Muistatko milloin suomalainen voitti viimeksi Bostonin maratonin? – 1972.
Ja nimi oli? – Suomalainen, Olavi Suomalainen.
Varsinkin tätä nykyä, kun kansalaisten huoli urheilumaan maineen kutistumisesta on suuri ja vuoden 2015 Bostonin maraton on lähellä, on aiheellista palata vuosikymmenten takaiseen hohtohetkeen ja kysellä, miten se temppu tehtiin.
Kokemäkeläispojan kiinnostus urheiluun tuli näkyviin jo lapsena. Hän viihtyi kavereineen kesät kentällä ja kokeili talvisinkin lajia jos toista. Sitäkin jota ei olisi pitänyt. Opettajan pojat innostuivat laskemaan koulunmäeltä luistimilla jääränniä pitkin. Tuntui ja näytti mahtavalta, mutta pieni hyppyrilisä oli liikaa. Olavin nilkka murtui. Jalan aikanaan tervehdyttyä poika aloitti suunnistuksen, ja ”yhden kaverin kanssa ruvettiin juoksemaan lenkkejä”.
Jo sitä ennen, 11-vuotiaana oli irronnut voitto oman seuran – Kokemäen Kova-Väki – maastojuoksussa, ja 15-vuotiaana tuli sitten piirinmestaruus melkeinpä vahingossa, kun yksi poika joukkueesta puuttui ja Olavi Suomalainen suunnistuksen toimitsijapuolelta oli järjestäjien mielestä tehtävään passeli. Lahjakkuus oli jo huomattu.
– Isän piikkarit olivat tarjolla, mutta niissä oli pitkät piikit ja pesäpalloilijan kantapiikitkin. Tuntuivat epämukavilta jalassa. Kumitossuilla pistelin, ja kisa voitettiin.
Nuorukainen oli kahden Karin valmennuksessa. Ensin voimistelunopettajansa Kari Häkkisen, jonka laatimia viikko-ohjelmia on kiittäminen tunnollisen treenaajan nopeasti nousujohteisesta kilpailumenestyksestä. Kyseisillä saavutuksilla aukesi tie SUL:n valtakunnalliseen valmennukseen; lajivalmentajana oli Kari Sinkkonen, maineikkaan uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin oppien toimeenpanija. (Lydiard oli monelle suomalaiselle juoksijalle yhtä kuin ”voittajantekijä”.)
Siirtyminen ”Sinkkosen talliin” tapahtui vähitellen vuoteen 1968 mennessä, jolloin myös Olavin opiskelu Polilla oli käynnistynyt. Suunnistus kulki ratajuoksun rinnalla vaihtelua tuovana harjoitusmuotona ja harrastuksena aina 1971 sattuneeseen tapaturmaan saakka, joka keskeytti valmistautumisen Jukolan viestiin.
Monta tietä
”Kestävyysjuoksussa on monta tietä”, sanoo palkittu kirjailija, Juoksija-lehden toimittaja Matti Hannus. ”SM-maastoissa 1964 Vuoksenniskalla Olavi Suomalainen oli 17-vuotiaitten poikien 3 km:llä kolmas, Pekka Vasala viides. Kahdeksan vuotta myöhemmin Suomalainen oli Bostonin maratonin ykkönen, Vasala 1500 metrin olympiavoittaja ja ME:n uhkaaja 800 metrillä.” (Flying Finns/ Lentävät suomalaiset, 1988)
Jo heti maratonvoiton jälkeen vuonna 1973 Hannus kirjoitti Runner´s World Magazinessa, artikkelissaan Finnish Running Secrets, että Olavi Suomalainen oli Suomen siihenastisen juoksuhistorian paras juniorijuoksija. 16-vuotiaana (1963) poika juoksi 3000 metriä aikaan 9.22,6 ja helmikuussa 1972 Ruotsissa hallissa 7.58,0. Näiden kahden tuloksen välillä oli nuorenmiehen elämässä tapahtunut paljon. Hän opiskeli kaivosinsinööriksi Teknillisessä korkeakoulussa, oli kesäisin töissä kaivoksissa, kävi armeijan, meni naimisiin…
”Siinä sivussa” hän treenasi Bostoniin (ja tähtäsi Münchenin olympialaisiin) ja juoksi niin ahneesti, että viikkotreeneissä sata kilometriä ei ollut vielä maksimia lähelläkään.
Polilta Bostoniin
Olavi Suomalainen (s. 1947) on eläväinen, vilkas liikkeissään yhä seniorivuosinaan. Jos esimerkiksi satut olemaan Floridassa, saatat tavata hänet yhtä hyvin golfradalla kuin pöytätenniksen tai tavallisen tenniksen peluussa. Aina on mies ”suunnistamassa” johonkin, jollei ole jo hilpaissut lentokentälle ja lähtenyt Suomeen hiihtämään.
-Oikeasti minusta tuli kestävyysjuoksija opiskeluaikana, mies kertoo.
-Huippusuunnistaja Markku Salminen opiskeli myös Polilla ja asui ihan naapurissani. Hän oli intohimoinen harjoittelija, ja yhdessä teimme lenkit 10 kertaa viikossa, aamuisin ja iltapäivisin, niin että matkaa kertyi 150-250 kilometriä viikossa. 1971 Nikkarin Seppo voitti maratonkarsinnat, Markku oli toinen, ja hän se minut yllytti mukaan seuraavan kevään karsintoihin. Nikkari voitti taas, Markku oli toinen ja minä kolmas. Bostoniin pääsi vain kaksi. Mutta kun Nikkari valitsi ennemmin Karl-Marx-Stadtin, se oli minun tilaisuuteni.
-Harjoituksissa juostut ajat olivat lupaavia päämäärää ajatellen. Niinkuin sekin että Bostonissa tiedettiin juostavan alamäkeen. Erilaisten maastojen asettamat vaatimukset olivat tulleet meille Markun kanssa tutuiksi suunnistuksessa. Hyvää aikaa odotettiin. Ensimmäiset kymmenen kilometriä tosiaan oli varsin vaativaa alamäkeä. Olimme sopineet etukäteen, että Markku saa määrätä tahdin. Kun oli 15 km juostu ja oltiin sijoilla 7 ja 8, hän sanoi että anna mennä. Heartbreak Hillin päällä – matkaa maaliin noin 10 km – saavutin meksikolaisen Jacinto Sabinalin. Koko loppumatkan mietin, olisiko joku takana tulevista jakanut voimansa vielä paremmin, kun mielestäni olin onnistunut. Näin saattoi ollakin kolumbialaisen Victor Moran kohdalla, koska hän loppuosuudella oli ilmeisesti nopeampi mutta pääsi lopulta 18 sekunnin päähän ja kakkoseksi.
-Aikani oli 2.15,39, Moran 2.15,57 ja Sabinalin 2.16,10. Mulla oli tasainen juoksu, meni kivuttomasti eikä ollut yliyrittämisen tunnetta. Rasitus toki tuntui. Kun sokerit loppuvat, silloin tulee väsymys, mutta kun tietää tilanteen, ylimääräistä adrenaliinia virtaa jostakin.
Huonoa onnea
Münchenin olympialaisissa 1972, enempää kuin Montrealissa 1976 Suomalaista ei monen ihmeeksi nähty.
-Tottakai tavoite oli olympiakisoissa, maratoonari sanoo. -Mutta se nyt vain ei osunut kohdalleni, vaikka harjoitukset jatkuivat tiukkoina. Liian paljon oli negatiivisia yhteensattumia, loukkaantumisia, huonoa tuuria tankkauksissa, ajoituksissa ja valinnoissa.
Miten Suomalaisen uraa kelaa asiantuntija Matti Hannus vuoden 2015 perspektiivistä?
-Hän oli yksi suosikkijuoksijoistani siitä lähtien kun hän voitti Suomen maastojuoksumestaruuden Lahdessa 1968. Kehitys oli todella nopeaa. Suomessa oli kuitenkin paljon hyviä maratoonareita siihen aikaan. Olavia ei valittu Münchenin olympiakisoihin 1972 eikä Rooman EM-kilpailuihin 1974. Olin itse paikalla Oulussa keväällä 1976, kun Suomen mestaruusmaratonilla Håkan Spik voitti, Jukka Toivola oli toinen ja Olavi kolmas. Silloin ajattelin, että nyt Suomalainen viimeinkin pääsee mukaan suuriin kisoihin, Montrealin olympiamaratonille, mutta kuinkas sitten kävikään? Spikin ja Toivolan seuraksi valittiin Lasse Viren, jolla oli jo kaksi olympiavoittoa Münchenistä, mutta ei vielä yhtään maratonkilpailua.
Hannus otti Suomen Urheilulehdessä voimakkaasti kantaa Olavin valinnan puolesta, ”mutta eihän se mitään muuttanut, vaan Lassen valinta oli selvä. Hän voitti Montrealissa taas kaksi olympiakultaa ja sijoittui uransa ensimmäisellä maratonilla 5:nneksi, mikä oli aivan loistava saavutus”.
Bostonin 100-vuotisjuhlamaratonin merkeissä Hannus tapasi sitten ”leegion” vanhojen aikojen suomalaisia Bostonin voittajia kunniavieraina: Veikko Karvonen, Antti Viskari, Eino Oksanen, Paavo Kotila ja Olavi Suomalainen. -Hauskaa näytti mestareilla olevan.
Ja jäähdyttely jatkuu
-Pitää jäähdytellä, ei kannata kuin seinään lopettaa, toteaa Olavi Suomalainen tänään. Huippu-urheilukausi on aikaa sitten jäänyt taakse, mutta energiaa riittää ja kilpailuviettiäkin on omiksi tarpeiksi. Maratoneja on jäänyt haaviin seuraavasti: Boston kaksi kertaa, Ateena kerran ja Honolulu eksoottisimpana (2000). Hiihto on nykyisin Suomalaisen suosikkilaji (lukuisia Finlandia-hiihtoja takana), ja aina on joku pallopeli miestä viemässä. Hän arvostaa oman maan luontoa, vertaansa vailla olevia kangasmaastoja muun muassa, mutta on viihtynyt myös Kanadassa ja vaikkapa Afrikassa. Vikkelistä kaivosinsinööreistä on ollut kysyntää. Pääasiallisin työura oli Outokummussa Pohjois-Karjalassa, Kemikin tuli tutuksi ja tietysti kotikaupungiksi valikoitunut Kuopio.
Erikoisin valmentajatarjous, joka Suomalaiselle on tehty, oli se kun ravihevoselle piti laatia treeniohjelma. Seurauksella, että Suomessa syntynyt lämminverinen Goljat voitti ”Suuren suomalaisen Derbyn Vermossa”. -Vähän samat periaatteet kuin Arthur Lydiardilla juoksijoille, voimanhankinta ja oikeat ratakausiajoitukset, nauraa ”hevoskuiskaaja”. Yksi senhetkisistä suomalaisista rahapalkinnoista voitettiin tuolloin 1979.
1970-luvun kultakautta edustanut Olavi Suomalainen lähettää ystävällisessä hengessä terveiset tämän päivän kilpaurheilijoillemme – olipa kyseessä juoksu, hiihto tai miksei laji kuin laji: ”Lisätkää harjoittelua!”
Häntä huolestuttaa se, etteivät lapset saa enää luontaisesti liikuntaa tarpeeksi. Urheiluriippuvuudesta hän sen sijaan ei ole lainkaan huolissaan.
-Aika riippuvainen pitää olla jos aikoo pärjätä!
Kaarina Naski
(vanhat kuvat Suomalaisen albumista)
——————————————————————————————————————————————————-
Rakastettu, satutettu
Bostonin maraton
Bostonin maraton järjestetään Bostonissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa joka vuosi huhtikuun 3. maanantaina. Se on vanhin sekä yksi arvostetuimmista maratonjuoksukilpailuista. Ensimmäisen kerran Bostonin maraton juostiin 1897 edellisen vuoden olympiamaratonin innoittamana.
Vuonna 2013 Boston nousi järkyttävällä tavalla koko maailman tietoisuuteen, kun maratonin aikana räjähti kaksi pommia Boylston Streetillä tappaen 3 ihmistä ja haavoittaen 183:a muuta. Oikeudenkäynti pommi-iskusta epäiltyä 21-vuotiasta Dzohar Tsarnajevia vastaan alkoi vuoden 2015 alussa, ja sen arvellaan kestävän useita kuukausia. Tsarnajev pidätettiin neljä päivää pommi-iskun jälkeen. Hänen väitetään tehneen iskun yhdessä 26-vuotiaan veljensä Tamerlanin kanssa. Veli kuoli ammuskelussa poliisin kanssa. Veljekset ovat taustaltaan tshetseenejä, kymmenisen vuotta Yhdysvalloissa asuneita.
Karjalaispoika, Käkisalmessa 1898 syntynyt Taavi Komonen oli ensimmäinen suomalaissyntyinen Bostonin maratonin voittaja. Komonen lähti siirtolaiseksi Kanadaan 1929 ja voitti ensimmäisen kerran Kanadan kansallisen maratonmestaruuden jo 1931. Samalta vuodelta oli Bostonin maratonin seitsemäs sija, parin vuoden päästä hän sijoittui toiseksi ja voitto tuli vuonna 1934. Suomeen Komonen palasi 1950-luvun alussa. Hän kuoli 19.4.1978, päivälleen 44 vuotta Bostonin voittonsa jälkeen.
”Suurimman osan siitä, mitä tiedän fiktion kirjoittamisesta olen oppinut juoksemalla joka päivä”, sanoo arvostettu japanilaiskirjailija Haruki Murakami. ”Kuinka paljon voin panostaa itseeni, kuinka pitkä lepo, kuinka paljon on liikaa, ulkomaailman tiedostaminen, missä määrin on keskityttävä sisäiseen maailmaani, kuinka pitkälle voin luottaa itseeni ja milloin pitäisi epäillä itseäni.” Lainaukset Murakamin teoksesta Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (englanninnoksesta suomentanut Jyrki Kiiskinen, Tammi). Japaninkielinen alkuteos ilmestyi 2007, vuosi sen jälkeen kun kirjailija osallistui seitsemännen kerran Bostonin maratoniin. Murakamin nimi on esiintynyt parina viime vuonna Nobel-ehdokkaiden listoilla.
Vuoden 2015 Bostonin maraton on 20. huhtikuuta.
———————————————————————————————————————————————————-
”
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 
Oikein hyvä Kirjoitus. Asuin silloin jo pysyvästi Connecticutissa silloin ja muistan tuon juoksun, olin niin hyvilläni.
Ray H