Jälleenrakennusvuodet nähdään valoisina, vaikka sota merkitsi isät

 

Jälleenrakentajien_lapset.ai
Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin on aliotsikkona Antti Malisen ja Tuomo Tammisen teoksessa Jälleenrakentajien lapset (493 s., Gaudeamus). Kattavan teemakuvauksensa myötä se tulee avanneeksi myös suomalaisten kuuluisaa talkoohenkeä, joka ilmeni naapuriapuna yhtä hyvin kuin eläke- ja avustusjärjestelyissä ja lukuisten yhdistysten ja kerhojen toiminnassa sodasta kärsineiden perheiden hyväksi. Esim vuonna 1943 sai sotakummiavustusta Mannerheimin Lastensuojeluliiton välityksellä yli 58 000 lasta ja vielä vuonna 1950 noin 23 000 lasta. – Kirjan kansi Jukka Aalto/ Armadillo Graphics.

”Sodankäyneistä miehistä” puhutaan eri sävyillä: kunnioittavasti, ymmärtäväisesti, rakkaudella mutta joskus myös katkeruudella. Erityisen tunnelatauksen sanapari saa, kun punnitsijana on jälkipolvi vuosikymmenten etäkatsannolla: ”Sellainenhan se oli meidänkin isä, sodan satuttama”.

Tutkijatohtori Antti Malisen (Jyväskylän yliopisto) ja hämeenlinnalaisen tiedetoimittajan Tuomo Tammisen kirjoittama erinomainen tietoteos Jälleenrakentajien lapset (Gaudeamus) on aikalaistutkimusta koskettavimmillaan. Tekijäkaksikon tausta on Etelä-Karjalassa mutta tutkimus tuloksineen on valtakunnallinen. Jälleenrakentaminen on ollut Suomelle sydämenasia.

Paitsi, että iso joukko isistä ei koskaan palannut sodasta, eivät nekään joiden henki säilyi, kotiutuneet samanlaisina kuin he olivat rintamalle lähteneet. Fyysisten sotavammojen ohella tuomisina oli mm. eri asteisia mielenterveysongelmia. Toisen maailmansodan aikana psyykkisen sairauden tai häiriön vuoksi hoidettujen sotilaiden määrä oli tutkijain mukaan noin 18 000.

Itsehoitokeinoista tunnetuin lienee ollut ryyppääminen. Kosteissa illoissa kavereiden kesken jaettiin kokemuksia ja lievitettiin paineita. Alkoholin liikakäyttö on kuitenkin salakavala selviytymiskonsti. Mies jota kylillä saatettiin pitää valoisana ja hauskana seuramiehenä, olikin usein kotona hiljainen jurottaja tai helposti kiivastuva lastensa kurittaja.

Teosta varten systemaattisesti läpikäytyjen keruiden lisäksi tekijät ovat hyödyntäneet laajalti Suomessa aiemmin kerättyjä mustitietoaineistoja, materiaalia on saatu mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta ja Museovirastolta.

Huomio ei ole kohdistunut vain suuriin ikäluokkiin, vaan mukana ovat myös ne lapset, joilla oli muistoja sodasta ja sitä edeltävästä ajasta. Näin kokemus- ja samaistumispohja laajenee. Aineistoa on eri ympäristöistä, maaseudulta ja kaupungeista, asutustiloilta ja tehdasyhteisöistä. Monipuolinen kuvagalleria havainnollistaa kansakunnan ”entisten lasten” yhteistä muistia. Tasokkaat SA-kuvat siivittävät tapahtunutta, ei vähiten se kuva, jossa karjalaispoika Jussi istuu levollisena sotilaan vieressä. Jalkaväkirykmentti 56 oli ottanut orvoksi jääneen Jussin kasvatikseen pyrkimyksenään huolehtia hänen tulevaisuudestaan.

Jalleenrakentajien_Kuva_Ahti_Rytkönen
Valoisampi huomen nousi paljolti urheilun ja leikkien kautta. Tässä haetaan sananmukaisesti tasapainoa, kuvaannollisesti oikeata perspektiiviä. -Jälleenrakentajien lapsia on kuvannut Ahti Rytkönen.

Kotien tunnistettavan ilmapiirin sekä leikkien maailman myötä monen lukijankin kenties kuormitettu mieli päästää vapaalle. Eihän kellään ollut sen paremmin, mutta leikeissä mielikuvitusta oli jaettavaksi asti, rosvosta ja poliisista intiaaneihin ja kirkonrottaan, kymmeneen tikkuun laudalla, jäälautoilla keikkumiseen…

Työtä ja kuria

Jälkeenrakennusvuosia elettäessä isät paiskivat töitä perusturvallisuuden eteen. Ja äidit, joilla oli jo kovat ajat vastuunkantajina takanaan, jatkoivat samalla lailla, nyt myös sodanrikkomien miestensä hoivaajina.

Lastenkin elämä oli työntäyteistä. Eräs muistelija kertoo, miten heidän naapurustossaan oli kattotalkoita pitkin kesää monena iltana viikossa, kun talot olivat päässeet sodan aikana rappeutumaan. Apupojille oli tarvetta, ja talkoohenki oli vallitsevana. ”Kun siikajokinen, kuusamolainen ja karjalainen naulasivat päreitä yhdessä ilta toisensa jälkeen, vieraudentunne hävisi, juttu luisti ja kattoa syntyi”, toteaa kertoja.

Ruumiillinen kuritus kuului tuolloisiin kasvatuskeinoihin, ja jos siihen vielä liittyi isän humalatila, muistikuvia leimasi ahdistus vielä vuosien päästä. Ihmeteltävää onkin se miten oikeutusta hakien monet ovat ikäviä muistoja työstäneet. 1946 syntynyt keskisuomalainen Ulla esimerkiksi kuvaa isänsä kärsimättömyyttä tämän opettaessa Ullan pikkuveljeä uimaan. Vaikka oli luvannut pitää pelokasta opettelijaa vatsan alta kiinni, isä yhtäkkiä päästi irti. Kauhistunut lapsi vajosi pohjaan, joskin pääsi hetken päästä omin voimin ylös ja pakoon naapuriin. Luottamuksen pettämistä oli selittävinään lause: ”Ei isä pystynyt ajattelemaan järkevästi, häntä vain kiukutti…”

Pyrkimys ymmärtää kiteytyy ehkä parhaiten toteamuksessa: ”Minkäänlaista vihaa ja katkeruutta minulle ei jäänyt. Isä oli lapsi, kun lähti yllytettynä sotaan, menetti siellä lapsuutensa ja nuoruutensa ja kadotti itsensä.”

Sota otti ja antoi

Monilla miehillä oli sotavamma tai -vammoja, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta perheen arkeen. Tästäkin, tappioihin laskettavasta asiasta on löytynyt positiivista sanottavaa. Isän vamma sitoi usein perhettä entistä tiiviimmin yhteen. Sotainvalidien Veljesliiton muistitietokeruun satona tuli mm. se kertomus kun viisivuotias oli pohtinut yhdessä ystävänsä kanssa isän kädettömyyttä. Lapset päättivät, että kun he kasvavat isoiksi, he lähtevät Karjalaan etsimään isän pudonnutta kättä. Lääkäri sen sitten vain kiinnittäisi paikoilleen…

Jotkut ovat myös paikanneet musiikilla vajetta, jonka tunteista puhumattomuus on synnyttänyt: ”Näen sieluni silmillä isäni soittavan mandoliinilla ja opettavan nuorimmat lapsensa laulamaan, pienin sylissä, isommat vieressä.” Näin luotiin läheisyyttä, yhteisiä muistoja.

Esikoiset joutuivat toisinaan huolehtimaan sisaruksistaan, kun äidilla oli kädet täynnä työtä. Eräs heistä kertoo olleensa lapsenvahtina vaikkei ikää ollut itselläkään kuin neljä vuotta. Kaikki kolme taaperoa työnsivät yhdessä kelkkaa ja pihan toiseen päähän päästyään huusivat kuorossa: ”Äitiii, tuu kääntämään!”

Oli myös sotaorpoja, jotka kaipasivat isää ihan käytännön tasolla. Korjaamaan rikkinäistä polkupyörää, voitelemaan suksia, kannustamaan.

Sotavuosina syntyneitä aviottomia lapsia ja aviolapsiakin annettiin pois parempiin oloihin. Eniten adoptoitiin Ruotsiin sotalapsiksi lähetettyjä. Leskeksi jääneet solmivat joskus uusia liittoja, ja vaikka tämän on täytynyt olla vaikea asia herkässä iässä olleille lapsille, ei sekään kaikkia lannistanut. Talvisodassa isänsä menettänyt Aira kertoi, että kun äiti meni uusiin naimisiin, hän ja pikkusisko saivat kiltin isäpuolen, ihanan Ida-mummon – omat isoäidit olivat kuolleet – ja myöhemmin vielä vauvasiskon!

Ja Suomi nousi!

Sodanjälkeisen Suomen nousu merkitsi jättiloikkaa terveydenhoidossa – esim. penisilliinin, erilaisten muiden antibioottien, pienoisröntgenkoneiden, tuberkuloosilain ja poliorokotteen tuloa, neuvolajärjestelmän ja hammashoidon kehitystä – sekä koululaitoksen uudistumista. Sodassahan oli tuhoutunut satoja koulurakennuksia, ja niitä oli otettu myös puolustusvoimien käyttöön sotasairaaloiksi, sotavankien sijoituskeskuksiksi ja evakkojen majoituskäyttöön. Sisällöllinen uudistus oli kuitenkin ulkoisia puitteita merkittävämpi.

Hammasharjasta saatikka -tahnasta ei vielä 1950-luvulle tultaessa ollut monessa kodissa tietoakaan. Amerikan apuna saatu Tooth Powderkin tulkittiin lähinnä makeisiksi. Ei ollut tavatonta, että hammaslääri parkaisi risaiset hampaat nähdessään: ”Voi hyvänen aika, mitähän minä noillekin teen!” Näin kävi Varsinais-Suomen Marttilassa 1948 syntyneelle Antille, joka hilpaisi piinapenkistä vapauduttuaan suoraan munkille. Ja kuulee vieläkin joskus mielessään hammaslääkärin äänen, kun tämä aikeet arvattuaan huusi ikkunasta: ”Enkös minä sanonut, ettei kahteen tuntiin..!”

Kaarina Naski


		
Mainokset

Kadonneen otsatukan ja isojen hauisten mysteeri

Pikku tuutista

"Näin kun yhdes ollaan, niin tullaan tuttaviks. Sinun kaverit on minun kaverii ja minun kaverit on sinun kaverii..."
”Näin kun yhdes ollaan, niin tullaan tuttaviks. Sinun kaverit on minun kaverii ja minun kaverit on sinun kaverii…”

Seela-lapsukainen oli saunassa isänäitinsä kanssa ja tuumasi pukuhuoneessa: ”Kuule mummi, sulla on kauhean isot pikkarit!” Jälkikasvua askarruttaa myös vaarin kadonneeen otsatukan mysteeri. Oikein valokuvista piti näyttää, että on sellainen joskus ollut.

xxx

Koko perhe sairasti vatsaflunssan. Oli äidin vuoro. Kun oli kurjin hetki ja vessasta kuului mahtavaa yökkimistä, riensi pikku Loviisa paikalle, taputti äitiä selkään ja sanoi kannustavasti: ”Oikein hyvä sylki!”

xxx

Reipas urheilijanainen haki tyttöään tarhasta. Lapsi oli tovin vaiti, mutta sai sitten sanotuksi itseään vaivaavan asian. -Eetu ihmetteli, miks mun äiti on ihan miehen näköinen.

-Kerro Eetulle, että tällaisia kasvaa salilla, vastasi äiti huvittuneena mutta tyytyväisenä. Illalla äippä vielä tarkasteli itseään isosta peilistä. -Miehen näköinen, höpöhöpö. Isot habat, juu. Mutta kun hartioista levenee, niin vyötäröstä vastaavasti kapenee ja peppu napakoituu…

Siinä sitä oli tarhassa pohtimista seuraavana päivänä.

xxx

Helsinkiläisten koululaisten (ala-aste) Kevätpörriäinen-lehdessä julkaistiin Iiriksen kysymys: ”Mitä eroa on tietokoneella ja opettajalla? ”

Ja vastaus; ”Jos tietokone kaatuu, ei naurata.”

Joni puolestaan tiesi, miten 12-vuotias yltää Guinnesin ennätysten kirjaan.

”Olemalla 45 minuuttia ilman puhelinta.”

xxx

Tuoreimmassa ”pörriäisessä” haki Aljona harmoniaa, kun kouluruokalassa oli tarjottu pitsan sijasta makaronilaatikkoa.

”Olin todella pettynyt. Mutta kyllä se laatikkokin oli ihan hyvää. Yhdessä tästä selvitään kyllä.”

Mitä Korkeasaaren eläintenhoitaja sanoi, kun karhu karkasi? -Nyt mua kohtasi otsonikato. Eläinvitsit ovat lasten mieleen. Kuvan otso ei vaikuta kovin karkaavaiselta, mutta se osaa kyllä laulun "Retket pienten karhujen, niin pörröturkkien, on hauskoja kerrassaan."
Mitä Korkeasaaren eläintenhoitaja sanoi, kun karhu karkasi?
-Nyt mua kohtasi otsonikato.
Eläinvitsit ovat lasten mieleen. Kuvan otso ei vaikuta kovin karkaavaiselta, mutta se osaa kyllä laulun ”Retket pienten karhujen, niin pörröturkkien, on hauskoja kerrassaan.”

xxx

Pikku-Kallelta kysyttiin pyhäkoulussa, luettiinko heidän perheessä ruokarukous ennen jokaista ateriaa. Kalle vastasi: ”Ei meidän tartte, äiti on nimittäin aika hyvä kokki!”

xxx

-Mikä iso eläin asuu Afrikassa, Kaisa?

-Efelantti.

-Sinne päin, sinne päin. Kalle tuolla jo viittaakin. Sanohan nyt…

-Ronsu.

xxx

Viisivuotias Tomi otti uuden näkökulman kansanviisauteen:”Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista.”  Tomi jatkoi: ”Välillä pitää tanssia päivänkakkaroilla.”

Ei mutta oikeasti. Niinhän se onkin. Pikku filosofeja kannattaa kuunnella.

(kn)

Miksi vanhemmat pahoinpitelevät lastaan?

Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan…

 

kaltoinkohtelu_kansi_Duodecim
Kirja, joka tarttuu rohkeasti ja osaavasti ajankohtaiseeen ongelmaan. Toimittajat Annlis Söderholm ja Satu Kivitie-Kallio. – 323 s. Duodecim. Kirjan kansi Kalleheikki Kannisto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esi-isämme taisivat nähdä suoraan 2000 -luvulle varoittaessaan omiaan seuraavasti: ”elkötte etinen kansa/ lasta kaltoin kasvatelko”. Uutiset ja rikostilastot kertovat vastaansanomattomalla tavalla, miten huonosti Kalevalaa ja omaatuntoa on kuunneltu.

Perheissä sattuneista lasten pahoinpitelyistä ja surmista on saatu Suomessa lähivuosina lukea pelottavan usein. Tuoreimpia tapauksia ovat käräjille päätyneet poikavauvan ravistelu ja  5-vuotiaan tytön kiduttaminen.

Helsingin käräjäoikeus katsoi ensinmainitussa tapauksessa lapsen isän syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn. Puolentoista vuoden ehdollinen vankeusrangaistus ja korvauksia. Vauvan äidin saamat syytteet oikeus hylkäsi.

Ravistelusta oli aiheutunut lapselle kallonsisäinen verenvuoto ja silmävammoja. Lääkäri teki lastensuojeluilmoituksen, joka johti kiireelliseen huostaanottoon.

Jälkimmäisessä tapauksessa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan naisen 11 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Pahoinpitelyn uhri oli naisen 5-vuotias tytärpuoli. Lapsen isä oli tuomittu jo aiemmin samoin 11 vuodeksi vankeuteen ja maksamaan vahingonkorvauksia lapselleen. Pikkutyttöä oli lyöty mm. vyöllä, sähköjohdolla ja laudalla, pakotettu  kylmiin suihkuihin, seisomaan pitkiä aikoja tietyssä asennossa ja olemaan alastomana pienessä tilassa. Pariskunta videoi väkivallan.

Missä  mun koti

Mitä kertoo nykyihmisistä se, että pelkkä vauvan itku voi hermostuttaa vanhempia niin, että he kohdistavat raivon pieneen ja avuttomaan? Ja yksinomaan huoltajien ylipingotetulla hermostolla tuskin voidaan selittää sitä, että  yli 10 000 suomalaislasta joutui viime vuonna elämään huostaanotettuna.

Vuonna 2010 lastensuojeluilmoitusten, lastensuojelun asiakkaiden ja kiireellisten sijoitusten määrä Helsingissä kasvoi. Tilanne vaikuttaa samansuuntaiselta varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Näin todetaan Duodecimin kustantaman Lapsen kaltoinkohtelu -teoksen toisessa, uudistetussa painoksessa.

Kaltoinkohtelu kuvataan moniammatilliseksi ja monisektorista yhteistyötä vaativaksi ilmiöksi. Aihetta on nyt mahdollista tarkastella myös uuden lastensuojelulain valossa, johon yhteistyön velvoite on kirjattu selkeästi ja jossa erityisiä velvollisuuksia on osoitettu terveydenhuollolle.

Vaikka teoksessa tuodaan esille, että lain mukaan lasten tarvitsemat seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittämiseen liittyvät palvelut on järjestettävä kiireellisinä, on lastensuojelua päästy vastikäänkin kritisoimaan viivyttelystä. Tämä tuli ilmi edellämainitun rääkkäämistapauksen uutisoinnissa.

Kirjassa selvennetään, että juuri perheväkivalta aiheuttaa yhä enemmän lastensuojelutarvetta.  Poliisilta tulevissa perheväkivaltailmoituksissa päihteet ovat usein osatekijänä. Vanhempien avio- ja avoerot ovat yleisiä, ja lastensuojelutyössä käsitellään suoraan tai epäsuorasti vanhempien välisiä huolto- ja tapaamisriitoja ja lapsen vaikeutta elää vanhempiensa kiistakapulana.

Tie auki tiedostamiselle

Kyseessä olevan teoksen tekijät Annlis Söderholm – LKT, lastentautien erikoislääkäri – ja Satu Kivitie-Kallio – LKT, lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri, sosiaalipediatri – ovat omalla ammattiurallaan nähneet kyseisen ongelman laajuuden ja monimuotoisuuden ja korostavat sen heijastusvaikutuksia pitkälle aikuisikään:

”Aikuisväestön sekä fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten että kognitiivisten ongelmien taustalla saattaa olla lapsuudenaikaisia kaltoinkohtelukokemuksia. Tieto tästä asettaa entistä suurempia vaatimuksia lapsen eri kaltoinkohtelun muotojen tiedostamiselle, varhaiselle tunnistamiselle, ehkäisylle ja hoidolle.”

Kirja joka on suunnattu ennen muuta lasten parissa ja hyväksi toimivien alojen ammattilaisille, viranomaisille sekä järjestöjen ja kirkon työntekijöille, on tervetullutta luettavaa myös maallikoille. Jokainen voi löytää tavan toimia, jos epäilee tai huomaa jonkun lapsen olevan kaltoinkohtelun uhri.

kesä 09 028
Nuket ja nallet saavat joskus pikkuäideiltään niin kovaa kohtelua, että menevät rikki. Samoin on käynyt myös oikeille vauvoille, joita vanhemmmat ovat ravistelleet. Vauva ei pysty kertomaan, mitä on tapahtunut, mutta isommat lapset – pahoinpitelyn uhrit – ovat jo tärkeitä kuultavia. Pahan puhuminen lähimmistä ja omakohtaisesti hävettäväksi koettujen asioiden kertominen voi kuitenkin olla tuskallista, sanovat asiantuntijat. Kuva K. Naski

Kun katsoo kuvaa tupakansytyttimellä aiheutetuista jäljistä 6-vuotiaan kyynärvarressa tai tukimuskuvia lasten kylkiluun- ja kallonmurtumista, maksarepeämästä tai aivojen vammalöydöksistä, järkyttyy. Miten paha/sairas täytyy olla sen joka näin satuttaa lasta?

Korkeatasoinen asiantuntijajoukko (37 kirjoittajaa) koostuu erikoislääkäreistä, professoreista ja tutkijoista. Kyse on perinpohjaisesta paneutumisesta ongelmaan. Lapsen puolesta.

Älä läpsi, äiti!

Lapsen fyysinen pahoinpitely määritellään teoksessa lapseen kohdistuneeksi ruumiilliseksi väkivallaksi, joka vahingoittaa terveyttä tai aiheuttaa kipua. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyömistä, potkimista, ravistelua, polttamista tai lapsen huumaamista kemiallisilla aineilla. Pahoinpitely voi johtaa kuolemaan.

Suomessa myös kuritusväkivalta, jolla aikuinen pyrkii rangaistakseen tai säädelläkseen lapsen käyttäytymistä aiheuttamaan hänelle kipua tai epämukavan olon, mutta ei fyysistä vammaa, on pahoinpitelyä. Selkokielellä se on esimerkiksi läpsimistä, tönimistä, repimistä, tukistamista, luunappien antamista, nipistämistä ja läimäyttämistä.

Kaarina Naski

(pahoinpitelyuutiset  Iltalehti 31.10. ja 3.12.2012

sekä Ilta-Sanomat 11. ja 12.12.2012)

———————————————————————————————————

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu näki rikollisissa

”murjotun lapsen”.

xxxxx

Kirjailija Kari Hotakainen uskoo, että maailman pahuus ei vähene jos sitä pahalla katsoo.

Hotakaisen luoma fiktiivinen henkilö Salme Malmikunnas, 80, toteaa:

”Joskus tekisi mieli ottaa syliin nämä surkeat ja synkeät miehet ja sanoa: älä korosta pahuutta, älä kiellä hyvyyttä. Mene vain sinne elämän keskelle ja häikäisty.

(Ihmisen osa)

————————————————————————————————————

Kuka paremmin tietää

Pikku tuutista

Siiri ei osaa sanoa ässää vaan tarjoaa sen paikalle h-kirjainta. Vieraissa herättää vähän kummastusta, kun tyttö kertoo nimekseen Hiiri.

Eräänä päivänä tulee eno kylään, huomaa jo kaukaa Siirin ja naapurin Valtterin pihamaalla ja huutaa: Hei sinä hurmaava Hiiri, arvaa mitä toin!

Siiri ei ehdi sanoa mitään, kun Valtteri parhaan kaverinsa puolesta loukkaantuneena ilmoittaa painokkaasti:

-Ei se ole mikään Hiili, se on Siili!

Valtterilta on ärrä kadoksissa.

xxx

Kun koko suku on näyttelijöitä, niin nuorimmaisetkin jo tuntevat tosi tarkkaan ainakin sen teatterin ohjelmiston, jossa vanhemmat ovat työssä. He pystyvät suoralta kädeltä kertomaan mitä menee missäkin näyttämöllä milloinkin ja minkä verran näytös kestää. Tottahan on oltava selvillä äidin ja isän kotiintuloajoista.

Niinpä kolmannen polven teatterilaisen Heidi Heralan tytär, tuolloin 4 v, selvitti eräänkin illan teatteritarjontaa: Ministerin muna. Ja se on lyhyt.

Näytelmän nimi oli oikeasti Munaako herra ministeri.

xxx

Kippari on kiinnostunut ”flaneetoista”. Hän kertoi tietävänsä jo ”Veenuksen ja Kuunuksen” ja kyseli mitä muita niitä on. Luetteleminen näytti olevan isästä helpompaa kuin planeettojen sijainnin määrittäminen, mutta onneksi poika oli tässä vaiheessa omillaan. Tarkalla osoitinsormella hän löysi päiväsaikaan Jupiterinkin kuin leikiten.

Iltapimeällä sitten isä väitti näkevänsä Kuunuksen. Kippari kovalla hopulla katsomaan. Ällistyneenä hän totesi: Ai, miä luulin, että tuo on kuu!

x

Kuu on, Kuunus voisi olla. Mikä oli todistettava.

-kaijuli-