Lapasista lämpöä, läheisyydestä iloa

HYVÄT KIRJAT AKTIVOIVAT MUISTIKUVIA

-Vähän kerrassaan ihmiset tulevat huomaamaan, että meidän ei olisi niinkään tuijotettava siihen, millä lailla olemme erilaisia vaan missä kohdin olemme samanlaisia, mikä on meille yhteistä, sanoi aikanaan kehitysvammaisten lasten päivähuoltola Toimelan johtaja Tuulikki Salminen Kotkassa talossa pistäytyneelle nuorelle toimittajalle. -Myös kehitysvammainen tuntee iloa ja surua – haluaa ilmaista omia tunteitaan ja ottaa osaa toisen mielipahaan tai riemuun.

Niinpä. Tämän muistikuvan laukaisi Antti Tuurin uusin kirja, Wahlroosin – Down-ihmisen – elämästä kertova Mies kuin pantteri. Sellaisiahan ne hyvät kirjat ovat, aktivoivat mieltä ja muistia.

Muistumassani on iso osuutensa lapasilla. Kuulitte aivan oikein, lapasilla. Tavatessamme Tuulikki oli nimittäin varustamassa väkeään ulkoilemaan alkutalven purevaan säähän. Pieniä, suurempia ja suuria lapsia oli ringissä hänen ympärillään, ja kaikkien lapasista hän piti huolta, niin kuin ne olisivat olleet maailman tärkein asia. Kädet lämpiminä, mieli iloisena oli hänen mottonsa. Toimelan vuosikertomuksesta 1960-luvun lopulta käy ilmi, että jokaisena aamupäivänä oli ohjelmassa kouluopetuksen alkeita laskennosta lukemiseen, uskonnosta voimisteluun ja käsitöihin, mutta ympäristöoppitunnit olivat kuin koko opetuksen runko. Tunteja elävöitettiin lauluin, leikein, kuva-aineistolla ja monenmoisin askartelutöin. Koulu- ja lastenradio, pian jo televisiokin olivat ahkerassa käytössä. Erityisesti panostettiin kevät- ja joulujuhliin, esitysten ”lavastukseen ja puvustukseen” sekä kesäleireihin.  

Kylmä talvipäivä, jolloin asianmukaisesta pukeutumisesta huolehtiminen – lapasia unohtamatta – on samaa kuin toinen toisestaan välittäminen; se pitää sydämen lämpimänä. Kotkalaiset tunsivat nimeltä ja usein ominaisuuksiltaan monet Down-lapset ja muutkin kehitysvammaiset, kullakin kaupunginosalla saattoi olla omansa. Ja suhtautuminen oli puolin ja toisin mutkatonta.

 Äitien illat olivat tärkeitä – Kotkan äitikerhon mainitaan olleen jo mukana Kehitysvammaisten Tukiliiton perustamisvaiheissa kevättalvella 1961. Vähitellen isätkin alkoivat osoittaa kiinnostusta Toimelan työtä kohtaan. Lastensuojelu, kasvatusneuvola ja monet muut asiantuntijat, seurakunnat sekä poliitikot pitivät yhteyttä ja lahjoituksiakin saatettiin kirjata. Henkilökunnalle mahdollistettiin osallistuminen valtakunnallisille opintopäiville. Toiminta saattaa kuulostaa kuin miltä tahansa opetustyöltä, jollei ota huomioon vaikkapa seuraavaa pientä kappaletta toimintakertomuksessa: Toimelan lapsista oli kastelijoita 1, syömisessä autettavia 1, kouristuskohtauksia saavia 1, heikkonäköisiä 5. Lihasliikkeiden hallintahäiriöitä oli 5:llä, puhekyky heikko 10:llä, pukeutumisessa autettavia 9, levottomia 9, muille väkivaltaisia 4 ja halvaantuneita 1. Lasten lukumäärä toimintavuoden aikana oli 19. Kyseisestä Tuulikin katraasta siirtyi kyseisen vuoden aikana neljä lasta Kuusaan keskuslaitokseen ja yksi Tukityökotiin mm. vuosittaisiin kaupunginlääkärin lausuntoihin perustuen. Myöhempinä vuosina pyrittiin tarvittavia palveluja lisäämään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi lääkintävoimistelun, kuntoutuksen ja puheopetuksen muodossa.

Äidit kautta Suomen ovat olleet avainasemassa kehitysvammaisten saattamisessa näkyviksi yhdenvertaisuuden nimissä. Ensimmäiset aloitteet Tukiliiton perustamiseksi tehtiin jo 1940 -luvulla. Tässä puuhanaisia Toimelan aloitusvuosilta 1950 -luvun lopun Kotkasta Langinkosken kirkolta. Tuulikki -johtaja takarivissä toinen vas. Kotkassa on oma vireä tukiyhdistyksensä, eikä asioiden eteenpäin menoa ole haitannut se, että seudulla on ollut vahvoja naispoliitikkoja, kuten takavuosien tienraivaajat Alli Lahtinen (sos.dem.) ja Anna-Liisa Linkola (kok.), joista ensinmainittu muistetaan niin Sosiaalihallituksen pääjohtajana kuin sosiaali- ja terveysministerinä ja jälkimmäinen pitkäaikaisena kansanedustajana.
Hiukkasen epäluuloisuutta kuvaajaa kohtaan aistii tästä Tuulikin katraan kuvasta, mutta itse asiassa sellainen oli nopeasti haihtuvaa ja vaihtui pian esiintymisen iloon. Toimelassa pistettiin pystyyn jopa satunäytelmiä, Prinsessa Ruusunen muun muassa, eikä laululeikeissä ujosteltu edes ison yleisön edessä. Tuulikki Salminen keskellä (punainen hihaton leninki), vieressään taaempana tyttärensä Leena (sinimekkoinen)

Hoivaaminen verissä

Kasvattajaopiston käynyt Tuulikki Salminen oli Toimelan johtajana vuodesta 1955 lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän kehitteli mm. tehtäväkirjoja sekä monenlaisia askarteluideoita ja -tarvikkeita, mm. nykyisten teollisvalmisteisten puisten palapelien kaltaisia, joissa kuvioeläin pitää osata laittaa oikeaan upotettuun kohtaan. Taiteilijasisarensa hän pyysi maalaamaan vanerille kuvia, jotka samassa rakennuksessa toiminut Langinkosken seurakunnan kätevä suntio Suomalainen sahasi palapeliksi. -Olisipa äiti osannut hakea patenttia noihin leluihin, sanoo tämän päivän näkökulmasta Tuulikin tytär Leena Mänttäri, joka tyttösenä sai usein seurata äidin työtä aitiopaikalla ja myös osallistua toimiin. -Muistan kun kerran seisoin saunassa lauteiden portailla ja kaadoin huuhteluvettä aikuisen kokoisen henkilön päälle! Päivähuoltoa tarvitsevien kehitysvammaisten ikä- ja sitä myöten kokohaitari oli iso…

   Leena kertoo olleensa joskus kateellinen äidin työlle, koska tämä oli niin sitoutunut siihen ja antoi myös omaa aikaansa mutta vuosien myötä tajunneensa, miten paljon hän sai oppia äidiltään ja miten paljon kaikki tuo on auttanut myöhemmin omassa elämässä. -Tärkein oli se, miten äiti painotti samanarvoisuutta yhteiskunnan jäsenten kesken, niin terveitten kuin tavalla tai toisella vajavaisten. Toimelan lasten joutuessa kulkemaan linja-autolla hoitopaikkaansa ilmeni alkuun joskus hämmennystä aiheuttavia käytöshäiriöitä, mutta millä nimellä pitäisi kutsua sitä reaktiota, joka irtosi joiltakin kanssamatkustajilta heidän kommentoidessaan esimerkiksi kovaäänisesti lasten ulkonäköä ja vammaisuutta? Tähänkin tuli muutos ajan mittaan. Toimelalaiset liikkuivat yhä enemmän muiden ihmisten keskellä, tehtiin omia linja-autoretkiä, mm. Pohjois-Karjalaan ja Visbyhyn. Ja talo avasi auliisti oviaan ulkopuolisille. Onnistumisen kokemukset esitysten kautta toivat hyvää mieltä ja varmuutta. Kaikki tottuivat ja oppivat.

Vastuullisuutta jo kolmannessa polvessa

Sattumaako lienee vai omaksuttua, että Leena Mänttäri hakeutui hoitoalalle, jossa teki täyden uran, vuosikymmenten ajan Kouvolan-Valkealan terveydenhuollon johtavana ylihoitajana ja kuntaliitoksen jälkeen vielä pari vuotta samassa virassa laajentuneen Kouvolan terveydenhuollossa. Ja jotta käsitys edellisten sukupolvien esimerkistä vahvistuisi, niputetaan vielä seuraava polvi mukaan näihin vastuunkantajiin. Hän on Leenan veljenpoika, siis Tuulikin pojanpoika Mika Salminen, rikoskomisario, tutkinnanjohtaja, joka on oikein painetussa tekstissä kuvannut Toimelaa ja isoäitiään. Kyseisen kirjan varsinainen aihe tosin oli Salmisen opinnäytteeksi soveltuva, alkoholin salamyynnin kartoittaminen Kotkassa kieltolain ajoista 2000 -luvulle (Lestinheittäjät: salakuljettaja Laitisen jäljillä, Kotka-seura 2007), mutta Toimelaa sivutaan sen vieressä Höyrypanimon rannassa sijainneen samanlaisen puutalon kautta.  Tätä rakennusta, alkoholistien tyyssijaa, kutsuttiin kuvaavasti nimellä Älynpoistolaitos, ja Mika Salmisella oli tilaisuus pikkupojan uteliaisuudella seurata läheltä Toimelan naapurin väen touhuja ja niiden mahdollisia älyä poistavia vaikutuksia. Talo paloi lopulta maan tasalle, ja samalla loppui jännittävä ambulanssien ja poliisiautojen ralli panimon rantaan.  Toimelan yhteydessä Mika mainitsee tietysti arvostaen isänsä äidin ja tämän ansiokkaan, myös presidentin palkitseman uran kehitysvammaistyön hyväksi. -Vaikuttavimpana on ehkä jäänyt mieleen Tuulikki -mummista kaikki tuo visuaalisuuden ja käden toimintojen kautta tapahtunut opettaminen Toimelassa; hyvin paljon lauluja, leikkiä ja askartelua, Salminen sanoo. -Mutta lisäksi oli olemassa selkeät rajat, joita noudatettiin. Tämä heijastui kotiinkin – asuimme samassa omakotitalossa – ja pidin mummia aika tiukkana kasvattajana myös omakohtaisesti. Tosin olin silloin kovin nuori, murrosikäinen, joten tuntemus on vahvan subjektiivinen. Enkä tarkoita tiukalla ankaraa, vaan selkeärajaista, ehkä juuri heijasteena johtajaroolista. Että se toimi hyvin, voi päätellä niistä muistikuvistani, joista välittyy Toimelan lasten vanhempien tyytyväisyys.

Anna pusu!

Loppuun vielä pätkä Tuulikin vuosikymmenten takaisesta haastattelusta. Hänen tullessaan kerran työhuoneeseensa kohtasi siellä epämieluisa yllätys. Kaikki pöydällä olleet tavarat olivat hujan hajan ja koko huone koristettu ikkunaa myöten mustalla tussilla. Pahantekijäkin oli vielä paikalla. Nähdessään tulijan tyrmistyksen tämä varustautui hetkessä kaikkein hurmaavimmalla ilmeellään, laittoi huulet tötterölle ja sanoi vetoavalla äänellä: ”Tuulikki, anna pusu!”

Kaarina Naski

———————————————————————————————————

Asiaa sivuten:

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy oheisestakin aiheesta kannanottoja ja kertomuksia. Erään kehitysvammaisen pojan sisko mm. toteaa:” Veljeni on enimmäkseen aurinkoinen ja herttainen. Hänellä on paljon hauskoja ja hassuja, välillä vähän kummallisiakin juttuja ja omanlaisensa huumorintaju. Nauttii selvästi siitä, kun muut nauravat. Perusluonteeltaan avulias. Eläytyy kovasti moniin asioihin.”

Seuraava poiminto on kirjailija Hanna Tuurin Irlantiin, kehitysvammaisista asukkaistaan huolehtivaan yhteisöön sijoittuvasta romaanista Orapihlajapiiri (Otava 2011): ”Kerran Oísin oli ollut mukana, kun Sean vietiin silmälääkärille. -Olin ehkä kuusivuotias, Oísin sanoi. Lääkäri näytti Seanille punaisen ja vihreän neliön, kysyi kumpi näkyy paremmin. -Hyvin näkyy, Sean vastasi. Sitten lääkäri näytti numeroita, pyysi sanomaan, mitä numeroita Sean näki. Sean luetteli heti numerot järjestyksessä yhdestä kymmeneen, sanoi että osasi laskea eteenpäinkin, jos tarvittiin. -Otetaanpa tuumaustauko, lääkäri huokaisi. -Sopii, Sean nyökäytti arvokkaasti. Jälkeenpäin Oísin oli kysynyt isältään, miksi Sean on sellainen, erilainen. -Jokainen meistä on omansalainen, isä oli sanonut. -Sean on Seanin lainen, Seanien heimoa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s