USAsuomeksi kulttuurikatsaus

tammikuu 10, 2017

Crohnin taudin luvut kasvussa – vakava kansanterveydellinen uhka

Filed under: Terveys,Tiede — kulttuuriusasuomeksi @ 1:23 pm

 

 

Viime aikoina on julkisuudessa puhuttu paljon Crohnin taudista, kroonisesta tulehduksellisesta suolistosairaudesta, johon sairastuu Suomessa vuosittain yhdeksän ihmistä sataatuhatta kohti. Ja erityisen huolestuttavaa on, että luvut ovat kasvussa. Kyseessä on vakava kansanterveydellinen uhka.Tautia luonnehditaan nuorten aikuisten taudiksi, syystä että tyypillinen taudin puhkeamisikä on 20-35 vuotta. Mutta myös yhä nuorempia – lapsiakin – sairastuu, jolloin kasvuhäiriöt saattavat olla osana problematiikkaa.

 

 

Crohnin tauti voi esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavan alueella mutta yleisimmin paksusuolessa sekä erityisesti ohutsuolen loppuosassa. Sitä hoidetaan lääkkeillä, pallolaajennuksella ja vaikeissa tapauksissa leikkauksella. Kyse on yksilön elämää rajoittavasta elinikäisestä sairaudesta, joka sisältää aktiivisia vaiheita. Toinen suoliston tulehduksellinen ns. IBD-sairaus tunnetaan meillä niin ikään, se on Colitis ulcerosa, haavainen koliitti. Lääkärit  joutuvat yhä useammin vastaamaan diagnoosin saaneiden nuorten potilaiden ja näiden omaisten kysymyksiin puheena olevien sairauksien mahdollisesta alkuperästä.

 

Vatsakipuihin suhtaudutaan usein asenteellisesti. Ne jotka katselevat sivusta, saattavat vähätellä, kun taas asianomaiset pelkäävät luulosairaaksi leimaamista. Gastroenterologian erikoislääkäri LT Markku Pajala kehottaa ottamaan ylävatsavaivat vakavasti. Väitöstutkimuksessaan Itä-Suomen yliopistossa keväällä 2014 hän osoitti, että puolella niiden takia tutkimuksiin hakeutuneista löytyi vaivoihin elimellinen syy. - Kauhajoelta Pohjanmaalta lähtöisin oleva Markku Pajala toimii Kuopion yliopistollisessa sairaalassa erityisalueenaan IBD -suolistosairaudet.

Vatsakipuihin suhtaudutaan usein asenteellisesti. Ne jotka katselevat sivusta, saattavat vähätellä, kun taas asianomaiset pelkäävät luulosairaaksi leimaamista. Gastroenterologian erikoislääkäri LT Markku Pajala kehottaa ottamaan ylävatsavaivat vakavasti. Väitöstutkimuksessaan Itä-Suomen yliopistossa keväällä 2014 hän osoitti, että puolella niiden takia tutkimuksiin hakeutuneista löytyi vaivoihin elimellinen syy. – Kauhajoelta Pohjanmaalta lähtöisin oleva Markku Pajala toimii Kuopion yliopistollisessa sairaalassa erityisalueenaan IBD -suolistosairaudet.

Asiantuntijan mukaan näihin sairauksiin liittyy selkeä perinnöllinen komponentti. -Usein suvussa on tauti äidillä, isällä, näiden sisaruksilla tai serkuilla, sanoo gastroenterologian erikoislääkäri Markku Pajala Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

-Joskus perheestä lähes kaikki ovat sairastuneet hyvinkin lähellä toisiaan, jopa aviopuolisot; tämä taas viittaa myös ympäristötekijäin osuuteen sairauden puhkeamisessa. Yksittäisten virusten tai bakteerien osuutta johdonmukaisesti tutkimustulokset eivät ole pystyneet vahvistamaan. Lapsuudessa kuitenkin turhia antibioottikuureja esimerkiksi korvatulehdukseen tulee välttää, koska yhteys IBD:n puhkeamiseen on osoitettu suomalaisissakin tutkimuksissa.

 

Suomi, Norja ja Kanada

mustina läiskinä kartalla

 

Taudin esiintyvyyskartalla maamme näyttäytyy varsin synkässä valossa. Pajalan mukaan Suomessa IBD -esiintyvyys on maailman  korkeimpia, Norjan ja Kanadan tasolla. -On nähtävissä, että länteen ja pohjoiseen  siirryttäessä IBD:n yleisyys lisääntyy. Ympäristötekijöiden vaikutus eli tässä tapauksessa länsimainen ruokavalio, auringonvalon puute, liika hygienia tms. aiheuttaa esimerkiksi Kanadan maahanmuuttajille lisääntyvän riskin IBD -sairauden  puhkeamiselle.

-Jo Suomen sisällä pohjoisessa on suurempi riski sairastua haavaiseen paksunsuolen tulehdukseen kuin etelässä. D-vitamiinin osuudesta on esitetty teorioita, mutta vahvistus tuolle puuttuu, gastroenterologi toteaa.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa kroonikoiden ulottuvilla on sekä IBD-hoitajan että ravitsemusterapeutin palvelut, joita pidetään ensiarvoisen tärkeinä.

-IBD-hoitajamme ovat kätilöiden, diabeteshoitajien ja neuvolan terveydenhoitajien tapaan itsenäiseen toimeen tottuneita erikoiskoulutettuja hoitajia, Pajala selvittää. – Erikoistuminen tietylle alalle tuo mahdollisuuden hankkia hyvä rutiini, vankka ammattitaito ja osaaminen. Heillä on merkittävä rooli yhteyshenkilönä potilaan lähellä. Meillä Kuopiossa yliopistollisen sairaalan IBD-hoitaja ja hoitavat lääkärit toimivat tiiviissä yhteistyössä. Koko Suomen tasolla useampi kymmenen sairaanhoitajaa on saanut koulutuksen, ja IBD-hoitaja löytyy uskoakseni jokaisesta keskussairaalasta.

Monipuolinen ravitsemus on tärkeää suoliston ja sitä myöten potilaan hyvinvoinnin kannalta. Tri Pajala tähdentää, että vaikeaa tulehduksellista sairautta sairastava potilas on perussairautensa, sen pahenemisvaiheiden ja mahdollisen leikkaushoidon takia altis jopa aliravitsemukselle ja sen aiheuttamille ongelmille.

Biologiseen lääkitykseen panostetaan

 

IBD-sairauksia hoidetaan vakiintuneilla lääkkeillä, mutta niiden rinnalle on kehitetty myös uusia.Viime aikoina on puhuttu eritoten biologisista hoidoista. Potilaskunnassa niihin suhtaudutaan toiveikkaasti joskohta myös skeptisesti mahdollisten haittavaikutusten takia. Eräs hoitotoimenpiteistä on suolen pallolaajennus.

Kysyttäessä hoitojen tehosta Markku Pajala viittaa taudin vaikeusasteeseen. -Lievän IBD -sairauden hoito on helpoimmillaan tablettilääkitys aamuin ja illoin. Toisessa ääripäässä joudutaan käyttämään runsasta lääkitystä, jolla todella on haitallisiakin vaikutuksia terveyteen. Lääkkeen hyötyjä ja haittoja joudutaan punnitsemaan tarkoin. Biologisella lääkityksellä tarkoitetaan noin 5-10 prosentilla kaikista potilaista käytettäviä uusimpia tulehduksen välittäjäaineisiin kohdistuvia lääkkeitä, kuten infliksimabi, adalimumabi, vedolitsumabi ja viimeisimpänä tulokkaana ustekinumabi. Määritelmän mukaan kyse on elävien solujen tuottamasta materiaalista, em. tapauksissa valkuaisaineesta, jossa on vasta-aine tulehduksen välittäjäainetta vastaan.

-Leikkausta tarvitaan reilussa 10 %:ssa haavaista paksunsuolen tulehdusta sairastavilla potilailla. Crohnin taudissa edelleen suurin osa potilaista joutuu joskus leikkaukseen, kun syntyy merkittävä arpeuttava ja ahtauttava tulehdusarpi. Leikkaus on tällöin paras vaihtoehto; tähystyksen yhteydessä voidaan ahtaumia laajentaa, mutta pitkäaikainen tulos on parempi leikkauksella. Sen jälkeenkin vaaditaan vielä tehokas lääkehoito uusiutumisen ehkäisemiseksi.

 

Selviytyjämielellä

 

Kun potilaista valtaosa on nuoria ihmisiä, opiskelijoita tai työelämänsä alkupäässä olevia, tulee potilassuhteesta väistämättä pitkäaikainen ja tärkeä. Omaan lääkäriin tukeudutaan luottamuksellisesti, tuntemuksista kertoen, kysymyksiä esittäen ja peloistakin puhuen. Alalle erikoistuneilta vaaditaan erityistä empatiaa. Heidän on osattava kannustaa urheuteen myös kivuliaisissa käänteissä

Tohtori Pajala vakuuttaa, että niin hoitohenkilökunnan kuin hoidettavien yhteinen tavoite on, että nuori potilas pystyisi mahdollisimman normaaliin elämään. Siihen tähtää niin lääke- kuin muukin hoito: tauti tulee saattaa rauhalliseksi.

-Ja tähän päästäänkin suurimmalla osalla potilaista. Jopa suunnitellut raskaudet – taudin ollessa hedelmöitysvaiheessa rauhallinen – sujuvat yleensä hyvin, ilman ongelmia. Lääkitys laaditaan raskauden ja imetyksen ajaksi turvalliseksi äidille ja kehittyvälle sikiölle.

 

 

Kaarina Naski

 

 

 

 

 

 

helmikuu 14, 2014

Hyvällä hoidolla pystytään jarruttamaan muistisairauden etenemistä

Filed under: Kirjallisuus,Terveys — kulttuuriusasuomeksi @ 11:51 am

Vanhaa sanontaa köyhyydestä mukaillen voitaisiin myös muistisairaudesta todeta: ei se ole mikään ilo vaikka se välillä naurattaakin.

Kun Elli tulee kaupasta, tytär heti kysymään, muistiko äiti tuoda sinapin. -Ai, sitäkö  se olikin, en löytänyt, kun en tiennyt yhtään niin ruskeata ja väkevää sanaa, selitti Elli murheellisena.

Kaarlo menee hoitokodissa tuttuja tulijoita vastaan ovelle ja näyttää kovasti pettyneeltä. -Mikä hätänä, Kaarlo?

-No kun minä odotin niitä parempia vieraita.

Nuorimies arvelee, että Maija-mummo ei ehkä sittenkään tunne häntä, lapsenlastaan, vaikka muuta väittääkin. Kotvan päästä hän tarkistaa ja haluaa kuulla mummolta oman nimensä.

-Kas kun nyt ei tule etunimi mieleen, tuumii Maija hiukan empien. Jatkaa sitten pian ovelalla ilmeellä:

-Mutta sukunimi kumminkin on Huttunen!

Ei ollut. Sinne päinkään.

Mielekästä askartelua ikäihmisille, varsinkin muistin jo pätkiessä on vaikkapa oman maan kartan tarkasteleminen ja syntymäpaikan etsiminen sieltä. Se merkitään ja samoin myös mahdolliset myöhemmät asuinpaikat. Mikäli kysymyksessä on ulkosuomalainen, karttaa on avattava laajemmalti. Välimatkat taittuvat ihan silmissä. - Kuva kirjasta Muistisairaan kuntouttava hoito.

Mielekästä askartelua ikäihmisille, varsinkin muistin jo pätkiessä on vaikkapa oman maan kartan tarkasteleminen ja syntymäpaikan etsiminen sieltä. Se merkitään ja samoin myös mahdolliset myöhemmät asuinpaikat. Mikäli kysymyksessä on ulkosuomalainen, karttaa on avattava laajemmalti. Välimatkat taittuvat ihan silmissä. – Kuva kirjasta Muistisairaan kuntouttava hoito.

Vastaavanlaisia suusta suuhun kulkevia tarinoita on paljon. Joskus muistin temppuiluun saattaa liittyä myös vaaramomentti. Eräskin mummo sytytti tulet uuniin sillä seurauksella, että palokunta tuli (kiitos valppaan naapurin). Mummo pahoittelemaan,  ettei ollut löytänyt kuivia puita, piti käyttää sanomalehtiä, ja palomiehet lohduttelemaan, että parempi niin, ei olisi selvitty pelkillä savuvahingoilla, koska sähköliedessä uunitkin toimivat vain sähköllä.

Edelläoleva palohälytystarina kokonaisuudessaan on kirjattu uunituoreeseen teokseen Muistisairaan kuntouttava hoito (Merja Hallikainen, Riitta Mönkäre, Toini Nukari, Marjo Forder (toim.), Duodecim 2014, 351 s.

Leikki oli kaukana myös silloin kun 91-vuotiasta miestä vietiin poliisisaattuessa naapuruston ihmetellessä. Sotaveteraani oli käynyt omaa myöhäistä sotaansa rappukäytävässä ja huitonut hurjasti kävelykepillä niin tytärtään kuin univormupukuisia, jotka eivät ymmärtäneet hyvällä perääntyä. Poliisimiehet suhtautuivat kuitenkin pappaan kunnioittavasti, eikä veteraania muutenkaan jätetty. Tytär oli jo kuukauden ajan yrittänyt turhaan saada isälleen ympärivuorokautista hoitopaikkaa. Nyt järjestyi, ensin kriisihoito-  ja pian myös pysyväispaikka.

Sosiaalinen tilaus

Erityisteoksella on eittämätön sosiaalinen tilaus, sillä muistihäiriöistä ja etenevistä muistisairauksista on tullut merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen  haaste. Puhumattakaan asiaan liittyvistä inhimillisistä kysymyksistä, peloista ja yksilön sekä hänen lähipiirinsä pärjäämisen problematiikasta.

Pelkästään Alzheimerin tautia, joka on yleisin yksittäinen etenevä muistisairaus, sairastaa Suomessa arviolta 70 000 ihmistä, ja kasvuennusteet ovat hätkähdyttäviä. Maailmanlaajuisesti kyseistä tautia potee yli kolmekymmentä miljoonaa ihmistä. Valoa tunneliin toi hiljattain uutinen Turun yliopiston kliinisen tutkimuksen palveluyksikön aloittamasta ensimmäisestä potilastutkimuksesta uudella Alzheimerin taudin hoitoon kehitetyllä rokotteella. Samanaikaisesti kun rokotteisiin asetetaan tulevaisuuden toiveita, ovat em. teoksen asiantuntijat (37 kirjoittajaa) niin lääke- kuin terveystieteen ja niitä läheisesti  läheisesti sivuavilta aloilta – keränneet voimansa ja keskittyneet seikkoihin, joilla helpotetaan sairastuneiden elämää. Kuntouttavan hoidon ja hoivan avulla muistisairaan elämä sujuu itsenäisesti tai tuettuna. Läheisen osuus on kirjassa esillä keskeisesti.

Elämä muotoutuu uudelleen

Muistisairauksia on useita,  toiseksi yleisimpänä syynä on aivoverenkiertosairaus. Asiantuntijat painottavat, että tärkeätä olisi tunnistaa sairaus varhain, jolloin myös kuntoutussuunnitelma päästäisiin laatimaan aikaisessa vaiheessa.  Muistin vaikeudet ovat kuitenkin yleisiä, eivätkä ne välttämättä viittaa muistisairauteen. Tiedon käsittelyyn liittyvien toimintojen muutokset ovat myös osa aivojen normaalia ikääntymistä. Mutta jos läheinen huolestuu, on yleensä tarvetta tutkimuksiin.

Ei-toivottu diagnoosi voi olla asianomaisille kova paikka, mutta muistisairaiden hoitoon ja vaiheisiin perehtyneet tietävät, että kyseessä ei ole elämän loppu vaan sen muotoutuminen uudelleen. Kokonaisvaltaisella kuntoutuksella tähdätään toimintakyvyn säilyttämiseen ja sitä kautta hyvän elämän jatkamiseen. Tieto käyttäytymisen muutoksista auttaa  kohtaamaan muistisairaan oikein ja arvostavasti. Arjen eläminen totuttuine rytmeineen on samalla omia voimavaroja ylläpitävää treeniä, ja erilaiset harjoitteet  virkistävät aivoja. Muistojen kirjan laatiminen vaikkapa jälkikasvun sivustatuella ja valokuva-albumia selaillen on aktivoivaa. Ja luovuus moninaisissa muodoissaan  – näkijänä tai tekijänä – tuottaa muistisairaallekin iloa: musiikki, kuvallinen ilmaisu, kirjallisuus, teatteri, elokuvat.

Tuoreessa muistisairautta kartoittavassa julkaisussa kerrotaan oireista, lääkehoidosta, ravitsemuksesta ja vuorokausirytmistä. Käsiteltävänä ovat lisäksi muistisairaan itsemääräämisoikeus, oikeusturva ja sosiaaliturva sekä hoidon järjestämisen mahdollisuudet. Sairauksien tunnistaminen, riski- ja suojatekijät, ehkäisy ja tutkimukset, samoin kuin työikäisenä sairastuneiden erityiskysymykset saavat huomiota. - Kuva puheena olevasta teoksesta. Leipominen ja vaikkapa kukkien istuttaminen toimivat hyvin harjoitteina ja tuottavat lisäksi iloa tuloksillaan.

Tuoreessa muistisairautta kartoittavassa julkaisussa kerrotaan oireista, lääkehoidosta, ravitsemuksesta ja vuorokausirytmistä. Käsiteltävänä ovat lisäksi muistisairaan itsemääräämisoikeus, oikeusturva ja sosiaaliturva sekä hoidon järjestämisen mahdollisuudet. Sairauksien tunnistaminen, riski- ja suojatekijät, ehkäisy ja tutkimukset, samoin kuin työikäisenä sairastuneiden erityiskysymykset saavat huomiota. – Kuva puheena olevasta teoksesta. Leipominen ja vaikkapa kukkien istuttaminen toimivat hyvin harjoitteina ja tuottavat lisäksi iloa tuloksillaan.

Käsillä tekemisen on todettu saavan aikaan hyvää mieltä, vaikkei kaikki sujuisikaan enää kuin ennen. Aina voi löytää uusia tapoja tehdä. Sukan kantapää jääköön sikseen, jos kaulahuivin kutominen menee sutjakkaammin, ja ruuanlaitosta tykkäävät voivat osallistua  itsenäisesti tai ohjatusti valmistuksen joihinkin vaiheisiin.

Tutuilla reiteillä kulkeminen kodin ulkopuolella  onnistuu usein silloinkin kun uudet paikat osoittautuvat ylivoimaisiksi löytää. Koiran ulkoiluttaminen lähipoluilla raikkaassa ulkoilmassa tuo mielekästä rytmiä päivään.

Sairauden edetessä pieniäkin muutoksia kotona on tehtävä harkiten. Kirjoittajat tähdentävät, että turvallisinta on, että tavarat ovat tutuilla paikoillaan;  kompastumisvaarat olisi eliminoitava. Myös kodin oikeanlaisesta valoisuudesta on ohjeita.  Valon tulisi olla tasaista; varjot voidaan kokea peloittaviksi. Ja kotiovessa voisi nimen lisäksi olla kuva tai tuttu esine. Teknisiä apuvälineitä on saatavilla kulloisenkin tarpeen mukaan, jossain vaiheessa voi olla hyötyä myös seuranta- ja turvateknologiasta.

Mutta sinä tunnet äidin

Kun oma läheinen ei enää tunne vaan luulee ajat sitten kuolleeksi serkukseen tai kysyy sata kertaa viiden minuutin välein voisiko keittää kahvit vieraalle, saattaa mieleen nousta ajatus kannattaako ylipäätään käydä katsomassa. Puheena olevassa, muistisairautta yhtä viisaasti kuin empaattisesti käsittelevässä kirjassa on esimerkki parista siskoksesta jotka eivät käyneet hoitokodissa, koska äiti ei kuitenkaan tuntenut heitä. Sairaan ollessa loppusuoralla kaikki sisarukset kuitenkin yhden aloitteesta tapasivat, muistelivat äitiä ja kivoja yhteisiä vaiheita elämässä. Ja sen jälkeen myös etääntyneille tuli kiire äidin luo – vielä kun se oli mahdollista. Tunnisti tai ei. Siinä he olivat taas emon siipien suojassa, tämän aikanaan niin huolehtivaisen katseen alla…

”Myönteinen, levollinen tapaaminen ja yhdessäolo tuottaa hyvää mieltä ja iloa muistisairaalle, vaikka hän ei siitä ja vieraasta muistaisi jälkikäteen mitään”, on kertojan toteamus.

Jotkut muistisairaista laativat ajoissa hoitotahdon. Kuusikymmenvuotiaana sairastunut nainen mainitsi omassa hoitotahdossaan mm.: ”Haluan tavata perheenjäseniäni, sukulaisiani ja ystäviäni, vaikken pystyisi kutsumaan heitä tai pyytämään että heidät kutsuttaisiin; haluan tavata myös kissani ja koirani usein, haluan kuunnella Mozartin musiikkia, katsella suomalaisia kansallisromanttisia maalauksia tai niiden kuvia ja laulaa karaokea. Inhoan tillilihaa ja hernekeittoa, sunnuntain päivällisellä haluan lasillisen hyvää punaviiniä.”

Kaarina Naski

heinäkuu 27, 2012

Onpa höyli ja mukava tyyppi – onkohan se ensinkään oikea lääkäri!

Filed under: Kirjallisuus,Terveys — kulttuuriusasuomeksi @ 11:02 am

Satu Salosen ja Markus Färkkilän teoksen Sairaan hyvä lääkäri on kustantanut Duodecim. Kustannus Oy Duodecim on erikoistunut lääketieteelliseen kirjallisuuteen ja alalla Suomen johtava. Kannen kuva Kalleheikki Kannisto.

Suomalaiset ovat suhtautuneet kautta aikojen lääkäreihin kunnioittavasti. Pelokkaan tai ihailevan kunnioittavasti. Mutta etäältä myös huumorilla, koska mitali on tarvinnut myös toisen puolen.

Eteläisessä Kymenlaaksossa esimerkiksi naiset useammassa sukupolvessa tiesivät Liston joko omakohtaisesti tai legendojen kautta. Auttoi seudulla maailmaan kaikki halukkaat.

Perätilasynnytyksistä ja muista dramaattisista tilanteista selvittiin, kun vain Listo oli paikalla. Entäpäs Antti, joka ”nahkalääkärinä” antoi huutia ihottumille ja haasteli mukavia. Kuului eräänkin kerran kovasti pahoitelleen, ettei voi kirjoittaa sitä parasta reseptiä, Kanarian matka -tikettiä, vaan on tyydyttävä pelkkään ihmerasvaan. Molempia lääkäreitä kutsuttiin kansan suussa pelkällä sukunimellä, kuten sitäkin valkotakkia, joka laati takavuosina muita hövelimmin pirtureseptejä (talon kipeälle sialle?), ja Puukko-Mackie taas oli osuva muunnos kirurgin sukunimestä, mikä `mäki` se nyt taas olikaan.

Teos joka aktivoi lukijan omaa muistia ja ajattelua – kuten edellä – puolustaa aina paikkaansa. Lääkäreistä on eritoten pienillä paikkakunnilla ympäri Suomen paljon tarinoita, ja arvioinneissa sekä hyvä että paha kello kuuluvat kauas. Satu Salosen ja Markus Färkkilän kirja Sairaan hyvä lääkäri (Kustannus Oy Duodecim 2012, 185 s.) toimii ajassa myös sikäli, että terveydenhoito on paljon esillä mediassa ja kuuluu yleisönosastojen kestoaiheisiin. Nykyään kun tunnetaan myös `sairaan hyviä valelääkäreitä`.

Joka suvussahan on karmaisevia esimerkkejä siitä miten seisovilta jaloilta lähdettiin, ja kaikki luulevat tietävänsä millainen hyvän lääkärin tulisi olla. Mutta onko siitä uskomuksesta mitään hyötyä Tiutisen mummolle terveyskeskuskäynneillä? Tuskinpa suoranaisesti, mutta vastavuoroisesti. Potilaan ja lääkärin hyvä vuorovaikutus on nimittäin todettu parhaaksi ja kustannustehokkaimmaksi lääkkeeksi. Kun väitettä perustellaan mm. runsaaseen kokemusperäiseen tietoon pitäytyen, kyseinen kirja pystyy puhuttelemaan laajaakin lukijakuntaa.

Hieman opettajamaiselta otteelta ei täysin vältytä ja hymyä olisi saanut olla enemmän, mutta viime kädessä tietokirjailija Satu Salonen ja professori Markus Färkkilä käyvät ihailtavan rohkeata keskustelua potilaana ja lääkärinä. Näinhän sen kuuluisikin mennä. Ihmisten kesken.

Yhteispelillä

 

Tavanomaisia moitteita asetetaan vastavaloon. Kun potilas sanoo lääkäristään, että ”se nyt on aina myöhässä”, Färkkilä toteaa, että ”aikataulustaan myöhässä oleva lääkäri on usein myös potilaan paras kuuntelija”. Toisaalta hän huomauttaa, että jotkut lääkärit ostavat potilaan suosion ”perusteettomilla tutkimuksilla, lääkkeillä, etuuslausunnoilla ja kuntoutusapuvälineillä”. Ja sekin on pantu merkille, että ”osa ammattikunnasta valitettavasti käyttää koulutustaan ja titteliään väärin ryhtyen uskomushoitojen profeetoiksi.”

Salonen taas painottaa, että asenneilmapiirin ja valtiontalouden kiristyessä raha ei ratkaise kaikkea. Tehokkaimman lääkityksen, vuorovaikutuksen, onnistumisessa ”myös potilaalla on oma tehtävänsä”.

Eräs huomio on sekin, että kanteluiden ja valitusten suhteen lääkärit ovat heikommalla – vaitiolovelvollisuus – vaikka potilas olisi kuinka känkkäränkkä.

Kuten on monen sortin potilasta, niin on myös monenlaisia lääkäreitä, yksi on täydellisyyttä tavoitteleva, kolmas tunteilee, neljäs epäilee ja viides jyrää… Oma lukunsa ovat hyväntuuliset valkotakit, nuo aina optimistiset ja iloiset. Myös liian rennossa suhtautumisessa on kuitenkin kirjoittajien mukaan vaaransa. Tosissaan vaivojensa kanssa oleva potilas voi hämmentyä jos saa tärkeänä pitämänsä reseptin vitseillä valeltuna.

Toisaalta myös potilaissa kuuluu olevan armoitettuja huuliveikkoja. Asiasta toiseen pompahtelevia tarinaniskijöitä. Muuten hyvä mutta ei välttämättä vastaanottoaikataulun venymiskyvyn kannalta.

Ei myö tiijetä

Huumorintaju sinänsä noteerataan hoitotyössä korkealle molemmin puolin; auttaa jaksamaan ja nopeuttaa paranemista. Ja jos joku luuli, että tervehtiminen on läpihuutojuttu vastaanotolla, niin kannattaa miettiä uudestaan. Siis, lääketieteen opiskelija ja nuori kandi, opettele sanomaan kunnolla päivää potilaalle. ”Kättä pitää puristaa kevyesti siten, että kosketus selkeästi tuntuu.”

Edelliseen liittyy tunteiden ja tuntemusten käsittely ihmisen terveyteen liittyvissä vuorovaikutustilanteissa. Potilaan nolaaminen on pahasta, kun taas peloista puhuminen on paikallaan, sillä ”turvallinen olo kantaa”.

Lääkäri ei menetä kasvojaan, vaikka tunnustaisikin joskus olevansa ymmällä. Saavutettu luottamus kestää kirjoittajien mielestä tämän. Esimerkiksi on otettu TV2:n omalääkärin Risto Laitilan tyyli kun katsojakysymykset ovat kerrassaan outoja ja kinkkisiä. Laitila vastaa hellyttävän hymyn kera: ”Ei myö tiijetä.”

Valelääkäreiden käytöksestä on kuultu potilaskunnalta positiivisia lausumia. Ovat kehvelit olleet tosi kohteliaita ja kuunnelleet tarkoin. Tämä on saanutkin potilaat kysymään prosoivasti oikeiden lääkärien käytöksen perään. Eivät kai epäkohteliaisuus ja tylyys sentään voi olla normaalia suhtautumista potilastyössä?

Kirja sohaisee myös muurahaispesään, potilastietojärjestelmiin ja väittää, että nyt on keskitytty liikaa tiedon salaamiseen ja suojaamiseen. Tietosuojavaltuutetun rinnalle ehdotetaankin tiedonkulkuvaltuutettua, niin että tärkeä tieto olisi saatavilla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. ”Tasa-arvon ja tasapuolisuuden nimissä.”

 Kaarina Naski

 

———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————–

Sama tahti on askelten

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen ei kannata lemmenlakkoa vallan välineenä. ”Pihtarit pannaan” on hänen julistuksensa. Eläinrasva – tarkemmin sanottuna voi – meni siinä samalla, mutta kuka sitä enää muistaa.

xxxxxxx

Mihin minä laittaisin vaatteeni?, kuului sermin takaa ujosti, kun lääkäri oli kehottanut nuorta potilasta riisuutumaan.

-Neito laittaa ne vaikka siihen tuolille. Minun vaatteideni päälle.

Lääkäri palstallen:

Onko mitä yrttiuuterohtoo ympäristö myrkyile kun ne käyvätten terveyten pääle niin että henki ei kule kioskin neitin peräsä juastessa vaan täytyy sen alvariinsa seisahtaa orottaan.

Nimim. Hualestunu

88 v.

Kari Suomalainen piirroksessaan 13.4.1990

Kauniiksi lopuksi

Ohitusleikkaukseen pääsyä odotellessaan kirjailija Matti Mäkelä seuraili kiinnostuneena kaikkea sydänkirurgiaan liittyvää informaatiota.:

”Televisiossa esitettiin ohjelma unkarilaisesta mihestä, jolle tehtiin sydämensiirto. Ohjelmassa seurattiin iloisen pullean potilaan ja hänen veristen sydäntensä vaiheita niin tarkasti ja dramaattisesti kuin se liikkuvalla kameralla on mahdollista. – – –

No, iloinen pullea potilas heräsi henkiin, jutteli mukavia, kaipasi jo gulassikeittoa, paprikaa ja silavaakin. Sitten, yks kaks yllättäen, iloinen pullea potilas iloisesti kuolla pätkähti, noin vain, ohjelman kauniiksi lopuksi. Lopputekstissä todettiin lohdullisesti, että joku muu on jäänyt vastaavassa leikkauksessa henkiin.”

Matti Mäkelä, Ohitusleikkaus, WSOY 2000

———————————————————————————————————————————————————————————————————————————————–

Pidä blogia WordPress.comissa.