Meistä monen varhaisimmat sirkusmuistot ovat peräisin lapsuudesta ja saavat siitä erityiskultausta. Oli aina tapaus kun sirkus saapui kotikaupunkiin. Silloin oli ilma täynnä taikaa, kutsuvaa musiikkia ja eläinten hajuja. Jännitti vähän mutta samalla houkutti. Millaisetkohan näköalat ovat teltan katonrajasta, trapetsilta? Sieltä jos pääsisi hyppäämään hienossa ballerinamekossa ja vahvat käsivarret, sellaiset kuin isän, ottaisivat vastaan…
Historioitsijat tietävät, että sirkustaide on yhtä vanhaa kuin ihmisen kulttuuri, yli 4000 vuoden takaa, Assyriasta ja Babyloniasta ja että terminä sirkus on kotoisin keisariajan Roomasta, ajanlaskumme alusta. Keskiajalla kiertelevät ryhmät temppuineen olivat suosittuja mutta kirkon mielestä pirun lähettiläitä. Vielä 1940-luvun lopulla Suomessa joukko eri puolueiden kansanedustajia teki lakialoitteen tivoleiden kieltämiseksi maaseudulla..
Nykyaikaisen sirkuksen isä oli britti Philip Astley (1742-1814) ratsastusnäytöksineen. Suomalainen amatöörisirkus puolestaan antoi merkkejä itsestään 1890-luvulla Turussa ja Helsingissä. Yllättävää kyllä, kyse oli herrojen harrastuksesta, esiintyjinä nähtiin kaupungin silmäätekeviä!
Tehtävä sodan aikana: taikuri
Ensimmäistä suomalaista sirkusta eivät perustaneet suomalaiset vaan tanskalaiset. Ducanderin veljesten sirkuksen ensimmäinen ensi-ilta oli Terijoella, Pietarin ylimystön suosimassa lomakeskuksessa. Varhaisiin yrittäjiin kuului myös vaasalainen Anton Smirnoff, joka perusti vuonna 1900 Sirkus Antonion. Se keskittyi voimanumeroihin ja painiin. Klovnina oli Pelle Siponen, mutta sirkuksen tähtenä Urjalan isokokoinen voimanainen Anna Smirnoff (o.s. Eskolin). Kolmella miehellä oli turha yrittää häntä vastaan. Amatsoni kun tempaisi, niin kolmikko hujelsi ilmaan niin että maneesi pöllysi.
Italian Torinosta lähtöisin olevan vanhan Bonojen sirkussuvun jäseniä päätyi Ouluun 1890. He aloittivat tivolilla ja vähän kerrassaan laajenevalla eläintallilla, johon kuului mm. leijonia, leopardi, krokotiili, jääkarhu ja käärmeitä. 1920 -luvun alussa Väinö Bono perusti Sirkus Maximin ja ompeli ajan yrittäjätavan mukaan itse teltan, sinisen.
Erikoinen luku suomalaisen sirkustaiteen historiassa oli 1942 asemasodan aikana perustettu Karhumäen tivoli ja sirkus rintaman takana. Idea oli Jaffu Sariolan, jolla jo 30-luvun alussa oli kolme tivolia. Karhumäessä kantavia voimia olivat voimistelijat Alpo Noponen, Matti Kaksonen ja Ale Saarvala. Karhumäkeen tulijain joukossa saattoi noihin aikoihin olla sellainenkin henkilö, jonka sotilaspassissa oli merkintä: ”Tehtävä sodan aikana taikuri”. Niinhän ne olivat präntänneet maestro Solmu Mäkelän passiin.
Suursirkusten kategoriaan maassamme on luettu Sirkus Ducander, Sirkus Sariola, Sirkus Panakos ja nykyinen sirkus Finlandia. Muut ovat keskisuuria tai pieniä.
Omat Houdinit
Unkarilaissyntyisen wisconsinilaisen Harry Houdinin (1874-1926) maine kiiri kauas. Kaikkialla tiedettiin tästä ihmemiehestä, joka vapautti itsensä mitä hurjimmista kahleista. Hän onnistui pääsemään jopa pakkopaidasta – ottamalla olkapäänsä sijoiltaan! Houdini sai myös suomalaisia ”oppipoikia”. Amerikkaan muuttaneessa kellonsoittaja Joosef Sunellin perheessä oli kaksi poikaa, August ja Uuno. Suomeen he palasivat kahleartisteina, esiintyjänimellä Veljekset Sunell.
Vuonna 1932 paljastettiin Helsingissä Felix Nylundin Kolmen sepän patsas. Kun suuri vaate poistettiin, istui veistoksen jalustalla neljäs seppä, alaston Uuno Sunell. Räväkämpää vetoomusta ankaraa huviveroa vastaan olisi vaikea keksiä 2000-luvullakaan. Viekää kaikki, vaatteetkin taiteilijan päältä!
Omalla tavallaan erikoisiin tapauksiin lukeutuivat sirkusta sivuten myös köyliöläinen nuorallatanssija Antti Tuomento sekä sirkustirehtöörin urasta haaveillut Claes Cedercreutz. Ensinmainittu paitsi esiintyi Sirkus Finlandiassa myös ylitti teräsvaijerilla kävellen Imatrankosken ja vieläpä maalasi siinä tallaillessaan taulun. Cedercreutzista puolestaan ei tullut tirehtööriä sirkukseen vaan sairaalaan. Hänet muistetaan Haminan sairaalan ylilääkärinä, mutta myös taikurina ja Haminan Teinisirkuksen perustajana. Tohtoriksi Cedercreutz väitteli 1952 hypnoosista.
Elokuvia…
Taiteen eri muodot ruokkivat toinen toistaan, eikä sirkustaide tee tästä poikkeusta. Siitä todistuksena ovat vaikkapa 1800-luvun tanskalaisen taidemaalarin Georges Seurat´n ihastuttava maalaus Sirkus, unkarilaisen Emmerich Kálmánin operetti Sirkusprinsessa vuodelta 1926 ja suomalaisten kuvataiteilijoiden Erik Enrothin ja Alice Kairan tuotanto. Emil Cedercreutzin vuonna 1946 kipsiin veistämä Sirkushevonen valettiin pronssiin vasta muuta vuosi sitten..
Jos mainitaan nimi Harald Madsen, niin joku elokuvahistoriasta kiinnostunut sanoo heti: Perävaunu. Madsen todellakin oli sillä nimellä tunnettu tanskalainen koomikko, sirkusklovni, sittemmin Lau Lauritzenin ohjaamien mykkäelokuvien tähti, parinaan Carl Schenström, Majakka.
Mykkäelokuviin kuului myös itsensä Charlie Chaplinin elokuva Sirkus (1928). Suuri maailmansirkus on Cecil B. DeMillen, La Strada – Tie taas Federico Fellinin ja Trapetsi Carol Reedin käsialaa, kaikki 50-luvulta ja hienoin näyttelijäsuorituksin.
Suhtautuminen sirkukseen itsenäisenä taiteenlajina ei ole aina ollut päivänselvää, ei ole säästytty väheksynnältä eikä paheksunnaltakaan. Näin kirjoitti arvostelija Waasan Lehdessä 27.8.1890: ”Siis on nyt taas helsinkiläisillä hyvä tilaisuus kantaa rahojansa muukalaisten kukkaroihin, heidän kelpaamattomain ilvetemppujensa edestä. – – – Miksiköhän kansa on niin kevytmielinen vai miksi tuota sirkusintoa oikein nimittäisin että se pilan suotta, nauraaksensa vaan istuu huvittamassa sillä itseänsä kun viattomia luontokappaleita rääkätään.”
2000-luvulle tultaessa sirkusta rakastava yleisö sai ilokseen kuulla ja lukea, että Sirkus Finlandian johtajapariskunta Carl Gustaf ”Kalle” Jernström ja Leena Jurvakainen olivat vastaanottaneet Taiteen valtionpalkinnon. Inkoon Fagervikissa läntisellä Uudellamaalla syntynyt Jernström kuului seppäsukuun, mutta valitsi pajan asemesta sataman (Inkoo), kunnes huomasi lehdestä ilmoituksen, jossa ruotsalainen Scala-sirkus haki telttatyömiehiä. Se oli menoa se, ja vuonna 1976 oli oman sirkuksen historian ensimmäinen ensi-ilta Tammisaaressa.
… ja urheilua
Että sirkusartisteina on nähty joskus myös suomalaisia olympiavoittajia, se kertoo jos mikä molemminpuolisesta arvostuksesta. Historiaan on jäänyt mm. Verner ”Venne”Järvisen painiottelu Sirkus Madiganin voimamiehen Henning Gustafssonin eli Orlandon kanssa Vaasassa. Yleisö tykkäsi kun Venne otti kunnon otteen ja paiskasi Orlandon voimineen kaikkineen tantereeseen. Järvinen oli yleisurheilija ja maamme ensimmäinen olympiavoittaja, kultaa antiikkisessa ja pronssia tavallisessa kiekonheitossa Ateenan välikisoissa 1906. Järvinen teki elämäntyönsä Valtion rautateiden palveluksessa. Myös ”Isä Järvisen” pojat Akilles, Kalle, Matti ja Yrjö menestyivät urheilijoina.
Yrjö Saarela oli kreikkalais-roomalaisen painin olympiavoittaja ja maailmanmestari. Tukholman olympiakisojen jälkeen 1912 Saarela siirtyi ammattilaiseksi sirkusareenoille. Ura kuitenkin jäi lyhyeksi pian alkaneen ensimmäisen maailmansodan johdosta.
Armas Taipale, joka tunnetaan niin ikään kytkyistä sirkustaiteeseen, oli kiekonheiton suomalainen olympiavoittaja. Hän edusti Suomea kolmissa olympialaisissa 1912,1920 ja 1924. Iso-Armas oli liike-ja lakimies ja asui Yhdysvalloissa vuosina 1923-74.
Viipurissa syntynyt Ale Saarvala oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen voimistelun olympiavoittaja, kultaa rekillä Berliinin kisoissa 1936.Toisen kultamitalinsa hän sai Lontoon kisoissa 1948, joukkuekilpailussa. Voimistelijapoika, jonka nimi yhdistetään mm. Karhumäen sirkukseen, muutti pysyvästi Kanadaan 1957.
Kaarina Naski
lähteet: Sven Hirn, Sirkus kiertää Suomea 1800-1914, SKS 1982
Eero Taivalsaari Sirkuselämää, Suomalainen sirkus kautta aikojen, Otava 2006
Wikipedia
kuvat K.Naski Sirkusmuseosta ja Sarasotan taidekeskuksesta Floridasta
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 