USAsuomeksi kulttuurikatsaus

marraskuu 13, 2011

Isistä ja laulumiehistä

Filed under: Kirjallisuus — kulttuuriusasuomeksi @ 5:57 pm

"Taas syttyy tähdet, minne lähdet?/ minne menet laulumies?/ minne lie, minne lie/ sinne minne tuuli kuljettaa/ sinne lie, sinne lie/ menee laulumies." Mm. tähän J. Karjalaisen lauluun ja laulumiehen valtakirjaan tutustuu lukija J.P. Pulkkisen uudessa teoksessa. - Kuva Kaarina Naski..

-Korvakuulolta, hänellä oli tapana sanoa hienoista ylpeyttä äänessään mutta hymyä silmänurkissaan, kun ihmiset ihmettelivät, miten hän osasi, miten oli onnistunut kesyttämään mandoliinin.

Onhan se ihme näin jälkeenpäin ajatellen. Taiteen opinahjot olivat Hovinsaaren sahayhdyskunnan monilapsisista perheistä yhtä kaukana kuin aloitteleva lautapoika sahanhoitajasta. Mutta mitäs kun musikaalisuutta jaettaessa olivat kaikki sattuneet olemaan paikalla, koko tämän perheen lapsilauma. Vanhin keksittiin torvisoittokuntaan, nuorin hankki niin pian kuin kynnelle kykeni ”maniskan”, ja muut sisarukset heidän väliltään, tytöt ja pojat, oppivat lennossa melodiat. Kun yksi löysi kuoron, laittoi hän oppimansa kiertoon, ja pian laulettiin äänissä. Ahtaita hellahuoneita ei ollut suunniteltu isoille lapsikatraille, mutta olosuhteet pakottivat, ja musiikki avarsi. -Aina oli tilaa yhdelle joka osasi laulaa, väitti isäni. Ja hänhän se paremmin tiesi kun omasta lapsuudenkodistaan tarinoi. Ja kertoessaan hän näppäili hiljaa ja lempeästi mandoliiniaan: ”Oi muistatko vielä sen virren, joka lapsena laulettiin…” Kunnes valitsi repertoaaristaan vähän keveämpää: ”Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies…” Sitäkin hän oli. Ja paljon muuta. Rakas isäni.

Kunnon mies

Tuoreessa elämäkerrassa nobelisti Martti Ahtisaaresta (Katri Merikallio, Tapani Ruokanen, Matkalla, 655 s. Otava), kerrotaan evakkopojan kasarmilapsuudesta ja mm. siitä, kuinka hänen äitinsä Tyyne Ahtisaari kävi mielellään teatterissa ja sunnuntaikirkossakin. Martti tuli mukaan ja viihtyi, kun pääsi kajauttamaan virsiä, ja äidille hänen heleä lauluäänensä oli ilon ja ylpeyden aihe. Musikaalisuutta oli suvussa, sillä Martin isän Oiva Ahtisaaren serkkuja olivat kotkalaiset Valtosen sisarukset, Harmony Sisters -nimellä tunnetut. Mairen, Veeran ja Raijan äiti Ester Adolfsen – Pelastusarmeijan Pikku-Esteri – oli Oivan täti, hänen norjalaistaustaisia sukulaisiaan. -Kun ryhmä tuli esiintymään Kuopioon, silloin lähti isäkin mukaan tilaisuuteen, Ahtisaari kertoo kirjassa.

Poikansa kuvaamana Oiva Ahtisaari oli aidosti uskonnollinen ja ”sellainen kunnon mies, ei suuri intellektuelli, mutta piti itsensä ajan tasalla ja äänesti varmaankin kokoomusta”. Ensimmäisen ulkomaan matkansa silloin jo leskimies Oiva teki 1974 Tansaniaan. Suurlähetystön residenssiin hän olikin erityisen tervetullut, ja Marko Ahtisaari muistaa isoisäänsä lämmöllä: ”Vaari vietti aikaa minun kanssani ja toi elämään jämptiyttä ja turvallisuutta.”

Ihmissuhteiden oivalsi tuleva presidentti jo varsin varhain olevan keskiössä myös kehitysfilofisessa pohdinnassa. Ollessaan vähän yli parikymppisenä Pakistanissa hän näki miten lapset tässä suunnattoman köyhässä maassa ”pitivät erinomaisen huolen vanhemmistaan, he kunnioittivat heitä todella ja tekivät mitä tahansa heidän vuokseen”. Se oli erilaista rikkautta. Että kyseisen matkan kokemukset antoivat nuorellemiehelle merkittävän sysäyksen politiikkaan lähtöön, sen voi hyvin uskoa.

Laulumies

Pieni kaistale maata on tekijänsä neljäs kirja. Pulkkinen on tehnyt radio-ohjelmia Yleisradiossa vuodesta 1990 ja tv-ohjelmia vuodesta 1995. Hänet muistetaan mm. lukuisista kirjallisuusaiheisista dokumenteista ja henkilökuvista. Tämän vuoden lopulla valmistuu kiintoisa dokumenttielokuva Marlon Brandon Suomi, joka kertoo suuren elokuvatähden ja pienen pohjoisen valtion kohtaamisesta. - Kuva Juha-Pekka Laakio.

Ihminen kuljettaa mukanaan muistoja, saa lohtua niistä ja ajattelulleen syvyyttä. Monella meistä on ikiomia soivia muistoja.

Joidenkin kohdalla musiikki jäsentää koko olemassaoloa tai se voi olla yhtä kuin Pieni kaistale maata. Mainitun nimen on J.P. Pulkkinen antanut uudelle kirjalleen (174 s., Teos). Pulkkinen on 1959 syntynyt helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja. Kun hän tekee tekstissään kolmenkymmenen biisin mittaisen matkan, on kyydissä mahtavaa olla. ”Maailma ei ole looginen, maailma on laulu”, hän väittää jo alkutaipaleella. Vastaan hangoittelevankin on myönnettävä, että se on laittamattomasti sanottu. Ja melkeinpä näemme kirjailijan 12-vuotiaana vantaalaisena koulupoikana, jolloin rock oli jo tulossa kukkulan takaa meille päin. Miksei ”laaksossa etenevä vankkurikaravaani aavistanut mitään”? Siksi että aika ei ollut vielä kypsä.

Pieni kappale maata on ylistyslaulu musiikille, eritoten rockille, mutta myös nuoruudelle, bändille, perheelle.

Van Morrisonin Young Lovers Do esimerkiksi on biisi, jossa kirjailija aistii omakohtaisesti ”nuoren rakkauden takkua” ja kaikkien ensimmäisten kertojen ”valheellista suloa”. Kolmikymppinen asuntovelkainen filosofian kandidaatti taas kaivaa hengessään pitkää ojaa. Hän kuuntelee Depeche Moden biisiä Personal Jesus, paimentaa esikoispoikaansa ja kokee Ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa tavoittavansa suoran yhteyden kouluaikaisiin joulujuhliin, urkuharmonin syvään sointiin ja sen myötä jopa joulusta kevääseen, Suvivirteen.

Lapsille luettavan joulusadun ”kyytipojaksi” sopi Kate Bush, ja Johnny Cashin ääni on mukana kun kirjailija muistelee ensimmäistä näkemäänsä vainajaa, vaariaan. ”Pääsin katsomaan avonaista arkkua ennen hautajaisia — Näin, että henki oli kadonnut. Vaari oli poissa, jäljellä oli kuori. Se oli pelottava ja helpottava näky, eikä siinä ollut mitään metallimusiikkiin viittaavaa, ei lepakoita helvetistä, ei pääkallosormuksia…”

J.P. Pulkkisen kirja on onnistunut monessa mielessä. Se vakuuttaa intohimoisella suhtautumisellaan, antaa uuden näkökulman ja toimii sillan rakentajana. Lukijan omat mieltymykset voivat olla erilaiset, mutta siitä ei olekaan kysymys. Musiikki jäsentää vaellusta, eikä kilometripylvään kohdalla välttämättä viritetä suosikkikappaletta. Mutta se mikä siellä silloin soi, se jättää pysyvän jäljen.

Kaarina Naski

Advertisements

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: