin kannalta ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s