Moni suomalaistyttö 1930-luvun Amerikassa saattoi tallettaa mielensä pohjalle saman ihmetyksen kuin Sally Salminen – sen, että maailman ensimmäinen suuri demokratia oli niin vähäisessä määrin demokraattinen. Olisiko mahtanut osata muotoilla ajatuksensa juuri kyseiseen asuun, onkin jo eri juttu, sillä Sally oli poikkeuksellinen ”housemaid”, tiedolle ahne ja tarkka havainnoija. Omilla edesottamuksillaan hän tuli jopa todistaneeksi, miten ”pieni Ahvenanmaa pystyi tarvittaessa tukkimaan suurenkin maan suun.”
Nyt jälkiviisaina ymmärrämme hyvin, että kyseessä ei todellakaan ollut kuka tahansa piikapaikassaan kapinoinut nuori nainen, vaan monilapsisen ahvenanmaalaisperheen lahjakas tyttö, joka kättensä ahkeralla työllä mahdollisti elantonsa ja köyhän maan sukulaistensakin paremman voinnin ja samalla hankki sivistykselliset ainekset kirjailijan tehtävää varten. Sally Salminen toteutti haaveensa jo lähtölaukauksella, voittamalla suuren romaanikilpailun saaristonraikkaalla teoksellaan Katrina, josta taannoin saatiin uusi hieno suomennos (Juha Hurme, Teos).
Siinä oli jotain!
Suurenmoista on, että vihdoin on mahdollista lukea suomen kielellä myös kirjailijan oma kuvaus ajastaan Amerikasta sekä em. voittoisan romaanin syntyvaiheista. Laura Jänisniemen oivallisesta suomennoksesta sanoisin, että se on omiaan vahvistamaan Salmisen arvostavaa käsitystä kääntäjän merkityksestä: ”Yksikään lukija ei pääse tunkeutumaan niin syvälle kirjailijan työhön kuin kääntäjä.” Puhtaaksikirjoittajalla oli hänelläkin oma etulyöntiasemansa. Tulevaa kirjailijaa ilahdutti isosti Katrinan puhtaaksikirjoittajan, Margitin lausuma po. romaanista: ”Siinä oli jotain.” Jotain erityistä siis. Näin huolimatta siitä, että työskentely ei suinkaan ollut vailla teknisiä hankaluuksia. Sally kirjoitti äidinkielellään, ja niinpä kirjoituskoneesta puuttuneet ruotsin kielen aakkosten viimeiset kolme kirjainta oli täydennettävä lisäämällä niihin pisteet kynällä…
Kirjailijan omilla vaiheidensa kirjauksilla on hämmästyttävät ulottuvuudet, siinä aukeaa päähenkilön kasvutarina, kolmikymmenluvun amerikkalainen yhteiskunta siirtolaisnäkökulmineen, muuttuva maailmankuva ja Harlemin toveripiiri poliittisine pyrkimyksineen mutta myös nuorten viihteellisen seuranpidon mahdollistajana.– Historia, kulttuuri, luonto-, jopa muotikuvaukset saavat teoksessa tilaa. Palvelijanhuoneen eli ”sellin” seinät antoivat Sallyn kohdalla periksi, niin vahva itsetunto ja tahto hänellä oli. Nuoren naisen pikkuisesta tyyssijasta avautuivat kokonaiset maailmat, määrätietoisen opiskelun, tarkkailemisen ja mielikuvituksen voimin. Kirjoittajana hän eli yhtä aikaa fiktiivisen luomuksensa ja päähenkilönsä Katrinan sekä omaa elämäänsä.
Parsanpätkiä pahimpaan nälkään
Yhteiskunnallinen kritiikki on se, mihin Salmisen kirjassa ennen muuta kiinnittyy huomio. Eli niin kuin kirjailija toteaa: ”Uusi näkemys meistä suomalaisista arvostettuina länsimaalaisina ei tietenkään estänyt general houseworkeria laman yhä painamassa New Yorkissa kärsimästä alemmuudentunteesta, huonosta palkasta, niukasta vapaa-ajasta. Työläisenä en ollut ensi sijassa, no, tuskin lainkaan, suomalainen. Olin – niin, vain alaluokkaa.”
Näemme Sallyn pyyhkimässä pölyjä sieltä missä pölyä ei ole, imuroimassa mattoja oikealta ja nurjalta puolelta, silittämässä herran jäykkiä pellavaisia golf-housuja ja palttinaisia aluspaitoja, rouvan silkkisiä alusasuja, pöytä- ja lautasliinoja. Parsanpätkiä oli palvelustytön pureskeltava pahimpaan nälkään, lounas oli kevyen kevyt, päivällinen erittäin myöhään, eikä kahvikupillista iltapäivisin herunut. Jos pyysi kohtuullista ja perusteltua palkankorotusta, yksikin rouva suuttui ja sätti, eikä antanut työtodistusta. Toinen taas ei ymmärtänyt lainkaan, miksi työntekijä sanoi itsensä irti, vaikka hän, rouva, oli ollut omasta mielestään niin nice/kiltti… Sitä ei ollutkaan kieltäminen, ”but you are not calm”, lausahti Sally Suorasanainen. Onneksi ei rouva omasta mielestäänkään ollut tyyni, niin että that`s why. Sillä kertaa tuli työtodistus ja vieläpä hyvä. Alalla riitti tarjontaa, ja ruoanlaitto alkoi vaikuttaa Sallystä oikealta työltä vaikkapa kylpyammeiden jynssäämisen rinnalla.
Suuriin odotuksiin vastattiin
Kaiken muun lomassa tyttö myös yritti itse kirjoittaa säkeitä englanniksi. Ja yhden sellaisen runon hän lausui harlemilaissalissa. Runon nimi oli Yes Madam. Siinä nöyrä kotiapulainen, jolla on kasvava työtaakka ja pienenevä palkka, vastaa aina myönnellen vaatimuksiin: I will. Paitsi viimeisessä säkeessä, jolloin sanoo: No Madam. Se pääsi myös pienen lehtisen Domestic Worker´s News sivuille. – Sally omasi voimakkaan oikeudenmukaisuuden tajun, eikä se ollut rajoittunutta, vaan kohdistui myös vanhaan maailmaan, jonka viranomaisten edustajat eivät hänen tietääkseen panneet tikkua ristiin auttaakseen siirtolaisia kotiutumisessa. Näin siltikin, että Amerikassa töitä tehneet antoivat tuntuvaa taloudellista apua kotiin päin. ”Me annoimme, te otitte vastaan, vaaditte sitä ääneti suurilla odotuksillanne”, oli napakka kannanotto. Katolisista maista, lähinnä Irlannista tulleita siirtolaisia ei kritisoijan mukaan koskaan jätetty oman onnensa nojaan. Heidän kirkkonsa edustajat olivat valppaina ja toimivat, kun taas suomalaisten piti itse ottaa selvää kaikesta.
Kirjoittaja päivittelee vanhan ja uuden maailman taloudellista eroa ja ottaa omakohtaisen esimerkin. Hän oli tehnyt kahdeksan vuoden ajan töitä sekä Suomessa että Ruotsissa erilaisissa ammateissa. Ja kuitenkin matkalippu Amerikkaan oli hankittava lainaan turvautumalla. Kun taas kolmen vuoden tienestit Valloissa tukevoittivat lompakkoa niin, että Atlantin ylittäminen mahdollistui jopa kolmasti. Kirjoittaja tarvitsi käyntejä kotiseudullaan kertauskurssina romaaniaan varten ja köyhän maan sukulaiset puolestaan tarvitsivat hänen anteliaisuuttaan. Äitikin sai tekohampaat Amerikan-tyttönsä rahoittamana!
Mutta päällimmäisiksi paremmat päivät
Yhteiskunnallinen valveutuneisuus ja sen nostattamat huomiot nousevat nyt puheena olevassa kirjassa päärooliin kirjailijaksi varttumisen rinnalla ja osana sitä, mutta myös ihmisten keskeisen kanssakäymisen kuvaukset – romaanikerronnasta tutut, usein huumorilla höystetyt – palkitsevat lukijaa. Sallyn kanssa niin ikään Amerikkaan päätyneen Aili-siskon, monien Ahvenanmaalta lähtöisin olleiden tuttavien sekä työyhteisön ja työnantajain luonnehdinnat kuljettavat tarinaa. Mieleen jäävät esimerkiksi kaveripiiristä Wahlströmin siskokset, ”sanavalmiit vaaleat suorat kynttilät” Signe, Hilda ja Elna, siinä missä jokunen miespuolinenkin pohjalainen ja amerikansaksalainen nuorukainen Ernst tai vaikkapa skotti Juniper, joka toimi lastenhoitajana ja rallatteli kivoja lauluja mm. smartista ja prettystä tytöstä samalla kujalla. Sehän on tietysti Sally: ”And she lives in our alley.”
Siihenastisen elämänsä onnellisimman päivän Sally koki varmaan silloin, kun hän sai tietää voittaneensa pohjoismaisen romaanikilpailun. Isotkin amerikkalaislehdet huomioivat sievän ex-housemaidin, jolle palkintosummaa enemmän merkitsi se, että pääsi opiskelemaan kirjallisuutta ja kirjoittamista. Sellaiseen oli jäänyt liian vähän aikaa, kun oli kuorittava ja raaputettava juureksia, tiskattava pilkkumit, padat ja paistinpannut… Mutta onnellinen, lapsenmielinen ja vapaa oli nuori nainen tuntenut olevansa aiemminkin, esimerkiksi sirkuksessa, jonne silloinen rouva oli hänet vienyt perheen pikkupojan kanssa. Toinen työnantaja, neiti Maize puolestaan oli tarkoituksella unohtanut vallitsevat säännöt/rules ja otti työntekijänsä mukaan ihaniin konsertteihin Metropolitan Museumiin. Ja vaihtelua olivat myös matkat perheitten mukana maaseudulle, Manhattanilta Massachusettsiin esimerkiksi. Ja kun Sally vihdoin suuntasi voittajana takaisin vanhaan maahan, saattoi hän hiukkasen pehmentää moniaita arvostelujaan toteutumattomasta demokratiasta ilmaisemalla amerikkalaisille kunnioituksensa heidän taidostaan todella iloita toisen menestyksestä.
Kaarina Naski
Jutun kuvat eivät ole kyseisestä kirjasta, vaan niitä on käytetty kuvituksena, aikakautta valottamaan.
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 