Taide ja kalat tykkäävät vapaauinnista

Kuin teräksestä virkattuja ovat nämä jättimuikut, isot ja iloluontoiset! Seudun ”maamerkiksi” ja poliisin maskotiksi onnen omiaan. -Kuva Lappeenrannan kaupunki, Minna Kivistö

Jokainen kalamies tietää, että kertojanlisä vain kaunistaa saaliin kuvausta. Mutta rajansa kaikella. Jos muikku kasvaa tarinassa enintään parikymmensenttisestä auton kokoiseksi, niin ehkäpä siinä on jo liioittelun makua?! Paitsi, jos asialla ovat taiteilijat. Ja nehän ovat.  Lappeenrantaan vastikään pystytettyä ympäristötaideteosta Poliisin muikut katsotaan sekä ihastellen että hymyillen.

Kalastuksesta voi löytää yllättäviä ulottuvuuksia. Jos kirjallisuus on ottanut niistä omansa, niin kuin on, niin kuvataide on tuskin jäänyt huonommaksi. Innoitusta on haettu niinkin kaukaa kuin Pietarin kalansaaliin ajoilta, ja aihe on tuttu jo muinaisissa kalliomaalauksissa.

  Lappeenrannan poliisitalon edustalle loihdittu muikkuparvea kuvaava veistosinstallaatio koostuu yhdeksästä yksilöllisestä muikun muotoisesta kalasta. Teoksen materiaalina on käytetty ruostumattomia teräsrenkaita ja reikälevyä. Kun tiedetään, että toisiinsa hitsattuja teräsrenkaita on tarvittu yli kymmenentuhatta ja että muikun pituus on enimmillään noin viisi metriä, voi kuvitella, miten jännittävää on ohikulkijan moikkailla aamuisin töihin mennessään jättimuikkuja. Veistos uppoaa luontevasti osaksi paikallisia piirteitä ja kaupunkikuvaa. Kyseessä on 66 ehdotuksen joukosta valittu taiteilijapariskunta Pekka ja Teija Isorättyän voittotyö. Idea oli syntynyt, kuinka ollakaan, onkireissulla. Torniosta lähtöisin olevat Isorättyät ovat jo ennestään alalla tunnettuja ja palkittuja. He ovat työskennelleet vuosia ulkomailla, mm. New Yorkissa.

Siinä Fallesmannin Arvo missä muut mestarikalastajat

Kalamiehiä, kyllä, mutta samalla lehti-, laulu- ja urheilumiehiä. Vas. päätoimittaja Timo Vainionpää, kuorma-autoyrittäjä Aarne Harjupanula Kanadasta, leipuri Reino Iskanius, Floridan Laulumiesten entinen puheenjohtaja Aimo Tervakoski, kuuluisa Alaskan mestarikalastaja Teuvo Soulio ja kultaseppä Jorma Huttunen, kesämaan kalastusretkien primus motor. Merille päästyä jutut kulkevat Pohjanmaalta Hawaijille, Timminsistä Minnesotaan, Fordin autotehtaalta metsätyömaille ja marlineista mahi-mahiin. -Kuva on otettu siltä reissulta, jolla journalisti sai suurimman kalan. Cobialla oli painoa komiat parikyt kiloa.

Niinpä, kansainvälisyys liittyy niin taiteeseen kuin kalastukseen. Esimerkiksi Floridassa kalakaverukset ovat usein Yhdysvaltain eri osavaltioista tai kokonaan toisesta maanosasta. Mutta yhteisymmärrys löytyy automaattisesti, olipa saalista tavoittelemassa sitten intoa puhkuva noviisi tai Alaskan mestarikalastaja. Monilla on kalastuskokemuksia kerrottavaksi, kalajutuista puhumattakaan. Yksi amerikansuomalaisista saattaa muistaa kirjailija ja kansatieteilijä Sakari Pälsin (1882-1965) ja hänen poikakirjansa, joilla on niin kiintoisia nimiäkin kuin vaikkapa: Fallesmannin-Arvo ja minä ongimme kilpaa kaloja ja onki meni Fallesmannin-Arvon huuleen. Sellaista sattuu tänäkin päivänä välineurheilussa. Toinen taas, taisi olla Timo, kertoo eräästä kalareissusta: ”Vedettiin kaikessa rauhassa uistinta Liperinsalossa. Lopulta kun nappasi, siimaa kiristi niin iso kala, ettemme saaneet sitä edes veneeseen vedettyä. Ei hätää, soudimme pikku saarelle, sidoimme siiman mäntyyn ja lähdimme hakemaan parempaa kulkuneuvoa. Hämmästys oli melkoinen, kun palatessamme huomasimme koko saaren kadonneen.”

Luonnon koru, designerina Jorma Huttunen. Eikö tämä olekin se horoskooppimerkki Kalat? Asiantuntija kuitenkin tarkentaa – myös maun huomioon ottaen: Ylin oikealle uiva on Porgy – oikein hyväksi todettu, toisen rivin oikealle uiva Margate – kohtalainen, kaksi pientä punertavaa keskellä Lane snappers – erinomaisia, sitten se paras Yellowtail (keltapyrstö) snapper. Snapperit eli napsijat kuuluvat ahvenkalojen heimoon. Kolme alimmaista ovat Blue runnereita (turkoosipiikkimakrilli) – tuoreena kohtalaisia; soveltuvat paloiteltuina syöteiksi.

Viihteen puolelle taitaa solahtaa tuo edellä mainittu juttu, mutta kalastuksen, joka siis on ollut ja on edelleen monenlaiseen luovuuteen innoittaja, voi nähdä sellaisenaankin ympäristötaiteena. Ihminen – tai ihmiset – veneineen ja välineineen keskellä ikiaikaista luonnon lavastusta. Sakari Pälsi kirjoitti vuonna 1924: ”Raitis tuuli ja lainehtiva vesi vetää puoleensa urheilijoita, taiteilijoita ja kynämiehiä, ja vilkkaasti elehtivä luonto samoinkuin reipas kansakin saavat heistä innokkaita kuvailijoita ja kiittäjiä.”

Näyttelyksi

Tämä tyylikäs ympäristötaideteos ei uhmaa aikaa, mutta siinä nähtävät triggerfishit eli säppikalat ovat edukseen myös ruokapöydässä. Niihin sopii hyvin sanonta good hunting, good eating. Säppikalat kuuluvat jäykkäleukakalojen heimoon, jossa lajeja on 40. Floridan vesiltä niin ikään tuttuja groupereita, meriahvenia puolestaan tunnetaan 160 lajia, joista yleisin on Red grouper. Suurimpia koralliriuttojen kaloja on Goliath grouper, joka saattaa kasvaa jopa 200-kiloiseksi. Sen kalastus on toistaiseksi kielletty kokonaan, ja nyt kanta on ruvennut taas elpymään.

Joillekin kalamiehille merkitsee myös se, miten pyydetyt kalat laitetaan esille – omaksi ja muitten väliaikaisesti ihailtavaksi, odottamaan valittua valmistustapaa. Tässä on jo havaittavissa selviä taiteen tekemisen elementtejä.  Jos ohikulkijakriitikko antaa välittömän positiivisen lausuman, niin kaikki hyvin.  Jos taas kuittaa vähättelevällä toteamuksella, niin kannattaa suhtautua savolaispojan tapaan vetämällä lippalakkia syvemmälle päähän ja kajauttamalla: ”Ne tekköö jotka ossoo; jotka ee ossoo ne arvostelloo!”

                                                  Kaarina Naski

————————————————————————————————————————

Selvä kuin pläkki

Päiväkodin täti näytti pikkuisille kuvia ja kyseli, mitä he niissä näkivät. -Ahven! hihkaisi kolmivuotias Petri naama loistaen yhden otoksen kohdalla. Täti vielä kuvaa tarkastelemaan, kunnes lausahti epätietoisen näköisenä: ”Eiköhän sovita, että kala vaan…” Menepäs siinä vähillä vuosillasi väittelemään aikuisten kanssa. Mutta tankki se oli, niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa kokonaan erilaisessa yhteydessä todettiin.

xxx

Mökkinaapuri huusi laituriltaan verkkoja kokemassa olevalle soutajalle: ”Mitenkään tuo uipi kala verkkoon?” Soutaja vastasi: ”Eiköön tuo piä edellä uine…”

————————————————————————————————————————

Syönnillään on, vakuuttavat veijarit vesillä

”Tunnit kiitivät nopeammin kuin taivaan poutapilvet. Tuuli väitti olevansa etelätuuli ja puhuikin totta, sillä hiki virtasi onkijoiden otsalta. Kun aurinko oli pilvessä, viuhahti vapa, ja tuokion päästä häikäisevä aurinko valaisi sätkivän pyrstöevän pajun alla. Vähin ripeksi vettä…”

Mistäkö tämä? Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijastapa hyvinkin. Siinä vasta mies, joka tunsi niin kalat kuin tuliketut ja avaruuksia hipovat siniset ajatukset. Hän se vainusi helpolla myös merrassa pensaan varjossa mötköttävän turpean hauen. Korpien ja selkosten ikimuistoiset kuvaajat, niin Huovinen kuin Kalle Päätalo tiesivät mistä puhuivat. ”Voi silimäni terrään, kun nousi kommea kojamo! Juuso möyhähtelee- – – Juokseta sinä Janne tuo kala pöhheikön suojaan, ettei virkakunta ja muu kateen silimä kerkiä näkemään…” Näin Kalle teoksessaan Huonemiehen poika. Ja jos tuo kojamo on vieraantuntuinen kalannimi, niin koiraslohesta sitä sopii käyttää…

   Kymijoen Langinkoski oli jo keskiajalla tunnettu lohistaan, ja siihen pitäytyy paljolti Kotkan maine kalamiesten kaupunkina.  Sukupolvi toisensa jälkeen ovat kotkalaispojat naskali-ikäisistä lähtien samonneet joukolla saaret ja niemekkeet, kuunnelleet oikeita kalamiehiä ja havainneet, että soppakalat saa aina. Kun saaren rannalla keitettyä itse pyydetyistä ja siivotuista kaloista tehtyä keittoa pistelee poskeensa, ”tuntuu aivan siltä, ettei ennen koskaan ole syönyt niin hyvää soppaa”, vakuuttaa Toivo Pekkanen kirjassaan Tehtaan varjossa. Ja kun sitten – aurinkoisella hietikolla ja vedessä vietetyn päivän ja usein pitkänkin paluusoudun jälkeen – ”vihdoin pääsee vuoteeseen, nukkuu heti kuin tukki ja tuskin herää ennen aamua, vaikka talo alta palaisi”, täydentää kirjailija vielä tätä onnentäyteistä 1900-luvun alkupuolen muistikuvaa.

Yhtä hyvin kesäpäivänä kauan sitten kuin nykyisinkin ovat niin perhekunnat kuin kalamiehet yksin tai porukoissa liikkuneet mieluusti itäisellä Suomenlahdella. Kotkalaisisä näyttää – 1940-luvulla – pienille tytöilleen paikkaa, josta vastikään sai ahvenia ruhtinaallisesti. Äiti lupasi keittää yhtä hyvän sopan seuraavallakin kerralla.

Vapa tutisee ja rulla räikyy

Kirjailija Juhani Aholla (1861- 1921) puolestaan oli Huopanankoskensa, joka sijaitsee Keski-Suomessa Viitasaarella ja on Suomen vanhimpia ja tunnetuimpia urheilukalastuskoskia. Seuraavasta lainauksesta käy ilmi, miten heittäytynyt Aho harrastuksessaan oli:

   ”Ensimmäinen mulloseni ampuu kiven takaa ensin ylös ilmaan, sitten siitä perhoon ja siima oikiaa ja vapa tutisee ja rulla räikyy. Voi taivahan tekijä! Minulla on siinä silmänräpäyksessä se tietoinen tunne, että nyt ei ole kala kiinni, vaan minä…”  Taimenesta puhuttiin vanhempina aikoina mullosena tai lohena, koska järvilohta ja taimenta ei ollut vielä virallisemmin erotettu toisistaan. Kyseessä oli kokoero. Mullonen oli yleensä alle kahden kilon kala, lohi taas isompi nousukala. – Paitsi intohimoinen perhokalastaja oli Aho myös arvostettu kalatalouden edistäjä ja koskivesiemme kalakantojen puolustaja, ja monet kalamiehet tuntevat hänen suoraan aiheeseen vievän novellikokoelmansa Lohilastuja ja kalakaskuja.

   Myös runoja ja lauluja on kalastuksesta syntynyt. Moni saattaa muistaa Lauri Pohjanpään runon Kalajuttu, jonka lystisti kuvattu sanoma on symbolinen. Poika saa ”pikkiriikkisen piikkisen kiiskisen”, mutta saaliista kertoessaan kasvattaa kokoa hieman. Ja seuraava tietoa kuljettanut tekee saman ja niin edelleen: ”Tuskin vaan oli aamunsuu/ se kullankallis ohi/ kun viaton kiiskenpoikanen/ oli suuren suuri lohi”. Vuodelta 1933 olevan runon vertauskuvallisuuden toimivuudesta myös tämän päivän yhteiskunnallisissa asioissa on jopa Suomen presidentti Sauli Niinistö todistanut Facebookissa jakamassaan kirjoituksessa. – Ja kukapa ei olisi hyräillyt Kalastaja-Eemelin valssia, jonka sävelsi Kauko Käyhkö ja sanoitti nimimerkillä Raimo Raikas aikansa tunnettu musiikkimies ja armoitettu sanoittaja Roine Rikhard Ryynänen. Kyseisen laulun, sen missä ”Jo aamulla varhain/ mä rantahan astelen/ ja meren aalloille katseeni luon/ Siel ahvenet oottaa jo vierellä karien, kun kalavehkeeni/ venheeseen tuon”, ovat Käyhkön lisäksi levyttäneet ainakin Georg Malmsten, Veikko Lavi ja Eino Grön.

Nobelilla ja ilman

Vanhus ja meri oli myös suomalaisten lukijain ulottuvilla heti ilmestymisvuonna 1952. Sen suomensi Tauno Tainio, joka oli tunnettu erityisesti Ernest Hemingwayn ja Graham Greenen teosten kääntäjänä. Teoksen kustansi Tammi, ja kannen teki graafikko Holger Erkelenz, yksi maineikkaan bränditoimisto SEK:n perustajista. – Romaanin päähenkilön esikuvana pidetään Kanarian saarilla syntynyttä ja Kuubaan muuttanutta Gregorio Fuentesia, joka eli 104 -vuotiaaksi.

Ison meren taakse on kuitenkin mentävä Suomen vesiltä, jotta kalajutulla takoisi Nobel -palkinnon. Ernest Hemingway sen teki. The Old Man and the Sea – Vanhus ja meri julkaistiin vuonna 1952. Kyseistä kirjaa kalan ja kalastajan taistelusta pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden klassikoista. Sitä on sanottu ikuiseksi kertomukseksi, tarinaksi rohkeudesta, merestä, ystävyydestä ja vanhenemisesta, siitä miten taistelu voi olla hyödytöntä, mutta silti arvokasta. Kuin elämä itse. Hemingway sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1954. Hän oli kulttuurihenkilöksi omaa luokkaansa, olemukseltaan ja harrastuksiltaan tosi miehinen mies, härkätaisteluun, tonnikalan kalastukseen ja metsästykseen viehtynyt.

   Samalla mantereella Hemingwayn kanssa ovat myös amerikansuomalaiset päässeet näyttämään kalamiehen taitojaan. Että heillä on omat tarinansa, selvä se, joillakin jopa hieman nobelistin kuvaamaa jännitysnäytelmää ja samoja vesiä sivuavia. Kyselepä vaikka Jorma Huttuselta, jonka kalavedet ovat Etelä-Floridassa. -Montakin juttua on muistissa, mutta mukavin ja miellyttävin on ehdottomasti Florida Keysin Marathonin saarelta 1990 -luvulta, mies vastaa. -Olimme siellä jokavuotisella lomalla, heinäkuun alkuviikolla. Vene vedettiin mukana auton perässä, ja paikka sille järjestyi läheisestä kanaalista, josta oli valittavissa jäädäkö lähivesille, suunnatako Meksikonlahdelle vai Atlantin puolelle. Eräänä kauniina päivänä ajeltuani noin parikymmentä kilometriä Kuubaan päin huomasin kauempana lintujen syöksyvän veteen. Siellä oli siis kaloja, näytti olevan myös paljon meriheinää. Paikkaa kutsutaan nimellä The Humps (hump on suomeksi töyssy). Tässä kohdin meren pohjassa on nimittäin kohoumia, jotka saavat virtaavan veden nousemaan pintaan tuoden mukanaan kalaparvia, jotka tietysti houkuttelevat lintuja. Siellä ryöppyävän veden keskellä laskin muutaman siiman mereen.

Jorma Huttunen (vas.) ja kanadalainen Esko Tuomola näyttävät suut messingillä, millaisen saaliin saivat Palm Beachin rannikolta. Ja mikäs tuollaisia vonkaleita on esitellessä. Etualalla suuri mahi-mahi, jollaisesta Jorma kertoi kalajutussaan. Eskolla mahi-mahi ja kingfish.

   Kertojan saaliiksi tuli puolen tusinaa 6-12 paunan painoista mahi-mahia eli dolfiinia, joka on suuri trooppisten merialueiden ahvenkala. Meriheinää oli pienen saaren kokoinen lautta, jollaiset kätkevät alleen isompiakin kaloja; meriheinän seassa on niille syötävää, pieniä rapuja ja kaloja. -Kun alkoi olla iltapäivä ja tavaratkin jo melkein paikoillaan paluumatkaa varten, viimeinen hento vapa alkoi taipua, jatkaa Huttunen.  -Aloin kelata. Koukussa ei kuitenkaan ollut mikään sintti. Juuri kun sain kelattua siimaa sisään, peto veti sitä ulos saman verran. Kala pani hanttiin rajusti ja teki usean kerran ilmavan hypyn vaihtaen väriä hopeanvalkoisesta keltaiseen ja sinivihreään. Komea näky!  Kumpikaan meistä ei halunnut antaa periksi. Hento vapa ja ohut siimakin kestivät. Pari kierrosta veneen ympäri alkoivat lopulta väsyttää kalaa, ja sain sen vähitellen lähemmäksi, sitten aivan veneen viereen ja siitä koukulla ylös. Mutta vielä veneessä se aloitti huiman tanssin, kunnes lopulta rauhoittui. Rantaan päästyä punnitsin sen, 30 paunaa (viitisentoista kiloa). Suurin siihen mennessä saamani kala, tosi uljas naaraspuolinen mahi-mahi!

Rekku tiesi

On siinä piteleminen, 72-paunaisessa turskassa. Mutta Ray Heinosella ei tee heikkoakaan.

Myös Ray Heinonen on kalastanut paljon elämänsä aikana. Nyt ovat tarjolla etelän vedet, mutta monet reissuista pohjoisessa suuntautuivat aikoinaan ylä -New Yorkiin Ontariojärven sivujoelle Salmon Riverille,   josta hänen saamansa suurin kala oli 26 paunan lohi, kun taas tähänastinen henkilökohtainen ennätys on 72 paunan turska Mainen vesiltä. Rayn kalajutuksi monista tositarinoista valikoitui tähän se kerta, kun hän oli 12-jalkaisella alumiiniveneellä Candlewood Lakella Connecticutissa New Milfordissa, kaverina koiransa Rekku.

 -Oli jo melko myöhäinen syksy, eikä järvellä enää ollut muita kalamiehiä. Äkkiä Rekku alkoi uikuttaa, hetki hetkeltä aina vain hartaammin, kunnes hyppäsi veteen ja alkoi uida rantaa kohden. Pian alkoi kuulua kovan tuulen aiheuttamaa kohinaa lähellä olevasta metsän rinteestä. Silloin läksin minäkin. Ja ehdin ajoissa turvaan myrskyltä, joka meni ylitse kovaa vauhtia riipien puista isoja oksia. Noin 150 metrin päässä rannasta se nostatti melkein kahden metrin kokoisen pyörteen ylös vedestä. Sanovat sitä twisteriksi, jollaiset vievät joskus kattojakin taloista. Ystäväni Rekku makasi tyynesti ison kiven juuressa kuono käpälien välissä, eikä enää uikuttanut. Ilman sen valppautta olisin vähintäänkin kastunut.

Kalastus on suosittu harrastus, voi päätellä tästäkin kuvasta, joka on otettu Pulaskissa New Yorkissa. Jo joen nimi on viitteellinen, Salmon River.

Kaarina Naski

——————————————————————————————————————-

Kyllä kiukutti

Mutikainen oli kyllästynyt siihen, että hänen katiskallaan kävi joku toinenkin. Niinpä hän jätti ”rikospaikalle” lapun: ”Se joka vie kalat toisen katiskasta, on VARAS!” Seuraavana aamuna tulee vastaan Ryhänen, joka päästelee kiukkuisia puhalluksia ja karjaisee: ”On se hävytöntä, että ensimmäiseks eppäillään nuapuria. Voe helevetin helevetti!”

Alan harrastajain nettisivulta

——————————————————————————————————————-