Poikkeusaikoina kuten nyt, kun kolkka Eurooppaa on sotatantereena, ihmisten katseet tuntuvat kääntyvän kuin itsestään luonnon puoleen. Kuin turvaa ja vastauksia hakien tai omaa huolten leimaamaa todellisuuttaan paeten. Eläinten mahdollinen outo käyttäytyminen nähdään merkkinä koko luomakunnan häiriintymisestä, osoituksena avun pyytämisestä tai taisteluvalmiudesta. Kahden mursun ilmestyminen ihmisten ilmoille seuduilla, jotka eivät suinkaan ole niiden tyypillistä reviiriä, hämmästytti, ihastutti ja varsinkin niiden tappioon päätyneen kohtalon takia kosketti ihmisiä. Mitä ne tulivat meille kertomaan? Sitäkö, että niilläkään ei ole kaikki hyvin ja samalla muistuttamaan, että tositoimilla luonnonsuojelun hyväksi on kiire.
Haminan ja Kymenlaakson mursuna tunnettu Stena – yksi monista sille annetuista nimistä – sai heinäkuun puolessavälissä koko Suomen havahtumaan ja jännittämään tämän urhean merisotilaan selviytymisen puolesta. Samoihin aikoihin tykkäsi Norjaan rantautunut Freya -mursu kiipeillä ja pötkötellä oslolaisveneiden kannella. Kummallekaan ei käynyt hyvin, Stena menehtyi matkallaan Kotkan kautta Korkeasaaren villieläinsairaalaan, ja Freyan katsoivat sikäläiset viranomaiset parhaaksi lopettaa, koska sen hyvinvointia ei voitu taata. Etäältä katsoen norjalaisten ratkaisu tuntui epäoikeudenmukaiselta ja enemmälti ihmisten etuun perustuvalta. Väkijoukot kun eivät olleet jättäneet Freyaa rauhaan, vaan menivät kielloista huolimatta liian lähelle kameroineen!
Mutta kaikella on tarkoituksensa, sanotaan. Kansalaisten ajattelutyö käynnistyi. Jotkut näkivät tapahtuneessa maailmanlopun enteitä, monilla se herätti suojelunhalun, toisilla luomisvoiman; Haminassa syntyi laulua ja muistomerkkiä. Patu Patanen, paikallinen kulttuuripersoona, yrittäjä ja energinen puuhamies toimi juhlatapahtuman primus motorina. Tämä majakkalaiva s/s Hyökyn ennakkoluuloton kippari katsoi, että kyllä Stena -mursu vähintään kunnialaukauksen ansaitsee. Ja aluksen merkinantotykkikin totteli mielellään. Muistotilaisuus järjestettiin Kotkan meripäivillä. Molemmat uutisen keskiössä olleet merieläimet saivat välittömästi tilaa globaalissa uutiskentässä ja puuskuttivat viestinsä täysillä bitit paukkuen. Ja kuulolla oltiin. Mm. tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio kiitteli Seura -lehdessä Haminan poliisiviranomaisten toimintaa, kun rantaan ajautunutta uupunutta merieläintä pyrittiin suojaamaan. ”Juuri tällaisia esimerkkejä tarvitsemme yhteiskuntamme auktoriteettitahoilta. Mursunkaan olemassaolo ei ole enää itsestäänselvyys.”
Peikot, keijut…
Luonto on ollut ja on yhä edelleen kaiken taiteen innoittaja, ei vähiten kirjallisuudessa. Se on tuonut lohtua ja selviytymistahtoa myös rintamalla. Milloin syntyikään satu Pessi ja Illusia? Jatkosodan aikaan sen Yrjö Kokko kirjoitti, ja kirja julkaistiin vuonna 1944. Peikon ja keijun tarina vetosi silloin ja vetoaa yhä. Teos on käännetty useille kielille, ja se on innoittanut muita taiteilijoita. Aluetta ravisteleva ihmisten sota tuntuu olevan kaukana, kun mennään metsään, jonka asukkaat elävät sopuisaa elämäänsä ja ovat valmiit auttamaan apua tarvitsevaa. Piisami kaivaa tulijalle lämpimän pesäkolon ja peltohiiri neuvoo, miten kootaan ruokavarasto. Pessin ja Illusian yhteiselossa tuntuu toteutuvan elämän kauneus, tasapaino ja toiveikkuus. Kirjailijan mukaan on ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia, mutta myös toisia, joilla on. Jälkimmäisistä Kokko toteaa: ”Luulenpa, että sellaisten ihmisten elämä on jollakin tavalla kauniimpaa ja rikkaampaa”.
… ja linnut
Palkittu yhdysvaltalainen tietokirjailija Jennifer Ackerman puolestaan on tuoreessa, hiljattain suomennetussa teoksessaan sukeltanut vai pitäisikö sanoa pyrähtänyt ja laskeutunut lintujen maailmaan ja saanut niistä tieteeseen ja tutkimuksiin perustuen selville hämmästyttäviä, tutunomaisuudessaan yllättäviä seikkoja. Kirja Lintujen ihmeellinen elämä (Atena) vastaa aliotsikkonsa mukaan erinäisiin kysymyksiin, jotka ovatkin odottaneet tieteeseen pitäytyviä vastauksia. Ja selvennys, mitä se on, tuleekin heti sisällyksestä kertovalla sivulla. Puhe, työ, rakkaus ja vanhemmuus muun muassa ovat saaneet omat lukunsa. Että ollaanko tässä nyt siivekkäitten kanssa samalla viivalla? Ja miksikäs ei? Toisaalta on, jollei lohdullista, niin kiinnostavaa, että luomakunnassa muuallakin kuin ihmisten keskuudessa paljastuu huijareita, pettureita ja kidnappaajia… Kyllä kyllä, luit oikein. Muutoin niin hurmaavat ja seuralliset mutavarikset esimerkiksi käyttäytyvät varsin ikävästi sotajalalla ollessaan, nappaavat ja ottavat orjikseen toisten ryhmien poikasia. Mutta kirjailija löytää tutkimuskohteistaan myös eläinmaailman huippukommunikoijat. Linnut puhuvat paitsi äänillään myös kehoillaan ja höyhenillään, kuten Saharan eteläpuolella elävä miljoonakutoja, joka onkin aikamoinen lörpöttelijä ja saa naamahöyhenillään aikaan varsin visuaalista puhetta. Lukija tuumii, että ilmiselvää näyttelijäainesta.
Ja jos luulit, että ihminen yksistään on taitava valehtelussa, niin jopahan erehdyt. Ackerman muistuttaa -käytyään tapaamassa mm. lyyrypyrstöjen ja lintujen matkimistaitojen asiantuntijaa Ana Dalziellia Wollongongin yliopistossa Australiassa, että linnut kuuluvat luonnon lahjakkaimpiin valehtelijoihin, varsinaisiin juksaajiin. Jotkut niistä saavat petojen huomion käännytetyksi pois pesästä juoksemalla kyyryssä pienten jyrsijäin tapaan, ja mm. peltoviiriäiset esittävät kuollutta hämätäkseen jahtaajiaan. Imitaattorikilpailussa ne löisivät ihmisen varmaan mennen tullen. Luhtakerttusella esimerkiksi (josta muuten Suomessa on tehty ensimmäinen havainto 1944 Helsingissä), ei ole ikiomaa laulua, mutta se tekee omat sävellyksensä punomalla yhteen laulun elementtejä yli kahdeltasadalta eri lajilta talvehtimis- ja pesimäalueillaan! Jos sinulla on tuttu luhtakerttunen, niin toivottavasti ehdit sanoa sille heipat, sillä nämä kerttuset ovat tiettävästi jo muuttaneet eteläiseen Afrikkaan, josta palaavat taas laulua pullollaan toukokuun lopussa.
Taiturimatkijoista….
Ackerman tietää, että Pohjois-Amerikan eteviä imitaattoreita ovat esimerkiksi naukumatkija, ruostesirppimatkija ja taiturimatkija (joka on viiden Yhdysvaltojen osavaltion osavaltiolintu: Arkansasin, Floridan, Mississippin Tennesseen ja Texasin. Laji tunnetaan Northern Mockingbirdinä tai yleisesti pelkästään Mockingbirdinä, joka on turistienkin suosikkilintu hämmästyttävien konserttiensa ansiosta). Sinitöyhtönärhi osaa matkia haukkaa ja pikkuruinen kaneliperämaluri imitoi paljon itseään isompia lintuja. Kirjassa, joka on paitsi lintujen elämästä ja voisiko sanoa arjen toiminnoista elävästi ja usein humoristisesti esitettyä tietoa tulvillaan, tutustutaan myös alan tunnettuihin tiedemiehiin ja -naisiin ja heidän saavutuksiinsa sekä uusiin työkaluihin ja teknologioihin. Ehkä voidaan suorastaan painottaa naisten osuutta, sillä juuri naistutkijoiden ansiosta ornitologian maailma on muuttumassa ja ne teoriat, joiden mukaan monimutkainen linnunlaulu olisi lähes yksinomaan koiraiden ominaisuus, ovat kumoutumassa. Niinpä lukija melkein kuulee korvissaan kolokerttulinaaraiden soolot ja floridanpensasnärhen liverryksen. Tietokirjan käännöstyö edellyttää erityistä intensiteettiä, alaan ja taustaan perehtymistä. Kyseisen teoksen oivaltavalta suomentajalta Heli Naskilta sitä on vaadittu jo yksinomaan lintujen huippufiktiiviseltä kuulostavan nimistön tarkentamisessa. Vai tiesitkö sinä, mikä on edellämainittujen lisäksi huittipenkoja, ulappakeiju tai kultahelmilavastaja?
… Kiannon tilhi -lauluun
Linnuista on tehty myös paljon lauluja. Rakastettu korpikirjailijamme Ilmari Kianto kysyy Pikku-Inkerin laulussa Tiu tau tilhi: ”Jokos sinä lensit syömähän taas?” ja kehottaa sitten: ”Syö syö tilhi punapihlajaani/ heitä Inkerille pikkuisen myös, heitä Inkerille pikkuisen myös!”. Monille eri ikäluokkien suomalaislapsille tämä laulu on tuonut lämpimän, turvallisen olon. Varsinkin, kun kirjailija arvelee lopussa tilhen palelevan ja sanoo: ”Älä lennä poikkeen/ minä haen vanttuut, turkinkin tuon…” Niinhän sen pitää olla. Apua kyllä löytyy tarvitseville, jos halutaan. Saman maailman isossa veneessä ollaan. Pikku-Inkerin laululla on tähänkin aikakauteen osuva viesti.
Kaarina Naski
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 