Tiesitkö, että Suomessa on ratsastuksen harrastajia noin 160 000? Lähes joka viides 10-18 -vuotiaista tytöistä harrastaa ratsastusta, ja parin vuoden takaisessa koululaiskyselyssä alakouluissa ratsastus oli tyttöjen toiveharrastuksista ykkösenä, yläkouluissa viidentenä. Suomen Ratsastajainliiton arvio harrastajamääristä perustuu Kansalliseen liikuntatutkimukseen sekä ratsastuksen yleisiin trendeihin, kuten mm. alan seurojen jäsenmäärän kehitykseen. Talleja on noin 16 000, ja ala työllistää yli 15 000 henkilöä.
Hevosia puolestaan Suomessa on 74 300, kun taas hevosta paljon pienempiä, monen lapsen – jos aikuisenkin – rakkaita eläinystäviä, koiria, on peräti 700 000, joista Kennelliiton rekisterissä runsaat 500 000. Ja että päästäisiin vielä isompiin lukuihin, niin ei kun nollia perään koko maailman koiramäärää selvitettäessä. Ja niinpä saadaankin noin 400 miljoonaa!
Juokse sinä humma
Mitä pikku tyttö hevosista ajattelee ja mitä hän oppii harrastuksen edetessä, siitä saa hyvän käsityksen oheisesta omakohtaisesta kuvauksesta ja Hevoshovin tallilla Haminassa otetuista valokuvista. Viime kesänä ratsastuksen parissa aloittanut Virojoen alakoulun toisen luokan oppilas, terhakka Loviisa Javanainen, 8 v, on jo oivaltanut, että tärkeintä ei voi olla se, mitä hän itse haluaa ja millä tahdilla kehittyy. On opittava tuntemaan eläin, jolla on keskeinen rooli onnistumisessa. Mitä se tarvitsee? Rakkautta, sanoo Loviisa ensimmäiseksi, ja se on hieno tärkeysjärjestys olettaen, että juotavaa ja syötävää tulee automaattisesti.
Eikö se ole näin ihmisen lapsellakin? Oman kodin, jota hevosella vastaa karsina, tarvitsevat kaikki, ja liikunta, se on koko luomakunnalle aa ja oo. Olipa lajinsa edustaja iso tai ei, se/hän voi myös olla laiska tai sitten ei. Ja jos veikata pitäisi, niin kyllä hevosen omistajat ovat kaikki tyynni hevoshulluja – sanan positiivisessa merkityksessä – ja kuuluvat laajempaan urheiluhullujen ja muiden fanittajien suureen poppooseen.
Ja sitten on vielä sellainenkin ryhmä kuin keppariharrastajat. Keppihevosilla on pitkä historiansa lasten leikeissä, mutta 2000-luvulla harrastus lähti selkeään nousuun. Arviolta keppihevosia vaalii ja ohjastaa Suomessa jo 10 000 lasta ja nuorta.
Voi yhren kerran
Eipä siis ihme, että mm. iltapäivä- ja aikakauslehtien lukijakunta on innokkaasti kertonut aiheeseen liittyen kokemiaan tai kuulemiaan tosijuttuja muille jaettaviksi. Tyyliin:
Mitä sanoi pikku Eino nelivuotiaana, kun katseli hevosen piehtarointia nurmikolla?
-Voi yhren kerran, kun se menee kahren kerran!
Tai:
-Hei! Sinun hauvelisi taitaa osata monta temppua.
-Tessu vai? Eihän se osaa edes kuperkeikkaa!
Taikka:
Koirat tervehtivät toisiaan koirien tapaan, ja sitten toinen sanoi:
-Minun nimeni on Ratto. Entä sinun?
Johon toinen, ihan vauvahauva vielä:
-En ole ihan varma, luultavasti se on Istu.
Kuka varpaita lämmittäisi?
Kun Ella-koira lähetti tämän kirjoittajalle veikeän kuvansa ja sen omistaja Oppa sylillisen lemmikkikehuja, niin Kaijuli teki siitä runon seuraavasti:
ehkä näytän aralta, vaik oikeasti olen rohkea ja vallaton
nimeni on Ella, tykkään vaellella, tanssahdella ja oraville haukahdella maailman laidalle asti…
mutta mulla lemmikki-ihminen on, kiltti ja rakas –kuka sille sitten antaisi tassua, jos lähtisin salaa, kuka varpaitaan lämmittäisi, jos en jäisi
kuka leikkisi kanssaan piilosta hassua –nyt jo kutsuu retkeltä takas ja maalissa sitten paljon suukottaa, halaa…
Kaarina Naski
USAsuomeksi kulttuurikatsaus 